Meille tehtiin omaisuuden erottelu avoliittomme päättyessä. Omisti me mökkimme rakennukset yhdessä siten että minä omistin 60 prosenttia. Eks avokki omistaa maapohjan. Muuten homma meni hyvin, mutta mökin tontilla oli minun omistamani laavun runko jonka kasasin siihen viedäkseni sen kesän tullessa minulle erottelussa kokonaan siirtyneelle saarelleni. Laavurakennelma oli puupölkkyjen päällä, ja se oli minun projekti jossa testasin keksimääni liitosmenetelmää nurkissa ja hirsien kesken.
Nyt ilman mitään ilmoitusta minulle on eksän uusi tuttavuus mennyt purkamaan sen laavun ja vaatii minulta 500 euroa jos haluan sen hakea pois. Veikkaan että se on ehkä vaurioitunut purettaessa jos sitä ei ole osattu tehdä oikealla lailla. Sen saarelle vienti oli eksäni tiedossa siitä saakka kun aloin sitä tekemään omista puistani. Erottelukirjan allekirjoitus oli jo puoli vuotta sitten. Odotus venyi koska tie ei olisi kestänyt ja mökillä asustelivat tiheään ettei aikataulut sopineet. Voiko toinen osapuoli purkaa tai purattaa minun omaisuuttani. Erottelukirjasta lukee että eksä saa mökin ja siihen kuuluvat rakennukset. Mutta tuo laavun keskeneräinen projekti ei ole rakennus ja lieneekö edes rakennelma kun se on minun koeprojektini ja suunnitteluprojekti joka alunperinkin piti viedä saarelleni. Lupaa purkamiseen ei ole kysytty, eikä ole ilmoitettu tai vaadittu sitä siirtämään virallisesti koko aikana. Voinko nostaa syytteen minun omaisuuteni anastamisesta jos eivät anna sitä minulle vaikka erottelussa on maininta että kumpikin pitää oman omaisuutensa.
Nyt ilman mitään ilmoitusta minulle on eksän uusi tuttavuus mennyt purkamaan sen laavun ja vaatii minulta 500 euroa jos haluan sen hakea pois. Veikkaan että se on ehkä vaurioitunut purettaessa jos sitä ei ole osattu tehdä oikealla lailla. Sen saarelle vienti oli eksäni tiedossa siitä saakka kun aloin sitä tekemään omista puistani. Erottelukirjan allekirjoitus oli jo puoli vuotta sitten. Odotus venyi koska tie ei olisi kestänyt ja mökillä asustelivat tiheään ettei aikataulut sopineet. Voiko toinen osapuoli purkaa tai purattaa minun omaisuuttani. Erottelukirjasta lukee että eksä saa mökin ja siihen kuuluvat rakennukset. Mutta tuo laavun keskeneräinen projekti ei ole rakennus ja lieneekö edes rakennelma kun se on minun koeprojektini ja suunnitteluprojekti joka alunperinkin piti viedä saarelleni. Lupaa purkamiseen ei ole kysytty, eikä ole ilmoitettu tai vaadittu sitä siirtämään virallisesti koko aikana. Voinko nostaa syytteen minun omaisuuteni anastamisesta jos eivät anna sitä minulle vaikka erottelussa on maininta että kumpikin pitää oman omaisuutensa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomi on siitä ihmeellinen maa, että täällä syytteen voi nostaa vain syyttäjä. Se on syyttäjän yksinoikeus. Jos syyttäjä kieltäytyy, tai poliisin esitutkinta ei johda mihinkään, niin vasta sen jälkeen voi yksityishenkilö syytteen nostaa.
Riitajutultahan asiasi kuullostaa. Siinä ei ole syyttäjää, joten voit ajaa asiaasi oikeudessa siviilikanteella, jos oikeus sen ottaa tutkittavaksi. Siinä hävinnyt maksaa myös voittajan oikeudenkäyntikulut.
Maailma on saasteen vallassa. https://www.hs.fi/talous/art-2000006557222.html
Siis tarkennetaanpas.
Olisiko omistamaan laavuun saanut kajota ja purkaa sitä ilman lupaani ja ilman kirjallista kehoitusta jossakin järkevässä määräajassa?
Kenen maalle olet alunperin laavua tehnyt? Ja eikö omaisuuden erottelulle ole ollut jonkinlainen määräaika, tai sopimus jonka erottelun yhteydessä eksän kanssa olette allekirjoittaneet?
Eksän omistamalle tontille yhteisen mökkimme viereen pölkkyjen päälle odottamaan minun saarelleni vientiä. Erottelussa saari siirtyi kokonaan minun omistukseen. Laavu on minun koe projekti erityisten teknisten ratkaisujen toiminnan testaamiseksi. Sille ei ole haettu lupaa eikä se ole ollutkaan tarkoitettu siihen mökin pihalle muuta kuin kasaamista varten että voi tehdä liitokset valmiiksi. Olen koulutukseltani puuartesaani ja kehittelen monia ratkaisuja rakenteisiin harrastuksena. Se on irtainta omaisuutta, kuten esim lintulauta tai vene.. Tai auto..
Yhteistä mökkiä teillä ei ole koskaan ollut, kiiinteät rakennukset kuuluvat maapohjaan, eli niistä aloittaja ei ole omistanut mitään.
Mikäli tuosta kysymyksen kohteena olleesta lautakasata taas puhutaan, niin kiinteistön omistaja poustaa jätteet, elle muusta ole todisteellisesti sovittu.
Eli nyt kannattaa pitää matalaa profiilia, rahaa on tullut asiasta josta ei olisi pitänyt tulla!
Höpö höpö.. Yhdessä maksettiin mökin rakentaminen puoliksi ja minä tein pääasiassa työt jonka johdosta omistin mökistä 60 prosenttia yhteisellä sopimuksella. Maksoin siitä myös osani kiinteistöveroa joka vuosi.. Näin se menee.
Mutta tuo minun oma projektini minun omista tarvikkeistani on minun yksityisomaisuuttani niin kuin esimerkiksi joku autoprojekti.. Vai mitä mieltä siitä asiasta ollaan?
Edellinen on siinä oikeassa, että ulkopuolinen saa olla oikeutettu olettaa, että kiinteistöllä oleva on kiinteistön omistajan, ellei muusta voi toisin päätellä, mutta siitähän nyt ei ole kyse tässä teidän tapauksessa.
Ja ei tietenkään ole oikeutta ottaa suoraan toisen omaisuutta, vaikka se on jonkun maalla. Ikuisuus ongelmahan on jos ette ole mitään laittanut kirjallisesti ja toinen kiistää sopimuksen.
Jos et saa eksää vahvistamaan nyt, että lautakasa on sinun, joutuisit vaatimaan käräjäoikeutta vahvistamaan asian. Ja käräjäoikeudessa joudut näyttämään, että kyse on sinun tavarasta. Hävinnyt osapuoli sitten maksaa kulut.
Ihmeellisiä vastauksia asiaan. Aloittaja voi mennä hakemaan lautakasansa pois vieraalta maalta. Jos sen luvattomassa purkamisessa on tullut vahinkoja, voi vaatia siitä korvauksia.
Mitään anastuksia ei ole tapahtunut, joten sellainen puhe on outoa.
" vaatii minulta 500 euroa jos haluan sen hakea pois."
Tämä vaatimus on perusteeton, joten sen voit kiistää.
"Aloittaja voi mennä hakemaan lautakasansa pois vieraalta maalta."
Tässä kohtaa tulee se ongelma kun ap menee ajoneuvolla hakemaan omaansa ja eksä soittaa poliisit paikalle. Kumpaa poliisi uskoo, sitä joka väittää toisen maalla olevaa tavaraa omakseen vai maanomistajaa?
Kuten aikaisemmin on vastattu, niin kyse on riita-asiasta, se ratkaistaan Suomessa käräjillä.
Rakennuksen omistusoikeutta ei ole lähtökohtaisesti mahdollista kirjata erilleen maapohjasta, eli aloittaja trollaa..
Mikäli maapohja on osakeyhtiömuotoinen ja yhtiöjärjestyksessä on erotettu rakennuksen omistus rakennuspaikan omistuksesta, niin asia on mahdollinen.
Normitilanteessa voidaan toki sopia, että toinen 'omistaa' jotain rakennuksesta, mutta se on ihan yksityisoikeudellinen sopimus, ei perustu maakaareen.
Kiinteistövero on henkilövero ja sitä aloittaja ei takuulla ole omalla veropäätöksellä maksanut senttiäkään!!
Ja siksi kiinteistöverolaissa
6.3 momentin
Rakennuksesta tai rakennelmasta menevän veron on velvollinen suorittamaan rakennuksen tai rakennelman omistaja riippumatta hänen oikeudestaan maapohjaan, jolla rakennus tai rakennelma on.
"Tässä kohtaa tulee se ongelma kun ap menee ajoneuvolla hakemaan omaansa ja eksä soittaa poliisit paikalle. Kumpaa poliisi uskoo, sitä joka väittää toisen maalla olevaa tavaraa omakseen vai maanomistajaa?"
Poliisi tulee monen tunnin päästä, jos ollenkaan kun sen pyytää paikalle. Aloittaja on silloin jo kuljettanut lautansa pois eikä siihen ole poliisilla mitään sanottavaa.
Maanomistaj voi toki nostaa kanteen lautakasan palauttamisesta, mutta sitten pitää löytyä todisteita niiden kuulumisesta hänelle.
Ne asiat, joissa heti selviää, etteivät ne kuulu poliisille hoidetaan puhelimitse, eikä poliisi lähde turhaan ajelemaan tapahtumapaikalle.
"Poliisi tulee monen tunnin päästä, jos ollenkaan kun sen pyytää paikalle. Aloittaja on silloin jo kuljettanut lautansa pois eikä siihen ole poliisilla mitään sanottavaa."
Hieno lakiin perustuva neuvo.
Niin on. Jokainen voi hakea omansa pois. Paikkoja ei pidä rikkoa, voi syyllistyä vahingontekoon.
"Jokainen voi hakea omansa pois. "
Juu, onneksi omankäden oikeus ei ole kielletty Suomessa, eiku (RL 17:9).
Ja kyllä poliisi tulee kun sanon, että otin kiinni varkaan kiinni mökkini piha-alueelta yleisen kiinniotto-oikeuden nojalla. Kun lisätään, että on vielä erikseen kielletty menemästä sinne, niin saadaan samalla kotirauhan rikkominen soppaan mukaan, joka ei riipu siitä onko ap:llä oikeutta lautakasaan tai ei.
Omansa poishakeminen ei ole omankädenoikeutta. Mitään varkautta asiassa ei tapahdu, koska aloittaja omistaa lautakasansa. Mitään kieltoa ei ole kukaan antanut: älä keksi juttuja.
Kotirauhan rikkominen voi olla kyseessä vain pihassa tai muuten asutuksen läheisyydessä, mutta tässä tapauksessa ei ole kerrottu muuta lautakasan sijainnista kuin, että se on tontilla.
Omiistusoikeus on lailla suojattu oikeus, ja poliisilta voi pyyttää virka-apua oikeutensa turvaamiseksi.