jouduin hajuhaitan takia auroraan ja sain skitsofrenia diagnoosin

Anonyymi

Minä lensin pihalle helsingin etelä-haagassa sijainneesta omistusasunnosta muutaman pöljän naapurin hajuhaitasta tekemän valituksen takia vaikka tosin saimmekin sen kämpän sitten myytyä ennen kuin taloyhtiö otti sen haltuun. Broidi oli niin lapanen että meillä ei menty tämän kaavan mukaanhttps://www.google.fi/url?sa=t&rct= … 2F&usg=AOvVaw2IqtTmibPpWXypJM3uGQxH itse en saanut ainuttakaan virallista varoitusta postiluukusta vaan annettiin vain 2 huomautusta mutta sitten sellainen idioottii eversti joka oli hallituksen puheenjohtaja väitti että ne huomautukset olivatkin muka varoituksia. Jo ennen humautusta olimme sopineet että siivoamme sen kämpän mutta keskustelu taloyhtiön tyhmän isännöäitsijän kanssa ei auttanut vaan jouduin lähtemään suoralta kädeltä asunnostani. helpolla pääsivät kun broidi oli nin lapanen ettei vienyt riita-asiaa käräjäoikeuteen eikä muutenkaan paljon auttanut tianteessa. Nin paha hajuhaitta ei ollut että se olisi ilmennyt myös muissa huoneistoissa eikä juuri rapussakaan kun isännöitsijä pertin mukaan aivan oven edessä oli paha haju. Kun minulla meni kerran vessa tukkoon ja pumppuauto kävi avaamassa tukoksen minua uhkailtiin jo silloin häädöllä jos tekisin sen uudestaan. Tyhmä isännöitsijä huomautti myös epähygieniasta vaikka peseydyin 2 kertaa viikossa. Psykiatrini säikähti tilannetta ja olisi halunnut sijoittaa minut johonkin tukiasuntoon mutta sellaista ei löytynyt mistään ja hän päätti passittaa minut auroraan toimintakyvyn arviointiin pariksi kuukaudeksi ja olin parisen kuukautta suljetulla kunnes pääsin avopuolelle auroran kuntoutusyksikköön jossa olen viettänyt jo pari vuotta. veljen kanssa meidän piti katsoa minulle omaa asuntoa mutta tuntuu että hän on jotenkin kääntänyt takkinsa asiassa.

13

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö masiina jauhaa aitoa pupua....

    • Anonyymi

      Voin vuokrata sinulle parvekkeen (lasitettu): 100€/kk. Parvekkeella ei valitettavasti ole vessaa, joten ota potta mukaan.

      • Anonyymi

        Kiitos vain tarjouksesta mutta olen ns. sassattu tukiasuntojonoon jota odottelen täällä auroran kuntoutusyksikössä. Ensin lääkäri lupasi että voisin muuttaa omaan asuntoon kuntoutusarvioinnin jälkeen mutta hoitajat tyrmäsivätkin tämän mahdollisuuden vaikka käsittääkseni lääkärin pitäisi olla ylin auktoriteetti ja hänen sanansa laki ja jolla on päätösvalta tällaisissa asioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitajat ovat nähneet ettet ole korjannut tapojasi ja siis et ehkä pärjäisi omillasi edelleenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitajat ovat nähneet ettet ole korjannut tapojasi ja siis et ehkä pärjäisi omillasi edelleenkään.

        Minusta tuossa rikotaan aloittajan perusoikeuksia ja yksilönvapauksia. Häntä pidetään käytännössä vangittuna. Jos kyse on pelkästä hajuhaitasta tms., naapurien kokemasta haitasta, se olisi periaatteessa poliisiasia eikä mielenterveysjärjestelmän. Sellaisia tilanteita varten pitäisi kehittää järkeviä, yksilön oikeuksia kunnoittavia toimintamalleja, joissa ympäristön ja yksilön oikeudet sovitetaan yhteen.

        Hulluinta tässä vapaudenriistossa on, että se tehdään jonkun näennäistieteellisen "sairauden" perusteella. Jos ihminen on oikeasti sairas, hänellä on vapaus valita hoitonsa ja tarvittaessa kieltäytyä hoidosta. Mukaanlukien asumispalvelut.

        Nykyään mielenterveysjärjestelmä on korvannut osittain oikeusjärjestelmänkin. Psykiatria on myös muodostunut jonkinlaiseksi uskonnon korvikkeeksi nyky-yhteiskunnassa. Vaarallinen kehityssuunta.

        Aloittajan kannattaa nyt kuitenkin olla vaan kärsivällinen, koska muuta ei tuossa tilanteessa voi. Jos käytät vielä lääkkeitä, koeta päästä vähitellen vähentämään ja lopettamaan niitä. Kyllä he ilmeisesti koettavat sinua järjestää itsenäisempään asumismuotoon kuitenkin, joten tulet sinne pääsemään. Vaikka tilanne ymmärrettävästi kiukuttaa ja ahdistaakin varmaan, ota rauhallisesti ja tee yhteistyötä ja koeta vaikka opetella ne "temput" mitä hoitajat sinulta vaativat, mitä "ruuanlaittotaitoja" tms. ne nyt sitten ovatkin. Ajattele että tulevaisuudessa olet vapaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vain tarjouksesta mutta olen ns. sassattu tukiasuntojonoon jota odottelen täällä auroran kuntoutusyksikössä. Ensin lääkäri lupasi että voisin muuttaa omaan asuntoon kuntoutusarvioinnin jälkeen mutta hoitajat tyrmäsivätkin tämän mahdollisuuden vaikka käsittääkseni lääkärin pitäisi olla ylin auktoriteetti ja hänen sanansa laki ja jolla on päätösvalta tällaisissa asioissa.

        Lääkärit ovat ehkä enemmän kliisisen hoitotyön asiantuntijoita, eli lähinnä lääkityksen. Heidän kanssaan kannattaa jutella siitä omasta voinnista, ja siitä kuinka lääkitys sitä muuttaa parempaan tai huonompaan suuntaan.

        Käsittääkseni sairaaloissa on erikseen kotiutushoitajat, jotka pyrkivät järjestämään siirtymisen sairaalasta omaan kotiin, mahdollisimman jouhevaksi. Tarvittavat avut jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta tuossa rikotaan aloittajan perusoikeuksia ja yksilönvapauksia. Häntä pidetään käytännössä vangittuna. Jos kyse on pelkästä hajuhaitasta tms., naapurien kokemasta haitasta, se olisi periaatteessa poliisiasia eikä mielenterveysjärjestelmän. Sellaisia tilanteita varten pitäisi kehittää järkeviä, yksilön oikeuksia kunnoittavia toimintamalleja, joissa ympäristön ja yksilön oikeudet sovitetaan yhteen.

        Hulluinta tässä vapaudenriistossa on, että se tehdään jonkun näennäistieteellisen "sairauden" perusteella. Jos ihminen on oikeasti sairas, hänellä on vapaus valita hoitonsa ja tarvittaessa kieltäytyä hoidosta. Mukaanlukien asumispalvelut.

        Nykyään mielenterveysjärjestelmä on korvannut osittain oikeusjärjestelmänkin. Psykiatria on myös muodostunut jonkinlaiseksi uskonnon korvikkeeksi nyky-yhteiskunnassa. Vaarallinen kehityssuunta.

        Aloittajan kannattaa nyt kuitenkin olla vaan kärsivällinen, koska muuta ei tuossa tilanteessa voi. Jos käytät vielä lääkkeitä, koeta päästä vähitellen vähentämään ja lopettamaan niitä. Kyllä he ilmeisesti koettavat sinua järjestää itsenäisempään asumismuotoon kuitenkin, joten tulet sinne pääsemään. Vaikka tilanne ymmärrettävästi kiukuttaa ja ahdistaakin varmaan, ota rauhallisesti ja tee yhteistyötä ja koeta vaikka opetella ne "temput" mitä hoitajat sinulta vaativat, mitä "ruuanlaittotaitoja" tms. ne nyt sitten ovatkin. Ajattele että tulevaisuudessa olet vapaa.

        Sellaisia tilanteita varten on jo kehitetty ja käytetään jotakuinkin järkeviä toimintamalleja, joissa pyritään kunnioittamaan yksilön oikeuksia, ja tehdään kompromissi ympäristön ja yksilön oikeuksista.

        Ei se mikään taikasauva ole, joka korjaa maailman kaikki vääryydet, mutta parikertaa sen mankelin läpi menneenä sanoisin, että kyllä se sinnepäin toimii, ehkä vielä hieman paremmin psykoosi sairauksissa kuin muissa mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa, joissa jotkin käytännöt tuntuvat epäloogisilta ja ovat räätälöity nimenomaan psykooseja varten.

        Luotan myös siihen että suomen poliisilla on aika hyvä koulutus, ja pelisilmä etteivät he kierrä kerran viikossa haistelemassa postiluukuista, ja kirjoittelemasta sakkolappuja, vaan asioille etsitään pysyvämpiä ratkaisuja tehden yhteistyöt esim. sosiaalitoimen, lastenhuollon, tai mielenterveys puolen kanssa.

        Siinä olen samaa mieltä että psykiatria on jollain tapaa tullut uskonnon rinnalle, tai sen tilalle. Minun mielestäni se tosin on vain hyvä asia, ettei “näkyjä näkeviä” ihmisiä enää polteta noitina tai kivitetä. Toki lääketieteellä ja asenteilla on paljon saavutettavaa, että psykoosisairaat pääsisivät paremmin tai nopeammin mukaan täysipainoiseen elämään.

        Siitäkin olen samaa mieltä, että eipä aloittaja voi kuin ottaa päivän kerrallaan. Oma asunto on kuitenkin sekä hoitotahon, että aloittajan yhteinen intressi. Toivotan siis hänelle kaikkea hyvää.

    • Anonyymi

      Pieraisin kerran. Päiväraha pieneni. Ranttaliksi kaikki. Lähdetään kaikki purkamaan pommia ostarille. Petri Gerdtin kaltaisia suursankareita on harvassa.

    • Anonyymi

      Fasistiset diktaattorit tässä maassa kaikesta päättävät.

    • Anonyymi

      Tukossa olleen wc:n avasi pumppuauto? Kyllä pumppuauto avaa lähinnä talon yhteisiä viemäreitä, ei yksittäisiä wc: tukoksia.

      Tästä voi selkeästi päätellä että kyseessä on ns. NIMBY-ilmiö, ja sellainen on sitä voimakkaampi mitä natsistisemman mentaliteetin naapurusto omaa.

      Eli aloittaja on sekä yhteiskunnan ihmisoikeusrikollisen psykiatrisen väkivallan että naapuruston vainon uhri.

      • Anonyymi

        Mistä meillä aina riittää näitä ihmisiä, jotka luulee että yhteiskunta maksaa 500€ päivä laitoshoitoa siitä, että satut olemaan juuri se ei toivottu naapuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä meillä aina riittää näitä ihmisiä, jotka luulee että yhteiskunta maksaa 500€ päivä laitoshoitoa siitä, että satut olemaan juuri se ei toivottu naapuri.

        Kapitalistin yritys tienaa hyvät voitot, jostain on ne asiakkaatkin hankittava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalistin yritys tienaa hyvät voitot, jostain on ne asiakkaatkin hankittava.

        Taitaa olla niin hyvä bisnes että saat olla ensimmäinen kaupallinen toimija sillä alalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      225
      7540
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4970
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4772
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3428
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1880
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1609
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1347
    Aihe