etten tiedä mikä auttaisi.
Päätin kuitenkin kirjoittaa ajatuksistani, selventää ehkä omaa päätäni.
Oon kärsinyt ja laihduttanut jo monta vuotta, aina tiennyt olevani lihava, paitsi ennen kouluikää, jolloin olin vielä kaunis, laihempi kuin moni muu.
Harrastin balettia ja katselin itseäni ylpeänä kropastani ihanassa sinisessä balleriinaryöhelöpuvussa. Ja leikin mielessäni ajatuksilla, jotka huvittivat minua suuresti, kun katselin muutamaa muuta tyttöä ryhmässäni, kaikilla muilla oli vaaleanpunaiset puvut ja he näyttivät niissä aivan pikku possuilta pömppömahoineen ja isoine perseineen.
Minun kehossani ei näkynyt grammaakaan ylimääräistä.
Silloin ihmiset ymmärsivätkin sen, että lapset nyt aina kiukuttelevat eivätkä suostu joka päivä syömään.
Myöhemmin mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa ja huomiota herättävämpää on jättää syömättä muutama päivä ja syödä sitten vaikka kerran viikossa aivan kauheasti.
Tästä viestistä saattaa tulla hyvin sekava ja voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä, mutta syyttäkää siitä viinaa, älkää minua.
Nykyään usein korvaan osan vähistä syömisistä juomisella, jos mahdollista.
Sekin tuntuu kuitenkin pahalta, kuten kaikki muukin, sekin on vain itsepetosta.
Vihaan otseäni, en ole hyvä yhtään missään, mitä vitun väliä on sillä, että keskiarvot on siinä 9,5 kieppeillä, jos ei osaa iloita suorituksistaan.
Ainut asia, josta olen pitkiin aikoihin ollut tyytyväinen, on laihtuminen.
En enää osaa ajatella milloinkaan mitään muuta.
Ystäviä on vain muutamia, nekin valehtelevat minkä kerkiävät, eivät halua minua mukaansa mihinkään.
Eivät näe edes sn vertaa vaivaa, että peittelesivät minulta, mitä ovat ilman minua tehneet, missä olleet, vaikka olisivat heiltä tiedustellessani menojaan väittäneet, etteivät aio tehdä mitään, esim. viikonlaoppuisin.
Olen niin yksinäinen.
Poikaystäväkin on ja muutkin miehet osoittaneet kiinnostusta, mutta oikeastaan haluaisin vain kadota pois, en kaipaa kenenkään huomiota.
Haluan vain olla yksin, rauhassa, laihtua, kuihtua niin ettei kukaan enää kykene huomaamaan minua, toivon monesti olevani näkymätön.
En halua olla pelkkä keskinkertaisuus, mutta missään en ole erityislahjakkuuskaan.
Jos olisin, olisi se 15 vuoden aikana jo paljastunut maailmalle.
Ainut, missä tunnen välillä olevani onnistunut, ihan pieniä ohimeneviä hetkiä on, jos vaaka näyttää alhaisempia lukemia kuin ennen.
Kaikkea muuta elämääni vihaan, ei ole sisältöä.
Turhaa tämä kirjoittaminen...taidan mennä ottamaan kunnon annoksen unilääkkeitä, että saisin unta tänä yönä.
Ja toivon, etten enää heräisi huomisaamuna.
Päätin kuitenkin kirjoittaa ajatuksistani, selventää ehkä omaa päätäni.
Oon kärsinyt ja laihduttanut jo monta vuotta, aina tiennyt olevani lihava, paitsi ennen kouluikää, jolloin olin vielä kaunis, laihempi kuin moni muu.
Harrastin balettia ja katselin itseäni ylpeänä kropastani ihanassa sinisessä balleriinaryöhelöpuvussa. Ja leikin mielessäni ajatuksilla, jotka huvittivat minua suuresti, kun katselin muutamaa muuta tyttöä ryhmässäni, kaikilla muilla oli vaaleanpunaiset puvut ja he näyttivät niissä aivan pikku possuilta pömppömahoineen ja isoine perseineen.
