Olen näitä yksinäisyydestäkärsivien viestejä lukiessani ihmetellyt sitä että miksi te ette koskaan kerro sitä että missä kaupungissa tai millä paikkakunnalla te asutte. Eikö olisi hyvä idea mainita missä asuu ? Siinä lähitienoilla kun voisi olla joku joka haluaisi tavata.
Miksi asuinpaikkakunta on salaisuus ?
4
59
Vastaukset
- Anonyymi
Rehellisesti sanoen ainakin minulle tämä palsta riittää. En ole kauhean innostunut tapaamaan ketään. En edes varsinaisesti ole fyysisesti yksinäinen, ehkä vähän henkisesti yksinäinen.
- Anonyymi
Aloittajalta itseltäänkin jäi kertomatta sijainti.
Yksinäisyyden tunne katoaa kun on mielekästä tekemistä, ja jos siinä tekemisen yhteydessä on juttuseuraa, niin se on ystävyyttä. Tosin ystävyys ei suinkaan ole ikuista, eikä kaikilla ole mahdollista tarjota toiselle enempää kuin seuraa siinä yhteisessä työssä tai harrastuksessa. Mutta kysymättä sitä ei tiedä voiko työ- tai harrastuskaverin kanssa lähteä lomareissulle tai näyttelyyn seuraksi. Aloitteisiin voi saada myös kielteisen vastauksen, mutta jotkin niistä voi olla hyvien perusteiden kera (muuta menoa sovittu, tiukka puoliso kotona tms.).
Seurassakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi jos toinen osapuoli ei kuuntele / ymmärrä / lukee rivien välistä (tulkitsee ihan omiaan) mitä hänelle sanotaan, tai on muutoin käytökseltään ei-ystävä.- Anonyymi
Minä ( siis aloittaja ) en ole sanonut että kärsin yksinäisyydestä. Minä en hae seuraa tämän palstan keskustelijoista. Minä en edes asu Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ( siis aloittaja ) en ole sanonut että kärsin yksinäisyydestä. Minä en hae seuraa tämän palstan keskustelijoista. Minä en edes asu Suomessa.
Ihan kiva aloitus silti :) Sattumaltako satuit tälle aihealueelle?
Olisi kätevää jos kaikkien nimi ei olisi Anonyymi. Siinä on etunsa (voi tutustua helpommin), ja toisaalta haittansa (joku ei-toivotusti käyttäytyvä yrittää tehdä tuttavuutta, tai ottaa silmätikukseen).
Tällä palstalla voi olla monenlaista tyyppiä (kuten elämässä yleensäkin), joten tältä palstalta seuraa etsivä voi haluamattaan joutua eräänlaiseksi tukihenkilöksi. Tai voi löytää sielunkumppaaninsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282222- 371619
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510