Parhaat vinkit oikeustieteellisen tenttien lukemiseen

Anonyymi

Kaipailisin vinkkejä oikeustieteellisen tenttien lukemiseen. Eli jos koealue on 600-1000 sivua niin mikä on lukutekniikkasi ja kuinka kauan käytät arviolta aikaa jos tavoitteena on saada 4-5 arvosanaksi? Toki kursseissa on paljon eroja ja osa asioista on hankalampia, kuin toiset mutta noin karkeasti? Olisin kiitollinen hyvistä vinkeistä.

6

620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen jo valmistumassa nyt syksyllä, mutta läpi opintojen ovat arvosanat pyörineet 4-5 paikkeilla, enkä koe että lukeminen olisi ollut mitenkään kovin raskasta. Kun alan valmistautua tenttiin, aloitan hyvissä ajoin ja jaan alueen niin, että jokaiselle päivälle on tullut opiskelua ehkä 3-4 tuntia. Käytän lukemisen tukena omia muistiinpanoja, joista sitten kertaan vielä yleensä viimeisen viikon ajan ennen tenttiä.

      Oma neuvo on siis alkaa hyvissä ajoin, tehdä sellainen lukusuunnitelma, joka sisältää säännöllisesti realistisen määrän lukua, muttei kuitenkaan näännytä: täytyy muistaa, ettei koko oikiksen ajan voi opiskella samalla tavalla vuorokauden ympäri kuin pääsykokeisiin.

    • Itse lukaisin kirjat nopeasti läpi sellaisista kursseista, jotka eivät kiinnostaneet. Kun pyrin parempaan arvosanaan, tein lukemisen aikana muistiinpanoja jatkuvasti, tiivistäen lukemaani. Kun tentti oli lähellä, kertasin muistiinpanoista useita kertoja. Mikäli en ymmärtänyt täysin, saatoin jopa hakea aiheesta lisätietoa internetistä taikka kirjastosta.

    • Anonyymi

      Lukemiseen täytyy olla tietty kiima. Homma tavallansa imee mukaansa. Heti kun tuntuu liaan työläältä on pidettävä breikkiä. Ulkoliikunta tyyliin kävely hapettaa ja vireyttää mentaaliset voimat ja patterit. Yleensäkin lukemisen pätkittäminen jaksoihin on hyväksi. Itse käytän puuvärikyniä higlightaamiseen ja jopa piirtelyyn. Permanentit korostukynät on syytä työntää roskikseen. Sellaisia sottauksia ei saa kummitettua poiskaan. Niin ja paras lukemiseen valmentava youtube sivusto on Thomas Frankin juutube sepustukset. Niissä on ytyä. Amazing , Itse en ole enää formaalissa opiskelijamoodissa. Olen sellainen eläkkeellä oleva DI joka on läpi elämänsä ollut innokas itsensä kehittäjä. Osaan ja teen kaikenlaista mutta lisää vaan uppoaa. https://www.youtube.com/c/Thomasfrank/videos

    • Anonyymi

      Ei ole oikotietä onneen. Jokaisella on oma tapansa lukea, mutta on ehkä muutamia juttuja, mitkä toimii useimmilla:

      -Tärkeintä on tietysti ihan se, että löytää itselleen mukavan lukuympäristö ja on mukava olo kun lukee tenttiin. Lukuympäristöä voi vaihdellakin. Kirjaston ohella luin paljon ihan vaan kotona. Välillä kesämökilläkin.

      -Aloita lukeminen ajoissa. Tämä neuvo on helppo antaa, mutta vaikea sitä on noudattaa. Itsekin paahdoin joskus viikon putkeen öitä tentteihin lukiessa, kun ei sitä vaan aina jaksanut olla niin säntillinen.. Toisaalta siinä mielessä ihan hyvää sekin on joskus kokea, koska työelämässä tulee eteen tilanteita, missä aikaa on vähän ja aineisto on massiivinen. Se pitää kyetä pureksimaan läpi ja tuottamaan ratkaisuja tiiviissäkin aikataulussa muiden töiden painaessa päälle.

      -Pilko tenttialue osiin ja kokonaisuuksiin. Lue ajatuksella vaikkapa kirjasta tietyt alueet yhtenä päivänä niin, että siitä muodostuu järkevä kokonaisuus.

      -Oikeustiede on paljon yksityiskohtia, mutta ei ole järkevää opetella kaikkia poikkeussääntöjä, jos ei hallitse ensin pääsääntöjä. Yleisestä erityiseen on hyvä ohjenuora.

      -Oikeusnormien opettelu ulkoa ei ole kaikki kaikessa, pyri mietittimään myös soveltamistilanteita ja kytkentää oikeuskäytäntöön. Tämä ainakin auttoi itseäni sisäistämään asioita.

    • Anonyymi

      Tee mieluummin oppimispäiväkirjoja aina kun mahdollista. Mielistele oikeita opettajia ja heidän/heidän suosiohenkilöiden julkaisuja monesta näkökulmasta. Muu täytettä. 5/5

      • Anonyymi

        höpönlöröä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      125
      11112
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10314
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      183
      6510
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5582
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5051
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      146
      4364
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      68
      4051
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3604
    Aihe