Minun kehossani ei näkynyt grammaakaan ylimääräistä.
Silloin ihmiset ymmärsivätkin sen, että lapset nyt aina kiukuttelevat eivätkä suostu joka päivä syömään.
Myöhemmin mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa ja huomiota herättävämpää on jättää syömättä muutama päivä ja syödä sitten vaikka kerran viikossa aivan kauheasti.
Tästä viestistä saattaa tulla hyvin sekava ja voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä, mutta syyttäkää siitä viinaa, älkää minua.
Nykyään usein korvaan osan vähistä syömisistä juomisella, jos mahdollista.
Sekin tuntuu kuitenkin pahalta, kuten kaikki muukin, sekin on vain itsepetosta.
Vihaan otseäni, en ole hyvä yhtään missään, mitä vitun väliä on sillä, että keskiarvot on siinä 9,5 kieppeillä, jos ei osaa iloita suorituksistaan.
Ainut asia, josta olen pitkiin aikoihin ollut tyytyväinen, on laihtuminen.
En enää osaa ajatella milloinkaan mitään muuta.
Ystäviä on vain muutamia, nekin valehtelevat minkä kerkiävät, eivät halua minua mukaansa mihinkään.
Eivät näe edes sn vertaa vaivaa, että peittelesivät minulta, mitä ovat ilman minua tehneet, missä olleet, vaikka olisivat heiltä tiedustellessani menojaan väittäneet, etteivät aio tehdä mitään, esim. viikonlaoppuisin.
Olen niin yksinäinen.
Poikaystäväkin on ja muutkin miehet osoittaneet kiinnostusta, mutta oikeastaan haluaisin vain kadota pois, en kaipaa kenenkään huomiota.
Haluan vain olla yksin, rauhassa, laihtua, kuihtua niin ettei kukaan enää kykene huomaamaan minua, toivon monesti olevani näkymätön.
En halua olla pelkkä keskinkertaisuus, mutta missään en ole erityislahjakkuuskaan.
Jos olisin, olisi se 15 vuoden aikana jo paljastunut maailmalle.
Ainut, missä tunnen välillä olevani onnistunut, ihan pieniä ohimeneviä hetkiä on, jos vaaka näyttää alhaisempia lukemia kuin ennen.
Kaikkea muuta elämääni vihaan, ei ole sisältöä.
Turhaa tämä kirjoittaminen...taidan mennä ottamaan kunnon annoksen unilääkkeitä, että saisin unta tänä yönä.
Ja toivon, etten enää heräisi huomisaamuna.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos olet juonut viinaa, älä ainakaan ota mitään unilääkkeitä.
Illalla ja alkuyöstä kaikki tuntuu pahemmalta kuin mitä oikeasti onkaan, joten sovitaanko, että nukut huomiseen ja puhut tunnoistasi vaikka poikaystävällesi.
Jos on tarpeen, hankitte yhdessä sinulle ammattiapua, josta on varmasti suuri apu.
Nyt tuntuu, että se laihduttaminen on sinulle siis "pääongelma". Voisit puhua psykologille ajatuksistasi ja vaikka samalla liittyä painonvartijoihin, jonka ohjelman myötä saa suhteellisen nopeita tuloksia aikaan. Kaikenlisäksi on samassa tilanteessa olevia ihmisiä, joilta saat tukea ja tsemppiä.
siitä ole milloinkaan ole ollut minulle mitään hyötyä.
Olen yrittänyt itsemurhaakin, lääkkeillä ja viinalla ennenkin, ei niistä mitään ole kuitenkaan seurauksia tullut.
Ehkä en ole ottanut tarpeeksi, tai sitten mikään ei vaikuta minuun enää.
Pahalta minusta on tuntunut jo yli 9 vuotta elämästäni, ja en näe tulevaisuudessakaan muutosta tilanteeseeni.
En halua löytää itseäni tästä samasta tilanteesta vaikkapa 25-vuotiaana ja miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai jättää tekemättä.
Olen niin perin kyllästynyt kaikkeen. Ennen sentään yritin, jaksoin yrittää monta vuotta, sillä ajattelin sekalaisen elämäni keskellä, että vielä joskus tulee elämäni täysin muuttumaan, haaveeni todeksi.
Enää en usko haaveisiin tai unelmiin.
Haluaisin pois täsä loputtomasta oravanpyörästä.
Painonvartoihin minua ei varmaan edes hyväksyttäisi, kun ns. "normaalien ihmisten" mielestä olen laiha.
En vain suostu näkemään itseäni sellaisena.
Nauraisivat ne vai minulle päin naamaa kaikki.
Psykologeista ei ole mihinkään, on kokemusta.
Ainut, joka voisi minua auttaa, olisin minä itse.
Olen aivan liian hyvin tietoinen siitä.
Mutta entä jos ei ole voimia tai haluja auttaa itseäni.
Jaksan vain ajelehtia jotenkuten mukana tämän maailman mukana eteenpäin.
Älä anna periksi, vaan usko, että elämä antaa ja kantaa.
Kiitos.. ihana kuulla tuollainen suhtautuminen. Sinulla on lämmin sydän, kiitos oikeasti. Sinun kommentti oli oikeasti hyvä. niin harva jaksaa ymmästää.
Voi tyttökulta,juuri sinäkin olet hyvin tärkeä ihminen. Sinullakin on jokin tarkoitus tässä elämässä. Vaikka nyt tuntuukin siltä, että ei valoa näy tunnelin päässä, niin tiedän, että sinuakin varten elämällä on tarjota vielä paljon hienoja ja ihmeellisiä asioita, mitä et nuoresta iästäsi johtuen vielä voi uskoa.
Jokaisella meistä on joskus omat aallonpohjamme, mutta se hyvä puoli niissä on, että sieltä on ainoa tie vain ylöspäin.
Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet!! OLET ARVOKAS JUURI SELLAISENA KUIN OLET! Ja koska olet niin tärkeä olento maan päällä, kuuluu sinun pitää itsestäsi parhainta mahdollista huolta
Älä kiinnitä syömiseesi liikaa huomiota. Koita miettiä, mitkä asiat sinusta ennen ovat tuntuneet kivoilta (lukeminen, kirjoittaminen (päiväkirjaan esimerkiksi), musiikin kuuntelu, tanssiminen, mikä tahansa). Liiku, ulkoile, katso ympärillesi ja näe, kuinka kaunis maailma on, lintujen laulu, auringon paiste, lehtien puhkeaminen puihin, elämä on ihanaa, kunhan avaat silmäsi ja näet sen kauneuden.
Etsi jostain ihminen, jolle sinun on helppo puhua. Älä vaivu epätoivoon, sillä sinua varten on elämällä tarjolla vielä paljon.
Sinun on alkuun taisteltava päästäksesi irti tuosta olotilastasi, mutta pian huomaat, kuinka ihanaa oli tulla valoon pimeydestä.
Sydämestäni toivon sinulle jaksamista ja rukoilen puolestasi, sillä usko tai älä, se auttaa:)
Olet enkeli, sydän puhdasta kultaa, osa taivaallista sotajoukkoa. Kumpa jokaisella olisi noin rakkaudellinen äiti joka oikeasti välittää ja rakastaa. Kiitos sinusta :)
Mee lääkäriin ja valita sille, koska lääkäri osaa oikeesti auttaa. Et sä täältä mitään oikeeta apua saa.
toi ensimmäinen viesti.. rupesin vain ajttelemaan että ihan kuin minä. IHan kuin itse olisin kirjoittanut tuon. Kaverit,koulu,viina,kaikki...
En mä sitä koskaan oo anoreksiana pitänyt.
mutta nyt kun syön kaks kertaa päivässä, voin pahoin kun syön ja otinpa tässä ummetuslääkettäkin.
Hmm.. ja oksentamisen luulin lopettaneeni jo viime kesänä.
Ja taas se alko. ääh
selitän taas tässä ihan oomiani.. voivoi