Kun ei kivan miehen seura kelpaa

Anonyymi

Niin ollaan yksin sitten.
En ole juoppo, en polta, olen sivistynyt ja hyvin koulutettu. Olen älykäs, olen komea. En vain kelpaa. En tiedä miksi?
Itse olen yritänyt tehdä tutavuutta, mutta ei se etene. Annan periksi viimeiselle yritykselleni, erästä naista kohtaan. Aina hänellä tuntuu olevan liian kiire minulle.
Onko viisi minuuttia liian paljon?
Että hänkin kirjoittaisi edes joskus, ihan oma-aloitteisesti viestin minulle ja kysyisi kuulumisia? Ei tule tapahtumaan.
Miksi vedän puoleeni naisia, jotka vain leikkivät kanssani? Itse haluaisin seurustella oikeasti, enkä enää aikuisena leikkiä mitään yläasteikäisten ” olen vaikeasti tavoitettava” leikkejä.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä noita naisia kannata ottaa tosissaan.
      Nykypäivän nettikulttuuri on sitä että niitä sydämiä jaetaan toisille viesteissä ilman sen kummempaa merkitystä. Kiire on hyvä tekosyy paeta toista ihmistä. Kotona sitten itketään kuitenkin yksin, kun kukaan ei välitä.
      Välittäisi kyllä mutta kunnei toista kiinosta.
      Ei sitä väkisin ketään saa, kun lähestymisyrityksetkin jäävät ilman vastakaikua.
      Tapaamista on mahdotonta saada aikaiseksi kun se toinen ei osoita mitään merkkejä siitä. Ensin kyllä ollaan niin kiinnostuneita. Etsitään sitten joku, joka oikeasti välittää. Kyllä niitäkin on.

    • Anonyymi

      Nykypäivänä kun on treffipalstoja, ja siellä ilmoittavia on lupa lähestyä ilman että kyseessä on häirintä.

      Vaikka siellä treffipalvelussa on paljon ehdokkaita, niin jokainen naisista odottaa että juuri hän tulee valituksi (aiemmin. Hän ei siis itse tee aloitetta, vaan odottaa että tulee huomatuksi. Huomiota tulee ehkä paljonkin, ja osa miehistä on onneksi vain hakemassa seksiä tai kodinhoitajaa, jolloin kunnollinen mies voi erottua joukosta.

      Miehen etu ja rasite on että hänen pitää valita (ei ole roolissa tulla valituksi, se tulee sitten myöhemmin). Mutta ajan, vaivan ja pettymysten välttämiseksi ei pidä valita vain yhtä, vaan useampi ehdokas (ja pysyä vaiti kilpailutilanteesta) joista lopulta valikoituu se myös sisältä kaunis henkilö joka valitsee vastavuoroisesti myös sinut.

      Kahta ei voi valita, eli joillekin pitää lopulta kyetä ilmottamaan että "pidän sinusta todella paljon, mutta vain ystävänä".

      Itse kokeilin nuorempana olla tarjolla josko joku haluaisi tutustua, mutta vain homomiehet tekivät aloitteita. Aloitteita tein vain vähän, eikä niihin vastattu. Tajusin vasta jälkeenpäin että tilanne oli kuin työpaikkahakemuksessa, että yksi hakemus yhteen paikkaan vaatisi todella paljon onnea että juuri minä tulisin valituksi. Se että olisiko se treffipalstan nainen lopulta ollut minulle se paras valinta, niin sitä en voi tietää.

      Minulla on huonommat mahdollisuudet kuin ap:llä, koska en ole hyvin koulutettu, enkä ole älykäs tai komea. Olen vain melko tavallinen ihminen - harva huomaa olemassaoloani, sellainen kuten useimmat meistä varmaankin ovat.

