Otan jälleen muutamiin meileihin kiinni, ettei nyt ihan sykerrytä pieneen

Meillä keskusta nyt niin avainasemassa kuin olla voi hallituksessa. Kun syksy saapuu, meilläkin alkaa politiikaa -suunnat elämään omaa elämäänsä. Tuleeko ihan toisen suunnan hallitus ? Joka sekin siinä 123 kansanedustajalla vaanii " kulmilla", Sen aika näyttää. Vihreät jättänee hallituksen ensimmäisenä, johon tavan mukaan yhtyy vasemmsitoliitto?. Nämä vahvoja arvailuja vielä !

Venäjä teki odotetun liikkunsa, Putin jatkaa haluamansa ajan Venäjän presidenttinä. Eilinen äänestyksen tulos Venäjän perustuslain muutoksista tuskin tuli yllätyksenä kenellekään. Kansalaiset hyväksyivät muutokset äänin 78 prosenttia puolesta, 21 prosenttia vastaan. Muutosten myötä Putin voi jatkaa presidenttinä vuoteen 2036 asti. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000660063.html
-Putinilla on kuitenkin arvoja, joita meidänkin enemmistö kannattaa. Myös Venäjällä uudessa perutuslaissa ei anneta heille valtaa, joka johtaisi anarkiaan. Meillä Venäjän suhteet nyt täysin presidetti Niinistön varassa, pääministeri kuin ulkoministerikään ei sitä suuntaa hallitse, kuten edeltäjä ulkoministeri Soini piti hyvät suhteet myös Venäjään. Nykyinen ulkoministerimme oli kuin rippikoulupoika kun Venäjän ulkoministeri vieraili maassamme, näki ettei arvoa ole Pekalla sillä suunnalla.

Myös Ranska politikoi josta alla liitteenä median kertomaa.
"Macron kääri hihansa: Ranskan hallitus eroaa.
Presidentti Emmanuel Macron näyttää käynnistäneen lupailemansa ministerikierrätyksen. Ranskan pääministerin Édouard Philippen (vas.) hallitus eroaa.
Édouard Philippe jätti tänään hallituksen eroilmoituksen tasavallan presidentille, joka hyväksyi sen. Philippe varmistaa yhdessä hallituksen jäsenten kanssa ajankohtaisten asioiden hoidon uuden hallituksen nimeämiseen saakka, Ranskan presidentin kanslian lyhyessä tiedotteessa kerrotaan.
Tarkempaa syytä erolle ei ole kerrottu julkisuuteen. Tasavaltalaispuoluetta edustava Philippe on toiminut pääministerinä toukokuusta 2017 lähtien."

Kuten muutamasta esimerkistä huomaa, maailman politiikka elää, eikä unohtaa marraskuisia USA presidentin vaaleja. Kun nykyään eletään siinä hetkessä mitä maailmalla tapahtuu, ollaan asioista perillä, mitä nyt maat antaneet julkisuuteen, kaikilta ei tule silti oikeaa meiliä. se jää kuulijan vastuulle.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vahvasti kuitenkin vaikuttaa, että suuren suosion saanut SDP jatkaa edelleen pääministeripuolueena eikä merkkiäkään hallituksen hajoamisesta.

      Toiveita toki voi sinun tapaasi esittää mutta niille käy samoin kuin sille kun 2019 ennen vaaleja ennustit keskustan saavan 26% kannatuksen helposti.

    • Anonyymi

      Tulee Marinin kakkoshallitus, jossa 10% kepu ei ole mukana.

      Pol asiantuntija

      • Anonyymi

        Kepu ajaa iteään puun ja kuoren väliin, jos se alkaa esittämään hallituksessa isännöinnin merkkejä. Kokoomuksessa kun löytyy aina hallitushalukkuutta, joten kärkkynevät aivan Kepun selän takana tilaisuuttaan. Orpohan oli jo kysellyt pääministeriltä audienssia kahdenkeskiseen tapaamiseen. Liekö pääministerille tulossa tarjous hankalan tilanteen varalle?

        Hallitusohjelma on hyvin keskustalaissisältöinen, joten olisi suoranaista tyhmyyttä Kepun lähteä kaatamaan hallitusta valtakamppailun nimissä nykyisellä puoluekannatuksella. Siinä on pikemminkin tiedossa Kepulle syväsukellus. Toisaalta kepulaiset eivät ole vieläkään kyenneet edes itselleen myöntämään todellista syytä viime vaalien historialliselle rökäletappiolle. Kepu henkilöityi vahvasti entiseen puheenjohtajaansa ja siitä puolue ei pääse erilleen, ennenkuin kyseinen herra ymmärtää itse jättäytyä puoluepolitiikan ulkopuolelle. Kuinka arka paikka tämä on kepulaisille, koska tosiasioiden myöntämisen sijaan asiaa on pyritty kiistämään?


    • Anonyymi

      Sanna MArin, Pekka Haavisto ym, he ei ole tulevaisuuden politiikan tekijöitä.
      Heillä ei ole asiaa mm Venäjälle.

      • Anonyymi

        Mikäs Marinia estäisi vierailemasta Venäjällä? Sinun ahdasmielinen suhtautuminen hänen äitinsä valintaan?


    • Anonyymi

      Putin rinnasti homot saatananpalvojiin.
      Presidentti Vladimir Putinin mielestä samaa sukupuolta olevien parien laillistaminen on verrannollinen saatananpalvonnan laillistamiseen.

      Putin kertoi tuoreimman homokantansa Valdain klubin kokouksessa.

      - Olemme nähneet, miten monet euroatlanttiset maat ovat käytännössä hylänneet omat juurensa, muun muassa kristilliset arvot, jotka ovat länsimaisen sivistyksen perustana, Putin kritisoi länsimaita.

      - On meneillään politiikka, jossa asetetaan samalle tasolle monilapsinen perhe ja samaa sukupuolta olevien henkilöiden yhteisasuminen, usko Jumalaan ja usko saatanaan, Putin vertasi uutistoimisto Ria Novostin mukaan.

      Putinin mielestä homoliitot ja niiden mahdollinen laillistaminen vaarantavat koko yhteiskunnan tulevaisuuden.

      - Se tie vie suoraan kohti hajoamista ja primitiivisyyttä, syvään demografiseen kriisiin ja arvokriisiin, Putin lausui.

    • Anonyymi

      keiden syyksi kepu ne tulevat töppäykset panee Vonkanen ei onnistu missään

      taakse poistu kepu

    • Anonyymi

      Sanna on homo kuten Pekkakin, ei ole sijaa Venäjän johdossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2971
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1703
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1260
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe