Primera P12 2006 vikakoodit 1614 ja 0340 mikähän vika?

Anonyymi

Aiemmin on ollut sellaista että satunnaisesti avainta joutuu useamman kerran kääntää. Ei tapahdu mitään. Sitten taas käynnistyy normaalisti. Lähiaikana tätä ei ole juurikaan tapahtunut. Olisiko tuo 1614 jokin ajonesto-ongelma ja liittyisi tähän. Se on ensimmäisenä joten onko se vanhempi vika?
Olisiko korjausehdotusta ja missä oikein vika?

Sitten alkoi keltainen tai oranssi moottorivikavalo palaa. Olisiko tuo kakkosvikakoodi 0340. "Nokka-akselin asentotunnistin toimintahäiriö" kertoo ainakin jokin tieto. Tämän häiriön ja moottorivikavalon pysyvän palamisen aikana on välillä käynyt niin että Primera sammuu kylmänä ajoon lähtiessä tai ensimmäisten satojen metrien aikana ajaessa yhtäkkiä. Vain muutaman kerran jokusen kilometrin jälkeen, mutta ei moottori lämpimänä kertaakaan. Kerran-neljä kertaa sammuu yhtäkkiä, yleensä kerran tai muutaman. Startatessa ei käynnisty kunnes jostain ilmeisesti konehuoneesta kuuluu "klik" ja sen jälkeen käynnistyy normaalisti. Jos sammuu uudelleen niin taas "klik" jälkeen käynnistyy. Nyt kuitenkin pari viikkoa ei noita sammumisia ole tullut lainkaan vaikka se vikavalo palaa koko ajan.

Joku netissä puhui että vastaavan vikakoodin 0340 kanssa oli jakopään ketjun venymistä ehdotettu syyksi, mutta toinen korjaamo oli sanonut ettei 150 000 km venytä vielä sitä, vaan vika olisi todennäköisesti kampiakselin tai jakopään tunnistimesta, jonka vaihto maksaa n 100€. Oli vaihdettu ja vika oli kuulemma poistunut. Jakopään ketjun vaihto maksaa jotain 1000€. Itselläkin ajettu 150 000 km, joten onko tunnistinvika todennäköisempi? 2006 Primeraan ei enää viitsisi tonnin remppaa tehdä. Onko teillä jotain kokemusta tästä 0340 vikakoodista ja siitä klikkausäänestä, jonka jälkeen käynnistyy taas. Tosin nyt ei tosiaan muutamaan viikkoon sitä ole ilmennyt lainkaan vaikka toi vikavalo palaa, aiemmin sammahti lähes joka kerta ajoon lähtiessä. Otin kerran sen vikavalon jo poiskin, mutta alkoi palaa uudelleen pian.

Olisin kiitollinen vinkeistä.

8

2998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos avainta kääntäessä ei tapahdu mitään, niin ota avain pois virtalukosta, laita ovet lukkoon kaukosäädöllä, odota muutama sekunti, avaa ovet kaukosäädöllä ja voila`, auto käynnistyy. Itse jouduin tekemään ko. operaation muutamia kertoja n. kk. aikana, sitten vaiva hävisi ja on nyt pysynyt jo vuodenpäivät poissa. Se toinen vaiva johtuu lähes varmasti kampiakselin asentotunnistimesta. Eikä ole sikahintainen vaihtaa.

    • Anonyymi

      Logo
      Valikko

      Default user icon
      Kommentoi aloitusta...
      Aihealueet

      Nissan Primera P12 2006 vikakoodi 0340 mikähän vika?

      "Sitten alkoi keltainen tai oranssi moottorivikavalo palaa. Olisiko tuo kakkosvikakoodi 0340. "Nokka-akselin asentotunnistin toimintahäiriö" kertoo ainakin jokin tieto. Tämän häiriön ja moottorivikavalon pysyvän palamisen aikana on välillä käynyt niin että Primera sammuu kylmänä ajoon lähtiessä tai ensimmäisten satojen metrien aikana ajaessa yhtäkkiä. Vain muutaman kerran jokusen kilometrin jälkeen, mutta ei moottori lämpimänä kertaakaan. Kerran-neljä kertaa sammuu yhtäkkiä, yleensä kerran tai muutaman. Startatessa ei käynnisty kunnes jostain ilmeisesti konehuoneesta kuuluu "klik" ja sen jälkeen käynnistyy normaalisti. Jos sammuu uudelleen niin taas "klik" jälkeen käynnistyy. Nyt kuitenkin pari viikkoa ei noita sammumisia ole tullut lainkaan vaikka se vikavalo palaa koko ajan.

      Joku netissä puhui että vastaavan vikakoodin 0340 kanssa oli jakopään ketjun venymistä ehdotettu syyksi, mutta toinen korjaamo oli sanonut ettei 150 000 km venytä vielä sitä, vaan vika olisi todennäköisesti kampiakselin tai jakopään tunnistimesta, jonka vaihto maksaa n 100€."

      .

      Kävin huollossa ja korjasivat 0340 vian Nokka-akselin asentotunnistimen vaihdolla. Vikakoodin nollaamisen jälkeen taas seuraavana päivänä auto sammui kylmänä pian ajoon lähdettyä kerran ja seuraavana päivänä vastaavan sammumisen jälkeen moottorin vikavalo taas keltaisena/oranssina ja vikakoodi sama 0340.

      Huollossa sanoivat että mikäli vika uusii syy saattaa olla jakopään ketjussa. Mutta onko se? Jos se onkin joku muu syy, ei viitsi 1 000 euroa uhrata "saattaa olla" takia.

      Onko jollain jotain ehdotuksia voisiko olla joku muu syy?

      Auto siis sammuu usein (ei joka kerta) kylmänä ajoon lähdettäessä kerran tai muutamia kertoja. Yleensä muutamien satojen metrien sisällä, muutamia kertoja joidenkin kilsojen sisällä. Moottorin lämmettyä ei ole sammunut kertaakaan, ei edes tunnin-parin jälkeen uudelleen ajoon lähtiessä kun moottori on ajettu lämpimäksi.

      Moottorin sammumisen jäljeen lähtee käyntiin vasta kun pelkääjän puolelta jostain mahdollisesti konehuoneestä kuuluu "klik", eli joku rele ilmeisesti, ja vasta sen kliksauksen jäljeen Primera käynnistyy avainta kääntäessä. Voiko sen releen disabloida, ettei moottori sammuisi?

      Tuntuu oudolta se että mikäli kyse on jakopään ketjun venymisestä niin miksi vika ilmenee vaan kylmällä koneella? Luulisi että lämmetessä se jakopään ketju vasta venyisi ja noita moottorin sammumisia tapahtuisi siitä syystä enemmän kun kone on lämmin. Ei kuitenkaan koskaan pidemmän ajon aikana, muuten kuin alkumatkasta kone kylmänä.

      • Anonyymi

        Niin ja sen verran vielä että kun kylmänä painaa kovemmin kaasua nostaen kierroksia niin auto sammuu hyvin usein.


    • Anonyymi

      "Primera P12 2006 vikakoodit 1614 ja 0340 mikähän vika?"

      P1614 on koodi joka kertoo ajonestossa olevasta ongelmasta
      P0340 on nokka-akselin asentotunnistin toimintahäiriö

      "Aiemmin on ollut sellaista että satunnaisesti avainta joutuu useamman kerran kääntää. Ei tapahdu mitään. Sitten taas käynnistyy normaalisti. Lähiaikana tätä ei ole juurikaan tapahtunut. Olisiko tuo 1614 jokin ajonesto-ongelma ja liittyisi tähän. Se on ensimmäisenä joten onko se vanhempi vika?
      Olisiko korjausehdotusta ja missä oikein vika?"

      P1614 on ajoneston vikakoodi. Tuon ollessa päällä, starttimoottori ei pyöri, vaikka koetat startata. En tiedä mistä johtuu.

      "Sitten alkoi keltainen tai oranssi moottorivikavalo palaa. Olisiko tuo kakkosvikakoodi 0340. "Nokka-akselin asentotunnistin toimintahäiriö" kertoo ainakin jokin tieto. Tämän häiriön ja moottorivikavalon pysyvän palamisen aikana on välillä käynyt niin että Primera sammuu kylmänä ajoon lähtiessä tai ensimmäisten satojen metrien aikana ajaessa yhtäkkiä. Vain muutaman kerran jokusen kilometrin jälkeen, mutta ei moottori lämpimänä kertaakaan. Kerran-neljä kertaa sammuu yhtäkkiä, yleensä kerran tai muutaman. "

      Sammuminen kylmänä johtuu todennäköisesti siitä, että kun moottori on kylmä, sen polttoaine/ilma-seosta rikastetaan, eli pidetään "ryyppyä" päällä. Jos nokka-akselin asentoanturi on viallinen ja/tai nokkaketju on venynyt, voi seos olla sellainen ettei se syty moottorin kaikilla toiminta-alueilla.

      Sammuminen voi toki aiheutua muistakin tekijöistä. Vanhat sytytystulpat tai jostakin syystä heikko sytytyskipinä. Tai jokin moottorin antureista ei toimi kuten pitäisi, esim. lämpötila-anturi voi muuttaa toimintapistettään, ilman että siitä tulisi vikakoodia.

      Ja sammuminen voi johtua siitäkin yksinkertaisesta asiasta, että ajonesto menee päälle. Loogisesti ajateltuna ei ehkä todennäköisin vaihtoehto kuitenkaan.

      "Joku netissä puhui että vastaavan vikakoodin 0340 kanssa oli jakopään ketjun venymistä ehdotettu syyksi, mutta toinen korjaamo oli sanonut ettei 150 000 km venytä vielä sitä, vaan vika olisi todennäköisesti kampiakselin tai jakopään tunnistimesta, jonka vaihto maksaa n 100€"

      Kun nykyisin monessa moottorissa on käytössä yksirivinen ketju, joka ei usein kestä 150tkm ajoa, on primerassa kolme/neli-rivinen ketju, jonka luulisi kestävän merkittävästi paremmin. Toki, riippuu paljon siitä, miten tuo ketju on kuormitettu ja miten ECU laskee ajoituksen muuttumisen kriittisyyden. Eli miten herkästi vikakoodi annetaan, kun ajoitus muuttuu.

      "Oli vaihdettu ja vika oli kuulemma poistunut. Jakopään ketjun vaihto maksaa jotain 1000€. Itselläkin ajettu 150 000 km, joten onko tunnistinvika todennäköisempi? 2006 Primeraan ei enää viitsisi tonnin remppaa tehdä."

      Luin myös tarinan siitä, miten 160tm ajettuun primeraan vaihdettiin ketju ja ongelma poistui.

      Tuon ikäinen / hintainen auto alkaa olla tee-se-itse miesten laitteita. Korjaamolla jos tuollaista joutuu usein käyttämään jää ajot halvemmaksi, ostamalla uudempi ja kalliimpi auto.

      Jokatapauksessa, tuo jakopään vaihto-osat maksaa noin 250 euroa. Jos/kun tuon itse vaihtaa niin kyllä siinä tuntipalkoille pääsee. Tekemällä oppii monta asiaa ja mitään ei ole menetettävänä. Jos saa auton kuntoon, voi sillä taas ajaa, jos sitä ei saa kuntoon, se on käytännössä arvotonta romurautaa.

      "Onko teillä jotain kokemusta tästä 0340 vikakoodista ja siitä klikkausäänestä, jonka jälkeen käynnistyy taas. Tosin nyt ei tosiaan muutamaan viikkoon sitä ole ilmennyt lainkaan vaikka toi vikavalo palaa, aiemmin sammahti lähes joka kerta ajoon lähtiessä. Otin kerran sen vikavalon jo poiskin, mutta alkoi palaa uudelleen pian."

      Kuten myöhemmässä viestissä on luettavissa, vaihdatit anturin ja vika ei poistunut. On olemassa vielä se pieni mahdollisuus, että kyseisen anturin johdotuksissa on vikaa, mutta kyllä kaikki viittaa siihen jakoketjun venymiseen.

      Mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa:

      -mittaisin anturin johdotuksen ECU:lle
      -jos ja kun anturin johdotus on ehjä, vaihtaisin jakopäänketjun
      -selvittäisin miksi ajonesto menee satunnaisesti päälle, googlella löytyy varmasti jotakin vinkkiä asiasta

      Jos/kun kysyjä ei liene osaaja moottoriteknisissä asioissa, kuten en minäkään ollut, ennenkuin päätin vaan alkaa niitä hommia tekemään, taloudellisten faktojen näin määrätessä, on yhtälö hankala.

      Jos tuon vian korjaa, niin montako vikaa tulee autoon seuraavan vuoden aikana, jotka joutuu korjaamaan korjaamolla? Siinä alkaa laskua muodostumaan.

      Jos auto on poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, jarrut laitettu, pohja ruosteeton ym ym, niin ehkä tuon 1000 euroa voisi maksaakin korjauksesta. Jos vikaa on siellä täällä, renkaat loppu, tuulilasi kiveniskemiä täynnä ja paikat muutenkin rempallaan niin sittenhän tilanne on selkeä. Myyntiin muutamalla sataselle jollekin tee-se-itse miehelle/naiselle.

      Enempää en osaa pohtia, itse tiedän mitä tekisin, mutta me ihmiset ollaan erilaisia, joten päätös jää sinulle.

      • Anonyymi

        Jäin vielä lukemaan netistä löytyviä juttuja tuosta ongelmasta ja törmäsin tälläiseen kommenttiin:

        "We have seen a chain go at 60,000 miles on here, so not impossible"

        Joten kyllä se taitaa olla niin, että vaikka primerassa on kuinka moninkertainen ketju, niin ei se estä sitä venymästä, alhaisillakin kilometreillä.

        Jakopää vaihtoon tai auto vaihtoon, siinäpä ne ratkaisuvaihtoehdot on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäin vielä lukemaan netistä löytyviä juttuja tuosta ongelmasta ja törmäsin tälläiseen kommenttiin:

        "We have seen a chain go at 60,000 miles on here, so not impossible"

        Joten kyllä se taitaa olla niin, että vaikka primerassa on kuinka moninkertainen ketju, niin ei se estä sitä venymästä, alhaisillakin kilometreillä.

        Jakopää vaihtoon tai auto vaihtoon, siinäpä ne ratkaisuvaihtoehdot on.

        Eikö tuossa P12 moottorissa ole joku moottorin ulkopuolinen nippeli, jonka esiin työntymisestä voi päätellä jakoketjun venymistä?


    • Anonyymi

      Mita tarkoittaa vikakoodi u1000c10c3

      • Anonyymi

        Vikaa ABS-yksikössä, sen liittimessä tai sen johdotuksissa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      299
      3418
    2. 202
      2941
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2524
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      167
      1289
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe