Vihreä Soininvaara: " Seinäjokisten pakkoruotsi ei kelpaa

Vaasan ruotsinkielisille, miksi sitä sitten opiskellaan?" Näinhän Osmo kerran twiittasi.

"Vihreiden entisen kansanedustajan, Osmo Soininvaaran mielestä sairaaloiden päivystyskiista paljasti, että Rkp:n ruotsin kielen opiskelun puolesta esittämät perustelut tulivat samalla kumotuiksi puolueen omissa kannanotoissa." No niinhän ne tuli.

Soininvaara vastustaa pakkoruotsia, ja hänellä on siitä hyviä kommentteja.

"On sanottu, että pakkoruotsi olisi perustuslakikysymys. Ei se voi sitä olla, koska ennen peruskoulu-uudistusta ei jokainen oppilas lukenut ruotsia. Vain oppikouluissa opiskeltiin sitä. Määrältään oppikoulun kävijöitä oli vähemmän kuin lukion kävijöitä nyt.. Ja silloin yksikielisiä ruotsinkielisiä sentään oli paljon enemmän kuin nyt."

"Kaksikielisten palvelujen ylläpito ei vaadi sataa prosenttia väestöstä; eikä huonolla pakkoruotsilla myöskään voi tuottaa kelvollisia palveluja. Kokkolalainen kunnallispoliitikkohan tämän sanoi oikein televisiossa, ja siitä koko tämä keskustelu lähti liikkeelle."

"On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen.

Jos katsomme oikeudeksemme pakottaa oppilaat lukemaan heille vähemmän tarpeellista ainetta yleisen edun nimissä, pakottaisimme satatuhatta peruskoululaista vaihtamaan ruotsin venäjään."

33

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljonko Osmo sai vihapostia rkp-aktiiveilta tuon jälkeen?

      • Pelkkää kosiskelua, sillä julkinen ruotsinkielen tarpeen epäily on saatanasta.
        :-)

    • Anonyymi

      Niinpä

      • Anonyymi

        Että sekin vielä. ....

    • Anonyymi

      Tottakai ruotsin kielen pakko-opetus suomalaisille on väärin ja tahallista kiusantekoa .
      Miksi näin tehdään ?
      Ruotsalaisuuden keinotekoinen arvostuksen nostatus yritys ehkä , aiheuttaa kuitenkin lisääntyvää inhoa ruotsalaisuutta kohtaan .

      • Anonyymi

        Voiko inho muuttua vihaksi.

      • Anonyymi

        Pakkoruotsi on nimenomaan tahallista kiusantekoa.

        Mitä tarvitaan, jotta ne, joiden nimissä kiusaa tehdään, havahtuvat ja vaativat edunvalvojiaan lopettamaan kiusan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoruotsi on nimenomaan tahallista kiusantekoa.

        Mitä tarvitaan, jotta ne, joiden nimissä kiusaa tehdään, havahtuvat ja vaativat edunvalvojiaan lopettamaan kiusan?

        Ilmainen peruskoulu, jossa voi lukea myös vieraita kieliä, oli monille liikaa. Pakkoruotsi on RKP:n asettama hinta. "Vain ruumiini yli" eli pakkoruotsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmainen peruskoulu, jossa voi lukea myös vieraita kieliä, oli monille liikaa. Pakkoruotsi on RKP:n asettama hinta. "Vain ruumiini yli" eli pakkoruotsi.

        Eli "fennoa ei kannata kouluttaa, jollei se samalla joudu alistumaan ruotsin ylivallalle"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmainen peruskoulu, jossa voi lukea myös vieraita kieliä, oli monille liikaa. Pakkoruotsi on RKP:n asettama hinta. "Vain ruumiini yli" eli pakkoruotsi.

        RKP sai pakkoruotsin läpi Koiviston vetämissä hallitusneuvotteluissa vuonna 1968. Ruotsinkielisiä oli silloin 6,6 %.
        Pakkoruotsin toteutus alkoi 1970-luvulla. Asiantuntijat olivat suosittaneet englantia.
        Pakkoruotsin alkuperäinen tarkoitus oli haitata suomenkielisiä. Myöhemmin on yritetty keksiä muita selityksiä.
        Jos aikoo julkisen hallinnon palvelukseen, virkaura on Manner-Suomessa mahdoton ilman hyvää suomen taitoa. Ruotsinkielisten on siis luettava ja kaksikielisten ainakin hiottava suomen kieltä. Suomenkieliset sen sijaan olisivat voineet lukea englantia, ranskaa, enemmän matematiikkaa, jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko inho muuttua vihaksi.

        Toivotaan, ettei. Seuraukset voisivat olla todella ikäviä. Muistetaan , että ruotsinkielisiä on laidasta laitaa, ja kaikki eivät edes äänestä pakkokielipuoluetta.

        Haitata suomalaisia - nimenomaan näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan, ettei. Seuraukset voisivat olla todella ikäviä. Muistetaan , että ruotsinkielisiä on laidasta laitaa, ja kaikki eivät edes äänestä pakkokielipuoluetta.

        Ilmeisesti noin 70% äänestää rkp:tä.

    • Anonyymi

      Soininvaaraa kaivertaa pakkoruotsi, eikä ole suinkaan ainoa.

    • Anonyymi

      Näin hoitaa RKP

      • Anonyymi

        RKP on kaappaamassa sote-maakunnat.
        Ruotsinkielisiä on 4,78 %, mutta kaksikielisiä sote-alueita olisi tulossa 44 % kaikista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP on kaappaamassa sote-maakunnat.
        Ruotsinkielisiä on 4,78 %, mutta kaksikielisiä sote-alueita olisi tulossa 44 % kaikista.

        Onko noin - voi rähmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP on kaappaamassa sote-maakunnat.
        Ruotsinkielisiä on 4,78 %, mutta kaksikielisiä sote-alueita olisi tulossa 44 % kaikista.

        Siihen 44 %:n päälle ruotsienemmistöinen Pohjanmaan sote-maakunta.
        Nyt saadaan ruotsinkielistä hallintoa ja virkapaikkoja puolet Suomenniemestä täyteen - Turun saaristosta Venäjän rajalle ja Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle saakka.

        Ruotsinkielisiä on 4,78 % .
        Hallitus julistaa puolet Suomesta kaksikieliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinkielisiä on 4,78 % .
        Hallitus julistaa puolet Suomesta kaksikieliseksi.

        Siihen riittää, kun yli puolet kansanedustajista muistaa painaa JAA!
        Siinäkö kansanedustajien pakkoruotsin taito kohentuisi samalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinkielisiä on 4,78 % .
        Hallitus julistaa puolet Suomesta kaksikieliseksi.

        ! Ruotsinkielisten sote-läänitysten maantieteellisellä alueella asuu suomalaisista 50,17 % !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP on kaappaamassa sote-maakunnat.
        Ruotsinkielisiä on 4,78 %, mutta kaksikielisiä sote-alueita olisi tulossa 44 % kaikista.

        Ei voi olla......?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinkielisiä on 4,78 % .
        Hallitus julistaa puolet Suomesta kaksikieliseksi.

        Onko siinä ahvenat mukana?

    • Anonyymi

      Osmo oikealla asialla - hyvä.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti!

    • Anonyymi

      Li Andersson on pakkoruotsittaja.

      • Anonyymi

        Juu. Se oli suurelle yleisölle yllätys.
        Rinteen wappusatasella ei tullut eläkeläisille satasta, mutta tulikin yllättäen pakkoruotsihallitus ja inva-vähennyksen poisto. Invalidivähennyksen poisto on 105 euroa nettorahasta pois.

        Hävytöntä!

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi on hukkaruotsi, useimmille.

      • Anonyymi

        Monelle myös haittaruotsi. Haitaksi se suunniteltiinkin.

    • Anonyymi

      Soininvaara yrittää puhua järkeä mutta eihän tässä pakkoruotsituksessa ole alunalkaenkaa järkisyyt vaassa painaneet .

      • Anonyymi

        Ihmetellä sopii miksi suomenkieliset puolueet, menevät aina vaan mukaan pakkoruotsitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetellä sopii miksi suomenkieliset puolueet, menevät aina vaan mukaan pakkoruotsitukseen.

        Kansanedustajien vaalirahailmoituksista voisi löytyä selityksiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      188
      4409
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      73
      4321
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      62
      2340
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2291
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2204
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1846
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1487
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1308
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      117
      1288
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1169
    Aihe