Lauantai-iltana ei ollut ikävää

Lauantai-iltana mä kirjoitin että istun partsilla työpäivän jälkeen kello 21-22.30 välillä ja join kahvia. Tänään aamulla istun sängyssä univiluisena peiton alla ja juon kahvia.

Kahvista ei tiettävästi krapulaa tuu jos ei oo terästettyä muotoa, mut mulla on vaan maidolla makua pehmennettyä muotoa.

Rakastan aamuja jolloin saa vaan olla ilman kiirettä. Luulen ettei mulle sopisi ihminen joka olisi kauhee lukujärjestysten laatia vapaa-ajalle. Sellainen joka tukkisi kalenterit täyteen tekemistä aamusta iltaan vapaapäiville. Mulle tulisi ressi jo vapaapäivistäkin. Pitäis alkaa kiireellä sykkiä jotta ehtii niihin "rentoutumisiin" ja onko ne rentouttavia jos niihin ehtimisestä ottaa jo kierroksia?

Vapaapäivä on rentouttava kun saa tehdä asioita sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja ihan siinä omassa tahdissaan, ilman tota helv. kelloa. Kello kun soittaa arkena aamuyöllä ja siitä alkaakin kellon kanssa juoksu joka ei lopu edes illalla kun sitten juostaan kellon kanssa että ehtii vetään unta palloon ainakin 6 tuntia koska se on ihan minimi joka on pakko saada unta, jottei ala pää jo lahoaan ja burn out tuleen.

Kun se on sitä aikataulutettua se arki niin vapaapäivisin haluan heittää aikataulut roskiin ja mielellään hävittää kellotkin. Herätykset ei soi vapaapäivinäni ja puhelimet mykistän niin että kukaan ei suututa mua herättämällä mua ansaituilta yöuniltani joilla lataan akkuja seuraavaan työrupeamaan. Mä kun taon rahaa tililleni tehden pitkää päivää ja ansaitsen uneni.

Oli eilen ikävää, on tänäänkin ikävää. Krapulaa ei yhdesta alkoholittomasta saunaoluesta tule, nyt aamiaisen jälkeen lenkkisuunnitelmia.

Valehtelisin jos väittäisin ettei ikävää nyt ole.
Kyllä se ikävä hiipii näin sunnuntai aamunakin mielen haikeuttajaksi.
Kun on epävarma koko tilanteesta niin siksi ikäväkin tuntuu erilaiselta.
Jos tietäisi että toinenkin ikävöi ja odottaa näkemistä , tilanne olisi toinen eikä ikäväkään tuntuisi näin rankalta.