Mitä poliisi voi epäsosiaalisille tyypeille

Suomen laki ei oikein anna mitään mahdollisuuksia puuttua jatkuvaan tahalliseen rikolliseen toimintaan. Kun taustalla ei ole selkeää mielisairautta jonka perusteella ihminen voitaisiin sulkea laitokseen loppuiäkseen, pääsee rikollinen pälkähästä ja kun tajuaa olla tekemättä ns. vakavia rikoksia, niin on mahdollisista lyhyistä vankilatuomioistakin huolimatta mahdollisuus rötöstellä vuoden aikana huomattavan monta kertaa. Ihminen joka ei halua piitata yhteiskunnan säännöistä on mielestäni vielä vaarallisempi kuin henkilö joka kertaalleen on sairauden takia rikokseen syyllistynyt. Tällaisten rikollisten taltuttamiseen pitäisi löytyä keinot.
2298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kylähullut ovat olleet aina keskuudessamme, ei niille muuta voi, kun toivoa, ettei satu tulemaan missään vastaan.

Äänestä

Tarkoitaako aloittaja mahdollisesti erästä ex rikosylikomisaariota jota huumeitten yms lisäksi syytetään murhasta? onkos hän vaaralinen tai kylä hullu?

Äänestä

Niitä on paljon virkakunnassa joko hulluja tai rikollisia tai hullurikollisia. Niillä on sellaset testit jotka paljastaa nuo outoudet ja virkaura on elinikäinen.

Äänestä

Poliisissa on huomattavan paljon valkokauluspsykopaatteja. Leikitään poliisia virkapuku päällä mutta kun työkaverilla silmä välttää niin ollaan kuristamassa ja pamputtamassa rikollista.

Äänestä
  • Onko tuo nyt niin pahasta, jos rikollinen saa maistaa poliisin pampusta ? BLM mellakoissa USA:n poliisit katsoivat sivusta, tai polvistuivat, kun rikolliset kaatoivat patsaita, polttivat autoja, tuhosivat omaisuutta ja ryöstivät kauppoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo nyt niin pahasta, jos rikollinen saa maistaa poliisin pampusta ? BLM mellakoissa USA:n poliisit katsoivat sivusta, tai polvistuivat, kun rikolliset kaatoivat patsaita, polttivat autoja, tuhosivat omaisuutta ja ryöstivät kauppoja.

    Sama kysymys peilinä poliisille mitä yhteiskunta voi rikkonaiselle Suomen poliisilaitokselle jolla ei ole ymmärrystä kitkeä rivistään mätiä hedelmiä eli rikoksia tehtailevia paskalakkeja

    Äänestä

  • Juuri kyseiset valkokauluspsykopaatit kokevatkin traagisimman lopun virassaan.
    TOR verkossa on suojatulla alueella tarkat luettelot rikoksia tehtailevista paskalakeista on perhesuhteet taustat pankkitilien tiedot jopa lasten koulureitit ja kellonajatkin kartoitettuna. Nykypäivän verkkomedia paljastaa niin paljon ihmisten taustoja että nämä rikoksia tehtailevat paskalakit eivät ole piilossa edes ison kivenkään alla.

    Jos haluaa eliminoida "siististi" rikoksia tehtailevan paskalakin niin rangaistus täytyy kohdistaa kipupisteeseen, siihen mikä on paskalakin elämässä tärkeintä. Verkkomedian antama tietomäärä antaa siihen tänä päivänä työkalut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri kyseiset valkokauluspsykopaatit kokevatkin traagisimman lopun virassaan.
    TOR verkossa on suojatulla alueella tarkat luettelot rikoksia tehtailevista paskalakeista on perhesuhteet taustat pankkitilien tiedot jopa lasten koulureitit ja kellonajatkin kartoitettuna. Nykypäivän verkkomedia paljastaa niin paljon ihmisten taustoja että nämä rikoksia tehtailevat paskalakit eivät ole piilossa edes ison kivenkään alla.

    Jos haluaa eliminoida "siististi" rikoksia tehtailevan paskalakin niin rangaistus täytyy kohdistaa kipupisteeseen, siihen mikä on paskalakin elämässä tärkeintä. Verkkomedian antama tietomäärä antaa siihen tänä päivänä työkalut

    Kuinka moni poliisi ryhtyy enää rikokseen kun tietää että nykypäivänä mikään ei ole enää salassa, ja rikoksensa seurauksesta hänen silmäterä lapsensa voi kuolla murskautuen tunnistamattomaksi vainajaksi, poliisi saattaa menettää rikoksensa seurauksesta sormensa sikaarileikkurilla katkaistuna, tai kielensä. Ihmismielen julmimpia kurinpitotoimia käyttäen.

    Sten Christensen antoi esimerkin kuinka pistää paskalakit polvilleen ja paskomaan housuihinsa ennenkuin Tanskalainen luoti päähän lopetti vinkumisen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo nyt niin pahasta, jos rikollinen saa maistaa poliisin pampusta ? BLM mellakoissa USA:n poliisit katsoivat sivusta, tai polvistuivat, kun rikolliset kaatoivat patsaita, polttivat autoja, tuhosivat omaisuutta ja ryöstivät kauppoja.

    USAssa on jo muotia pistää rikoksia tehtailevan poliisi kylmäksi. Kehitys on Suomessakin menossa hyvään suuntaan se mukaan kun TOR verkossa paljastetaan rikoksia tehtailevan poliisit taustoineen perheineen ja arkoine asioineen

    Vieläkin Persut ahaa läpi lain että Suomessa rikoksia tehtailevan poliisin rangaistus kuuluu kansalaisten velvollisuudeksi elinrikostelev

    Vakiohäirikkö hekumoi taas poliisi murhilla. Jäi useita orpoja, niistä nuorin oli yksinhuoltaja isän kaksivuotias tyttö.

    "Jäi useita orpoja"

    Kuinka monta orpoa Suomen poliisi aiheuttaa rikoksillaan joka viikko.

    Katso asioita joskus muustakin näkökulmasta kuin sieltä mihin ei aurinko paljon paistele

    Perussuomalaisilta odotettaisiin lakialoitetta että rikoksia tekevän poliisin eliminointi kuuluu yhteiskunnalliseksi velvollisuudeksi, toisin sanoen rikollinen poliisi olisi riistaa ja jokaisen kansalaisen oikeus päättää rikollisen poliisin elämä tai vahingoittaa tämän perhettä ilman seuraamuksia.

    Miettikääs kuinka monta poliisia enää uskaltaisi tehdä rikoksia kun tietäisi että voi kertaheitolla menettää kaiken sen mikä elämässään on tärkeintä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka moni poliisi ryhtyy enää rikokseen kun tietää että nykypäivänä mikään ei ole enää salassa, ja rikoksensa seurauksesta hänen silmäterä lapsensa voi kuolla murskautuen tunnistamattomaksi vainajaksi, poliisi saattaa menettää rikoksensa seurauksesta sormensa sikaarileikkurilla katkaistuna, tai kielensä. Ihmismielen julmimpia kurinpitotoimia käyttäen.

    Sten Christensen antoi esimerkin kuinka pistää paskalakit polvilleen ja paskomaan housuihinsa ennenkuin Tanskalainen luoti päähän lopetti vinkumisen

    Avoimessa TOR verkossa on jo hyvin tavaraa kävin muuten tutustumassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo nyt niin pahasta, jos rikollinen saa maistaa poliisin pampusta ? BLM mellakoissa USA:n poliisit katsoivat sivusta, tai polvistuivat, kun rikolliset kaatoivat patsaita, polttivat autoja, tuhosivat omaisuutta ja ryöstivät kauppoja.

    Kyllähän ne pieksivät vanhan valkoisen miehenkin, siis amerikkalaiset mellakkapoliisit. 10 viikon kurssi käyty läpi ja kadulle, ainoa mitä reenattu on voimankäyttö mutta oikeutusta ja lakia ei sen tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jäi useita orpoja"

    Kuinka monta orpoa Suomen poliisi aiheuttaa rikoksillaan joka viikko.

    Katso asioita joskus muustakin näkökulmasta kuin sieltä mihin ei aurinko paljon paistele

    *****Kuinka monta orpoa Suomen poliisi aiheuttaa rikoksillaan joka viikko.*****

    Niinpä, sinä kirjoitit aikoinaan, että poliisi surmaa joka vuosi tuhansia suomalaisia, mutta siitä ei vain puhuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    *****Kuinka monta orpoa Suomen poliisi aiheuttaa rikoksillaan joka viikko.*****

    Niinpä, sinä kirjoitit aikoinaan, että poliisi surmaa joka vuosi tuhansia suomalaisia, mutta siitä ei vain puhuta.

    Poliisi salaa ja pimittää tekojaan yrittää vaikuttaa mediaan ja kylmiin paljastuksiin rikoksistaan, jo tämänkin palstan aneeminen ja alkeellinen keskusteluvuorojen poistelu joka ei ole paskalakkien vähäisen järjen kanssa linjassa poistetaan. Vähäisen järjen todellakin tätä palstaa mällertää korkeintaan parikymmentä henkilöä ja samaan hengenvetoon samat paljastukset ja aiheet ovat Googlen verkkovirrassa esillä kymmenille tuhansille, tavalla mitä paskalakit eivät pystykään sensuroimaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vakiohäirikkö hekumoi taas poliisi murhilla. Jäi useita orpoja, niistä nuorin oli yksinhuoltaja isän kaksivuotias tyttö.

    Kaksi vuotiaalle pikkuhuoralle oli aivan oikein että menetti isänsä joka toheloi työssään ja teki ammatin perusvirheet. Ja sai siitä hyvästä Tanskalaisen luodin päähänsä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän ne pieksivät vanhan valkoisen miehenkin, siis amerikkalaiset mellakkapoliisit. 10 viikon kurssi käyty läpi ja kadulle, ainoa mitä reenattu on voimankäyttö mutta oikeutusta ja lakia ei sen tarkemmin.

    USA:ssa tilanne on toinen. Jos siellä tapahtuu jotain ei se ole vertauskuvainnollinen Suomen kanssa. Siellä jo pelkästään yhdessä kaupungissa on enemmän asukkaita kuin koko Suomen maassa yhteensä

    Äänestä

Ja mitähän höpö höpö pikkupikkupikku paskalakki siellä viittaa "vähäisillä rikoksella"
Poliisien tekemät omat rikokset ovat raskaan sarjan rikoksia joten älä vingu siellä malkaa toisen silmässä kun omassa silmässä on tukki

Äänestä

Tämän palstan jutut voisi kyllä näyttää poliisille, saattaisi olla tutkinta tiedossa.

Äänestä
  • Vakiohäirikön saisi syytteeseen ainakin törkeästä kunnianloukkauksesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen laki ei oikein anna mitään mahdollisuuksia puuttua jatkuvaan tahalliseen rikolliseen toimintaan. Kun taustalla ei ole selkeää mielisairautta jonka perusteella ihminen voitaisiin sulkea laitokseen loppuiäkseen, pääsee rikollinen pälkähästä ja kun tajuaa olla tekemättä ns. vakavia rikoksia, niin on mahdollisista lyhyistä vankilatuomioistakin huolimatta mahdollisuus rötöstellä vuoden aikana huomattavan monta kertaa. Ihminen joka ei halua piitata yhteiskunnan säännöistä on mielestäni vielä vaarallisempi kuin henkilö joka kertaalleen on sairauden takia rikokseen syyllistynyt. Tällaisten rikollisten taltuttamiseen pitäisi löytyä keinot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu