Halla-ahon kommentti

Halla-aho pitää hyvin outona tätä Toiviaisen lausuntoa: ”Kansanedustajien enemmistö, kuten myös perustuslakivaliokunnan enemmistö ja perustuslakivaliokunnassa kuullut oikeusoppineet olivat sitä mieltä, että syytesuoja olisi pitänyt murtaa. He katsoivat kuten minäkin, että kyse oli rasistisesta ihmisarvoa loukkaavasta vihapuheesta.”
Lainaus Suomen uutiset ja Halla ahon kirjoitus.
Jussi tunnustaa että Mäenpään lausunto oli rasistinen,tämä on ristiriidassa syyttämättäjämispäätöksen kanssa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän kyse ole muusta kuin että persut estivät epäillyn rikoksen tutkinnan ja oikeuskäsittelyn. Päivänselvää rikoksen suosimista!
Johtuisiko persujen käytös siitä, että ryhmässä on niin paljon tuomion saaneita rikollisia? Näilmä tuntevat pakokauhua jo jo kuullessaan raastupa-sanan.

Äänestä

Halla-aho alkaa taas sekoilla. Lausunnot ristiriitaisia, ei kestä paineita. Pöpilauman johtaminen on raskasta ja kun itsekin täytyy teeskennellä koko ajan.

Äänestä

Ylipäänsä sekin, että yllättääkö, jos syyttäjällä on mielipide siitä onko rikos tapahtunut. Syyttäjä ajaa syytettä, omilla perusteillaan ja pettyy varmasti, jos syyte kaatuu tai niin kuin tässä tapauksessa käsittely estetään eduskunnan vähemmistön toimesta. Mitään outoa kommentoinnissa ei ole.

Yleensä syyttäjät ei paljon kommentoi julkisesti, mutta tämä oli niin julkinen tapaus että pakko on kommentoida. Samaten kommenttinsa äänestyksessä antoi ylivoimainen enemmistö Suomen eduskunnasta.

Äänestä
  • On tässä ihmeelistä kun Halla-aho sanoo ettätämä oli poliittiinen asia. Mutta toteaa että Mäenpään lausunto oli rasisitinen josta olen samaa mieltä.
    Avaaja on lainanut tästä Jussin omaa puhetta.

    Äänestä

Tuo asia on nyt onneksi loppuun käsitelty, eikä siihen enää ikinä palata tulevaisuudessa.

Eduskuntakin jäi lomalle ja loman jälkeen koko asia on jo unohtunut.

Äänestä

Persut on paniikissa, näkyy puoluejohdon tasolla ja PS-Pravdassa. Kaikki kaivavat itselleen entistä syvempää kuoppaa.
Omassa päädyssä on mokailtu pahasti, painajaismainen vihervasurihallitus on suosittu, kokkarit ei lämpene laajemmin persujen sikailulle.
Liekö kyse helteestä vai muusta, mutta PS-johto tykittelee nyt siihen malliin, että epätoivo on suurta ja varmaan parit kopsutkin otettu välillä. Syssymmällä taas vähän järkevämpää sitten....

Äänestä
  • On hellettä, pientä paniikkiulinaa päällä yms. Ei voi mitään. Syksyllä varmaan taas perusmeininki. PS myös tajuaa varmasti oman paikkansa, narina ja valitus varmasti jatkuu, mutta sillain vähän normaalimpana. kesä tykitellään menemään johtoa myöten, mutta eiköhän toi taas syksyllä asetu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Halla-aho pitää hyvin outona tätä Toiviaisen lausuntoa: ”Kansanedustajien enemmistö, kuten myös perustuslakivaliokunnan enemmistö ja perustuslakivaliokunnassa kuullut oikeusoppineet olivat sitä mieltä, että syytesuoja olisi pitänyt murtaa. He katsoivat kuten minäkin, että kyse oli rasistisesta ihmisarvoa loukkaavasta vihapuheesta.”
Lainaus Suomen uutiset ja Halla ahon kirjoitus.
Jussi tunnustaa että Mäenpään lausunto oli rasistinen,tämä on ristiriidassa syyttämättäjämispäätöksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu