talousarvio vuodelle 2021

Anonyymi

K-hallitus näyttää antaneen talousarvion laadintaohjeet, jossa nähdään, että säästöjä on synnyttävä 1,2 milj.euroa.

tr:n ulosajo maksoi tuon n. 1,2 milj. Uuden valtuuston ja hallituksen tulee nostaa asia esille ja tehdä tutkintapyyntö kaupungille aiheutetusta taloudellisesta vahingosta luottamustehtävää hoitaessa . Asia ei vanhene .

Tähän tärkeään asiaan voinee tuleva ehdokas yhtyä hakeutuessaan valtuutetuksi ja kaupungin asioiden hoitajaksi. Äänestäjät kiittävät.

154

612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllähän se yleensä niin on että joka TAHALLAAN aiheuttaa toiselle vahinkoa joutuu itse maksamaan .Tässä tapauksessa oli lehtitiedon mukaan tahallinen teko !

      • Anonyymi

        Eikös nämä maksaneet omasta pussistaan ne vahingot! Mitä tätä enää itket!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kihlakunnan syyttäjä Ilpo Lehdon mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle ettäPYHÄJÄRVEN KAUPUNGILLE merkittävää taloudellista vahinkoa" Selänne lehti 7/10 2017 Milloin syytetyt maksaa kaupungille aiheuttamat vahingot noin 1.2 milj euroa??

        Voi sinua poloista kun syyttäjän lausunnolla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN MERKITYSTÄ! Asia on käsitelty oikeudessa ja kaikki osapuolet ovat tyytyneet tehtyyn päätökseen, eikä päätöksessä mainittu ollenkaan sanaa "tahallaan"!

        Ai, syyttäjän lausunnolla, ei mitään merkitystä?
        Aika railakasta touhua, tämä Pyhäjärven pikkuporhojen marssi.
        Sama laulu näyttää jatkuvan.
        "Sipilismi kukoistaa."

        herran jestas, nyt lausut virkavaltaa halventavan kommentin, vai ei mitään syyttäjän lausunnolla merkitystä? Ootko otl vai otl antaman rohkaisukommentin saaja? Oli kummin vaan, häpeällistä pyhäjrven taudin oiretta. joka ei lopu, ellei totuutta isketä pöytään ja perimällä aiheutetut vahingot takaisin.

        " OIKEUS katsoi.että Tikanmäki toimi TAHALLISESTI Rikoksella aiheutettiin Rinnevaaralle taloudellista vahinkoa ja huomattavaa henkistä painolastia" Kaleva 17/3 2018

        Ei sillä tietenkään ole mitään merkitystä! Tuomarit ratkaisee tuomion....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " OIKEUS katsoi.että Tikanmäki toimi TAHALLISESTI Rikoksella aiheutettiin Rinnevaaralle taloudellista vahinkoa ja huomattavaa henkistä painolastia" Kaleva 17/3 2018

        Rinnevaaralle korvattiin vahingot ja kaikki osapuolet tyytyvät sovintotuomioon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        herran jestas, nyt lausut virkavaltaa halventavan kommentin, vai ei mitään syyttäjän lausunnolla merkitystä? Ootko otl vai otl antaman rohkaisukommentin saaja? Oli kummin vaan, häpeällistä pyhäjrven taudin oiretta. joka ei lopu, ellei totuutta isketä pöytään ja perimällä aiheutetut vahingot takaisin.

        Näyttää olevan Pyhäjärvisten tapa.
        Moni on sortunut, urhon suuren "helmaan."
        Siinä sitten pyristellään, miten milloinkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää olevan Pyhäjärvisten tapa.
        Moni on sortunut, urhon suuren "helmaan."
        Siinä sitten pyristellään, miten milloinkin...

        Pyhäjärven kaupunginvaltuustoa johtaa virkarikoksesta tuomittu" Kaleva 17/ 3 2018

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinnevaaralle korvattiin vahingot ja kaikki osapuolet tyytyvät sovintotuomioon!

        Eikös valtuuston pj saanut tuomion virkarikosesta? Niinhän Kaleva uutisoi. Istuu kuulemma muina miehinä valtuuston pj:na. Niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Menikö oikeudenkäynti ja tuomio muulta valtuustolta kokonaan ohi?

        Sodankylässä saatetaan joutua turvautumaan lakimiehen apuun, kun kunta selvittää kunnanjohtajan virkasuhteen päättämistä

        Entisen kunnanjohtajan Kirsi Virtasen eroon liittyvästä päätöksestä valitettiin, ja valituksen käsittely on mutkistunut.
        Sodankylä2.7.2020 klo 16.34päivitetty 2.7.2020 klo 16.47

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinnevaaralle korvattiin vahingot ja kaikki osapuolet tyytyvät sovintotuomioon!

        nyt ei ole kyse rinnevaaralle korvauksista käräjäoikeudessa.
        Nyt on kyse siitä, miten paljon luottamushenkilöt käyttivät kaupungin varoja tässä laittomassa ulosajossa. Siis laittomassa ulosajossa!!

    • Anonyymi

      talousarvion, ennen lukkoon lyömistä valtuustoss, on syytä tsekata niin teknisen kuin sivistysltk esittelemät talousarvioluvut.
      kas, sieltä kun on tullut pyhäjärven tavaksi kuljailla ( lue harrastustiloihin-kilpahiihto) mielitukitoimiin muutosesityksillä pitkin talousarviovuotta. Hummailu on sitä mittaluokkaa, että hitaimpinekin valtuutettujen pitäsi honata, miten johtoryhmä vehtaa heidäb kustannuksellaan.

      • Anonyymi

        tämä menetetty n. 1.2 milj. euroa on juuri se summa, mikä luottamusmies käytti tr:n ulosajoon kaupungin varoja saunaseurassa SK:n
        ilmoitettua, että tr ulos "makso mitä makso" ja se maksoi tuon 1.2 milj.euroa tai yli.
        Uusi valtuusto varmaankin laittaa hallituksen toimimaan niin, että asia avataan ja tehdään tutkintapyyntö kaupungin varojen käytöstä tähän tarkoitukseen. Sieltä se 1.2 milj. euroa löytyy, mikä on hukassa.

        Miten on, täältä poistetaan merkittäviä asiaan vaikuttavia kannanottoja. Kuka tätä saa tehdä?
        Täytyypä laittaa kysely.

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

        älä välitä, en ole hullu, enkä kirjoita omiani. Sinulle tieto luo tuskaa...

        Onhan se hellyttävää olla tyhmä ja sivusta ohjattava. Savusaunallako kerrottiin?? Katoppas kaikki vääryydet eivät heti vanhene. Se on iso vaje tuo 1,2 milj. Ja sille mystisen miljoonan kyselijälle, niin kysyppä Tikkalanmäeltä. Mitenkäs se valtuuston pj:n virkarikostuomio meni "ohi" valtuustolta. Olisiko pitänyt reagoida??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

        en ole hullu, en sosiopaatti. Jos olis valtaa niinkuin on mieli, asia ei jäisi tähän. Usko pois!!
        En ole kaiken valittaja. Kyseessä on vähintäänkin 1.2 milj. euron verovarojen väärinkäyttö luottamustehtävää hoitaessa.
        Voi kaupunkilaiset, tyydyttekö tapahtuneeseen.. Näin asia on, sano Sinä, mitä sanot. Asiakirjat ja kaupungin tileissä olevat menot sen osoittavat tällaisen räikeän verovarojen väärinkäytön. Nyt tarvitaan 1.2 milj. euroa, että päästään eteenpäin siinä, ettemme joudu valtiovallan sanelun kohteeksi.
        Siis, tuleva valtuutettu, tämä on asia, mihin Sinulla on nyt tietoa ja asia on otettava esille. Mikäli haluat rehellisesti toimia.

        Saisko vihdoin erittelyn tuosta 1,2 milj00nan laskelmasta? No ei tietenkään saada, ei sitä ole koskaan kukaan pystynyt erittelemään, eikä pysty tulevaisuudessakaan koska se on paskapuhetta! Kannattaa silti siitä itkeä vaikka se ei pidä paikkaansa!

        Siinäpä sitä on säästämistä mistä vaan voi säästää??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisko vihdoin erittelyn tuosta 1,2 milj00nan laskelmasta? No ei tietenkään saada, ei sitä ole koskaan kukaan pystynyt erittelemään, eikä pysty tulevaisuudessakaan koska se on paskapuhetta! Kannattaa silti siitä itkeä vaikka se ei pidä paikkaansa!

        Luuletko sinä ,että Kihlakunnan syyttäjä olisi omasta päästä "keksinyt" että "......vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että PYHÄJÄRVEN KAUPUNGILLE merkittävää vahinkoa" Tarviiko tuota senkummemmin eritellä mistä se 1,2 miljoonaa euroa koostuu.Tuo on LOPPUSUMMA jos tajuat ? Et varmaankaan tahdot saivarrella vain. Kannattaa nyt itkeä.

        "Pyhäjärven kaupungille merkittävää vahinkoa". Mitä? On syytä selvittää, kuka maksaa viulut!

        Esimerkiksi: Käytettiin Helsingistä kalleimpiin kuuluvaa asianajotoimiston lakimiesten palveluja.

        Maksettiin lähes 10 000 euron kuukausipalkkaa vuosien ajan usealle johtajalle ja vt:lle (myös sos.kulut, eläkemaksut ym), Kuljettiin taksibussilla Oulussa tapaamassa Helsingistä lentäen tulleita asianajajia. Maksettiin lennot, kulukorvaukset, tarjoilut ja asiantuntijapalkat
        .Maksettiin reissuista luottamushenkilöille menetetyn työn korvauksia, palkkioita jne. Ruokailtiin ja tarjoiltiin kaupungin laskuun. Käytettiin virkamiesten aikaa neuvotteluissa ja niiden järjestelyistä.
        Tehtiin kirjallisia dokumentteja ja käytettiin aikaa ja aivonystyröitä, Käytettiin paikallista asianajotoimistoa. Ja kaikki , mikä liittyy päästäkseen päämäärään, että rinnevaara ulos "makso mitä makso".

        Tässä on aihetta tutkinnan pohjaksi. SYY: valt.pj:n (kepu) ja demarisiskon valitus siitä, että rinnevaaralle myönnettiinPALKATON virkavapaus poiki tämän kaiken, sillä Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että hallitus oli toiminut lainmukaan myöntäessään virkavapauden tr:lle hoitaakseen Heinolan kaupunginjohtajan virkaa koeajalla. Palkattomien virkavapauksien myöntäminen on nykypäivää, ei mitään erikoista. Käytettiin ajojahdissa kaikki keinot, mitä oli ja suruttomasti veronmaksajien varoja.

        Kepu ja demari, siis todellisia korvaamaan kuntalaisten menetetyt veroeurot.
        Historia toistaa ja selvittää tämän ajojahdin kriittiset kiemurat.
        Asia ei koskaan unohdu.

    • Anonyymi

      Sosiopaatti lähti. Tänne kirjoittava vaalipudokas (myös psykopaatti) joutaisi lähteä myös.

      • Anonyymi

        OHO!!! Nyt meni kepukalta täysin hermot ! Ei kestä arvostelua lainkaan !Tätäkö se keskustan politiikka on,Ajetaan pois henkilöt jotka eivät ajattele niinkuin he ajattelevat! Ja tällainen herra vielä valtuustossa istuu ! On kepukoilla ehdokkaat vähissä jos tällainen tunnettu ulosheittäjä on vieläpä ehdokkaana !!! Menisi itse sinne Kärsämäelle takaisin rauhottuisi tilanne täällä!

        Sammoo mieltä .Ei tällainen henkilö voi olla päättämässä kaupugin asioista .Ei hän pysty keskustelemaan asioista asiallisesti Höyryää ja haukkuu ihmisiä jopa nimeltä: siitäkin on näyttöä oikea sähkösaapas.

        Jokohan päätoimittaja saisi puheenjohtajat haastatteluun kuvan kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OHO!!! Nyt meni kepukalta täysin hermot ! Ei kestä arvostelua lainkaan !Tätäkö se keskustan politiikka on,Ajetaan pois henkilöt jotka eivät ajattele niinkuin he ajattelevat! Ja tällainen herra vielä valtuustossa istuu ! On kepukoilla ehdokkaat vähissä jos tällainen tunnettu ulosheittäjä on vieläpä ehdokkaana !!! Menisi itse sinne Kärsämäelle takaisin rauhottuisi tilanne täällä!

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sammoo mieltä .Ei tällainen henkilö voi olla päättämässä kaupugin asioista .Ei hän pysty keskustelemaan asioista asiallisesti Höyryää ja haukkuu ihmisiä jopa nimeltä: siitäkin on näyttöä oikea sähkösaapas.

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OHO!!! Nyt meni kepukalta täysin hermot ! Ei kestä arvostelua lainkaan !Tätäkö se keskustan politiikka on,Ajetaan pois henkilöt jotka eivät ajattele niinkuin he ajattelevat! Ja tällainen herra vielä valtuustossa istuu ! On kepukoilla ehdokkaat vähissä jos tällainen tunnettu ulosheittäjä on vieläpä ehdokkaana !!! Menisi itse sinne Kärsämäelle takaisin rauhottuisi tilanne täällä!

        Eipä ihme että potkut jokaisesta työpaikasta kun ei halua noudattaa työnantajan linjaa! Ja joka kerta ovet paukkuen, käräjäsalin ovet!

        sinun pitäisi mennä hoitoon kun näet edelleen jokaisessa viestiketjussa kepuja tuoden harhojasi esille IHAN JOKAISESSA AVAUKSESSA tedraikas.

        Mitä tuo sinua haittaa, vai tuleeko ne ihan iholle.
        Kirjoita asiallinen vastaus, mikäli ymmärrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ihme että potkut jokaisesta työpaikasta kun ei halua noudattaa työnantajan linjaa! Ja joka kerta ovet paukkuen, käräjäsalin ovet!

        "Pyhäjärvi ei katso olevansa asianomistaja käräjäjutussa"Otsikko selännelehdessä 18/11 2017 Siitä huolimatta tuli Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa!!Mistä on oikein kysymys!?Jos ei ole osuutta asiaan niin mistä tuli taloudelliset vahingot??? Eikö alunperin riitaasia ollut Rinnevaaran ja Tikanmäen välinen asia? Miksi siihen piti kaupunki sekoittaa? Maksajaksi tietysti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

        Mitäpä Itku-Iikalle muuta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokohan päätoimittaja saisi puheenjohtajat haastatteluun kuvan kanssa?

        Sammoo mieltä. Ei ole pikkuiset kunnan kunkut, eikä käräjillä käyneitä, vilauteltu Pyhäjärven pikku läpyskän kannessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä Itku-Iikalle muuta?

        Olitko yksi maksajista, kun itse itket alvariinsa?
        Kaupungin kukkaroa höynäytettiin pohjamutia myöten, liekö ollut useampikin oma lasku ojassa!

    • Anonyymi

      Uudella valittavalla valtuustolla ja hallituksella on ensisijaisen tärkeää ottaa heti tämä
      kaupungin taloutta kurjistava asia tutkintaa. He tekevät päätöksensä viranomaisena, ei henkilöinä. Vastuullista asioiden hoitoa kaivataan.

      • Anonyymi

        Kyllä muualla kuten Jyväskylä on peritty 4000 euron kähminnät takaisin.
        Meillä ei edes satojen tuhansien hävityksiä. , lienee kätketty salaisiin kammioihin.
        Pyhärvellä hoidetaan tyyliin pääsääntöisesti hyvin, kuten on tilintarkastaja asian ilmaissut.
        Keitäs siellä tarkastuslautak. istuu.

        Taitaa kuitenkin olla niin päin että koko prosessi hyödytti Pyhäjärven kaupunkia. Kuinka paljon se on täysin mahdoton arvioida, veikkaan kuitenkin että miljoonia euroja. Pitääkö jollekin maksaa bonusta tästä kokonaisuudesta onkin sitten se oikeampi kysymys! Mielestäni yhteisten asioiden hoidosta ei makseta bonusta, eikä luottamusmiehet tietenkään maksa yhteisisä kustannuksia, paitsi tässä sovintoratkaisussa kun halusivat nuijia asian pöytään ilman pitkällistä oikeusprosessia!

        Ei todellakaan hyödyttänyt.
        Kaupungin veroeurot tuhlattiin parin kaverin maineen puhdistukseen.
        Pyhäjärvi ei olisi suossa , mikäli lakia ja oikeuden päätöksiä olisi kunnioitettu.
        Luottamustoimi sitä hoidetaan rehellisesti. Siinäkin pätee rikosvastuu, ei kaupungin varoja voi tuhlailla , kyllä sen varmasti tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa kuitenkin olla niin päin että koko prosessi hyödytti Pyhäjärven kaupunkia. Kuinka paljon se on täysin mahdoton arvioida, veikkaan kuitenkin että miljoonia euroja. Pitääkö jollekin maksaa bonusta tästä kokonaisuudesta onkin sitten se oikeampi kysymys! Mielestäni yhteisten asioiden hoidosta ei makseta bonusta, eikä luottamusmiehet tietenkään maksa yhteisisä kustannuksia, paitsi tässä sovintoratkaisussa kun halusivat nuijia asian pöytään ilman pitkällistä oikeusprosessia!

        Miten se hyödytti kaupunkia.? Nyt sen näet, sen hyödyn. Palveluista on karsittava 1.2 milj. euroa. Näin pöytäkirjassa kerrotaan. Syy, ettemme joutuisi valtiovallan nuijan alle.
        Huikeaa rötöstelyä kaupungin asioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa kuitenkin olla niin päin että koko prosessi hyödytti Pyhäjärven kaupunkia. Kuinka paljon se on täysin mahdoton arvioida, veikkaan kuitenkin että miljoonia euroja. Pitääkö jollekin maksaa bonusta tästä kokonaisuudesta onkin sitten se oikeampi kysymys! Mielestäni yhteisten asioiden hoidosta ei makseta bonusta, eikä luottamusmiehet tietenkään maksa yhteisisä kustannuksia, paitsi tässä sovintoratkaisussa kun halusivat nuijia asian pöytään ilman pitkällistä oikeusprosessia!

        No nyt on taas neljännen kolmanneksen talousnero vauhdissa. Ei ole tainnut vieläkään selvinnyt, että palkaton virkavapaa ei aiheuta kustannuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on taas neljännen kolmanneksen talousnero vauhdissa. Ei ole tainnut vieläkään selvinnyt, että palkaton virkavapaa ei aiheuta kustannuksia.

        Hoh hoijaa! Ei kukaan ole väittänyt että palkaton virkavapaa aiheutti kustannuksia. Mutta sen virkavapausjakson jälkeen alkoikin sitten ropista kustannuksia joita ei olisi tullut ollenkaan (=0 euroa) mikäli eroilmoitus olisi otettu todesta!

        Joo kustannuksia ei olisi tullut ilman 2013 alkaneita hölmöilyjä. Ja palkaton virkavapaahan myönnettiin molempien osapuolten yhteisymmärryksessa. Mitenkähän eroilmoitus asiaan kuuluu?? Kustannuksia aiheutti pääasiallisesti niskurointi laillista päätöstä(palkaton virkavapaus) vastaan. Siitä alkoi miljoonapieti kaupungille kertyä. Asia on varmaan tutkinnan arvoinen.

        " kaupunki hankkii lakipalvelut 280 euron tuntitaksalla Helsinkläisen yrityksen asianajajalta.Kesällä tehdyn hankintapäätöksen mukaan palveluja hankitaan SENVERRAN KUINTARVE VAATII" Kaleva9/1 2014 Tämä koskee Titan eroittamisprosessia.Silloin ei puhuttu säästöistä mitään Tita piti saada pois upposi siihen verorahoja kuinka paljon tahansa,Kepu/sossu linja vei täten kaupungin rahoja tuon 1,2 milj.euroa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on taas neljännen kolmanneksen talousnero vauhdissa. Ei ole tainnut vieläkään selvinnyt, että palkaton virkavapaa ei aiheuta kustannuksia.

        Mitenkäs niistä Selänteen menoista voi säästää vielä? Kun tarvitaan hoitajia hoitamaan vanhuksia ja sairaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " kaupunki hankkii lakipalvelut 280 euron tuntitaksalla Helsinkläisen yrityksen asianajajalta.Kesällä tehdyn hankintapäätöksen mukaan palveluja hankitaan SENVERRAN KUINTARVE VAATII" Kaleva9/1 2014 Tämä koskee Titan eroittamisprosessia.Silloin ei puhuttu säästöistä mitään Tita piti saada pois upposi siihen verorahoja kuinka paljon tahansa,Kepu/sossu linja vei täten kaupungin rahoja tuon 1,2 milj.euroa!

        Laskutus on tapahtunut jokaisesta puhelinsoitosta . Huom 280 e/h!!. Siinäpä myös niitä tunteja kertyi. Mahtavia laskunippuja ja laskussa: päivä, aika , kesto: aina valt.pj/asianajotoimisto- joko täältä sinne tai sieltä tänne. useimmiten p-järveltä helsingin päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä muualla kuten Jyväskylä on peritty 4000 euron kähminnät takaisin.
        Meillä ei edes satojen tuhansien hävityksiä. , lienee kätketty salaisiin kammioihin.
        Pyhärvellä hoidetaan tyyliin pääsääntöisesti hyvin, kuten on tilintarkastaja asian ilmaissut.
        Keitäs siellä tarkastuslautak. istuu.

        No, katsoppa niin hämmästyt!

    • Anonyymi

      Pyhiksessä pesii semmoinen kepu-sdp-vas- kaverikerho, missä siihen kuuluvat on nakitettu kiitollisuudenvelkaan kehumaan ja kiittäämään, vaikka siihen kuulumattomien kertoman mukaan ja muutoinkin on selkeästi nähtävissä, että siinä se kukko käskystä laulaa.

      Laula kukko, laula kukko,
      tikanpojan kirjava kukko.
      Laula kukko, laula kukko,
      tikanpojan kukko.
      Jollet sinä leiki, laula
      katkaisen minä
      sinulta kaulan.
      Laula kukko, laula kukko
      tikanpojan kukko.

      • Anonyymi

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

        Mitä itse teet. Et näköjään kykene muuta kuin hokemaan samaa ja siirtämään ihannoimasi kannanoton jokaisen oikean mielipieen jälkeen. No, tapahan tuo on tuokin. Tosin omassa siirtokirjoituksessasi väität olevan liian pitkiä kirjoituksia. Ei lainkaan, asiaa kaikki, mitä ovat kirjoittaneet.

        Taidat itse olla sairas, kun et kykene näkemään tosiasioita. Nimittelyllä yrität tosiasiat häivyttää.

        Lienetkö yksi mahdollisista korvausvelvollisista - ta muutoin markkinoitu sekottamaan asiaa.

        Nyt meni kepukalta hermot !!!Sinun ansiosta kepun kannatus tulee menemään Pyhäjärvellä pohjamudassa!Muut kiittää! Kuulimme,että sinut on kepu palkannut tänne sotkemaan muiden kirjoituksia !!

        On näköjään taas joku neliapilaurpo asialla.

        Nyt meni tedraikkaalla taas hermot kun alkoi viestejä katomaan.

        ps. Kohiseeko koski?

        Kirjoitti taas edellä kuinka keput ovat palkanneet ihmisiä häiritsemään ropelien puskista huutelua ja kun kerrottiin sen toistuvan aikaisemminkin se oli sääntörike HAH HAH HAH..

        ei kestä ropelilla pää mutta siinähän ei ole mitään uutta päinvastoin. Haapavesipalstalla kertoi kuinka epäilee saaneensa lumelääkkeitä kun ne ei auta päänvaivoihin. Sellainen tapaus

        Taas näkee kepuja joka puolella kertoen niiden palkanneen ihmisiä häiriköimään ropelien häiriköintiä. Sellainen tapaus ja kaiken hyvän lisäksi luotsi vaikka on mieleltään sairas

        Sairas, siis sinäkö "19:41" no mutta kyllä se on huomattu.
        Hoida itsesi kuntoon, suosittelen ihan lääkäriä.
        Ei mitään hoitokokouksia. 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kestä ropelilla pää mutta siinähän ei ole mitään uutta päinvastoin. Haapavesipalstalla kertoi kuinka epäilee saaneensa lumelääkkeitä kun ne ei auta päänvaivoihin. Sellainen tapaus

        Taas näkee kepuja joka puolella kertoen niiden palkanneen ihmisiä häiriköimään ropelien häiriköintiä. Sellainen tapaus ja kaiken hyvän lisäksi luotsi vaikka on mieleltään sairas

        Olisikohan korkein aika tilata aika "Luiston vastaanotolle"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kestä ropelilla pää mutta siinähän ei ole mitään uutta päinvastoin. Haapavesipalstalla kertoi kuinka epäilee saaneensa lumelääkkeitä kun ne ei auta päänvaivoihin. Sellainen tapaus

        Taas näkee kepuja joka puolella kertoen niiden palkanneen ihmisiä häiriköimään ropelien häiriköintiä. Sellainen tapaus ja kaiken hyvän lisäksi luotsi vaikka on mieleltään sairas

        Todisteita väitteilesi PYYDÄN Niitä kun et löydä kun niitä ei ole !! miksi sinun pitää jopa päivittäin puhua täysin perättömiä!!!Olet uskovainen ortodoksi Mitä sanoo Raamattu " ÄLÄ SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI" NÄinkö tulevaisuudessa Pyhäjärveä johdetaan VALHEILLA??????? Olet mieleltäsi hyvin sairas.et sovellu siviilielämään! Ei kestä pääsi mutta siinähän ei ole mitään uutta.Taas näet proota joka puolella Olet luotsi vaikka olet mielisairas!!!!

      • Anonyymi

        Pyytämäsi todiste ole hyvä ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa sensuroit tuonkin ennen kuin kerkiän tätä viestiä kirjoittamaan?

        Sinulta Tollo on pyydetty myös todisteita idioottimaisiin väitteisiin yritysten torppaamisesta, Tiivi, Sievin Kenkä, Ponsse ym..! Eipä ole todisteita tullut, eikä ihme kun väitteet on täyttä paskaa! Tilannettasi on jopa helpotettu pyytämällä pelkästään perusteet sille miksi esim. Sievin Kenkä haluaisi tulla Pyhäjärvelle! Eikä mitään kuulu, tietenkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyytämäsi todiste ole hyvä ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa sensuroit tuonkin ennen kuin kerkiän tätä viestiä kirjoittamaan?

        HAH!

    • Anonyymi

      Kannattaa lopettA TÄMÄ SAIRAS JUUPAS- EIPÄS JA KAIKKI MUU.

      Otetaanpa rauhallisesti.
      talous 1.2 milj. euroa vaatiii, että tehdään tutkinta kj tr:n ulosajon kustannusten korvaamisesta Pyhäjärven kaupungin kassaan.
      Ihan turhaa on suuta soitella .
      Tosiasiat on tunnustettava ja vastuulliset on otettava esiin ja laitettava vastuuseen luottamustehtävää hoitaneena.Menetykset ovat sitä suuruusluokkaa, että sitä ei voi ohittaa tutkimatta ja vastuuseen laittamatta. Kaupunki on konkurssin partaalla.
      Uusi valtuusto ja hallitus ovat todella se kaupungin uusi luottamuselin, jonka tulee asia laittaa tutkintaan.
      Kaupungin taloudesta vastaava korkein viranomaisen on toimittava lain mukaan. Kyseessä ei ole yksittäine n valtuutettu, vain ja ainoastaan yksimielisesti päättävä valtuusto, joka uutena kaupungin asioista vastaavana joutuu puuttumaan tähän vuosien ajan jatkuneeseen
      tapahtumaan, jossa on nähtävissä luottamustehtävää hoitavien rikollinen toiminta, kaupungin varojen väärinkäyttö . Päättäjät yhteisten varojen haltijana on tuomittava ja korvausvelvolliset on saatava vastuuseen.

      • Anonyymi

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

        No niin kepulilta jäi taas kulkunen lauteenrakoon HEHEHE

      • Anonyymi

        Joo kyllähän 2013 alkaneet tapahtumat pitäisi laittaa tarkempaan syyniin. Ihmeellinen änkyröinti alkoi laillista virkavapauspäätöstä vastaan. Ja kuuleman mukaan kaikki alkoi siitä, kun kaupunginjohtaja pyysi vastinetta maksettuja palkkoja vastaan. No kuka se oli se änkyrä joka herneen vatsaan asti nielaisi?? Kenen kunniata loukattiin??

        Jokohan päätoimittaja uskaltaa pyytää julkisuutta karttavia yhteisten asioiden hoitajia haastatelltaviksi?

      • Anonyymi

        No kuka se oli se änkyrä joka herneen vatsaan asti nielaisi?? HEH HEH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllähän 2013 alkaneet tapahtumat pitäisi laittaa tarkempaan syyniin. Ihmeellinen änkyröinti alkoi laillista virkavapauspäätöstä vastaan. Ja kuuleman mukaan kaikki alkoi siitä, kun kaupunginjohtaja pyysi vastinetta maksettuja palkkoja vastaan. No kuka se oli se änkyrä joka herneen vatsaan asti nielaisi?? Kenen kunniata loukattiin??

        ottaapa se ropelia vieläkin seinien sisälle kun Tita otti rahana. Yritä nyt pikkuhiljaa toipua..

        Nykyään on toisin samasta syystä. Ei enää kuntajohtajat kyläpäälliköiden toimia arvostele kun jokainen on laitettu allekirjoittamaan sopimus joka sen estää. Jos sen erehtyy tekemään saa potkut perseelle hyvin nopeasti ilman mahdollisuutta riitauttaa asia ja tyhjentää kaupungin kassa sen päätteeksi. Liian moni KJ sen teki ja kuntaisit otti opikseen. Tunnetaan nimellä johtajasopimus jonka ehdot määrittelee kuntaisit. Onni onnettomuudessa lexkittilä joka sitoo luottamushenkilöiden käsiä verrattuna aikaisempaan. Ei enää juntata ihan mitä tahansa koska vastuut painaa nykyään muitakin kuin kunnanjohtajaa.

      • Anonyymi

        Taas mykkäkoulu vaihe menossa harha- ja raivarivaiheen jälkeen minkä yhteydessä hiljenee tyytyen kyttäämään palstoja joissa trollaa etsien ilmestyykö sensuroitavia viestejä eli niitä, joissa kerrotaan kuinka hän on trollaava luotsi joka sensuroi jokaisen viestin missä hänen kerrotaan niin toimivan.

        7 sensuroitua viestiä heh heh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokohan päätoimittaja uskaltaa pyytää julkisuutta karttavia yhteisten asioiden hoitajia haastatelltaviksi?

        kait tuota olet jo viestiä laittanut sinne suuntaan että pääsisit aloittamaan kuntavaalityön että pääsisit takaisin valtuustoon valittamaan? Vielä kun kerrot mitä ne sellaiset julkisuutta karttavat yhteisten asioiden hoitajat ovat kun ne tahtovat olla pääsääntöisesti itseään esille nostavia pyrkyreitä joita yhteiset asiat ovat vain keino pyrkiä pääsemään pätemään? Miten se menikään älkää jatkossa äänestäkö vääriä proolaisia vaan niitä oikeita proolaisia eli sinua pudokasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas mykkäkoulu vaihe menossa harha- ja raivarivaiheen jälkeen minkä yhteydessä hiljenee tyytyen kyttäämään palstoja joissa trollaa etsien ilmestyykö sensuroitavia viestejä eli niitä, joissa kerrotaan kuinka hän on trollaava luotsi joka sensuroi jokaisen viestin missä hänen kerrotaan niin toimivan.

        mököttää taas loppuillan kun hänen trollaamistaan häiritään mutta aamulla se taas alkaa. Ainakin haapavesipalstalla miksi se sinne on pesinyt?

        Erikoinen tapaus monessakin mielessä yhtenä esimerkkinä se, että vaikka on s24n ahkerin trolli ihan suveneeristi ei kestä pätkääkään trollaamista kohteen ollessa hän itse. Sillä samalla sekunnilla provosoituu kun hänen provoihin vastataan provoilla. Heikot hermot seädllä hyvin heikot. Eikä kaikki ole trollaamista vaan pelkkää paskan jauhamista ajan tappamiseksi. Siinä sivussa tehtailee trolliavauksia ihan käsittämättömiä määriä? Ainoa asia missä on kirjaimellisesti PRO.

        Appropo on paras puolue Pyhäjärvellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Appropo on paras puolue Pyhäjärvellä.

        Odotan ja luulen, että moni muukin odottaa, että uusi keväällä valittava valtuusto on
        aivan eri luokkaa kuin nyt istuva.

        Uusi valtuusto valitsee uuden hallituksen. Uusi hallitus ottaa ja laittaa selvitykseen
        kaupungin varojen väärinkäyttäjien vastuut (1.2 milj.e)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odotan ja luulen, että moni muukin odottaa, että uusi keväällä valittava valtuusto on
        aivan eri luokkaa kuin nyt istuva.

        Uusi valtuusto valitsee uuden hallituksen. Uusi hallitus ottaa ja laittaa selvitykseen
        kaupungin varojen väärinkäyttäjien vastuut (1.2 milj.e)

        Jukka saa taas eniten ääniä, ainakin suurimmasta puolueesta ja valitaan jälleen valt.puheenjohtajaksi tai jos itse haluaa hallituksen puheenjohtajaksi! Tätä on demokratia! Vaikeaa ymmärtää jos ei ymmärrä! En ole Jukka enkä Heikki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mököttää taas loppuillan kun hänen trollaamistaan häiritään mutta aamulla se taas alkaa. Ainakin haapavesipalstalla miksi se sinne on pesinyt?

        Erikoinen tapaus monessakin mielessä yhtenä esimerkkinä se, että vaikka on s24n ahkerin trolli ihan suveneeristi ei kestä pätkääkään trollaamista kohteen ollessa hän itse. Sillä samalla sekunnilla provosoituu kun hänen provoihin vastataan provoilla. Heikot hermot seädllä hyvin heikot. Eikä kaikki ole trollaamista vaan pelkkää paskan jauhamista ajan tappamiseksi. Siinä sivussa tehtailee trolliavauksia ihan käsittämättömiä määriä? Ainoa asia missä on kirjaimellisesti PRO.

        Ei kaikilla ole aikaa nököttää tietokoneella kuin sinulla on.!YMpäri vuorokaudet päivystät täällä syyttäen kaikkia toisinajattelijoita !!!!!!!!Anna tietokoneesi edes muutaman tunnin levähtää ! SINÄHÄN SE olet pesiytynyt Haapavesi sivustolle siitä löytyy tuolta sivustolta todisteetkin Eli kuka sinne ENSIMMÄISENÄ kirjoitti !! Sinä HEIKKI Sinä se olet se trolli ja heikkohermoinen.Saat taas raivelin tästä kirjoituksesta vaalituvan ulosheittäjä Heikki!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukka saa taas eniten ääniä, ainakin suurimmasta puolueesta ja valitaan jälleen valt.puheenjohtajaksi tai jos itse haluaa hallituksen puheenjohtajaksi! Tätä on demokratia! Vaikeaa ymmärtää jos ei ymmärrä! En ole Jukka enkä Heikki!

        "Pyhäjärven valtuustoa johtaa VIRKARIKOKSESTA TUOMITTU! Kyllä äänestäjät on tolloja jos häntä äänestävät oman edun tavoittelijaa!!! OLET HEIKKI!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukka saa taas eniten ääniä, ainakin suurimmasta puolueesta ja valitaan jälleen valt.puheenjohtajaksi tai jos itse haluaa hallituksen puheenjohtajaksi! Tätä on demokratia! Vaikeaa ymmärtää jos ei ymmärrä! En ole Jukka enkä Heikki!

        Saattaahan se kymmenen ääntä ehkä saada.

        Meidän perheestä 6!

        Putoaa valtuustosta Siinä Pyhäjärvi vapautuu sanelupolitiikasta ja yksinvaltiudesta!! Viva Pyhäjärvi senjälkeen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaahan se kymmenen ääntä ehkä saada.

        voi,voi. paikka on varmistettu. hän on erään vaikuttavan eläkeläiskerhon ja siinä sivusa kaikenlaisten harrastekerhojen asiakas. Mukava mees, Siellä, siellä ne äänet on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi,voi. paikka on varmistettu. hän on erään vaikuttavan eläkeläiskerhon ja siinä sivusa kaikenlaisten harrastekerhojen asiakas. Mukava mees, Siellä, siellä ne äänet on.

        Onko Proon kanta se että kaikenlaisten sidosryhmien ääniä ei saisi hyväksyä! Ootte kyllä naurettavaa porukkaa! Ja enemmistöpäätöksiä ei saisi tehdä! Voi Hyvää Päivää!

        23.06. Hyvää Huomenta. Heh Heh! Äänten kalastelu on sallittu! Tuossa vain todetaan, että
        kalastelu kannattaa. Ja valituksi tulee. Se on toinen juttu, millä moraalilla on "mukava mees", kuten
        kirjoittaja toteaa.
        Enemmistöpäätökset ovat todellakin demokratiaa, mutta ryhmäkuri ei. Mielipiteet päätösten pohjaksi.

        Höpö höpö! Koko puoluepolitiikka perustuu ryhmäkuriin! Ilman ryhmäkuria ei olisi puolueita ollenkaan! Meillä valtuustoryhmistä yksimielisimmin on aina äänestänyt Pro Pyhäjärvi, 100% sama kanta kaikilla (vastustanut kehitystä ja kaikkea)!

        Puoluepolitiikka pois kaupungin asioiden hoidossa, se ei sinne kuulu.
        Keskusta on sieltä syvältä, jos tiedät mitä tarkoitan.
        Sitä johtaa mielestäni diktaattori, saman peukalon alla on sammoo mieltä puolue.
        Siis yksinvaltias on vallassa.
        Kepun on aivan turhaa pro ryhmää syyttää.
        Nyt on Pyhäjärvellä se kuulu "hätätila "
        Josko kaupunkilaiset saa asian suhteen lisää valistusta .

        Osuitpa asian ytimeen. Puoluepolitikointi pois yhteisten asioiden hoidosta.
        Pienet kyläpahaset rypevät selaisessa "liekassa", etteivät kykene tuttujaan tervehtimään.
        Suattaapi pomo nähdä ta joku kyttä. Huh-huu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi,voi. paikka on varmistettu. hän on erään vaikuttavan eläkeläiskerhon ja siinä sivusa kaikenlaisten harrastekerhojen asiakas. Mukava mees, Siellä, siellä ne äänet on.

        Tietääkö ne niissä eläkeläiskerhoissa, että mukava mees virkarikoksesta tuomittu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Proon kanta se että kaikenlaisten sidosryhmien ääniä ei saisi hyväksyä! Ootte kyllä naurettavaa porukkaa! Ja enemmistöpäätöksiä ei saisi tehdä! Voi Hyvää Päivää!

        Kuka sellaista kommentoi? Paitsi sinä itse (23:06). Mistä näitä tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän perheestä 6!

        No nyt on huolestuttavaa. Ei paljon virkarikostuomio paina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jukka saa taas eniten ääniä, ainakin suurimmasta puolueesta ja valitaan jälleen valt.puheenjohtajaksi tai jos itse haluaa hallituksen puheenjohtajaksi! Tätä on demokratia! Vaikeaa ymmärtää jos ei ymmärrä! En ole Jukka enkä Heikki!

        Viimeksikin sai vain toiseksi eniten. Silti suhmuroitiin valtuuston pj:ksi ja eipä aikaakaan, kun sai rosiksesta tuomion virkarikoksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeksikin sai vain toiseksi eniten. Silti suhmuroitiin valtuuston pj:ksi ja eipä aikaakaan, kun sai rosiksesta tuomion virkarikoksesta.

        Mistä rosiksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä rosiksesta?

        Se on muodikas lempinimi käräjäoikeudesta. Etkai vaan sieltä neljännestä.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeksikin sai vain toiseksi eniten. Silti suhmuroitiin valtuuston pj:ksi ja eipä aikaakaan, kun sai rosiksesta tuomion virkarikoksesta.

        Mistä Laila on saanut tuomion? Ei muuten ole missään luottamustehtävässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Laila on saanut tuomion? Ei muuten ole missään luottamustehtävässä?

        rakkaus näyttää voimistuvan vaalien lähestyessä.

        No nyt alkaa olla kepuleilla itkut pinnassa. Sitä se n. 11% kannatus teettää. Lisää portsareita vaaliteltalle HEHE

        soita paranoid

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Laila on saanut tuomion? Ei muuten ole missään luottamustehtävässä?

        Olkaapa nyt ihmisiksi. Mitä ihmettä koetatte "Lailaa" sotkea jokapaikkaan. Ei kuulu kuvioihin.
        Huolehtikaa vain niistä omistanne käräjäoikeudessa käyneistä ja jättäkää syyttömät
        kaikesta tällaisesta pois. Häpeällistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        soita paranoid

        rakkaus näyttää voimistuvan vaalien lähestyessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkaapa nyt ihmisiksi. Mitä ihmettä koetatte "Lailaa" sotkea jokapaikkaan. Ei kuulu kuvioihin.
        Huolehtikaa vain niistä omistanne käräjäoikeudessa käyneistä ja jättäkää syyttömät
        kaikesta tällaisesta pois. Häpeällistä!

        Heikki sotkee Lailan jokapaikkaan ! Sitä se tuleva vaalitappio Pyhäjärven kepuleille teettää.Ajatelkaa armeijan entinen sotaherra pelkää niinpaljon että yrittää herjaamalla nitistää vastustajan !! Tästä on kyse.Se huutaa joka pelkää!

      • Anonyymi

        se sensuroi joka pelkää

      • Anonyymi

        Nyt meni HEikiltä hermot lopullisesti ja sen kyllä huomaa!!!! Luuletko sinä tosissasi että tavallinen eläkkeellä oleva vanha mies voi sensuroida mitään.ANNAN OHJEEN SINULLE ; Ota yhteys Aleriin ja pyydä poistamaan minut palkkalistoilta! Uskon että saat mahtavat naurut kun nimeäni EI löydy! Miksi muuten TUNNUSTAT TROLLAAVASI vaikka syytt siitä muita???? Kirjoituksesi on kuin Ahti silli "Ei päätä ei häntää"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on muodikas lempinimi käräjäoikeudesta. Etkai vaan sieltä neljännestä.....

        Just! Taitaa kuitenkin olla raastuvanoikeuden kansanomainen nimitys tuo rosis!

      • Anonyymi

        se sensuroi joka pelkää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just! Taitaa kuitenkin olla raastuvanoikeuden kansanomainen nimitys tuo rosis!

        ”Raastuvanoikeus (lyhenne RO, ruots. rådhusrätt tai rådstuvurätt, suomen puhekielessä usein rosis) oli Ruotsissa vuoteen 1971 ja Suomessa vuoteen 1993 saakka vanhojen kaupunkien alioikeuden nimi. ... Kaikissa kaupungeissa ei kämnerinoikeutta kuitenkaan ollut, jolloin niissä raastuvanoikeus toimi ensimmäisenä oikeusasteena.”!

        Vttu nää on neroja nämä Prosikset!

      • Anonyymi

        Nyt meni hermot Heikiltä!!

        Nyt meni hermot Heikiltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Laila on saanut tuomion? Ei muuten ole missään luottamustehtävässä?

        Kunnallisvaaleissa. Kansa nauroi hänet ulos vallasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkaapa nyt ihmisiksi. Mitä ihmettä koetatte "Lailaa" sotkea jokapaikkaan. Ei kuulu kuvioihin.
        Huolehtikaa vain niistä omistanne käräjäoikeudessa käyneistä ja jättäkää syyttömät
        kaikesta tällaisesta pois. Häpeällistä!

        Ota Laila rauhallisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni hermot Heikiltä!

        Naiselta levisi takamus!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiselta levisi takamus!!!

        Levisi Heikiltä takamus!!!

    • Anonyymi

      talousarvio v.2021
      ppky selänteen palvelujen ostoon 60%
      sivistysltk 25%,
      tekninen ostopalveluihin 40 %, josta lisävelalla katettavaa 20%
      hallintoa varten lisää velkaa 15 %

      • Anonyymi

        Kaikkiaan sinun mukaan 140%. Taidat olla Jokikylän talaousnero?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkiaan sinun mukaan 140%. Taidat olla Jokikylän talaousnero?

        Etkö ymmärrä Heikki? Miinusta 40% eletty siis yli varojen ON siin valtuutettu/ hallituksen jäsen.EI ymmärrä mitään TOLLOJEN TOLLO Mitä tarkoittaa muuten "talaousnero?

        ropeliosaston matemaattinen ihme taas kaivanut ullakolta siellä pölyttyneen helmitaulun.

        On tainnut käydä itänaapurin puolella presidentinvaalien äänestysprosentin laskemisen pikakurssin kun prosentteja kertyy enemmän kuin mitä niitä edes on?

        Näin sanoo matemaatikko Heikki!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä Heikki? Miinusta 40% eletty siis yli varojen ON siin valtuutettu/ hallituksen jäsen.EI ymmärrä mitään TOLLOJEN TOLLO Mitä tarkoittaa muuten "talaousnero?

        Onpa nerokas väite! Talousarviossa kunnan kuluja suhteutetaan tuloihin, ei siis menoihin! Misthän nämä ropelit hakee näitä neronleimauksia? Ehkä ei kannattaisi ollenkaan yrittää selittää näitä sammakoita!

        Nimim. Rosis on lempinimi käräjäoikeudelle

        Miksi sinä tedraikas kiusaat asioilla päätäsi joista et mitään tajua? Talousneroilla kutsutaan ihmisiä joiden osaaminen matematiikassa rajoittuu sormien laskemiseen mistä esimerkkinä esitetyn talousarvion prosenteiksi kertyy 125% ei siis 100% tai 140% vaan 125%. Vastaavasti lisävelan prosenttiosuus talousarviossa esitetään edelleen prosenteissa jotka laskiessa yhteen summaksi tulisi jo 160% ilman pienintäkään viittausta ylivarojen elämisestä vaan talousarviosta tulevalle ilman viittauksia menneisyyteen,

        "talousarvio v.2021
        ppky selänteen palvelujen ostoon 60%
        sivistysltk 25%,
        tekninen ostopalveluihin 40 %, josta lisävelalla katettavaa 20%
        hallintoa varten lisää velkaa 15 %"

        ps. Ota nyt hyvä ihminen jo iltalääkkeesi!!

        tekninen ostopalveluihin 40 %"

        Yht.125%

        "tekninen ostopalveluihin 40 %, josta lisävelalla katettavaa 20%
        hallintoa varten lisää velkaa 15 %"

        Ostopalveluihin siis 40% josta lisävelalla katettavaa 20% ja sitten mennään hauskaan osuuteen eli hallintoa varten lisävelkaa 15% ilman että hallinnon prosentuaalista osuutta mainitaan laisinkaan talousarviossa heh heh...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa nerokas väite! Talousarviossa kunnan kuluja suhteutetaan tuloihin, ei siis menoihin! Misthän nämä ropelit hakee näitä neronleimauksia? Ehkä ei kannattaisi ollenkaan yrittää selittää näitä sammakoita!

        Nimim. Rosis on lempinimi käräjäoikeudelle

        Kerro sinä ropeli joka taas ropeleja provosoi mistä te ropelit haette neronleimauksia kuten "Talousarviossa kunnan kuluja suhteutetaan tuloihin, ei siis menoihin" talousarvion pohjautuessa arvioon mitä menot tulevat mahd. olemaan ajankohdan suhteen mille arvio on laadittu.

        ps. Tarkentaisitko hiukan ropeli kuka väitti ja missä välissä että talousarviossa kunnan kuluja olisi suhteutettu menoihin eli kuluja olisi suhteutettu kuluihin mikä väittämänä on, miten sen nyt kauniisti ilmaisisi, idioottimainen? Katsos ropeli hyvä kun sanat kulut ja menot tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa.

        kun ******lla alkaa iso pyörä tarpeeksi hurttaamaan alkaa tappelemaan omiensakkin kanssa eli pudokaspro-osaston vaikka edustaa heitä itsekkin ja siinä sivussa itsensä kanssa sivupersoonien kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "talousarvio v.2021
        ppky selänteen palvelujen ostoon 60%
        sivistysltk 25%,
        tekninen ostopalveluihin 40 %"

        Yht.125%

        "tekninen ostopalveluihin 40 %, josta lisävelalla katettavaa 20%
        hallintoa varten lisää velkaa 15 %"

        Ostopalveluihin siis 40% josta lisävelalla katettavaa 20% ja sitten mennään hauskaan osuuteen eli hallintoa varten lisävelkaa 15% ilman että hallinnon prosentuaalista osuutta mainitaan laisinkaan talousarviossa heh heh...

        Kun ropelit on taas astialla niin kait sinne pyhäjärven talousarvioon on varattu rahaa haapajärvisille että ne voivat maksaa taas omia menojaan pyhäjärvisillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun ******lla alkaa iso pyörä tarpeeksi hurttaamaan alkaa tappelemaan omiensakkin kanssa eli pudokaspro-osaston vaikka edustaa heitä itsekkin ja siinä sivussa itsensä kanssa sivupersoonien kautta.

        Ihmeellinen yhteensattuma kuinka viestiliikenne hiljenee samanaikaisesti eri palstoilla kuin seinään trollin alkaessa mököttämään..Tai sitten toistuva ilmiö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellinen yhteensattuma kuinka viestiliikenne hiljenee samanaikaisesti eri palstoilla kuin seinään trollin alkaessa mököttämään..Tai sitten toistuva ilmiö.

        Perint. kaava. Trollausvaihe jonka aikana tehtailee ihan käsittämättämiä määriä trolliavauksia monologeineen eri palstoilla. Seuraavaksi hyppii seinille jos trollia trollataan jonka aikana alkaa lopulta näkemään harhoissa kapiaista jokaisessa viestissä niiden kirjoittajana palstoilla joissa trollaa sensuroiden valtavalla ahkeruudella viestit joissa trollia trollataan. Loppukliimaksina mykkäkoulu jonka aikana kuitenkin jää kyttäämään palstoja joissa trollaa etsien sensuroitavaa. Aamulla heräilee psykoosista aloittaen taas trollaamisen kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan perinteeksi muodostuneen kaavan mukaisesti.

        naapurikunnan palstalle kirjoittaa paljon mielenkiintoisempia avauksia esim. avautuessaan ja jakaessaan mielenterveysongelmiaan. Täällä höpisee vain kuntapolitiikka mistä ei mitään ymmärrä kuten ei valtaosa valtuutetuistakaan paikkakunnasta viis

        Toivottavasti saat apua itsellesi.

        S24 palstat tuo esille mm sen miten hirveän heikolla tolalla suomen mielenterveysongelmaisten hoito on eli luokattomalla tasolla. Hirveä määrä mielenterveysongelmista kärsiviä nettiriippuvaisia s24:lla joka ikinen päivä jotka eivät saa apua ongelmiinsa päinvastoin jätetty oman onnensa nojaan. Ei hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä ropeli joka taas ropeleja provosoi mistä te ropelit haette neronleimauksia kuten "Talousarviossa kunnan kuluja suhteutetaan tuloihin, ei siis menoihin" talousarvion pohjautuessa arvioon mitä menot tulevat mahd. olemaan ajankohdan suhteen mille arvio on laadittu.

        ps. Tarkentaisitko hiukan ropeli kuka väitti ja missä välissä että talousarviossa kunnan kuluja olisi suhteutettu menoihin eli kuluja olisi suhteutettu kuluihin mikä väittämänä on, miten sen nyt kauniisti ilmaisisi, idioottimainen? Katsos ropeli hyvä kun sanat kulut ja menot tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa.

        Näinhän sinä sanoit "Kerro sinä ropeli joka taas ropeleja provosoi mistä te ropelit.."

        Vaatii selvitystä, eli kumpi itse ihan varmasti olet, OLET ropeli joka provosoi propelia, vai oOLETKO itse provosoituva propeli..

        Oli kummin vaan, olet vakiokyttääjä ja vakiovalittaja, vakiohiuksienhalkoja, vakio pilkunviilaaja...jne
        OHAN tuontason palstapropeli on istumassa hallinnossa, joko valtuustossa , tai hallituksessa tai lautakunnassa tai MIKÄ oma veikkauksei on, on tytäryhtiö PYHÄJÄRVEN Vesi ja Energia oy..M
        Asia erikseen, miksiköhän kaupungin oy :t ovat TYTÄRYHTIÖITÄ,? Johtoryhmän ja sutkimiehityksen perusteella ne ovat henkilökunnaltaan ja toimintatavoiltaan HYVÄVELI -yhtiöitä..
        Tyttäret todella harvoin pystyvät kiipeämään poikien lailla, enemmänkin he joutuvat pelinappuloiksi..ja siitä on näyttöä Pyhäjärvellä eri summin, eri valinnoin ja koplauksin..SIKAMAISIA velikuppikuntia röhkimässä...ja syövät jopa työkaverinsa elävältä, jos se on "osaavampi".

        Mistähän tytäryhtiö - liikelaitos on saanut vakiintuneen alkunsa?
        Pyhäjärvellä ne olisivat todella kuvaavampia, eli yhtiön muodosta kertoen keräilytyöpaikkoja eli suojauksessa toimiva TYRÄYHTIÖ.

        sitaatti "Tytäryhtiö tai tytäryritys on yhtiö, johon konsernin emoyhtiöllä on määräysvalta. Sisaryhtiö tai sisaryritys tarkoittaa emoyhtiön välittömiä tytäryhtiöitä suhteessa keskenään."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkiaan sinun mukaan 140%. Taidat olla Jokikylän talaousnero?

        Hänelle, jolle veetuilus maalitusmielessä osoittelet, uskoisin ettei ole ihminen siinä kerjäläinen eikä tartte sivustaohjausta.
        Mutta oletko itse kyvykäs yrittäjä, pidät tilan / talon hoidossa, vai oletko semmoinenleukailija että siinä oot yhes koos omaisuutesi kanssa, kun nostat housunpersukses ylös. muuta sulla ei ole vastuullasi,..joten...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän sinä sanoit "Kerro sinä ropeli joka taas ropeleja provosoi mistä te ropelit.."

        Vaatii selvitystä, eli kumpi itse ihan varmasti olet, OLET ropeli joka provosoi propelia, vai oOLETKO itse provosoituva propeli..

        Oli kummin vaan, olet vakiokyttääjä ja vakiovalittaja, vakiohiuksienhalkoja, vakio pilkunviilaaja...jne
        OHAN tuontason palstapropeli on istumassa hallinnossa, joko valtuustossa , tai hallituksessa tai lautakunnassa tai MIKÄ oma veikkauksei on, on tytäryhtiö PYHÄJÄRVEN Vesi ja Energia oy..M
        Asia erikseen, miksiköhän kaupungin oy :t ovat TYTÄRYHTIÖITÄ,? Johtoryhmän ja sutkimiehityksen perusteella ne ovat henkilökunnaltaan ja toimintatavoiltaan HYVÄVELI -yhtiöitä..
        Tyttäret todella harvoin pystyvät kiipeämään poikien lailla, enemmänkin he joutuvat pelinappuloiksi..ja siitä on näyttöä Pyhäjärvellä eri summin, eri valinnoin ja koplauksin..SIKAMAISIA velikuppikuntia röhkimässä...ja syövät jopa työkaverinsa elävältä, jos se on "osaavampi".

        "syövät jopa työkaverinsa, jos se on "osaavampi".

        Näin on näreet ja mitä jäljelle jää...........................p:n tärkeitä , miten sen nyt sanoisi, vaikkapa näin muka kaiken tietäviä, vaikka ei ole tietoa, ei taitoa, ei kokemusta. No, tulosta pukkaa!!
        Selittävät asioista, joista eivät itsekään tiedä mitään. Ja kuulija katsoo suu ammollaan sitä viisautta, mikä hänessä on!!
        Sanonpa suoraan, pitää kyseenalaistaa ja laittaa kaveri selostamaan asia juurta jaksaen. Laittaa kokeeseen, entä sitten?

    • Anonyymi

      Kaupungin kokonaistalous sakkaa, johtoryhmän ja puheenjohtajiston kera valtuutetutkin ovat niin pihalla, niin pihalla ja kyllä Tikkalanmäeltä joka toinen tossuttelija joutaa pois.
      Pois syömästä kuormasta.
      De facto on, että ilman lisävelan ottoa ei edes käyttötalousmenoja voida hoitaa, saatikka investointeja, ja velkojen takaisinmaksu on takkuista. Pieniäkään joustoja ei taideta antaa niille tahoille, joilla on jotain kaupungin suuntaan piikissä, mutta taas jollekin hakijataholle piikki on auki taivaaseen saakka.
      Kaupungin omia ns. virkatöitä ei osata toteuttaa, ei suunnitella, vaan kaiken kukkuraksi teetetään herrana ostopalvelusopimuksilla, Oulun hintatason linjaamalla taksalla eli HELEVETIN KALLIILLA, tähän kuntaan siirrettynä ylihintaisilla koplauksilla.

      • Anonyymi

        Ihanko totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko totta!

        mitäpä leipäläpeäs auot, typerää on vakiovalttajana vastata kun et edes tiedä, mitä puhutaan. mikäli avaisit silmäsi ja käsityskykysi, kyselisit OIKEASTI vastuullisilta, mihin vaalikauden aika ja tupakkatauotkin hupenivat, onnellisena paremmissa pukimissa?

        Elä nyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä nyt!

        Talouden pitäminen tasapainossa vaatii kohtaavia tekoja, ei selityksiä, tulot ja menot, mittarina tärkeimpiä. Menopuolella ajoittain voidaan korvata velanotolla lisärahoituksia, muttasittenkinja verokertymätulon kanssa näiden pitää tasoittaa toisensa, vaalikauden aikana. Ei näin alijäämäistä vuodesta toiseen, ja alijäämän vaan lisääntyessä, kuin on tullut tavoiksi eli miten meillä on.

        Kunnan taloustasapainoa tuetaan / vahvistetaan eri sektoreilla, se on yhtä kuin
        -asukasmäärän tasainen kasvu, muuttovoittoa eri ikäisistä
        -työssä käyvien määrä ja erilaisten työpaikkojen lisääminen,haku avointen markkinoiden kautta , näissä kohtuullinen enemmistö muualle, kuin julkishallinossa
        -terveydenhoidon saatavuus, tarjonta kustannustehokkammin yhteistyöllä, ei kuten nyt
        -yrittäjäkasvatusta , myös työssä oppimalla ja asennekasvatusta toinen toisensa kunnioittamiseen, asia pätee kyllä aikuisiinkin.

        Herätään vastuuseen kaikista kunnan jämäosista ja ikään, puolueeseen katsomatta kuntalaisia koskien, kuin että pönkitetään nurkkapatriomismia, ei ole hyvää taloudenhoitoa, kun yhdet ehdottaa, miten tehdään ja muuta vaihtoehtoa ei vuoropuhelulla etsitä.

        Hyviä kommentteja! Suurin osa noista on kansalaisten vastuulla, mm. väkiluvun kasvu ja työpaikkojen luominen yritysten kautta jne...! Globaali kehitys on vain haastava ja kaikissa maaseutukunnissa painitaan juuri samojen ongelmien parissa! Se joka näihin osaa keinot kertoa on maailman rikkain ihminen!

        Olen samaa mieltä , hyviä sekä toimivia ajatuksia talouden tasapainoon klo 15. 55 ,,,jäin miettimään miksi pienillä kunnilla ja sen asukkailla, on outo taipumus sortua henkilökultiin niin sanotusti patrionismiin.
        Pyhäjärvellä olemme antaneet kohtuuttoman suuren roolin yhteisissä asioissa kokemukselle, joka ei ole antanut kuitenkaan vastinetta ajassa. Voi jopa olettaa, että vuosikausien ajan olemme yhteisönä menettäneet luovuude ja ideoiden rikkauden pönkkäämällä tiettyjä " muka suuria ajattelijoita"
        "Patrioottisia ihmisiä yhdistää yleensä kansalaisuus, ei kansallisuus. Heitä yhdistävät symbolit (lippu, kansallislaulu), eivät todelliset asiat. Monista maista löytyykin patriootteja, joilla ei ole juuri mitään muuta yhteistä kuin passin väri. Tällaisen ihmisryhmän yhteenkuuluvuus saattaa olla haurasta ja keinotekoista. Haurautta kompensoidaan uskomalla yhteiseen viholliseen – tai vahvalla johtajalla. "---sitaattilähde pohdinnasta nationalismi ja patrionismi.

      • Anonyymi

        Sama ##llu aukoo ranteeltaan, kopio samaa lantaa kun muuta ei osaa "17:22"
        Pyhäjärven paikallista apila sakkia.

      • Anonyymi

        Tällaisia yksinkertaisia on Pyhäjärven keskustalaiset ! Eivät kykene ihmisten lailla keskustelemaan:Ei ihme ,että Pyhäjärvi on selvitystilassa pian!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaisia yksinkertaisia on Pyhäjärven keskustalaiset ! Eivät kykene ihmisten lailla keskustelemaan:Ei ihme ,että Pyhäjärvi on selvitystilassa pian!

        Pyhäjärven Keskusta r.p , sen Pyhäsalmen osasto täydennettynä demareilla, saa nyt takaisin tutun paskan tuulettimestaan, mitä he ovat, kuntalaisia narrina pitäessään aiheuttaneet ja isäntinä mesoessaan ylimielisellä asenteellaan kuliseissa vuosikymmeniä laajalle levinneenä saattaneet.

      • Anonyymi

        Oletko jo kuihtuva, siis kuiva ja hauras apila.
        Niillä keskusta nousee 😂😂😂

      • Anonyymi

        😭itke vaan se helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😭itke vaan se helpottaa.

        sinähän sen tiedät

      • Anonyymi

        Älä syö enää apilanlehtiä, näyttää olevan jo paha tuo ripuli . Kepusta on lääkärit lähteneet. 👩‍🍳

      • Anonyymi

        Mikä saakelin typerys loihtoo ja siirtää samaa p...skaa tänne.
        On se niin vaikeata tunnustaa totuus.
        Odotan uuden valtuuston valintaa ja ihmisiä, keitä siihen valitaan.
        Ja erityisesti kaupunginhallituksen kokoonpanoa. Tiesittekö tätä. Hallituksen jäsenen EI TARVITSE OLLA VALTUUTETTU Muistakaapa se, kun seuraavaa kaupunginhalliusta olette valitsemassa.

        Tärkein asia n:o 1 on tutkintapyyntö poliisille ja oikeusviranomaisille kaupungin varojen väärinkäyttö Tita Rinnevaaran ulosajosta aiheutuneesta. 1.2 milj. euroa tai enemmän on sellainen kaupungin verovaroin kerrytetty raha, että vastuulliset on saatava syyniin.

        Nyt kaup.hallitus vaatii 1.2 milj. euron säästöjä. Mistä se otetaan. Lasten ja vanhusten hoivasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä saakelin typerys loihtoo ja siirtää samaa p...skaa tänne.
        On se niin vaikeata tunnustaa totuus.
        Odotan uuden valtuuston valintaa ja ihmisiä, keitä siihen valitaan.
        Ja erityisesti kaupunginhallituksen kokoonpanoa. Tiesittekö tätä. Hallituksen jäsenen EI TARVITSE OLLA VALTUUTETTU Muistakaapa se, kun seuraavaa kaupunginhalliusta olette valitsemassa.

        Tärkein asia n:o 1 on tutkintapyyntö poliisille ja oikeusviranomaisille kaupungin varojen väärinkäyttö Tita Rinnevaaran ulosajosta aiheutuneesta. 1.2 milj. euroa tai enemmän on sellainen kaupungin verovaroin kerrytetty raha, että vastuulliset on saatava syyniin.

        Nyt kaup.hallitus vaatii 1.2 milj. euron säästöjä. Mistä se otetaan. Lasten ja vanhusten hoivasta.

        no nyt on auennut anonyymillä pandoran lipas, kauhian pitkiä monologeja ...ei se haittaa en niitä lue, kirjoita vaan...en sano niitä itkuiksi, ei kukaan itke kirjoittaessaan soinista ja smp.stä. vai mitä.
        mutta jos noin pitkiä juttuja kirjoitat pyhäjärven päättäjistä ja virkamiehistä, olet hullu, sairas, sosiopaatti, jne..kaiken kaikkiaan valittaja.

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe