Sysmän koulupäätös johti uuteen valtuustoryhmään

Sysmän valtuustossa on vireillä uusi valtuustoryhmä, Avoin Sysmä. Ryhmä sai alkunsa sen jälkeen, kun kokoomuksen Lilli Karola ja Hannu Juhola äänestivät valtuustoryhmänsä vastaisesti uuden koulun rakentamisesta. Erimielisyydet johtivat valtuutettujen eroon kokoomuksen ryhmästä.

Karola ei osaa vielä kommentoida uuden ryhmän tavoitteita. Hän kuuluu edelleen kokoomukseen, vaikka erosi valtuustoryhmästä.

Kesäkuun alussa Sysmässä päätettiin uuden koulun rakentamisesta. Vastakkain olivat näkemykset uudisrakentamisesta ja vanhan puukoulun, Kahvimyllyn, remontoimisesta.

Karola ja Juhola eivät halunneet lähteä mukaan ryhmäpäätökseen vanhan koulun remontoimisen puolesta. Karola kokee, ettei ryhmässä ollut enää yhteistyömahdollisuuksia erimielisen päätöksen jälkeen.

– Se oli selkeä viesti, että äänestyksen jälkeen ei ryhmässä tilaa ole.
Että näin Sysmässä.
121193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä hyötyä on valtuustoryhmistä yksittäiselle valtuutetulle, kun niissä tunnutaan valitsevan yksi linja jota pitää noudattaa?

Äänestä
  • Valtuustoryhmillä tuetaan diktatuuria, ja sitähän Sysmässä tavoitellaan.

    Äänestä

  • Kyllä on lapsellista touhua ollaan kuin kakarat hiekkalaatikolla että sinä et saa tulla minun puolelle enkä minä sinun puolelle ! Eikös tämä koulujupakka ala ikinä loppumaan . Eikös tarkoitus ollutkaan oppilaiden ja kuntalaisten parhaaksi vaan puolueiden parhaaksi tässä se nyt näkyy politiikka on likaista peliä !

    Äänestä

Minulle jäi aika epäselväksi että mitenkäs sitä koulupäätöstä lähdetään nyt viemään käytäntöön? Kuka siitä otti vastuun ja milloin alkaa konreettinen työ? Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Kiitos vielä Lillille ja Hannulle rohkeudesta äänestää kuten äänestivät!

Äänestä
  • Ja epäselväksi jää paljon muutakin jos ei yhtään ota asioista selvää. Ensin pitää odottaa että päätös saa lainvoiman. Valtuuston päätöksissä aika alkaa juosta siitä kun pöytäkirja julkaistaan netissä. Ensin 7 vuorokauden tiedoksisaantiaika, jota seuraa 30 päivän valitusaika. Vasta sen jälkeen voi alkaa jotain tekemään - edellyttäen että kukaan ei päätöksestä valita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja epäselväksi jää paljon muutakin jos ei yhtään ota asioista selvää. Ensin pitää odottaa että päätös saa lainvoiman. Valtuuston päätöksissä aika alkaa juosta siitä kun pöytäkirja julkaistaan netissä. Ensin 7 vuorokauden tiedoksisaantiaika, jota seuraa 30 päivän valitusaika. Vasta sen jälkeen voi alkaa jotain tekemään - edellyttäen että kukaan ei päätöksestä valita.

    No johan oli taas ylimielisesti vastattu, ja pienellä virhemarginaalilla voi arvata vastaajankin. Kaltaistesi mielestä kuntalaisen pitää itse selvittää kaikki, kun muualla avointa ja selkeää päätöksentekoa ja viestintää pidetään itsestäänselvyytenä ja kuntalaisten palvelemisena. Ja anteeksi nyt vaan mutta asiallisesti johdetuissa kunnissa työn aloittaminen olisi jo valmisteltu ja organisoitu. Osattaisiin vastata mitä ja kuka ja milloin. Mainitsemasi seikat ei ole mikään peruste jäädä riu’ulle istuskelemaan. Taas vaan käytetään kaikki tekosyyt olla tekemättä itselle vastenmielisille asioille mitään - ja kappas kohta ollaan jälleen myöhässä! Otamot, satamat ja paloasemat kyllä tehtiin salamavauhtia eikä niiden suhteen jääty ’uottelemmaan’.

    Äänestä

Mistä saadaan Sysmään AIKUINEN ja rehellinen kunnanjohtaja sekä järkeviä kunnanvaltuutettuja? Selvästikin väärät henkilöt on valittu tehtäviinsä. Ehdotan että vuokraamme veronmaksajien piikkiin Korkeasaaren eläintarhasta APINAN kunnanjohtajaksi. Siten hommat edistyy kuin Strömssössä, ilman konsultteja ja korruptiota.

Äänestä
  • Tuohon ei auta muu kuin äänestäjien vaihtaminen. Ihan ìtte on Sysmäläiset nämä sinne äänestäneet ja tuskin tulee vaalitulokset muuten muuttumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohon ei auta muu kuin äänestäjien vaihtaminen. Ihan ìtte on Sysmäläiset nämä sinne äänestäneet ja tuskin tulee vaalitulokset muuten muuttumaan.

    Äänestäjien vaihto on hitaaksi mennyt kun ei syntyvyyttäkään ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestäjien vaihto on hitaaksi mennyt kun ei syntyvyyttäkään ole.

    Kotelovaiheen kepulaisia on taas pellonreunat väärällään, odota vain että ne kuoriutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotelovaiheen kepulaisia on taas pellonreunat väärällään, odota vain että ne kuoriutuu.

    Menisit sinäkin Sysmän torille kumia polttamaan, niin olis sinustakin jotain hyötyä. Peltovahtina menee sinun turha työsi täysin hukkaan. Torilla voit huoletta rällätä illalla ja yöllä, koska poliisien työaka loppuu klo 16:00.

    Äänestä

Olet kai havainnut, että sinulla on 3 virhettä nivelten hoidossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sysmän valtuustossa on vireillä uusi valtuustoryhmä, Avoin Sysmä. Ryhmä sai alkunsa sen jälkeen, kun kokoomuksen Lilli Karola ja Hannu Juhola äänestivät valtuustoryhmänsä vastaisesti uuden koulun rakentamisesta. Erimielisyydet johtivat valtuutettujen eroon kokoomuksen ryhmästä.

Karola ei osaa vielä kommentoida uuden ryhmän tavoitteita. Hän kuuluu edelleen kokoomukseen, vaikka erosi valtuustoryhmästä.

Kesäkuun alussa Sysmässä päätettiin uuden koulun rakentamisesta. Vastakkain olivat näkemykset uudisrakentamisesta ja vanhan puukoulun, Kahvimyllyn, remontoimisesta.

Karola ja Juhola eivät halunneet lähteä mukaan ryhmäpäätökseen vanhan koulun remontoimisen puolesta. Karola kokee, ettei ryhmässä ollut enää yhteistyömahdollisuuksia erimielisen päätöksen jälkeen.

– Se oli selkeä viesti, että äänestyksen jälkeen ei ryhmässä tilaa ole.
Että näin Sysmässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu