Päivän meiliä, joka tuskin kelleen yllätyksenä

Odotin, että ensimmäisen uhkauksen esittäisi Keskusta, mutta Vihreät onkin päättänyt laittaa Vanhaselle kampoihin, kun nyt pitää alkaa miettimään eduskunnan lomien jälkeen miten maata saadaan parempaaan kuntoon, aikaa vie se selviö!
Nyt ei ole aika mm laittaa asuntoja kylmilleen mm Helsingin hiili kiellettäisiin, tai muiden laitosten turve olisi nyt keulilla kylmässä maassa. mm turve/hake laitokset vain sellaisia, että ne vaatii molemmat polttoaineet, jotta laitos pelaa paremmin.
HAKE YKSIN TEKEE LIIAN KUUMIA PISTEITÄ KATTILAAN, JOKA LYHENTÄÄ KÄYTTÖAIKAA, TURVE TAAS YKSIN PAAKKUUNUTTUU palaessaan, joka peittää osaa kattilasta. Kun molemmat yhdessä näitä ilmiöitä ei ole.

Poliittinen arvopohja on selvästi kokenut geosiirtymän, valtakunnan ykkösinhokki ei enää ole perussuomalainen puolue, eikä edes Kepu, vaan de Gröna.

Maria Ohisalolta linjaus: ”Jos pysähdytään tai mennään taaksepäin, meidän pitää miettiä vakavasti hallituksessa olemistamme”
Vihreiden puheenjohtajan mukaan syksyllä punnitaan, onko viiden puolueen hallituksesta seisomaan oman hallitusohjelmansa takana.

Vähemmistöhallitus saattaisikin saada enemmän aikaan kuin toraisa enemmistöhallitus. Iso oppositio puoluekaksikkokin heittelisi todennäköisesti vähemmän kapuloita hallituksen rattaisiin, mikäli vihreimmät virheliikkeet saataisiin eliminoitua sillä, että kiilusilmäpuolue siirrettäisiin loppuistuntokaudeksi mökötysvuoroon.

Ei liene vaikea veikkaus, jos sanoo että vihreät lähtee, kuten vasemmistoliittokin hallituksesta -heillä siihen kokemusta. Kun ajat pahenee -liuetaan. Toivotaan ettei SDP ole linjoillaan ? Meille tulee linjauksia joita ei seinästä eikä pistorasiasta saada energian suhteenkin mm uutta ydinvoimaa pakko alkaa suunnitteleen. Olemme niin pahasti sähkö vajaa maa omasta tuotannosta, siihen voisi presidentti Koiviston sanoin: " tarttis jotain tehdä".

23

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tottakai Vihreät haluaa pois hallituksesta, kun tulee maksun aika tuhlailusta. Sitten voi taas syytellä muita omista tekemisistään. Että tämmönen vastuuta ottava puolue.

    • Anonyymi

      Turve-ja risunpolttovero vihreä vaihtoehto, tiukka tavoite.
      Pidetään kepulaiset maakuntavikisijät nöyränä.

      • Anonyymi

        Kolmiloikkaa hyppäämällä ei pysy lämpinänä.
        Sanotaan kieltoja, muttei vaihtoehtoja miten pysytään sulana 30 asteen pakkasella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmiloikkaa hyppäämällä ei pysy lämpinänä.
        Sanotaan kieltoja, muttei vaihtoehtoja miten pysytään sulana 30 asteen pakkasella.

        Kepulaiset pysyy lämpimänä kyykyttämällä -50 asteeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaiset pysyy lämpimänä kyykyttämällä -50 asteeseen.

        Kepulaiset pysyy myös lämpiminä tupailloissa ja polttamalla Väyrysen Totuuden Aika kirjasarjaa 1-25.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaiset pysyy myös lämpiminä tupailloissa ja polttamalla Väyrysen Totuuden Aika kirjasarjaa 1-25.

        Et ole lapsuudesta selvinnyt, saitko kansakoulua käytyä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole lapsuudesta selvinnyt, saitko kansakoulua käytyä ?

        Pankkolängvitsi on lapsen tasolla. kehitysvammainen, se nähty monet kerrat. Elää noissa kirjanpoltto tunnelmissa.


    • Ei olisi mitään sitä vastaan että vihreät lähtisivät kalppimaan ja otettaisiin Kokoomus tilalle.
      Poliittiset ääriliikkeet vihreät ja perussuomalaiset oppositiossa on vain hyväksi Suomelle.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä, kokoomus paikkaa vihreät ja vasurit. Jos Sdp saa uuden puheenjohtajan saattaisi kelvata hellekin että mennään isänmaan etu edellä.

    • Anonyymi

      Ohisalo ei sentään ole samanlainen opportunistinen vätys kuin sinä.

      • Anonyymi

        Vaati huumeita vapautettaviksi


      • Anonyymi

        Ohisalo silmät seisoo ja pupillit laajenevat mistähän johtuu??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohisalo silmät seisoo ja pupillit laajenevat mistähän johtuu??

        Hämmästelee tolloja.


    • Anonyymi

      Olisi erittäin toivottavaa, että hirveät häipyisivät hallituksesta...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eiköhän Sanna vaihda kepun kokoomukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Sehän se naisia pilkkanaan pitävää Pankkohomoa kiinnostaakin. Lienee oma vaippasi vaihtamatta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se naisia pilkkanaan pitävää Pankkohomoa kiinnostaakin. Lienee oma vaippasi vaihtamatta?

        Vihreät pakkaa laukkujaan, poistuu hallituksesta, vasurit seuraa perässä.
        Kun emme voi ilmastoon laillansa vaikuttaa he aikoi poistua.He ei tiedä
        itsekkään "ilmastoaan". Kunhan hokevat siitä muun puutteessa.


      • Anonyymi

        Rakkaudesta se hevonenkin potkii, Orvolla toisaalta tuskin löytyy Ron Jeremyn varustusta Sannalla eli myyjätytölle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakkaudesta se hevonenkin potkii, Orvolla toisaalta tuskin löytyy Ron Jeremyn varustusta Sannalla eli myyjätytölle.

        Persuista kiinni tulee enemmistöhallitus 123 kansanedustajan varaan ?
        Saattaa persujen kikkelit olla kokoluokkaa ettei edes uskalleta yrittää.
        Siitä olisi punavihreät sivulla, paikallaan oppositiossa, se heille helpompaa.
        Sosialistitkin saisi jaella rahojaan, olemattomia sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuista kiinni tulee enemmistöhallitus 123 kansanedustajan varaan ?
        Saattaa persujen kikkelit olla kokoluokkaa ettei edes uskalleta yrittää.
        Siitä olisi punavihreät sivulla, paikallaan oppositiossa, se heille helpompaa.
        Sosialistitkin saisi jaella rahojaan, olemattomia sitten.

        Pankon vähäpojalla on pitkät, vajaat kolme vuotta aikaa odottaa sitä mahdollisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuista kiinni tulee enemmistöhallitus 123 kansanedustajan varaan ?
        Saattaa persujen kikkelit olla kokoluokkaa ettei edes uskalleta yrittää.
        Siitä olisi punavihreät sivulla, paikallaan oppositiossa, se heille helpompaa.
        Sosialistitkin saisi jaella rahojaan, olemattomia sitten.

        Ei pysy nykyinenkään kasassa vuoteen 2023. Rinne tyri ja pahasti ottamalla kepun hallitukseen.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      669
      8140
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2379
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2354
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1909
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1487
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1297
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1262
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1031
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      829
    Aihe