Monet tietämättömät saattavat yllättyä tilastollisesta tutkitusta faktasta että tavalliset työtätekevät sekä yrittäjät kokevat persut omaksi puolueekseen. Vihreitä kannattaa taas ilmastohysteeriset ja maahanmuuttomyönteiset seksuaalisesti poikkevat sekä opiskelijat ja ulkomaalaiset täällä yhteiskunnan tulonsiirroilla eleskelevät ulkomaalaistaustaiset. Demareita valkokaulustyöläiset ja globalisaatiota sekä Eu:ta kiihkeästi kannattava keskiluokka, entinen työväenluokka. Porukka joka on unohtanut menneisyytensä ja joista on kasvanut materialistisia pikkuamerikkalaisia jotka puolustelevat amerikkalaisia mustia rikoksia tekeviä narkkareita. Kokoomusta perinteiset isänmaalliset jotka jostain syystä kannattavat EU:n liittovaltion kehittymistä ja perustamista. Keskustapuoluetta kannattaa oikealta vasemmalle karaavat citynasset, he ovat kuin auton ajovaloissa juoksevat jänikset, eivät oikein osaa päättää minne menisivät. Vasemmistoliittoa johtaa suomenruotsalainen itserakas psykopaatti ja puoluetta palvoo joukko työhaluttomia ulkomaalaisia sekä työtävieroksuvia suomalaisia isänmaansa vihaajia, he ovat pääsääntöisesti väkivaltaan taipuvaisia anarkistiluusereita. Muut suomalaiset ovat sekalainen joukko josta jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä. Terveisin Wiikkarin vaari Porista.
Tälläisiä me suomalaiset tosiasiassa olemme.
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tällainen psykopaatti sopii hyvin johtamaan vasemmistopuoluetta, jossa ei olekaan muita kuin sosiaalitukien varassa eläviä loisijoita ja muita kotoutuneita lajeja.
Aloittaja kiteytti asian, jota ollaan täällä meilläkin päin juteltu.