Kysymys lähteistä ja hovista

Anonyymi

Kuuluuko narsistin toimiin ns uusien lähteiden välinpitämätön nöyryyttäminen jos mikäli saa sillä ykköslähteensä takaisin verkkoonsa? Elikkä haluaa jostain syystä jättämänsä ykkös lähteen takaisin ja kun ns uusia lähteitä on hän jopa nöyryyttää heitä todistaakseen vanhalle lähteelle olevansa rakastunut vain häneen.

10

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulostaa kyllä ihan tyypilliseltä sellaisen toiminnalta. Pelkästään jo tuon nöyryyttämisen osalta nimittäin. Nöyryyttäjä paljastaa olevansa heikko, kun nöyryyttää muita. Mutta ne jotka tietävät mitä siitä seuraa ennen pitkää, ovat hiljaa. Aikamoista moraalin puutetta osoittaa myös em. ykköslähteeltä myös se että ei puolusta niitä joita narsisti nöyryyttää. Luultavasti narsisti on pelotellut hänet hiljaiseksi.

      • Anonyymi

        Aivan kuin olisin lukenut, tarinan päivistäni. Ja ,kyllä minut on peloteltu 😕hiljaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kuin olisin lukenut, tarinan päivistäni. Ja ,kyllä minut on peloteltu 😕hiljaiseksi.

        Minua kiinnostaa se, että myös eräällä tavalla olen se hiljainen, koska asiat sujuvat sillä tavoin paremmin. Onko teillä kokemusta siitä, että oliko myös hänen vanhemmistaan toinen se hiljainen? Kysyn siksi, että itselläni on tuo kokemus, joten olen pohtinut myös mallioppimista tämän opitun hiljaisuuden suhteen.


    • Anonyymi

      no mikä jos ei narsisti normaali ihminen ei kieroile toisen ihmisen tuhoa vain nauttiakseen ja omaa itsetuntoaan sillä kohottaen . tällaisia ihmisiä on.

    • Anonyymi

      ilkeitä on mutta kyllä narsistin erottaa.

    • Anonyymi

      Narsistin tekoja ohjaavat ajatukset ja voimat eivät normaalilogiikalla ole mitenkään ymmärrettävissä. Kun narsistia on aikansa seurannut, unohtaa normaali empatiaan ja toisesta välittämiseen perustuvan ajattelumallin, alkaa avautua narsistia ohjaavat voimat.

      Narsistiahan ohjaa suunnaton häpeän pelko jota vastaan taisteleminen on hänen elämänsä merkittävin asia. Narsisti taistelee häpeää vastaan olemalla suurin, kaunein, vahvin, menestynein, rikkain, sairain, kaltoinkohdelluin, mahtavin, kadehdituin, marttyyrein, jumalasta seuraava ..... aina ja kaikessa enemmän kuin kukaan muu. Narsistilta puuttuu vahva minuus joka kannattelisi ja saisi tuntemaan itsensä arvokkaaksi sellaisena kuin on. Narsisti hakee kannattelun ulkopuolelta, muiden reaktioista, eikä sillä aina ole niin väliä mikä se reaktio on. Ihailu on jees, mutta jos toisella on huono olla niin sekin on jees, silloin narsistin on helppo tuntea itsensä paremmaksi. Toisen onnellisuuskin menee jos se onnellisuus lähtee narsistista ja narsisti voi sitä kontrolloida. Kauhistus on onnellinen ihminen jonka onnellisuuteen narsistilla ei ole osaa eikä narsisti voi sitä poistaakaan. Onnellisuus itsessään ahdistaa narsistia koska hän ei moisesta tiedä mitään. Onnellisuus on kuin salaseura johon muilla on pääsy mutta narsistilla ei, eikä narsisti ymmärrä miksi.

      Narsistin maailmassa on hävettävää olla tavallinen, keskiverto, ihan hyvä, normaali. Tuo häpeä on jo asia joka ei normi tallaajan kaaliin oikein meinaa mahtua. Narsisti häpeää asioita joissa moni muu ei näe mitään hävettävää, narsisti vaan luulee että muut kokevat häpeään samalla tavalla, yhtä kipeästi ja lamaannuttavasti. Koska narsistin yksi tapa ylentää itseään, nostaa pois häpeästä, on alentaa muita, niin hän alentaa muita laittamalla nämä häpeämään. Narsistia kiinnostaa ihmisissä heidän heikot kohtansa, niitä hän kysymyksillään hakee, ei hän muuten ole kenestäkään kiinnostunut. Tai no, etsii myös mahdollisuuksia hyötyä. Usein huomaa vasta jälkikäteen että narsistin outo kommentti oli tarkoitettu nolaamaan sinut, ei vaan osunut.

      Narsisti on myös sairaan kade ja luulee muidenkin olevan. Hän puheellaan yrittää peittää asian muilta ja varmaan itseltäänkin, onhan kateus hävettävää. Käytös kuitenkin paljastaa kateuden.

      Narsisti myös usein kiipii ja käyttää hyväkseen minkä pystyy, mikä ohjaa käytöstä. Tilanteissa vaikuttaa myös niiden äkkinäisyys. Yllättävässä tilanteessa narsisti voi paljastaa hyvinkin paljon itsestään reagoimalla ennen kuin ehtii harkita. Nuo tilanteet ovat joskus koomisiakin, mm. valheita joissa ei ole päätä eikä häntää tai täysin järjettömiä kommentteja.

      Narsisti puhuu pa...kaa ja vihjailee niin tutuistaan kuin puolisostaan jo ennen kuin mitään välirikkoa on tullutkaan. Hän kylvää epäilyksen siemeniä joita voi sitten lähteä kasvattamaan jos välirikko jossain vaiheessa tulee, hyvin usein tulee. Moni narsistin "ystävä" voisi yllättyä mitä narsisti heistä on puhunut.

      "Paras kaveri" vaihtuu ihan tilanteen mukaan, kenestä nyt on eniten hyötyä milloinkin. Ihmissuhteilla pelaamisen motiivi voi myös olla kosto, jännityksen hakeminen tai vain huono päivä. Jos naapurilla on uusi auto niin kiukun voi purkaa nöyryyttämällä omaa lastaan. Jos ex ei tottele niin se kostetaan nöyryyttämällä omaa lasta, onhan se ex:n lapsikin. Kun lapseen sattuu niin ex:ään sattuu, loogista eikö? Jos appiukko ärsyttää niin sen voi kostaa nöyryyttämällä omaa lastaan, onhan se appiukon lapsenlapsi. Kiristäminen hoituu samalla periaatteella.

      Siis, narsistilta voi periaatteessa odottaa ihan mitä tahansa. Outo käytös voi johtua sinusta tai sitten sinä olet vain väline jonka avulla haetaan pönkitystä ja suojaa pahinta eli häpeää vastaan. Joskus syyn käytökselle arvaa heti, joskus myöhemmin, mutta usein logiikkaan ei pääse kiinni koska ei tiedä mikä narsistia viiraa milloinkin. Narsisti voi myös kehua sinua koska tietää että se satuttaa jotakuta lähellä olevaa. Olen todistanut tilanteita joissa narsisti kehuu muita lapsia asioista joissa oma lapsi on hyvä. Kyse on siis oma lapsen nöyryyttämisestä, ei niiden toisten kehumisesta.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus! Vanhempien sisarusten kohteeksi joutuneena on helppoa nykyisin tunnistaa tuo logiikkaa vailla oleva lapsenomainen käytös, joka näitä ressukoita vaivaa. Narskun työkalusalkku on kyllä monipuolinen, ja aika sekä vaiva mitä näkevät syntipukin elämän tuhoamiseen hämmästyttää normikulkijaa. Olen nykyään vapaa, he eivät koskaan.


      • Anonyymi

        Töissä olen seurannut läheltä muutaman vuoden pomoa joka toimii juuri noin. Hän myös välillä haukkuu joitakin muita narsisteiksi. Sillä saa suurta pahaa aikaa kun lähellä olijat kuulevat sellaisia puheita. Hän kuitenkin puhuu koko ajan mitä sattuu joten hänellä on aina selitys valmiina jos jää kiinni. Moni ei kuitenkaan välitä mitä hän puhuu vaikka puhuisi mitä tahansa, ja kyllä niitä puheita moni kauhistuikin ja itselläkin muutaman kerran putosi niinkuin lusikka suusta kun satuin kuulemaan sitä parjausta.


    • Anonyymi

      Tiedän erään narsistin ystävän sekä myös kyseisen narsistin. Heillä on on/off suhde, ovat joko ylimmät ystävät tai vihamiehet.

      Useimmiten narsisti nauttii ystävänsä varallisuudesta ja ystävä narsistin riemullisesta seurasta. Juorujen ja tietojen vaihto oli molemmille tärkeää. Ystävä tietää, että narsisti annostelee hänelle juoruja riippuen lahjoista ja setelien suuruudesta.

      Kun narsisti haluaa manipuloida ystäväänsä tiettyyn suuntaan, hän kertoo valheita, joilla saa ystävän toimimaan haluamallaan tavalla. Jos ystävä on tutustunut narsistin mielestä väärään henkilöön, seuraa kurin palautus. Koska he ovat myös työkavereita, narsisti pahimmillaan kiristää ystävää uhkailemalla järjestää tälle vaikeuksia tai potkut. Sanoisin, että kyse on melkoisesta nöyryyttämisestä. Välillä tuohon ystävyyteen tulee katkoja, mutta kohta peli jatkuu, koska molemmat tarvitsevat toisiaan.

    • Anonyymi

      Seuraan..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      91
      7181
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7109
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      119
      6438
    4. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5538
    5. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5434
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5255
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      42
      5141
    8. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      5064
    9. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4635
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3775
    Aihe