      • Anonyymi

        Aiemmin siis tanssipaikoilla piti valita yksi ja pyytää tanssimaan. Naisten haku on erikseen, ja silloin ei ole epäsopivaa että nainen tekee aloitteen. Käsitykseni mukaan kisa on kova silloin kuka valitsee mieleisensä uroksen, eli ujosta sipsuttelusta ei ole kyse.


    • Anonyymi

      Ja vielä tähän aloitukseen jossa on jo olemassa yksi nainen. Esitä asiasi hänelle suoraan, kutsu hänet tekemään jotakin yhteistä tekemistä. Voi olla että vastaus on se pelätty "ollaan vaan ystäviä", tai sitten hän vastaa että "tottakai tulen seuraksi".

      Miehen oletetaan olevan jämäkkä. Ja jollei ole, niin jatkossa nainen on se joka määrää kaapin paikan, ja (ei ole sovinismia) palaa loppuun jos joutuu tekemään päätökset jotka hän odottaa miehen (isän) tekevän.

      Miehen odotetaan myös olevan vahva, ja siksi sietävän ja jaksavan mitä vaan. Vaikka sisältä hän olisi arka tai ujo, niin odotusarvo on se että hän on metsästäjä joka tuo saaliin kotiin (kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta vaistot ohjaavat huomaamatta nykyaikaisiakin ihmisiä).

      • Anonyymi

        Totta on, miehen osa on vaikea.
        Ei tämä nykypäivän somemaailma tee siitä yhtään helpompaa. Lisää stressiä vain, mikäli somessa ylipäätään on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta on, miehen osa on vaikea.
        Ei tämä nykypäivän somemaailma tee siitä yhtään helpompaa. Lisää stressiä vain, mikäli somessa ylipäätään on.

        Some on vain puhelinluettelo. Jos ei ota toisiin yhteyttä, ei pelkillä kuvien katseluilla saavuta mitään. Ja vaikka kuinka kiinnostaisi, niin jollei sano mitään, niin mitään ei tapahdu.


    • Anonyymi

      "En ole juoppo, en polta, olen sivistynyt ja hyvin koulutettu. Olen älykäs, olen komea. En vain kelpaa. En tiedä miksi?"
      Voin kertoa, että juuri tuollaset miehet ovat kaikkien naisten tähtäimessä. Puhut siis jossakin kohden paskaa, jos et kelpaa.

      Ensimmäinen asia, kun jotain haluaa, on olla rehellinen itselleen ja tajuta tosiasiat. Sä et selvästi tajua tosiasioita, vaan elät jossain omassa autistisessa todellisuudessasi.

      • Anonyymi

        mikäs se on se joku kappale että mikä on kun ei taidot riitä mikä on kun ei onnistu. alottajan tunnus kappale laula se naisille ja KOVAA JA TUNTEELLA


      • Anonyymi

        Mikä sinä olet kommentoimaan aloittajan kirjoitusta, väittämällä etteikö se pitäisi paikkaansa?


    • Anonyymi

      Vinkkini naisena on, että elä luovuta kyseisen naisen suhteen. Kehitä naisen kanssa ensin hyvä ystävyyssuhde. Miksi miehillä on aina niin kiire heti seksiin tai parisuhteeseen? Jos luot ensin ystävyyden hänen kanssaan, siitä voi syntyä jotain kestävääkin.

      • Anonyymi

        Hyvää ystävyyssuhdetta on vaikea kehittää,
        jos toista ei kiinnosta pitää yhteyttä.
        Se kuolee pois. Ei voi väkisin, jos ei toista kiinnosta.
        Näin se vain on.


    • Anonyymi

      Asenne ratkaisee naisten "metsästyksessä" eniten. Kun mies tietää olevansa vain eläin, mukaylimpänä eläinkunnassa, hänet huomataan naisten keskuudessa.
      Se kuuluisa kemia, joka meissä on, vaistotaan vaikka kymmenien metrien päästä, mutta myös intuitiivisesti ilman matkarajoituksia.
      Älykkäät "elukkamiehet" eivät jää ilman seuraa.
      , elukka-erssu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1609
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe