Ylisuurten, pääosin ttyhjillään olevien rakennusten suunnittelun ja rakentamisen tulisi jo loppua. Niiden ylläpito ja lämmitys kuluttavat liikaa energiaa. Lämmityksen, sähkön ja muun niissä tarvittavan teknologian tuottamiseksii poltetaan hiiltä, turvetta ja nyt viimisimmäksi puuta,. Puupolttoaineen tuottamiseksi tuhotaan metsiä ja hiilinieluja.
Kiinteistökeinottelusta tulisi laatia kansainväliset säännöt.
Paikallisesti sellaisen lopettamisesta voisi jo i täällä Tampereella päättää.
Mitkä tulevatkaan Urosareenan käyttökustannukset olemaan?
Muinaisten kerskakulutusvuosien aikana tehdyn suunnitelman toteuttaminen on ollut virhe.
Nyt saa jo kerskarakentaminen riittää
68
187
Vastaukset
- Anonyymi
Ilmastopaneelin puheenjohtaja ehdottaa puun poltolle veroa.
Hyvä!
Saisi teollisuus alkaa hyödyntää toiminnassaan tuottamaansa hukkaenergiaa. On vuosikausia nauttinut veronmaksajien kustantamia energiatukia ja päästellut ilmaan hukkalämpöä sun muita saasteita. - Anonyymi
Kaupunkilaisten pitää muuttaa maakuoppiin. Se on ekologista asumista.
- Anonyymi
Tyhjiä liiketiloja kaupunki täynnä ja lisää rakennetaan. Onko siinä järkeä?
- Anonyymi
Onko järkevää rakentaa koko ajan uusia asuntoja sijoitusmielessä kun vanhojakin on tyhjillään?
Tyhjiä tiloja lämmitettäviksi puulla tai muulla ilmastolle haitallisella energialähteellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko järkevää rakentaa koko ajan uusia asuntoja sijoitusmielessä kun vanhojakin on tyhjillään?
Tyhjiä tiloja lämmitettäviksi puulla tai muulla ilmastolle haitallisella energialähteellä.Vastustatko kiinteistöverotuottoja vai mikä on sotaretkesi tarkoitus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastustatko kiinteistöverotuottoja vai mikä on sotaretkesi tarkoitus?
Vastustan tuottojen hankkimista väärien ja haitallisten keinojen avulla.
Vastustan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko järkevää rakentaa koko ajan uusia asuntoja sijoitusmielessä kun vanhojakin on tyhjillään?
Tyhjiä tiloja lämmitettäviksi puulla tai muulla ilmastolle haitallisella energialähteellä.Rakentaminen määräytyy saman lain mukaan kuin asumisen hinta muutenkin, eli kysynnän ja tarjonnan. Rakennusliikkeet rakentavat sinne, missä on kysyntää, ja asuntojen hinnat määräytyvät kysynnän mukaan. Ylihinnoittelu ei kannata, koska silloin asuntoja ei haluta ostaa. Tampere naapurikaupunkeineen on hyvässä tilanteessa, koska muuttovoitto on vahvaa, mutta moni pikkukaupunki on ongelmissa muuttotappion takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakentaminen määräytyy saman lain mukaan kuin asumisen hinta muutenkin, eli kysynnän ja tarjonnan. Rakennusliikkeet rakentavat sinne, missä on kysyntää, ja asuntojen hinnat määräytyvät kysynnän mukaan. Ylihinnoittelu ei kannata, koska silloin asuntoja ei haluta ostaa. Tampere naapurikaupunkeineen on hyvässä tilanteessa, koska muuttovoitto on vahvaa, mutta moni pikkukaupunki on ongelmissa muuttotappion takia.
Mikä kysyntä?
Tarjontaa on, mutta uudet liian kalliita kopperoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakentaminen määräytyy saman lain mukaan kuin asumisen hinta muutenkin, eli kysynnän ja tarjonnan. Rakennusliikkeet rakentavat sinne, missä on kysyntää, ja asuntojen hinnat määräytyvät kysynnän mukaan. Ylihinnoittelu ei kannata, koska silloin asuntoja ei haluta ostaa. Tampere naapurikaupunkeineen on hyvässä tilanteessa, koska muuttovoitto on vahvaa, mutta moni pikkukaupunki on ongelmissa muuttotappion takia.
Muuttovoitto on terminä ristiriitainen.
Suurimmalla osalla kaupunkiin muuttavista varat ja mahdolliset tulot eivät riitä uusien asuntojen ostamiseen. Kalliisiin vuokriin joutuvat hakemaan asumistukea. Kenen voitto se on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä kysyntä?
Tarjontaa on, mutta uudet liian kalliita kopperoita.Uudet asunnot menevät Tampereella hyvin kaupaksi. Ehkä viiteryhmäsi ei pysty niitä ostamaan, mutta kun tutkailet kaupungin väkiluvun kehittymistä niin huomaat, että niin vaan niihin uusiinkin asuntoihin löytyy asukkaita. Tai jos tiedät uudiskohteita, jotka ovat seisseet useita vuosia tyhjillään niin kerro, missä päin kaupunkia niitä on. Ja vaikka osa tulijoista ei heti tuokaan kunnallisverotuloja tai piristä liike-elämää, kuten esimerkiksi opiskelijat, niin tilanne ei ole niin huono kuin viestinsä klo 16:27 lähettänyt pelkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudet asunnot menevät Tampereella hyvin kaupaksi. Ehkä viiteryhmäsi ei pysty niitä ostamaan, mutta kun tutkailet kaupungin väkiluvun kehittymistä niin huomaat, että niin vaan niihin uusiinkin asuntoihin löytyy asukkaita. Tai jos tiedät uudiskohteita, jotka ovat seisseet useita vuosia tyhjillään niin kerro, missä päin kaupunkia niitä on. Ja vaikka osa tulijoista ei heti tuokaan kunnallisverotuloja tai piristä liike-elämää, kuten esimerkiksi opiskelijat, niin tilanne ei ole niin huono kuin viestinsä klo 16:27 lähettänyt pelkää.
Onko olemassa tilastoja uusien asuntojen ostoista vakituisisi asunnoiksi, vai ostavatko määrätyt ryhmät niitä aikeenaan vuokrata niitä Airbnb alustalla lyhytaikaisesti ifestarikansalle tai muille kaupungissa kävijöille?
Jos uudistuotannon ostajina on sijoitusyhtiöitä, jotka saattavat parempien sijoitusmahdollisuuksien vuoksi luopua omistuksistaan, saattavat vakituisiksi asunnoiksi asuntoja hankkineet jöutua maksamaan näidenkinosapuolten hankelainaosuuksia.
Edellä esittämäsi selitys ei näiden usein esille tulevien asioiden vuoksi mmitenkään vakuuta tavanomaisesta kysynnästä ja normaalista rakentamisesta asumistarkoituksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudet asunnot menevät Tampereella hyvin kaupaksi. Ehkä viiteryhmäsi ei pysty niitä ostamaan, mutta kun tutkailet kaupungin väkiluvun kehittymistä niin huomaat, että niin vaan niihin uusiinkin asuntoihin löytyy asukkaita. Tai jos tiedät uudiskohteita, jotka ovat seisseet useita vuosia tyhjillään niin kerro, missä päin kaupunkia niitä on. Ja vaikka osa tulijoista ei heti tuokaan kunnallisverotuloja tai piristä liike-elämää, kuten esimerkiksi opiskelijat, niin tilanne ei ole niin huono kuin viestinsä klo 16:27 lähettänyt pelkää.
Myynti-ilmoituksissa, vanhojen asuntojen kohdalla luki usein: Sijoittajat huom!
Tai, että myynnissä oleva asunto on vuokrattu.
TOAS on rakennuttamassa opiskelija-asuntoja, joten tuotantoa on silläkin saralla valmisteilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudet asunnot menevät Tampereella hyvin kaupaksi. Ehkä viiteryhmäsi ei pysty niitä ostamaan, mutta kun tutkailet kaupungin väkiluvun kehittymistä niin huomaat, että niin vaan niihin uusiinkin asuntoihin löytyy asukkaita. Tai jos tiedät uudiskohteita, jotka ovat seisseet useita vuosia tyhjillään niin kerro, missä päin kaupunkia niitä on. Ja vaikka osa tulijoista ei heti tuokaan kunnallisverotuloja tai piristä liike-elämää, kuten esimerkiksi opiskelijat, niin tilanne ei ole niin huono kuin viestinsä klo 16:27 lähettänyt pelkää.
Moni taloyhtiö, uusi tai vanha, pitää hallinnollisesti ja vakituisen asumisen kannalta ongelmallisena, sitä, jos asuntojen omistajina on suuri osa sijoittaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko olemassa tilastoja uusien asuntojen ostoista vakituisisi asunnoiksi, vai ostavatko määrätyt ryhmät niitä aikeenaan vuokrata niitä Airbnb alustalla lyhytaikaisesti ifestarikansalle tai muille kaupungissa kävijöille?
Jos uudistuotannon ostajina on sijoitusyhtiöitä, jotka saattavat parempien sijoitusmahdollisuuksien vuoksi luopua omistuksistaan, saattavat vakituisiksi asunnoiksi asuntoja hankkineet jöutua maksamaan näidenkinosapuolten hankelainaosuuksia.
Edellä esittämäsi selitys ei näiden usein esille tulevien asioiden vuoksi mmitenkään vakuuta tavanomaisesta kysynnästä ja normaalista rakentamisesta asumistarkoituksiin.En tiedä. Kerro, jos löydät. Mitään osviittaa siitä, että lyhytaikainen vuokraus olisi omistusasumista yleisempää kuin puhutaan syystä ostaa asunto, ei missään ole näkynyt. Toki osa asunnoista menee sijoittajille, mutta eivät hekään osta asuntoa, jonka uskovat jäävän tyhjäksi tai kelpaavan vuokralle vain silloin tällöin. Mistä nuo mainitsemasi asiat ovat peräisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä. Kerro, jos löydät. Mitään osviittaa siitä, että lyhytaikainen vuokraus olisi omistusasumista yleisempää kuin puhutaan syystä ostaa asunto, ei missään ole näkynyt. Toki osa asunnoista menee sijoittajille, mutta eivät hekään osta asuntoa, jonka uskovat jäävän tyhjäksi tai kelpaavan vuokralle vain silloin tällöin. Mistä nuo mainitsemasi asiat ovat peräisin?
Kyllä asioita on kerrottu silloin kun asuntosijoitus- ja ostobuumi alkoi lämmetä. Tällä hetkellä niistä ei pahemmin enää puhuta. Ilmeisesti ei haluta häiritä markkinoita. Lähinnä on puhuttu vuokralla asumisen helppoudesta kun siinä jää varoja myös matkusteluun lainojen lyhentämisen sijaan. Markkinabuukausta.

Outoa, ettei tuo skenaario ole tullut muualla keskusteluissa vastaan. Ilmeisesti ainakaan kaavoittajat, rakennuttajat ja sijoittajat eivät pidä sitä uhkana. Et siis pysty täsmentämään, mistä nuo mainitsemasi asiat ovat peräisin?

Et sinäkään pysty täsmentämään väitettäsi siitä kuinka hyvin uudet asunnot menevät kaupaksi ja kenelle.
Muutama vuosi sitten kerrottiin melko isoistakin ongelmista, joita uudiskohteesta omaksi asunnokseen hankkinut saattoi kohdata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinäkään pysty täsmentämään väitettäsi siitä kuinka hyvin uudet asunnot menevät kaupaksi ja kenelle.
Muutama vuosi sitten kerrottiin melko isoistakin ongelmista, joita uudiskohteesta omaksi asunnokseen hankkinut saattoi kohdata.Ei minun tarvitsekaan, koska kyseessä ei ole väitteeni. Luotan siihen, että kaavoittajat ja rakennuttajat osaavat asiansa. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, etteivät osaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitsekaan, koska kyseessä ei ole väitteeni. Luotan siihen, että kaavoittajat ja rakennuttajat osaavat asiansa. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, etteivät osaisi.
Mistä viitteesi hankit?
Kaavoittaja ja rakentajat suunnittelevat uusia liiketiloja. Kantapään kautta voi jokainen kaupunkilainen todeta katuja kävellessään, että kaupungissa on tyhjiä liiketiloja tuhansia neliöitä. Voisi sanoa osaamattomuudeksi jos siitä huolimattai niitä kaavoitetaan lisää.
Mitä rakennusten sisätiloissa piilee sitä e voi tietää, koska sijaisee lukkojen takana seinien sisällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tarvitsekaan, koska kyseessä ei ole väitteeni. Luotan siihen, että kaavoittajat ja rakennuttajat osaavat asiansa. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, etteivät osaisi.
Kuka siis sanoo, että uudet asunnot menevät Tampereella hyvin kaupsksi jos se ei ole sinun väitteesi? Kirjoitit kuitenkin niin, joten josasin olet tietosi lausettasi varten saanut. Mistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä viitteesi hankit?
Kaavoittaja ja rakentajat suunnittelevat uusia liiketiloja. Kantapään kautta voi jokainen kaupunkilainen todeta katuja kävellessään, että kaupungissa on tyhjiä liiketiloja tuhansia neliöitä. Voisi sanoa osaamattomuudeksi jos siitä huolimattai niitä kaavoitetaan lisää.
Mitä rakennusten sisätiloissa piilee sitä e voi tietää, koska sijaisee lukkojen takana seinien sisällä.Mitä viitteitäni tarkoitat? Sinun kannattaa mennä kertomaan kaavoittajille ja rakennuttajille, että ne tekevät virheen, jos kaupunkiin tuotetaan lisää liiketiloja. Ne osaavat varmasti antaa neuvoillesi oikean arvon.
Mitä tulee tuohon kysymykseen uusien asuntojen kaupaksi menemisestä Tampereella, niin niitähän ei jää roikkumaan myymättä vuosikausiksi. Lisäksi uudistuotanto on enemmänkin liian hidasta tällä hetkellä verrattuna muuttovirtaan. Esimerkiksi Tamperelainen uutisoi asuntojen myyntitilanteesta Tampereella muistaakseni huhtikuussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä. Kerro, jos löydät. Mitään osviittaa siitä, että lyhytaikainen vuokraus olisi omistusasumista yleisempää kuin puhutaan syystä ostaa asunto, ei missään ole näkynyt. Toki osa asunnoista menee sijoittajille, mutta eivät hekään osta asuntoa, jonka uskovat jäävän tyhjäksi tai kelpaavan vuokralle vain silloin tällöin. Mistä nuo mainitsemasi asiat ovat peräisin?
Meidän taloyhtiössä otetaan seuraavan kolouksen listalle käsiteltäväksi mahdilliset airbnb vuokraajat yhtiössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä viitteitäni tarkoitat? Sinun kannattaa mennä kertomaan kaavoittajille ja rakennuttajille, että ne tekevät virheen, jos kaupunkiin tuotetaan lisää liiketiloja. Ne osaavat varmasti antaa neuvoillesi oikean arvon.
Mitä tulee tuohon kysymykseen uusien asuntojen kaupaksi menemisestä Tampereella, niin niitähän ei jää roikkumaan myymättä vuosikausiksi. Lisäksi uudistuotanto on enemmänkin liian hidasta tällä hetkellä verrattuna muuttovirtaan. Esimerkiksi Tamperelainen uutisoi asuntojen myyntitilanteesta Tampereella muistaakseni huhtikuussa.Tamperelainen hankkii myyntituloja asunnonvälitysilmoitulsilla kuten Aamulehtikin. Sillä oli muutama vuosi sitten erillien lehtikin sitä varten.
Sanoit, ettei ole mitään viitteitä etteivätkö menisi kaupaksi. Siis käytit sanaa viitteitä. Oletan, että ne käyttämäsi sanan viitteet etsit em. lehdistä, jotka toimivat asuntomarkkinoijina. Eiväthän ne lehdet kerro asuntobisneksen sakkaamisesta tai epävarmuudesta, vaan päin vastoin ylläpitävät reipasta ostobuumia vaikka sellaista ei olisikaan.
