Olen ollut melko lahjakas ja herkkä lapsi, ja lapsuuden perheeseeni pesäeroa tehdessäni olen havahtunut tajuamaan, että suuri osa lapsuuttani on ollut joidenkin sukulaisteni taholta suoranaista kiusaamista. Sukuni tausta on melko köyhä ja elämä pyörinyt arkisten asioiden ympärillä. Hengen perinnölle ja kulttuurille on ollut vain vähän sijaa. Itse annan arvoa esimerkiksi siisteydelle, mutta materialismi tai esimerkiksi politiikka, seksuaalisuus ym. eivät kiinnosta.
Omaa polkua seuraillessani olen löytänyt rauhaa taiteesta ja mystiikasta. Olen omistanut merkittävän osan aikaani myös "haahuilulle", eli suoranaiselle tyhjän toimittamiselle hyvässä tahdossa. Koen tämän merkittävänä toimintana sekä itseni, että yhteiskunnan kannalta, vaikka yhteiskunta ei tunnusta tai palkitsekaan tästä roolisuorituksesta.
Kamppailen lapsihaaveiden kanssa. Biologiani toimii normaalisti, mutta harva ymmärtää toimintaani, saati sitten olisi valmis kasvattamaan kaltaiseni kanssa lapsia. Olen kuitenkin tullut pohdinnoissani tulokseen, että voisin itse niin huonosti "normaalissa" suhteessa, ettei tämä olisi lapselle/lapsillekaan edullista. Toivon siis vielä kohtaavani minua ymmärtävän puolison, tai sitten jatkan aikanani tuonpuoleiseen ilman sitoumuksia ja jatkuvuutta materiaalisessa maailmassa.
Minua inhottaa, että yhteiskunta leimaa poikkeavat ajatukseni mielenterveydelliseksi ongelmiksi. Koen olevani kognitioltani äärimmäisen kehittynyt ja hienostunut. Hahmotan ja ymmärrän nyansseja elämästä ja olemisesta, joita mieliä arvioivat auktoriteetit eivät edes osaa kuvitella.
Elämäni on nykyään kuitenkin ihan mukavaa. Olen järjestänyt asiat niin, että minulla on tilaa itselleni ja työlleni, siitä huolimatta tunnistetaanko, tunnustetaanko tai korvataanko sitä, vai ei. Koen tästä suurta täyttymystä ja rauhaa.
Toivon, että jonain päivänä yhteiskuntakin hyväksyy, tunnustaa ja oppii arvostamaan muunkinlaisia olemassaolon muotoja, kuin talouskasvua ja materiaalista pääomaa kasvattavia. Toivon, että Suomen henkisyys ja elämänenergia nousevat, ja näitä opitaan kanavoimaan oikeisiin, hedelmällisiin kohteisiin.
Toivon, että muutkin uskaltavat uskoa sydämensä totuuteen ilman pelkoa.
Omaa polkua seuraillessani olen löytänyt rauhaa taiteesta ja mystiikasta. Olen omistanut merkittävän osan aikaani myös "haahuilulle", eli suoranaiselle tyhjän toimittamiselle hyvässä tahdossa. Koen tämän merkittävänä toimintana sekä itseni, että yhteiskunnan kannalta, vaikka yhteiskunta ei tunnusta tai palkitsekaan tästä roolisuorituksesta.
Kamppailen lapsihaaveiden kanssa. Biologiani toimii normaalisti, mutta harva ymmärtää toimintaani, saati sitten olisi valmis kasvattamaan kaltaiseni kanssa lapsia. Olen kuitenkin tullut pohdinnoissani tulokseen, että voisin itse niin huonosti "normaalissa" suhteessa, ettei tämä olisi lapselle/lapsillekaan edullista. Toivon siis vielä kohtaavani minua ymmärtävän puolison, tai sitten jatkan aikanani tuonpuoleiseen ilman sitoumuksia ja jatkuvuutta materiaalisessa maailmassa.
Minua inhottaa, että yhteiskunta leimaa poikkeavat ajatukseni mielenterveydelliseksi ongelmiksi. Koen olevani kognitioltani äärimmäisen kehittynyt ja hienostunut. Hahmotan ja ymmärrän nyansseja elämästä ja olemisesta, joita mieliä arvioivat auktoriteetit eivät edes osaa kuvitella.
Elämäni on nykyään kuitenkin ihan mukavaa. Olen järjestänyt asiat niin, että minulla on tilaa itselleni ja työlleni, siitä huolimatta tunnistetaanko, tunnustetaanko tai korvataanko sitä, vai ei. Koen tästä suurta täyttymystä ja rauhaa.
Toivon, että jonain päivänä yhteiskuntakin hyväksyy, tunnustaa ja oppii arvostamaan muunkinlaisia olemassaolon muotoja, kuin talouskasvua ja materiaalista pääomaa kasvattavia. Toivon, että Suomen henkisyys ja elämänenergia nousevat, ja näitä opitaan kanavoimaan oikeisiin, hedelmällisiin kohteisiin.
Toivon, että muutkin uskaltavat uskoa sydämensä totuuteen ilman pelkoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitäpä tuohon lisäämään, on hyvin kirjoitettu sydämen pohjasta.