Keskipitkän ajan poliittinen sääennuste: Diktatuuria ja Terrorismia

Anonyymi

Aika oli kypsä

Tänä keväänä länsimaiden vallanpitäjät päättivät, että aika on kypsä kokeilla, missä määrin kansat sietävät diktatuuria. Koronavirusepidemian verukkeella julistettiin poikkeustiloja liki joka maassa ja kansalaisten normaaleja perusoikeuksia alettiin kaventaa.

Rahanvaltaa voimistetaan entisestään

Tilannetta käytettiin valtioiden velkaantumisen voimakkaaseen kasvattamiseen ja tämän myötä rahanvallan voimistamiseen. Keskiluokan kurjistaminen alkaa näkyä kohtapuoliin todenteolla kun taloutta aletaan ”tervehdyttää” leikkaamalla, yksityistämällä ja maksullistamalla hyvinvointipalveluja sekä korottamalla kulutusveroja.

Koulutus ja terveydenhuolto muuttuvat maksullisiksi ja arvonlisäveroa korotetaan. Sosiaalietuuksia leikataan. Eläkeikää nostetaan. Työläisten oikeutta käyttää joukkovoimaa työelämän neuvotteluissa kavennetaan.

Turhaa toivoa syöttämällä voitetaan aikaa

Meille uskotellaan edelleen, että kun koronavirukseen on kehitetty rokote, kaikki palaa normaaliksi. Ei palaa. Sitten kun koronavirukseen on kehitetty rokote, aletaan lietsoa paniikkia jonkin toisen viruksen verukkeella ja sama perusoikeuksien kaventaminen ja rahanvallan voimistaminen sekä ihmisten välisen epätasa-arvon kasvattaminen jatkuu aina vain ankarampana.

Vallankumouksesta ei ole pelkoa, mutta terrori-iskut yleistyvät

Toteutettava perusoikeuksien kaventaminen ja rahanvallan kasvattaminen rasittaa luonnollisesti ihmisiä – niin sielua kuin kroppaa. Mistään vallankumouksesta ei silti ole pelkoa, koska länsimaisilla ihmisillä ei ole toistaiseksi valmiuksia organisoitua minkään yhden politiikan puolesta. Organisoidun ja päämäärätietoisen kansanliikkeen sijasta tyytymättömyys tulee purkautumaan yksittäisinä terroritekoina, joiden verukkeella sitten diktatuuria kiristetään entisestäänkin.

Edessämme on vaikeat ajat

Vuosi 2020 tullaan muistamaan vuotena, jolloin demokratia haudattiin länsimaissa.

……..

P.S. Laitetaan loppuun vielä muisto vanhalta hyvältä vapauden ajalta. Vaikka Irwinin sanoilla voi hyvin kuvata monen ihmisen tämän päivän tuntoja, tuntuu siltä, että tuolloiset 70-luvun alun murheet olivat kuitenkin varsin pieniä verrattuna nykyisiin ongelmiin.

Koululaiset saivat käydä koulussa, opiskelu oli maksutonta, liikkumisenvapautta ei rajoitettu, valtio järjesti töitä työttömille, Neuvostoliitto takasi että vienti vetää jne.

Oikeastaan tuntuu, että laulun teksti on nykyään paljon ajankohtaisempi (paitsi että Suomen markan sijasta nyt usko menee euroon…)



Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan
Eihän tässä muukaan auta
Kohta varmaan täytyy sovitella köyttäkin kaulaan
Kun ei rahat riitä jukulauta
Ja kun ei rahat riitä jukulauta

Eduskunnan neuvo on ”Rukoile ja kiitä”
Eihän se nyt pelkästään kai elatukseen riitä
Työttömyyden ehkäisy näin sujuvasti toimii
Osa kansaa metsikössä puolukoita poimii
Eikö millään ole enää väliä?

Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan
Eihän tässä muukaan auta
Kohta varmaan täytyy sovitella köyttäkin kaulaan
Kun ei rahat riitä jukulauta
Ja kun ei rahat riitä jukulauta

Joka pojan hymy varmaan pikkuhiljaa hyytyy
Harva sentään osaansa kai jatkuvasti tyytyy
Kun ei rahat riitä vaikka lasket kuinka tarkkaan
Väkisinkin usko silloin menee Suomen markkaan
Eikö millään ole enää väliä?

Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan
Eihän tässä muukaan auta
Kohta varmaan täytyy sovitella köyttäkin kaulaan
Kun ei rahat riitä jukulauta
Ja kun ei rahat riitä jukulauta

Tilipussin täyttää kohta pelkkä veronauha
Tarpeeton on monellekin nyt jo soppakauha
Sama se on mitä tässä päivisinkin nyhjää
Kohta monen kuiteskin on potkaistava tyhjää
Eikö millään ole enää väliä?

Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan
Eihän tässä muukaan auta
Kohta varmaan täytyy sovitella köyttäkin kaulaan
Kun ei rahat riitä jukulauta
Ja kun ei rahat riitä jukulauta

Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan
Eihän tässä muukaan auta
Kohta varmaan täytyy sovitella köyttäkin kaulaan
Kun ei rahat riitä jukulauta
Ja kun ei rahat riitä jukulauta


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/keskipitkan-ajan-poliittinen-saaennuste-diktatuuria-ja-terrorismia/

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5650
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3587
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        207
        1710
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1702
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        92
        1166
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        28
        1119
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        917
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        846
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        72
        839
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        828
      Aihe