Kyllä Urosareenan ympäristön uudisrakennuksia on vuosikausia kaupiteltu ja kaupittelua jatketaan edelleen samoin kuin monia muita uudiskohteita, joita on kauan jo muilla kaupunkialueilla kaupiteltu.
Sanasi viitteitä alkuperän halusin selvittää. Tiedän nyt, että asuntomarkkinoijan esittämästä se sana tekstiisi tulee. En pidä sellaisen tahon arviota luotettavana koska sillä on oma etu ajettavanaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa, ettei tuo skenaario ole tullut muualla keskusteluissa vastaan. Ilmeisesti ainakaan kaavoittajat, rakennuttajat ja sijoittajat eivät pidä sitä uhkana. Et siis pysty täsmentämään, mistä nuo mainitsemasi asiat ovat peräisin?
"Kaavoittajat, rakennuttajat, sijoittajat" kirnjoitit.
Oletan, että rakennuttaja ottaa yhteyttä kaavoittajaan halutessaan rakentaa, saatuaan kaavan hankkii sijoittajat, eli alkaa myydä ideaansa ja myytyään toteuttaa sen.
Kaupungin tehtävä on huolehtiia kaavasta ja ympäristöstä mutta tuntuu viime vuodet olleen rakennuttajien talutusnuorassa.
Ihminen, kaupunkilainen, asukas on hippunen siinä pelissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tamperelainen hankkii myyntituloja asunnonvälitysilmoitulsilla kuten Aamulehtikin. Sillä oli muutama vuosi sitten erillien lehtikin sitä varten.
Sanoit, ettei ole mitään viitteitä etteivätkö menisi kaupaksi. Siis käytit sanaa viitteitä. Oletan, että ne käyttämäsi sanan viitteet etsit em. lehdistä, jotka toimivat asuntomarkkinoijina. Eiväthän ne lehdet kerro asuntobisneksen sakkaamisesta tai epävarmuudesta, vaan päin vastoin ylläpitävät reipasta ostobuumia vaikka sellaista ei olisikaan.
Kyllä Urosareenan ympäristön uudisrakennuksia on vuosikausia kaupiteltu ja kaupittelua jatketaan edelleen samoin kuin monia muita uudiskohteita, joita on kauan jo muilla kaupunkialueilla kaupiteltu.
Sanasi viitteitä alkuperän halusin selvittää. Tiedän nyt, että asuntomarkkinoijan esittämästä se sana tekstiisi tulee. En pidä sellaisen tahon arviota luotettavana koska sillä on oma etu ajettavanaan.Jaa siis että media valehtelee uutisoidessaan asuntokaupan tilasta Tampereella? Aikamoista. Pystytkö todistamaan tuon? Sekin on aika melkoista, että kaupunki kaavoittaa, rakennuttajat rakentaa ja ostajat ostaa siksi, että lehdet valehtelee asuntokaupan tilasta. Aika huikea teoria 😃
En hoksannut, ettet ymmärrä mitä sana viitteitä tarkoittaa tuossa yhteisessä. Voit vaihtaa sen vaikka sanaan merkkejä ja sitten pohtia, mitä kyseinen asiasisältö voisi olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa siis että media valehtelee uutisoidessaan asuntokaupan tilasta Tampereella? Aikamoista. Pystytkö todistamaan tuon? Sekin on aika melkoista, että kaupunki kaavoittaa, rakennuttajat rakentaa ja ostajat ostaa siksi, että lehdet valehtelee asuntokaupan tilasta. Aika huikea teoria 😃
En hoksannut, ettet ymmärrä mitä sana viitteitä tarkoittaa tuossa yhteisessä. Voit vaihtaa sen vaikka sanaan merkkejä ja sitten pohtia, mitä kyseinen asiasisältö voisi olla.Markkinoija puhuu aina markkinointi- ja myyntipuhetta. Sehän on selvä jo ala-astetta käyvälle lapsellekin.
Kuka nyt myymiensä tuotteiden laatua tai niiden tarpeellisuutta alkaisi mahdollisille ostajille epäröidä.
Siinähän sahaisi omaa oksaansa ja menettäisi voitot ja myyntitulot.
Eivät oikeastaan mitkään lehdet ole riippumattomia, joten kritiikki arttikkeleita lukiessa tulee llöytyä lukijan korvien välistä, ja asioiden välisten suhteiden ymmärtämisestä.
Minä en purematta niele yhtään lehtien hypejuttua. Ja niitä on viime aikoina ollut paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa siis että media valehtelee uutisoidessaan asuntokaupan tilasta Tampereella? Aikamoista. Pystytkö todistamaan tuon? Sekin on aika melkoista, että kaupunki kaavoittaa, rakennuttajat rakentaa ja ostajat ostaa siksi, että lehdet valehtelee asuntokaupan tilasta. Aika huikea teoria 😃
En hoksannut, ettet ymmärrä mitä sana viitteitä tarkoittaa tuossa yhteisessä. Voit vaihtaa sen vaikka sanaan merkkejä ja sitten pohtia, mitä kyseinen asiasisältö voisi olla.Sitä ihmettelen, mistä ne "merkit" asuntokaupojen tilasta
näkisit, vaikka myymättömät asunnot lojuisiva hiljaa jossain sen kummemm itsestään meteliä pitämättä.
Viitteitä ja merkkejä asioiden tilasta oletat kuitenkin tietäväsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Markkinoija puhuu aina markkinointi- ja myyntipuhetta. Sehän on selvä jo ala-astetta käyvälle lapsellekin.
Kuka nyt myymiensä tuotteiden laatua tai niiden tarpeellisuutta alkaisi mahdollisille ostajille epäröidä.
Siinähän sahaisi omaa oksaansa ja menettäisi voitot ja myyntitulot.
Eivät oikeastaan mitkään lehdet ole riippumattomia, joten kritiikki arttikkeleita lukiessa tulee llöytyä lukijan korvien välistä, ja asioiden välisten suhteiden ymmärtämisestä.
Minä en purematta niele yhtään lehtien hypejuttua. Ja niitä on viime aikoina ollut paljon.Nyt en tiedä, miten tuo liittyy puheena olevaan aiheeseen. Toisaalta sinä et tiedä puheena olevasta aiheesta mitään, joten tasapeli 😃
Iso pettymys se on joillekin, että asunnot menevät kaupaksi. Voi olla ihan hyvä idea pohtia, että miksi se ottaa koville. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en tiedä, miten tuo liittyy puheena olevaan aiheeseen. Toisaalta sinä et tiedä puheena olevasta aiheesta mitään, joten tasapeli 😃
Iso pettymys se on joillekin, että asunnot menevät kaupaksi. Voi olla ihan hyvä idea pohtia, että miksi se ottaa koville.Mistä tiedät, että asunnot menevät kaupaksi kun sitä niin kovasti väität? Mistä luotettavasta tiedostosta väitteesi esität? Sano jo viimeinkin lähde, mistä väitteesi smmennat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät, että asunnot menevät kaupaksi kun sitä niin kovasti väität? Mistä luotettavasta tiedostosta väitteesi esität? Sano jo viimeinkin lähde, mistä väitteesi smmennat.
En tiedä, mitä "smmennat" tarkoittaa, mutta sinun kannattaa pohtia kahta asiaa:
Tampereen asukasmäärä kasvaa joka vuosi voimakkaasti. Muuttavatko asukkaat kadulle vai asuntoihin?
Asuntoja rakennetaan sinne, missä on kysyntää. Kuinka paljon uudisrakentamista Tampereella tapahtuu?
Siitä se hiljalleen aukeaa, jos on auetakseen. Sinusta itsestäsi se on kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, mitä "smmennat" tarkoittaa, mutta sinun kannattaa pohtia kahta asiaa:
Tampereen asukasmäärä kasvaa joka vuosi voimakkaasti. Muuttavatko asukkaat kadulle vai asuntoihin?
Asuntoja rakennetaan sinne, missä on kysyntää. Kuinka paljon uudisrakentamista Tampereella tapahtuu?
Siitä se hiljalleen aukeaa, jos on auetakseen. Sinusta itsestäsi se on kiinni.En ole nähnyt jonossa tulevan asuntoa vailla olevia ihmisiä kaupunkiin. Tarjontaa on sen verran, että jokainen on asuinpaikkansa löytänyt. Mitään hätämajoitusta asuntoa vailla oleville ei ole tarvinnut järjestää. Vaikka tulovirta vielä kasvaisikin ei suurimmalla osalla olisi varaa Uros Areenan liepeille, Ranta Tampellaan tai Kaupin urheiluteemaan perustuvaan uudisohteeseen.valmistuviin ja sen tyyppisiin asuntoihin, joita on suunnitteilla lisää. Viinikanlahteen ja mahdolliselle saarelle . Uudiskohteita on pitkään markkinoitu. Kohtuuhintaisia viihtyisässä ympäristössä olevia asuntoja tavalliset ihmiset tarvitsevat. Eivät ankeita lähiöitä tai ylikalliita extremealueita.
Asuntoja on tähän mennessä ollut tarpreeksi tarjolla muuttajille.
Esität kirjoittaessasi omaksumiasi rakennuttajien ja asuntomyyntipalstojen teemoja. Mitään varsinaista , luotettavia tietolähteitä väitteillesi, että hyvin menevät kaupaksi, et pysty antamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, mitä "smmennat" tarkoittaa, mutta sinun kannattaa pohtia kahta asiaa:
Tampereen asukasmäärä kasvaa joka vuosi voimakkaasti. Muuttavatko asukkaat kadulle vai asuntoihin?
Asuntoja rakennetaan sinne, missä on kysyntää. Kuinka paljon uudisrakentamista Tampereella tapahtuu?
Siitä se hiljalleen aukeaa, jos on auetakseen. Sinusta itsestäsi se on kiinni.Tyhjiin liiketiloihinko tulijat haluavat vai minkä perässä he tänne muuttavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tamperelainen hankkii myyntituloja asunnonvälitysilmoitulsilla kuten Aamulehtikin. Sillä oli muutama vuosi sitten erillien lehtikin sitä varten.
Sanoit, ettei ole mitään viitteitä etteivätkö menisi kaupaksi. Siis käytit sanaa viitteitä. Oletan, että ne käyttämäsi sanan viitteet etsit em. lehdistä, jotka toimivat asuntomarkkinoijina. Eiväthän ne lehdet kerro asuntobisneksen sakkaamisesta tai epävarmuudesta, vaan päin vastoin ylläpitävät reipasta ostobuumia vaikka sellaista ei olisikaan.
Kyllä Urosareenan ympäristön uudisrakennuksia on vuosikausia kaupiteltu ja kaupittelua jatketaan edelleen samoin kuin monia muita uudiskohteita, joita on kauan jo muilla kaupunkialueilla kaupiteltu.
Sanasi viitteitä alkuperän halusin selvittää. Tiedän nyt, että asuntomarkkinoijan esittämästä se sana tekstiisi tulee. En pidä sellaisen tahon arviota luotettavana koska sillä on oma etu ajettavanaan.Hyvä vain, että kerätään liiat rahat talteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä vain, että kerätään liiat rahat talteen.
Jaa ,kuka kerää rahat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole nähnyt jonossa tulevan asuntoa vailla olevia ihmisiä kaupunkiin. Tarjontaa on sen verran, että jokainen on asuinpaikkansa löytänyt. Mitään hätämajoitusta asuntoa vailla oleville ei ole tarvinnut järjestää. Vaikka tulovirta vielä kasvaisikin ei suurimmalla osalla olisi varaa Uros Areenan liepeille, Ranta Tampellaan tai Kaupin urheiluteemaan perustuvaan uudisohteeseen.valmistuviin ja sen tyyppisiin asuntoihin, joita on suunnitteilla lisää. Viinikanlahteen ja mahdolliselle saarelle . Uudiskohteita on pitkään markkinoitu. Kohtuuhintaisia viihtyisässä ympäristössä olevia asuntoja tavalliset ihmiset tarvitsevat. Eivät ankeita lähiöitä tai ylikalliita extremealueita.
Asuntoja on tähän mennessä ollut tarpreeksi tarjolla muuttajille.
Esität kirjoittaessasi omaksumiasi rakennuttajien ja asuntomyyntipalstojen teemoja. Mitään varsinaista , luotettavia tietolähteitä väitteillesi, että hyvin menevät kaupaksi, et pysty antamaan.Kysyntä ja tarjonta onkin ollut jo pitkään aika hyvin tasapainossa. Ehkä kysyntää on hieman tarjontaa enemmän, mutta erotus ei ole iso. Väite, ettei uudisasunnot tekisi kauppaansa, on yksinkertaisesti valheellinen. En tiedä, mitä ankeita lähiöitä olet käynyt katsomassa. Ilmeisesti Tesoma, Multisilta ja Nekala ainakin?
Tiedonlähteinä käytän niinkin poikkeuksellista kanavaa kuin aiheesta tapahtuvaa uutisointia. Nämä ei siis ole mielipiteitä, mitä kerron. Jos osaat antaa tiedonlähteen, joka osoittaa uutisoinnin virheelliseksi ja rakennuttajien rakentavan koko ajan lisää vaikka asunnot ei mene kaupaksi, niin anna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttovoitto on terminä ristiriitainen.
Suurimmalla osalla kaupunkiin muuttavista varat ja mahdolliset tulot eivät riitä uusien asuntojen ostamiseen. Kalliisiin vuokriin joutuvat hakemaan asumistukea. Kenen voitto se on?Asumistuen lisäksi nämä muuttajat voivat hakea perustoimeentulotukea Kelasta ja kunnan sossusta täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Kenen voitto se on?
- Anonyymi
Kiinassakin rakennetaan taloja, joissa kellään ei ole varaa asua. Mutta ompahan töitä.
- Anonyymi
Muutamille on töitä. Suurelle osalle ei.
- Anonyymi
Joskus lähetettiin ojia kaivamaan. Se oli hyödyllisempää työtä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus lähetettiin ojia kaivamaan. Se oli hyödyllisempää työtä.
Kuntoutava työtoiminta hoitaa ojan kaivuut.
- Anonyymi
Ylen taannoisen raportin mukaan Espanjassa rakennetaan koko ajan uusia kerrostaloja ja asuntoja. Siellä vuokrat ovat kuitenkin niin korkeita, että neljääkymppiä käyvät lapset joutuvat asumaan kotona vanhempiensa luona.
Täällä meillä alkaa olla sama tilanne.
Täällä rakennusyhtiöt raskennuttavat sijoittajajille kalliita asuntoja, mutta toisin kuin Espanjassa niissä asumista tuetaan verovaroin. Eli me veronmaksajat maksamme rakennusyhtiöiden ja asuntorahastoihin sijoittavien voitot.
Kaupungistumisen trendi on sitä.
Joku vetää siinä pelissä isoimman potin.
Luonto, ympäristö ja ilmasto ovat toissijaisia asioita siinä monopolipelissä.
Mitään muuta tuottavaa toimintaa ei Tampereen kaupunki ole kyennyt keksimään. Kupungin velat vain lisääntyvät ja ihmiset köyhtyvät tästä pelistä huolimatta.- Anonyymi
Espanja on kuin Tampere pienoiskoossa.
- Anonyymi
Asunto on kulutustuote,sillä on käyttöikä. 40 vuotta ikää talolle on paljon,vaikka sitä asianmukaisesti huollettu voisi pitää hyvänäkin. Näin ei vain ole,materiaali väsyy. Sama ongelma kuin 100 vuotta vanhassa kirveessä, varsi on vaihdettava useasti.Joskus jopa terän.

Vanhassa Kalevassa on 50-luvun alussa rakennettuja asuintaloja. Kukaan ei ole niitä purkamassa. Supjeltu alue.
Keskustan vanhimpia asuintaloja ja tehdasrakennuksia ei kukaan ole purkamassa. Kestävät aikaa.
Kertakäyttötalot pikaelementtirakenteineen on grynderien bisnestä. Amerikasta opittua. Siellä trombi pistää laatalle kootut pientalotkin puhalluksella kappaleiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asunto on kulutustuote,sillä on käyttöikä. 40 vuotta ikää talolle on paljon,vaikka sitä asianmukaisesti huollettu voisi pitää hyvänäkin. Näin ei vain ole,materiaali väsyy. Sama ongelma kuin 100 vuotta vanhassa kirveessä, varsi on vaihdettava useasti.Joskus jopa terän.
Rakennusliikkeiden trolli jauhaa samaa joka ketjussa. 40 v muka rakennuksen ikä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakennusliikkeiden trolli jauhaa samaa joka ketjussa. 40 v muka rakennuksen ikä
40 vuotta on ainakin 60-70-lukujen betonielementtitalojen järkevä käyttöikä. Sen jälkeen ne vaativat niin mittavan peruskorjauksen ettei paljon uuden rakentamisesta jää jälkeen. Tuota ei vain silloin viitsitty pahemmin mainostaa kun niitä uutena myytiin, vaikka suunnittelukriteerit olivat hyvin tiedossa. Tämä ei siis koske vanhempia tiilirakenteisia kerrostaloja, niitä voitaneen korjata lähes loputtomiin.

Muttakun tiili ei ole tätä päivää. Huoneet ovat liian isoja ja korkeita ja niitä on liian monfa. Lvi, sähköt ja it on uusittava, samoin katto ja ulkopinnat rapattava. Ei mitään, tasaiseksi kaikki

Miksi siis ei suunnitella ja rakenneta kestävää?
60-70 - luvut ovat mennytyä aikaa ja niiden aikojen rakennusvirheet tiedossa. Miksi siis samaa tehdään uudella vuosituhannella?
Sitä paitsi em. vuosien rakennuksia on hyvin pystytty korjaamaan ja uudistamaan. Varsinkin parhaimmilla paikoilla sijaitsevia. On valintakysymys kuinka toimitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muttakun tiili ei ole tätä päivää. Huoneet ovat liian isoja ja korkeita ja niitä on liian monfa. Lvi, sähköt ja it on uusittava, samoin katto ja ulkopinnat rapattava. Ei mitään, tasaiseksi kaikki
Löyhäpäistä tuhlaamista purkaa hyvin asumiskelpoisia taloja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muttakun tiili ei ole tätä päivää. Huoneet ovat liian isoja ja korkeita ja niitä on liian monfa. Lvi, sähköt ja it on uusittava, samoin katto ja ulkopinnat rapattava. Ei mitään, tasaiseksi kaikki
Tiiliä on käytetty vuosisatoja. Sen suosio perustuu lämmön varaavuuteen ja hengittävyyteen. Tiili on mielyttävämpi materiaali helteellä kuin betoni. Se ei varaa liikaa eikä liian vähän. Ruotsissakin palattiin tiileen ja elementtikausi jäi siellä lyhemmäksi. Myös asunnot suunniteltiin ennen paremmin. Uusissa taloissa ei vauvan sänky mahdu makuuhuoneeseen. Eikä toista makuuhuonetta voi sisustaa siten että se sopii kahdelle lapselle. Tästä syystä esim. Kaleva on ykkösalue. Asunnot on pieniä, mutta toimivia ja joustaa kun tulee perheenlisäystä. Ei tarvi heti muuttaa. julkisivurappauskin on helpompi uusia kuin betonijulkisivu. Putkiremontteihin ei talon materiaalilla tai iällä ei ole merkitystä. se pitää jokatapauksessa tehdä tietyn ajan välein. Toinen kierros on jopa helpompi tehdä kuin se talon ensimmäinen remontti, kun reitit on tehty.

Peukku edelliselle kommentille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peukku edelliselle kommentille.
Tiili kestää sukupolvia. Tekniikan voi uusia useita kertoja. Seinät vaativat tietyn väliajoin kiinnostusta. Saumaukset ja uusia tiiliä. Elemenntitalot ,niin kerro kuin omakotitalot ovat pillarikamaa 40 vuoden jälkeen. Uuden saa korjaushinnalla. Tontti on se josta maksetaan suuriakin summia.

Ns. rintamamiestalot ovat kestäviä ja terveitä taloja kunhan niitä ei pilata nykytekniikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ns. rintamamiestalot ovat kestäviä ja terveitä taloja kunhan niitä ei pilata nykytekniikalla.
Eivät ole,tämä on ikuisuusväite joka ei ole totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiiliä on käytetty vuosisatoja. Sen suosio perustuu lämmön varaavuuteen ja hengittävyyteen. Tiili on mielyttävämpi materiaali helteellä kuin betoni. Se ei varaa liikaa eikä liian vähän. Ruotsissakin palattiin tiileen ja elementtikausi jäi siellä lyhemmäksi. Myös asunnot suunniteltiin ennen paremmin. Uusissa taloissa ei vauvan sänky mahdu makuuhuoneeseen. Eikä toista makuuhuonetta voi sisustaa siten että se sopii kahdelle lapselle. Tästä syystä esim. Kaleva on ykkösalue. Asunnot on pieniä, mutta toimivia ja joustaa kun tulee perheenlisäystä. Ei tarvi heti muuttaa. julkisivurappauskin on helpompi uusia kuin betonijulkisivu. Putkiremontteihin ei talon materiaalilla tai iällä ei ole merkitystä. se pitää jokatapauksessa tehdä tietyn ajan välein. Toinen kierros on jopa helpompi tehdä kuin se talon ensimmäinen remontti, kun reitit on tehty.
Miksi muurareita ei kouluteta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole,tämä on ikuisuusväite joka ei ole totta.
Ei ole väitetty ikuisiksi. Opettele ymmärtämään lukemasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole väitetty ikuisiksi. Opettele ymmärtämään lukemasi
Ikuisuusväite , on hiukan eri asia kuin väitetty ikuiseksi. 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muurareita ei kouluteta?
Ratikka syndrooma. Kallis rakentaa , käyttöikä on pitkä. Ihmiselle riittää yleensä 40 vuotta talon kestoiäksi. Asumisarvo riittää omaksi eliniäksi,ei huolta seuraavasta sukupolvesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratikka syndrooma. Kallis rakentaa , käyttöikä on pitkä. Ihmiselle riittää yleensä 40 vuotta talon kestoiäksi. Asumisarvo riittää omaksi eliniäksi,ei huolta seuraavasta sukupolvesta.
Grynderien juoksupoika höpöttää samaa höpinäänsä
- Anonyymi
Asiasta voi ottaa selvää. Varsinkin kun on ostamassa vanhaa taloa. 40 vuotta nuori talo, edessä on,putkiremontti,katto remontti,seinäremontti ja paljon muuta.Rakennusvirheet lisänä,jotka kyllä rakennettaessa ovat olleet ihan hyväksyttyjä ratkaisuja. Talon hinta,eikä talo ole uuden veroinen kuitenkaan.
- Anonyymi
Uusi on hetken päästä vanha. Jo uudessa voi hetken päästä esiintyä rakentamisen aiheuttamia ongelmia.
Moni kärsii uusien talojen ja asuntojen rakenteissa ja pinnoitusmateriaaleissa käytettyjen kemiallisten aineiden ja materiaalien aiheuttamista vaikutuksista huoneilmaan. Palontorjuntahenkilöt esim altistuvat sammutustöissä isolle määrälle myrkkykaasuja ja heillä onkin työperäiisten sairauksien listalla riski sairastua syöpään.
Uusien rakennusten materiaalien aiheuttamat ongelmat selviävät vasta vuosien päästä. Vanhoissa ne on jo todettu jos niitä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi on hetken päästä vanha. Jo uudessa voi hetken päästä esiintyä rakentamisen aiheuttamia ongelmia.
Moni kärsii uusien talojen ja asuntojen rakenteissa ja pinnoitusmateriaaleissa käytettyjen kemiallisten aineiden ja materiaalien aiheuttamista vaikutuksista huoneilmaan. Palontorjuntahenkilöt esim altistuvat sammutustöissä isolle määrälle myrkkykaasuja ja heillä onkin työperäiisten sairauksien listalla riski sairastua syöpään.
Uusien rakennusten materiaalien aiheuttamat ongelmat selviävät vasta vuosien päästä. Vanhoissa ne on jo todettu jos niitä on.Siinähän se asian ydin on. 40 vuotta taistelua ongelmien kanssa.
- Anonyymi
Vuosi sitten Aamulehti kirjoitti, että lapsiperheet haluavay keskustaan. Tällä viikolla oli juttu, että lapsiperheet haluavat lähiöihin. Nopeasti trendi muuttui. Ei ratikka enää määrää mihin halutaan muuttaa.
- Anonyymi
Viimeisimpiä tietoja on, että omakotitalo on monen nuoren asumisen haave.
Jos maaseutu ei olisi niin tiukasti kepulandia niin siellähän haluaisivat asua kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeisimpiä tietoja on, että omakotitalo on monen nuoren asumisen haave.
Jos maaseutu ei olisi niin tiukasti kepulandia niin siellähän haluaisivat asua kaikki.Haave,mutta se on hopeareunuksinen höttöunelma. Totuus paljastuu kun on ostettu ja asuttu jonkun aikaa. Senkö takia te olette niin negatiivisia ja agressiivisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haave,mutta se on hopeareunuksinen höttöunelma. Totuus paljastuu kun on ostettu ja asuttu jonkun aikaa. Senkö takia te olette niin negatiivisia ja agressiivisia.
Riippuu talosta.
On monia monen sukupolven aikana käytössä olleita taloja, jotka ovat edelleen hyvin asumiskelpoisia ja niissä asutaan edelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu talosta.
On monia monen sukupolven aikana käytössä olleita taloja, jotka ovat edelleen hyvin asumiskelpoisia ja niissä asutaan edelleen.Kaikista saa hyvän jopa loistavan asunnon kunhan ehjää ja kunnostaa. Vielä kun joku tietäisi kuinka ne pitää korjata. Kaikkeen ei vain ole järkevää sijoittaa uuden hintaa.
- Anonyymi
On todettu ilmastopäästöjen lisääntyneen.
Tamperenhan piti tähdätä hiilineutaraaliuteen.
Puheet ja teot eivät kohtaa.
Voiko päättäjiin luottaa yhdssäkään asiassa?
Kuka kantaa vastuun?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6748161Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672392Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342380- 1471924
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301515Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201307Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511263Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.821059Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65870Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7840