Onko Suomi retkipurjehduksen kehitysmaa?

Anonyymi

Huutelen vieraisiin pöytiin, mutta koska purkaukseeni neuvonkin kysyminen kuuluu, uskaltanen tämän julkaista.

Kiertelimme vaimoni kanssa 10 yötä kajakilla Järvi-Suomea näkemättä ainuttakaan retkipurjehtijaa. Monissa paikoissa olimme ainoita yöpyjiä, vaikka tarjolla oli siisti ja hajuton huussi, kulumaton ympäristö, kaunis ranta ja näkymä ja puhdas ja paikoin erittäin kirkas vesi.

Luontoretkeilijänä, (retki)ruoan laittajana ja kalastajana minua on aina kiinnostanut mahdollisuus kasvattaa kuljetuskapasiteettia ja kokeilla retkipurjehdusta, mutta ilmeisesti se on sitten vihonviimeistä hommaa, koska ketään ei näy. Tällä kertaa tuultakin oli sen verran, että kaiketi pienellä veneellä olisi edes jotenkin eteenpäin päässyt.

Ei liene perusteetonta olettaa, että Suomi on olosuhteiltaan retkipurjehduksen kärkimaita jos ei aivan ykkönen. Missä muualla on yhtä hienot suojaisat sisävesistöt, vapaata rantaa yöpymiseen ja jokamiehenoikeudet?

Aion ensi kesänä kokeilla retkipurjehdusta veneellä, joka on vähintään kohtuullisesti soudettavissa. Sellainen ei kai voi kovin kummoinen purjehdusominaisuuksiltaan olla, mutta minun juttuni onkin luontoretkeily eikä purjehdus. Ihan sama, mikä moottoriton kulkuväline on alla, kunhan saan olla luonnossa.

Linkatkaapa veneisiin, joilla onnistuu soutaminen ja edes alkeellinen purjehdus. Jos yhtään pääsisi nousemaan vastatuuleen, olisin tyytyväinen, koska soutaminen kovemmassa tuulessa vastaiseen on tympeää ja hidasta hommaa.

Onko esimerkiksi jollain puuveneveistäjällä tarjolla valmis vaihtoehto? Vaimo ilmoitti, että puinen pitäisi olla.

Jos nyt tilaisi veneen, ehtisikö se ensi kesäksi? Kuinka työllistettyjä veistäjät ovat?

21

578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mitään hajua, kuinka toimii, mutta kenties jotenkin, kun tätä kuitenkin on jo vuosia ollut saatavilla: http://www.veikkoset.fi/

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Merellä pyörii paljon porukkaa, sisävesillä heikot tuulet ja matalat vedet ja sillat jonkin verran kiusaavat.

    • Anonyymi

      Kyllä pienet purjeveneet on aika lailla hävinneet. Nykyään suositellaan helposti aloittelevallekin 10--metristä että "perhe viihtyy". Useimmilla on siis käytännössä uivia kesämökki jolla pääsisi vaikka Atlantin yli.

      Tuollaisella "ensiveneellä" ei tottumaton mene luonnonsatamiin vaikka sellaisesta haaveillaankin käytännössä ne muutamat heinäkuun lomapäivät eivät riitä meren yrityksiin joten jonossa mennään vierasvenesatamissa toiseen ja yritetään ehtiä ajoissa perille ettei jäädä ilman paikkaa. Tavallaan hyvä että luonto saa olla rauhassa ja vierasvenesatamat saavat edes heinäkuussa kunnolla rahaa.

      Purjehdus luonnonsatamiin vaatii aika pientä venettä ja pitkää ja matalaa tai nostettava köliä sekä usein tyytymistä telttamukavuuksiin. Melojille tämä lienee ok. Samoin retkeilijöitä ei tarvinne muistuttaa metsäluonnon haavoittuvuudesta.

      Purjeveneitä on kyllä monen kokoista ja soudettavaakin, nettiveneessä joskus kattellut hakusanalla "puuvene". Uusia tehdään mutta eivät ole halpoja, sopiva maksanee tonneista kymppitonniin ja ylikin. Vaativat myös vuotuisen ylläpidon ja muoviin verrattuna puuvene kannattaa laskea varhain ja nostaa hyvissä ajoin.

    • Anonyymi

      Jos sisävesillä liikut, niin eipä siellä niin paljon varmaan purjehtijoita näe. Ei ole kovin otollista purjehdusaluetta mm. avotuulien puutteen takia.

      Merialueella retkiveneily on hyvin suosittua. Retkiveneily ei vaadi saareen siistiä puuceeta, koska nykyveneissä on yleensä oma vessa (vesi- tai kemiallinne vessa).

      Nuotiopaikka ja sauna on varmaan ihan jees, jos vaan paikan ylläpitäjä on varanut puita ettei tarvitse metsurihommiin ryhtyä. Usein vaan lähiseudun mökkiläiset ovat hakeneet ne nuotiopuut pois jo toukokuussa omaan käyttöön, joten retkisaarissa ei usein ole nuotiopuita. Tämä kokemus Saimaalta.

    • Anonyymi

      Nykyisin avainsanat ovat helppous ja mukavuus. Kumpikaan noista ei toteudu retkipurjehduksessa sisävesillä. Tuuli on puuskaista ja shiftailevaa, vedet ovat matalia ja kivisiä. On siltoja ja sähkölinjoja.

      Merellä voi seilata veneellä, jossa selän saa seistessä suoraksi ja yön voi nukkua kunnon patjalla. Mastoa ei tarvitse ottaa alas joka toinen päivä. Tuuli tulee pääosin samasta suunnasta ja tasaisesti. Ja silti (Itämerellä) on mahdollisuus samaan tai parempaankin luontoelämykseen kuin mökkien valtaamilla sisävesillä.

      Keski-euroopassa seilaavat ympyrää pikkujärvillään, kun eivät raukat paremmasta tiedä. OIkeastaan harva sielläkään seilaa kun vertaa asukaslukuun.

      • Anonyymi

        ”Ja silti (Itämerellä) on mahdollisuus samaan tai parempaankin luontoelämykseen kuin mökkien valtaamilla sisävesillä.”

        Tuo oli omakin mielikuva reilun 10 merikesän (Suomenlahdella) pohjalta ennen Saimalla käyntiä. Uskaltaisin nyt sanoa, että esim. Suomenlahteen (Ahvenanmaa-Vironlahti) verraten Saimaalla pääsee vähintään yhtä hienoon ja laajaan luontoelämykseen. Erämaata ja luonnonsatamia riittää uskomattoman paljon, on kallioita ja hiekkarantoja joka lähtöön ja kontrastia eri vesistöjen välillä. Lisäksi upeita retkisatamia saunoineen. Nimenomaan luontoelämyksissä Saimaa pärjää, palvelusatamien suhteen on sitten hiljaisempaa. Parin ruuhkapaikan ulkopuolella joka paikkaan pääsee ja mahtuu, useimmin saa olla ihan omassa rauhassa.

        Ketjun aiheeseen sen verran, että purjehtijalle ei varmasti mukavin paikka kummallisten tuulien ja syväväyläriippuvuuden (tai sitten maston kaatojen) vuoksi .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Ja silti (Itämerellä) on mahdollisuus samaan tai parempaankin luontoelämykseen kuin mökkien valtaamilla sisävesillä.”

        Tuo oli omakin mielikuva reilun 10 merikesän (Suomenlahdella) pohjalta ennen Saimalla käyntiä. Uskaltaisin nyt sanoa, että esim. Suomenlahteen (Ahvenanmaa-Vironlahti) verraten Saimaalla pääsee vähintään yhtä hienoon ja laajaan luontoelämykseen. Erämaata ja luonnonsatamia riittää uskomattoman paljon, on kallioita ja hiekkarantoja joka lähtöön ja kontrastia eri vesistöjen välillä. Lisäksi upeita retkisatamia saunoineen. Nimenomaan luontoelämyksissä Saimaa pärjää, palvelusatamien suhteen on sitten hiljaisempaa. Parin ruuhkapaikan ulkopuolella joka paikkaan pääsee ja mahtuu, useimmin saa olla ihan omassa rauhassa.

        Ketjun aiheeseen sen verran, että purjehtijalle ei varmasti mukavin paikka kummallisten tuulien ja syväväyläriippuvuuden (tai sitten maston kaatojen) vuoksi .

        Kirjoitinkin Itämeri, ja lukisin samaan purjehdusalueeseen myös Pohjanlahden. Suomenlahti on tuon koko alueen skaalassa melko vaatimaton ja homogeeninen. Höga Kusten Pohjanlahdella, Ahvenanmaan pohjoisrannikko, Saaristomeren ulkosaaret, Stora Nassa Tukholman saaristossa, Viron suuret saaret, Gotlannin kalkkikalliot, Gotska Sandö jne. Huikeita paikkoja nimenomaan luonnon puolesta.


    • Anonyymi

      Ulkomailla pienet, traileroitava purjeveneet ovat paljon yleisempiä monestakin syystä. Kausi on pidempi ja vähäsateisempi - pienellä avopurrella on enemmän käyttöä, venepaikat maksavat maltaita, joten trailerilla säilytettävä ja veteen laskettava vene puolustaa paikkaansa monissa maissa.

      Meillä ei vaan ole sellaista purjehduskulttuuria, vaikka puitteet ovat yhtään liioittelematta maailman parhaat tai parhaiden joukossa.
      Tässä esimerkkinä vene, joka voisi hyvinkin soveltua purjehdusseikkailuihin saimaalla, päijänteellä, näsijärvellä ja pienimmilläkin järvillä:

      https://smallboatsmonthly.com/article/weekender/

      Tehdään vanerista ja päällystetään lasikuidulla joten huoleton. Enää pitäisi vaan tehdä vene.

      • Anonyymi

        Paljonkohan tuollainen kustantaisi....


      • Anonyymi

        Tuon kun tekisi ferrobetonista, niin tulisi vahva ja tukeva.


    • Anonyymi

      ...aloittajan kanssa samasta haaveilevana, kysyisin,

      Onko tietoa, mistä saisi piirustukset "purjeelliseen soutuveneeseen"?

      Netistä olen katsellut ja Göterbers Eka ja sitä pykälän pienempään saisi ruattista..
      Mutta suomalaismalli kiinnostaisi enempi...

      Jos silleen toteuttaisi jotta puomin ylle canvas ja nukkuisi veneessä..

      Tyyliin Roger Barnes Dinghy cruisin videoilla.. YouTubessa siis..

      Näin kajakilla ja kanootilla Perämeren laitamia kiertänyt, etuna olisi pieni syväys..

      Ensi talvena voisi "höyläillä" kasaan konehallilla..

      Ja ei "unohda kokojuttu" viestejä, tähän saakka olen puusta tehny mitä vaan..

      Veneen runkomuoton on joku ajatellut valmiiksi?

      T:jaapee

    • Anonyymi

      Katso hakusanalla "sailing and rowing skiff ". Saattaisi löytyä valmiita piirustuksia DIY-miehelle, ettei tarvitse pyörää uudelleen keksiä.
      Tapasin Puolassa 1980 noin 50 v. englantiaisen opettajapariskunnan, joka matkasi viklan näköisellä purrella. Nukkuivat puomiteltan alla kölilaatikon molemmin puolin, Olivat matkanneet aikaisemmin Suomesta Ruotsiin ja Ruotsin järvillä Götakanavan läpi. Silloin olivat matkalla Etelä-Puolan järvialueelle. Itse en koskaan kokeillut viklallani soutua eli en osaa sitä arvioida. Sisävesien retkeilyyn ja pyöriviin tuuliin saattaisi olla hyväkin.
      Pieniä muovikruisereita katsoisin Puolan markkinoilta. Eivät tosin ole enää soutuveneitä mutta asuttavia ja mallisto laajaa.
      Saimaata tuli jo yllä kehuttua. 10v kokemuksella voin vahvistaa, että on ainutlaatuinen purjehdusreviiri ja vesi puhtaampaa kuin merellä.
      seppomartti

    • Anonyymi

      Kiitos Seppomartille!

      Pitää tutustua!

      Mää mehun kanssa Saimaata😀
      Monet kerrat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikaa kesää siellä viettäneen, vesikin on kuin linnunmaitoa täältä Pohjolasta päin katsottuna ja hyvin kirkasta!

      Eräs kaverini purjehtii Saimaalla kesäkauden ja muun ajan vuodesta tekee päättämään niitä digihommia, joista en tajuu..

      YT, jaapee

    • Anonyymi

      Mehun=kehun Guugl'Android oikoluku

    • Anonyymi

      Halkaisija=jalkainen

      Kuuklantroit oikoluku teppone

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Scout jolla on kaiketi ollut viimeksi yritys tehdä retkivene partiolaisille. Siinä hinta karkasi käsistä. Vene sinänsä on sopiva alkeiskoulutukseen ja retkeilyyn.

      Scout-jollista ja isommista Still 505’sta omistajat tuntuvat pitävän kiinni, eli niitä ei hirveästi ole kaupan. Scoutteja en ole tänä vuonna huomannut yhtään ja molemmat 505’set vaativat nopean reagoinnin.

      Uutena ei oikein tunnu löytyvän mitään. Puolasta tuli joku vuosi sitten ainakin esittelyvene messuille. Nyt Beneteau First 18’ta saanee, kun merkin maahantuotikuviot ovat kunnossa. Pienempää First 14’ta on jopa hyllytavarana Suomessa.

    • Anonyymi

      Firstien hintoja katsellessa tulee kyllä mieleen, että olisikohan helikopteri edullisempi retkeilyväline.

      Valitettavasti näin on, että pienet ja helpot purretkin ovat nykypäivänä hinnoiltaan jossain ulkoavaruudessa.

      Siinä tulee luonnossa vietetylle tunnille sellainen hinta, että aika moni sijoittaa sen rahan johonkin muuhun.
      Myytyähän noita ei sitten saa muutaman vuoden kuluttua kuin 1/3 uuden hinnasta.
      Toisaalta, onhan joitain vanhoja pieniä purkkareita myynnissä halvallakin, pistät vain kymppitonnin pohjaan, purjeisiin ja varusteisiin ja ei kun retkelle.

      Miten niin meni päin helvettiä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8122
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2359
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      2337
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1897
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1451
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1283
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1261
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      997
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      869
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      822
    Aihe