Olen lueskellut aikaisempia kirjotuksia ja todennut, että akne on paljon syvempi sairaus kuin pelkät näppylät. Pahimmillaan akne voi jättää itsetuntoon pahan arven ja vaikuttaa sosiaaliseen käyttäytymiseen.
Miksi me haluamme täydellisen ihon? Miksi me haluamme olla posliininukkeja? Miksi ylipäätään ulkonäkö voi vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin?
Puhun kokemuksella. Kärsin noin viisi vuotta keskivaikeasta aknesta. Ulkonäöstä kehittyi pakkomielle ja peilikuva oli ainoa ikkuna minuuden näkemiseen. Söin lääkekuureja ja käytin erilaisia voiteita, mutta tuloksetta. Inhosin peilikuvaani ja tunsin itseni kaikissa asioissa mitättömäksi.
Elämä näppynaaman takana ei ole helppoa. Varsinkin jos vertaisryhmän muut jäsenet muistuttavat barbie-nukkeja. Pelkäsin, että ystäväni häpesivät minua.
Aknen parannuttua lukuisat arvet kasvoissa muistuttavat riehuneesta taudista. Arvet sisälläni ovat kuitenkin syvemmät. Olen kadottanut itsetuntoni vuosiksi.
Peilailen jatkuvasti itseäni muiden mielipiteistä. Olen hyvällä tuulella, jos näytän kauniilta ja saan positiivista huomiota. Tahdon korostaa minuuttani seksikkäillä vaatteilla ja huolellisella meikillä. Miksi?
Kuinka pääsen eroon ulkonäköpaineista? Ja kaikki aknen ansiosta... tiedän että luon paineeni itse, mutta toisinaan kuvittelen vieläkin ulkonäön vaikuttavan menestykseeni työelämässä ja ihmissuhteissa.
Onko tämä maailma niin kieroutunut, että vain tietty kauneuskuva kukoistaa vai olenko itse kieroutunut mielikuviini...
Löytyykö ihmisiä, jotka ovat todella hyväksyneet aknensa ilman henkistä ahdistusta??
Miksi me haluamme täydellisen ihon? Miksi me haluamme olla posliininukkeja? Miksi ylipäätään ulkonäkö voi vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin?
Puhun kokemuksella. Kärsin noin viisi vuotta keskivaikeasta aknesta. Ulkonäöstä kehittyi pakkomielle ja peilikuva oli ainoa ikkuna minuuden näkemiseen. Söin lääkekuureja ja käytin erilaisia voiteita, mutta tuloksetta. Inhosin peilikuvaani ja tunsin itseni kaikissa asioissa mitättömäksi.
Elämä näppynaaman takana ei ole helppoa. Varsinkin jos vertaisryhmän muut jäsenet muistuttavat barbie-nukkeja. Pelkäsin, että ystäväni häpesivät minua.
Aknen parannuttua lukuisat arvet kasvoissa muistuttavat riehuneesta taudista. Arvet sisälläni ovat kuitenkin syvemmät. Olen kadottanut itsetuntoni vuosiksi.
Peilailen jatkuvasti itseäni muiden mielipiteistä. Olen hyvällä tuulella, jos näytän kauniilta ja saan positiivista huomiota. Tahdon korostaa minuuttani seksikkäillä vaatteilla ja huolellisella meikillä. Miksi?
Kuinka pääsen eroon ulkonäköpaineista? Ja kaikki aknen ansiosta... tiedän että luon paineeni itse, mutta toisinaan kuvittelen vieläkin ulkonäön vaikuttavan menestykseeni työelämässä ja ihmissuhteissa.
Onko tämä maailma niin kieroutunut, että vain tietty kauneuskuva kukoistaa vai olenko itse kieroutunut mielikuviini...
Löytyykö ihmisiä, jotka ovat todella hyväksyneet aknensa ilman henkistä ahdistusta??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ulkonäköseikat vaikuttavat suuresti ennen kaikkea ensivaikutelmaan. Juttelimme joskus teini-ikäisinä ystäväni kanssa siitä, kuinka erilaista kohtelua saimme - molemmat huonoihoisia siis - meikittömänä kuin laittautuneina. Olimme kumpikin huomanneet sen, miten eri tavoin esimerkiksi virastoissa asioidessamme meihin suhtauduttiin pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. Meikittömänä liikkuessamme kohtelu oli usein alentuvaa, ikään kuin huono iho tai muuten vaatimaton ulkonäkö olisi merkki järjenkin köyhyydestä.
Pikkuhiljaa sitä oppii kokemuksien kautta laittautumaan, jotta saa hyvää palvelua ja asiallista kohtelua. Tiedämmehän kaikki, miten hyvän mielen hyvästä palvelusta saa, ja päinvastoin. Pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin ulkonäköseikat harvemmin vaikuttavat, ystävät siis tuskin häpeävät sinua, jos ovat todellisia ystäviä. Pitkin päivää olemme kuitenkin tekemisissä lukuisten vieraampien ihmisten kanssa, joiden suhtautuminen vaikuttaa herkästi minäkuvaamme.
Olen kehittänyt itselleni laittautumisesta eräänlaisen vankilan: en pidä uimarannoista, yöpymistä vaativista reissuista isommassa porukassa tai yllätysvieraista. Tämä kaikki siksi, että laittamaton kotiminäni on aivan erinäköinen. Aknearpien lisäksi kärsin todella voimakkaista tummista silmänympäryksistä, minulla on vahvat miinuslasit, joiden sijaan käytän kodin ulkopuolella piilolinssejä ja olen muutenkin kasvoiltani todella väritön. Ilman meikkiä ja laseissa näytän kymmenen vuotta vanhemmalta eivätkä tuttavani tuntisi minua kadulla.
Tilanteet, joissa olen joutunut kohtaaman jonkun yllättäen ilman meikkiä, ovat todella kiusallisia: "Luoja, mitä sulle on tapahtunut"- kommentit eivät ole omiaan kohentamaan itsetuntoani. En meikkaa paljon, monet kysyvät jopa käytänkö koskaan meikkiä, mutta pelkällä perusehostuksella ero on huikea, kun lähtökohdat ovat mitä ovat.
Ulkonäköön tuijottamisesta maailma ei pääse koskaan - ne jotka väittävät muuta, ovat vahvoja ja vain päättäneet olla välittämättä. He keskittyvät elämässä muuhun. Onnelliset.
Kuulosti todella tutulta!
Käyttäytyminen, harrastukset yms. rajoittuu, sosiaalinen elämä kärsii: Ei uimahalliin/kylpylään, ei yökylään, ei vieraita yöksi, ei yllätysvieraita (ovea ei avata jos ei meikkiä), joka päivä pari tuntia ihonhoitoon (aamu ilta)... Ilman meikkiä iho täysin punakka, pilkullinen, kamala...
Toivottavasti Roaccutan kohta auttaa, ei tätä kestä...
ensiksi mulle tuli pari finniä ja käytin silloin clearasilia(joka on paskaa mutta en tiennyt sitä silloin) sitten ne finnit vain lisääntyivät ja lisääntyivät ja nyt on naama täynnä niitä. ei huvita mennä ulos, koska on valoisaa ja jokainen finni suorastaa paistaa naamassani. ainoastaan iltaisin tai yöllä viitsin mennä ulos koska on pimeää ja kukaan ei huomaa finnejäni. ne saatanan paskat ovat pilanneet elämäni. itseluottamus on täyspaska..en haluaisi mennä kouluunkaan enkä minnekään muualle, koska kaikki näkevät naamani. koulun ruokasalissa istun aina jossain nurkassa niin että kukaan ei näkisi naamaani. häpeän itseäni minne tahansa menenkään tai mitä tahansa teenkään..olin ennen iloinen ja hyväntuulinen, mutta nyt olen masentunut,surullinen,patoutunut,ujo(koska minulle piti tulla joku helvetin akne!!!!!)
ahdistaa,vituttaa ja on kokoajan turhautunut olo..akne on pilannut elämäni!!!!
KIITOS NIILLE JOTKA JAKSOIVAT LUKEA JUTTUNI..
Kevät on taas sitä aikaa, kun me finninaamat heräämme elämän karuun todellisuuteen. Pimeyden luoma turva katoaa ja kanssaihmiset hehkuvat kilpaa ympärillämme toinen toistaan kauniimpina. Minkäs sille voi. Ihmisen kasvot ovat se osa kehosta, joka toimii kommunikointivälineenä ihmisten välillä.
Jos akne esiintyisi vaikkapa ainoastaan vasemmassa kyljessä, niin ketä se kiinnostaisi ? No ei ketään. Kasvot on ainoa osa kehoa, joka on koko ajan näkyvillä. Kun tapaamme uusia ihmisiä, niin ensimmäiseksi tutkimme henkilön kasvot ja vedämme johtopäätöksiä hänen elämäntavoistaan ja luonteestaan. Akne naamaisesta henkilöstä saa vaivatta sellaisen käsityksen, että "ompas siinä likainen heppu, kun ei edes naamaansa viitsi hoitaa. Toi ei varmaan edes pese sitä koskaan"
Se on kiduttavaa, kun on kaveripiirin ainoa tyyppi, jolla on akne ongelma. Muiden eläessä elämäänsä täysillä, minä käyn yksinäistä taisteluani naamani kanssa. Kuten edellä joku mainitsi, täytyy kokoajan olla täysvalmiudessa siltä varalta, että kylään tulee esim. yllätysvieraita. Lähipiirissäni on monta ihmistä, jotka eivät ole nähneet minun todellisia kasvoja moneen vuoteen. Jos vahingossa näkisivät, varmaan soittaisivat vähintäänkin ambulanssin hätiin.
Ei ole olemassa aknesta kärsivää ihmistä, joka kävelisi hymyssä suin pitkin katuja itsetunto huipussaan. Pahimmillaan Akne on kuolettava tauti, joka murtaa mielenterveyden pala palalta.
Karvas totuus taitaa olla että näppylänaamaiset yksinkertaisesti ovat pääsääntöisesti hirmu rumia eikä siitä pääse mihinkään:o( Minusta on ihan luonnollista että ulkonäöllä on iso rooli, täytyisi tosiaan vaan hyväksyä että kaikki eivät voi olla kauniita.. itsellä onneksi vain lievä akne ja kyllä tämä vetää mielen mustaksi.
Olisihan se nyt sairasta että kauneusihanteena olisi rupinen naama.
Pahinta on minun mielestä se, että koko ajan tiedostaa ihonsa virheet ja epämiellyttävän ulkonäkönsä. Se alkaa hallita elämää. Tyhjät lupaukset hoidoista jotka eivät kuitenkaan auta ja turhaan naamanhoitoon käytetty aika katkeroittaa. Ja vielä kun ympärillään näin keväisin näkee kauniita, laihoja ja itsevarmoja naisia ja sitten katsoo itseään peilistä, ei siinä paljon hymyilytä.