Ihanaa päästä tapaamaan

Anonyymi

Ihanaa päästä tapaamaan taas mummoa vanhainkotiin, kun korona on ohi, tällä erää.

29

725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin hoivakotiin pääsee tapaamaan omaistaan Ylä-Savossa?Siirrän omaiseni sinne välittömästi,ainakaan siellä missä omaisen on (Attendo)ei ole päässyt kolmeen ja puoleen kuukauteen eikä ole tietoa pääsystä vieläkään?

    • Anonyymi

      Korona ei todellakaan ole ohi, ei edes Suomessa.

      • Anonyymi

        Mutta kaikkialla muualla Suomessa on,ihmeellistä että Ylä-Savon Soten alueella sitä olisi eniten,???Kaikkialla muualla Suomessa on laittomat rajoitukset purettu jopa Etelä-Suomessa vaan näissä käpykylissä ei.


    • Anonyymi

      Nyt viikonlopun aikana on tullut tietoa eripaikoissa olevien asukkaiden omaisilta että Ylä-Savon Soten omiin paikkoihin on päässeet läheiset syöttämään ja ulkoiluttamaan omaisiaan.Olisi ehkä korkea aika Ylä-Savon Soten edustajan tulla julkisuuteen kertomaan miksi yksityisiin ostopalvelupaikkoihin edelleen kohdistetaan laittomia eristystoimia???Sote ei vastaa omaisille ei julkisesti eikä yksityisesti,mikä tässä on takana?Eikö kaikilla ihmisillä ole tasa-arvoiset oikeudet ja oikeus tavata omaisiaan eläessä ennenkuin vasta ruumisarkussa?????VASTATKAA JOHONKIN KYSELYIHIN,TÄSTÄ ON LÄHTENYT MONILTA IHMISILTÄ PALAUTTEITA SOTEN SIVUILLE MUTTA MIHINKÄÄN EI OLE VASTATTU.

    • Anonyymi

      Vanhukset on systemaattisesti tapettu vanhainkodeissa ja sairaaloissa.
      Oma äitini tapettiin nälkään Kuopiossa Harjulan sairalassa.
      Ei ollut kaunista katseltavaa. Päivittäin käytiin katsomassa, morfiinia tykittivät. Ei tiennyt mitään mistään. Sikäli inhimillistä.

    • Anonyymi

      Ylä-Savon Sotelle oli varmaan tieto mennyt että omiin paikkoihin on laskettu kahville,ulkoilemaan ja syöttämään,nyt on sitten pitänyt kuulema tiukentaa myös Soten paikoissa otetta,tosin kasvomaskeja henkilökunta ei pidä,kannattaisi ehkä pitää,muistakaahan valvoa niitä omiakin paikkoja Soten valvojat,enemmän kuin omaisia,omaiset ei tarvitse ohjeita,neuvontaa eikä uhkailuja.

    • Anonyymi

      Ylä-Savon Sote ja kaikki hoivakodit alueella halutaan pitää kiinni omaisilta,asukkaita ei suojella koronalta vaan omaisilta.Saa rauhassa olla tarkkailevilta omaisilta hoivakodit ja Soten valvojat voivat keskenään rauhassa kahvitella ja pitää palavereita ja miettiä miten saisi arvostella,nöyryyttää ja pitää puhutteluja/uhkailuja omaisille; ei pidä omaisten huolehtia mistään,me kyllä osataan ja hoidetaan,omaisia ei tarvita tekemään muuta kuin hakemaan ruumiit pois.Onneksi jotkut ovat kirjanneet kokemansa vääryydet ylös,jossain vaiheessa saattaa tulla vastaan asiat kun aika tulee ja enää ei ole mitään menetettävää.

    • Anonyymi

      Onko kaikki omaiset tyytyväisiä edelleen Ylä-Savon Soten toimintaan?Sinnikkäästi se ylläpitää laitonta vierailukieltoa yllä,olen tosin kuullut että kansanedustajiin,tuomareihin ym.tahoihin on otettu yhteyttä vääryyden korjaamiseksi.Joka taholta kuuluu että se suurin vääryyden ylläpitäjä lomailee huoletonna edelleen hyvillä mielin laittoman päätöksensä kanssa,saattaa jollain herralla puhelin soida kun loma loppuu...järkyttävää toimintaa.

    • Anonyymi

      Miksi tästä ketjusta on poistettu täysin asiallisia viestejä,niissä ei ole ollut mitään loukkaavaa vaan täyttä asiaa hoivakotien asukkaiden ja omaisten puolesta.Vai valvooko Ylä-Savon SOTE jo keskustelunvapautta myös tällä palstalla??Kohta ei saa suuta avata,saati pääse omaisiaan tapaamaan lähes puolen vuoden eristämisen jälkeen...Haloo??Hiljaako pitäisi kohtaloon tyytyä laittomien päätösten vuoksi????

      • Anonyymi

        Meillpäin on taas niinpäin että mahdollisimman alhaalle pitää ottaa ensin yhteyttä ettei ylhäältäpäin pääse heti napasauttamaan hommaa poikki päätöksellään. Toisinaan kyseleekin heti ensimmäisten kysymysten joukossa että onko poliisiin otettu yhteyttä.


    • Anonyymi

      Omaiset voi mennä hoivakoteihin se kielto ei ole pätevä ja on vain suositus,ei poliisit voi omaisia pois hakea ja estää,he ei riko mitään lakia.Ylä-Savon Soten asumispalvelupäällikölle voi vaan ilmoittaa että laittaa nyt oikean tekstin sinne Soten sivuille!

    • Anonyymi

      Ylä -Savon Soten asumispalvelujen päällikkö,lopetti vastaamiset omaisille,ensimmäinen työviikko oli nähtävästi niin rankka laittomien kieltojen ja suositusten vuoksi että oli helppo jäädä uudelleen lomalle nauttimaan korkeaa palkkaa,hoitajat raataa ilman omaisten apukäsiä hoivakodeissa ilman tuhannen euron korotusta maskit kasvoilla.

      • Anonyymi

        Onko omaiset saaneet vastauksia kysymyksiinsä?Todennäköisesti EI Ylä-Savon Sote jatkaa käsittämätöntä toimintaansa,jolla ei ole lakien ja perusoikeuksien kanssa mitään tekemistä!Uskomatonta toimintaa,missään muualla ei eletä eikä toimita näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko omaiset saaneet vastauksia kysymyksiinsä?Todennäköisesti EI Ylä-Savon Sote jatkaa käsittämätöntä toimintaansa,jolla ei ole lakien ja perusoikeuksien kanssa mitään tekemistä!Uskomatonta toimintaa,missään muualla ei eletä eikä toimita näin.

        Mistähän tälle älyttömien päätösten päällikölle maksetaan palkkaa?Viikon oli töissä ja sitten jäi sairaslomalle kun on niiiiiin raskasta pitää omaisia erossa läheisistään,me kaikki omaiset toivomme sydämen pohjasta että näiden päättäjien puolisot ym.läheiset olisi nyt hoivakodeissa YLÄ-SAVON SOTEN ALUEELLA!!!!!!!


    • Anonyymi

      Tämä ketju kannattaa pitää etusivulla koko ajan.

      • Anonyymi

        Tulevalla viikolla ovet avautuu omaisille myös Ylä-Savolaisissa hoivakodeissa,jos ei muuten niin lehdistön ja virkavallan kanssa.Sellaisia kommentteja on liikkeellä.


    • Anonyymi

      Ylä-Savon Sote on pitänyt yllä laitonta kieltoa monta kuukautta,ei perustu THL:n suosituksiin,tämä laiton eristys on lopetettava keinolla millä hyvänsä!

      • Anonyymi

        Ylä-Savon Soten asumispalvelujen päällikkö haluaa tehdä omaisille ja hoivakodeissa asuville ihmisille mahdollisimman paljon kärsimystä ja varsinkin ostopalvelupaikkoihin,Soten omissa yksiköissä aivan eri säännöt!Mitä tälle voi tehdä ja mihin kääntyä?Järkyttävää toimintaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylä-Savon Soten asumispalvelujen päällikkö haluaa tehdä omaisille ja hoivakodeissa asuville ihmisille mahdollisimman paljon kärsimystä ja varsinkin ostopalvelupaikkoihin,Soten omissa yksiköissä aivan eri säännöt!Mitä tälle voi tehdä ja mihin kääntyä?Järkyttävää toimintaa..

        Joko läheisimmät pääsee hoivakoteihin Ylä-Savossa?Meillä on päässyt jo kaksi kuukautta huoneisiin maski kasvoilla,siis samoissa suojauksissa kuin hoitajat.Kuulostaa oudoilta säännöt siellå,mahdollisesti asumispalvelujen päällikkö ei ole alan ammattilainen eikä tiedä sääntöjä muualla osataan.


    • Anonyymi

      Kuka tuo Ylä-Savon Soten älyttömien päätösten päällikkö on joka eristää vanhukset ja määrää hoitajat tekemään töitään naamarit naamoillaan?
      On tuollainen diktatuuri edes totta?

      • Anonyymi

        Ylä-Savon Soten sivuilta löytyy nimi(Mikko.U ) ja sähköpostiosoite sekä puhelinnumero,oli täältä nimi poistettu vaikka on julkista tietoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylä-Savon Soten sivuilta löytyy nimi(Mikko.U ) ja sähköpostiosoite sekä puhelinnumero,oli täältä nimi poistettu vaikka on julkista tietoa.

        Koronatilanne ollut Iisalmessa koko ajan lähes nollilla,aikoinaan Kiuruvettä lukuunottamatta mutta Ylä-Savon Soten päättäjät ovat varalta piilossa edelleen koronaa ja hoivakotien asukkaita ja omaisia sänkyjensä alla,mitään järkeviä päätöksiä tuolta kyseiseltä päättäjätaholta ei uskalleta tehdä vaan lainvastaista eristystä pidetään mutta tähän on joillakin ratkaisu mutta kaikki ei voi hakea omaisiaan kotilomalle.


    • Anonyymi

      YLÄ-SAVON SOTEN päättäjät edelleen sängyn alla piilossa,tuttavaani lainaten.

    • Anonyymi

      YLÄ-SAVON SOTEN SIVUILLA NÄYTETÄÄN PÄIVITTÄIN tarkasteltavan hoivakotivierailukäytäntöjä,,,sallikaa minun nauraa,mistä näille päälliköille maksetaan,he ei tee mitään vaan vaikeuttavat omaisten,asukkaiden ja henkilökunnan toimintaa raskaimmalla tavalla,EIVÄT YMMÄRRÄ MITÄÄN ,SAATI HÄVETÄ TOIMINTAANSA.

      • Anonyymi

        Ylä-Savon Sote ei ole tehnyt elettäkään toisin kuin kaikki muut sairaanhoitopiirit,ainoa alue Suomessa joka on eristänyt elämän loppumetreillä asuvat asukkaat läheisistään,tapaamiset ulkona ja tilaamalla,aikaraja kaiken lisäksi 15-30 minuuttia,ketähän tämä sääntö palvelee??Asumispalvelujen päällikkö Uuksulainen hokee älytöntä mantraansa viikosta toiseen,kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen näköjään,sääliksi käy Ylä-Savon Soten alueella hoivakodeissa olevia ja omaisia,ihmiset tapetaan nyt kylmään ja ikävään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylä-Savon Sote ei ole tehnyt elettäkään toisin kuin kaikki muut sairaanhoitopiirit,ainoa alue Suomessa joka on eristänyt elämän loppumetreillä asuvat asukkaat läheisistään,tapaamiset ulkona ja tilaamalla,aikaraja kaiken lisäksi 15-30 minuuttia,ketähän tämä sääntö palvelee??Asumispalvelujen päällikkö Uuksulainen hokee älytöntä mantraansa viikosta toiseen,kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen näköjään,sääliksi käy Ylä-Savon Soten alueella hoivakodeissa olevia ja omaisia,ihmiset tapetaan nyt kylmään ja ikävään.

        Ei osaa eikä halua tämä ymmärtämätön Uuksulainen ovia aukoa,ne on eri säännöt Ylä-Savon Sotella ja THL;llä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei osaa eikä halua tämä ymmärtämätön Uuksulainen ovia aukoa,ne on eri säännöt Ylä-Savon Sotella ja THL;llä.

        Miksi hoivakoteihin päästetään kaikenmaailman Ylä-Savon Soten turhanpäiväiset kulkijat"ns"tarkastajat ja palaverin pitäjät mutta ei omaisia???He ja hoitajat on yhtä suuri tai suurempi riski kuin omaiset!


    • Anonyymi

      Kannattaisi tämän Mikko Uuksulaisen lukea niitä THL;n suosituksia uudelleen hoivakoteihin ei ole missään vierailukieltoja,paitsi nyt Kainuu sulkee ovet koronatilanteen siellä muuttuessa,täällä ovet ei ole auenneet vaan tämä järjen jättiläinen pitää ovia kiinni edelleen laittomasti,Kalliosydäntä ei enää valvota mutta kyllä näitä puhtaita Ylä-Savon yksityisiä Attendo hoivakotia vahditaan omasten ja asukkaiden rääkkäykseksi ei suojaksi.Ylä-Savon Soten valvojat kulkee ovista sisään ja takaisin jotka ravaa joka paikassa mutta suojattua elämää elävät omaiset ei pääse!MILLÄ OIKEUDELLA TÄTÄ LAITTOMUUTTA YLLÄPIDETÄÄN,kANNATTAA OMAISTEN SOITELLA JA KYSELLÄ TILANNETTA PÄIVITTÄIN ASUMISPALVELUJEN PÄÄLLIKÖLTÄ.
      ,

      • Anonyymi

        Kainuussa puretaan huomenna 07.09.2020 hoivakotien vierailukiellot Kuhmoa lukuunottamatta.Mitenkäs se Ylä-Savon Soten naurettavuussulku voi?Ei varmaan ovet siellä enää ole kiinni...tai jos on niin mätää on asiassa ja päättäjien päässä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe