terhi vene

Tuli ostettua terhi vene oisko terhi 390 .Kokka kulmikas kuin mutteri.Minkä takia näihin ei ole tehty tapin reikää.Pystyskö näihin tekemään reiän pohjaan.
153305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Arvaan , että siihen ei ole tehty sitä alunperin, koska se on teknisesti vaativa tälle rakenteelle ja saattaa lyhentää elinikää, eikä ole kovin monelle kovin tärkeä asia.

Varmasti pystyy tekemään reijän pohjaan, mutta eri asia on, saako sen tehtyä niin että veneen käyttökelpoinen elinikä ei lyhene.

390 on rakennettu kahdesta ABS muoviosasta - ulkokuori ja sisäkuori, joiden välissä joko on tai ei ole uretaanivaahtoa. Yleensä Terhien käyttö loppuu, kun vene rupeaa vuotamaan vettä kuorien väliin jommalta kummalta puolelta. Itse tehty läpivienti on tältä osin aika haasteellinen, kun se jopa alkuperäisominaisuutena usein on ollut merkittävä tekijä eliniän lyhentäjänä - ulkopuolinen kohta joutuu rasitukselle alttiiksi esim kun vene vedetään maihin ja telakoidaan, ja sisäpuolella jos siihen astutaan. Telakoinnissa veneen pohjan muodot saattavat muuttua, jos tuenta ei ole riittävä.

Itse miettisin, olisiko mahdollista ja tarkoituksenmukaista laitta läpivienti peräpeiliin - tässäkin täytyisi saada aikaan aikaa kestävä tiiviys, jotta peräpeilin rakenne ( oletettavasti vaneri ) ei kärsi lahovaurioita.

Minulla oli muutaman vuoden verran käytössä pilssipumppu sadevettä varten, joka toimi muutaman kilon painoisella akulla. Se oli helppo ja toimiva ratkaisu verrattuna käsipumppuun tai äyskäriin - mutta ämpäri oli nopein.

Äänestä

Eikö tuollainen pikkuvene ole helpointa kääntää ympäri kun vetää sen maihin pidemmäksi aikaa? Ei tule roskiakaan veneeseen. Tai sitten hommata peite, niitä on edullisia näkynyt mainoksissa.

Äänestä

Miksi Terhi? Abs-muovi hapertuu vanhetessaan ja kuorien välissä oleva uretaani imee vettä kuin sieni. Ainoa tapa korjata on avata kuoret, poistaa märkä uretaani ja uudet tilalle. Toisin sanoen vanhaan veneeseen järjetön remontti.

Äänestä
  • Ei pahemmin haperru kun vahataan ja huolletaan kuin arvokkaampiakin veneitä. Uretaani ei merkittävästi ime vettä. Jos sitä kuorien väliin jostain vauriosta pääsee niin se kerääntyy pikkuhiljaa alimpaan kohtaan. Vene lämpimään pukeille niin että pohjaproppu on se alin kohta ja pohjapropun holkin irrotus niin enimmät vedet valuu ulos. Jättää lämpimään hyvään ilmanvaihtoon reiluksi puoleksi vuodeksi niin uretaani pohjapropun ympäristössä on täysin kuiva. Johonkin sopukkaan on voinut tilkka jäädä mutta ei se haittaa kulkua eikä aiheuta vaurioita kun ei päästä jäätymään. Ominaisuudet huomioiden hinnalle saa hyvän vastineen, siksi Terhi. Parempia saa kun latoo enemmän rahaa tiskiin.

    Äänestä

Mutta kun sitä pohjaroppua ei ole.Kokan kohdalla ulkopuolella on joku kondessio veden poisto. Tietäskö kukaan mikä malli se on kun kokan pää on kulmikas kuin "mutteri"

Äänestä
  • Googlaa Terhi 390 ja katso kuvahaku. Mielestäni 390 vastaa aikaa hyvin kuvaustasi.

    Äänestä

Pätevin ratkaisu ongelmiisi jos olet valinnut Terhi-veneen on viisi litraa 95-bensaa kaadettuna veneen pohjalle ja tulitikku sytytettynä kylkeen. Vanha hyväksi havaittu kikka jonka joku tällä palstalla aikoinaan vinkkasi. Kiitos hänelle!

Äänestä
  • Paras ratkaisu sinulle olisi, että luopuisit netin käytöstä kokonaan.

    Äänestä

  • Joo toimii hyvin. Ainoa huono puoli on pikimusta savu jota tulee todella reippaasti. Ei kannata pistää tuleen valoisalla

    Äänestä

  • Aina tämä sama idiootti täällä maukumassa! Kuulemma ei äiti ole vieläkään antanut ostaa venettä, mutta veneilypalstaa saa käydä lukemassa tissinlutkuttamisen välillä!

    Äänestä

  • En suosittele polttamista tai jos poltat tee se pimeän aikaan. Pistin kerran yhden Terhin palamaan ja siitä lähti aivan järkyttävä musta savu jota koko naapuristo ihmetteli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En suosittele polttamista tai jos poltat tee se pimeän aikaan. Pistin kerran yhden Terhin palamaan ja siitä lähti aivan järkyttävä musta savu jota koko naapuristo ihmetteli.

    Joo, syksyllä illan pimetessä.

    Äänestä

juu, hieman samoilla jäljillä edellisten mielipitten ilmaisijoiden kanssa. Jos välipohjas o uretaani ni kiireenvilkkaan nettiveneeseen myyntiilmotus jos sais jonkun korvauksen. Ja oon lukenut jostain kommenteist ettei terhissä käytettävä uretaani ime vettä ni paskapuhetta. Ittel Sea Fun ja paino rapia 300kg koko komeus ja raapasin siit lattian auki kolmest kohdasta ja poistin kokeilumielessä n 2 neliöö lattiast ja revein märät uretaanit n 200l ja laitoin aluksen kuivuun. Taitaa ol tekemätön kuivaus tai ainaski vuoden päivät sais ol, mut 2viikkoo saa riittää.

Äänestä

Terheissä vesi on tarkoitus varastoida sisä- ja ulkokuoren väliin. Tästä syystä tapinreikää ei ole.

Äänestä

Minulla on terhi vene vanha ostin terhi vixsiä sillä paikasin viat ja asensin pohja tulpan hyvin on pitäny

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuli ostettua terhi vene oisko terhi 390 .Kokka kulmikas kuin mutteri.Minkä takia näihin ei ole tehty tapin reikää.Pystyskö näihin tekemään reiän pohjaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu