Ruotsin valtio haastettu oikeuteen suomenkielusten syrjimisestä

"Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutkii Ruotsin mahdollista syyllistymistä suomenkielisten koululaisten syrjimiseen."

"Suomen kieli on yksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä. Siitä huolimatta mikään oikeus ei ole linjannut, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Nyt linjausta haetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, joka tutkii västeråsilaisen koulun toimintaa. Virallisesti haasteen kohteena on Ruotsin valtio. Asia pantiin vireille maaliskuussa ja otettiin käsittelyyn kesäkuussa.

Kyseessä on yksityishenkilöiden tekemä haaste, koska viranomaiset eivät halunneet puuttua koulun työntekijöiden syrjivään käytökseen.

– Kyse on siitä, että parin vuoden ajan lapsia on kielletty puhumasta suomea, vaikka he kävivät suomiluokkaa, perheiden oikeusedustaja Johanna Parikka Altenstedt kertoo Iltalehdelle.

– Opettajien mukaan suomen kieli syrjii ruotsalaisia, jotka eivät sitä ymmärrä. Sen takia esimerkiksi seitsenvuotiaita kaveruksia on pidetty erillään, lapsia on itketetty ja kielisyrjitty välitunnilla sekä koulun retkillä, Parikka Altenstedt jatkaa.

Vanhemmat ovat yrittäneet saada tilanteeseen korjausta kantelemalla ensin koulun johdolle ja sen jälkeen kunnan viranhaltijoille, mutta heidät on vain leimattu hankaliksi.

– Perheet ovat ottaneet lapsensa pois koulusta, eikä kaikilla ole nyt suomenopetusta. Eli tapahtunut syrjintä on johtanut lasten oikeuksien menettämiseen ja kielitaidon heikkenemiseen.

Parikka Altenstedtin mukaan koulutoimenvirasto, syrjintävirasto, eikä oikeusasiamieskään ole suostuneet tutkimaan vanhempien valituksia. Ne ovat luottaneet vain sokeasti Västeråsin kunnan viralliseen versioon.

– Häkellyttävää on, että Västerås on niin sanottu hallintoaluekunta suomen kielelle, ja se saa vuosittain valtiolta erikseen noin kaksi miljoonaa kruunua suomen opetuksen tukemiseen. Siitä ei tunnu kuitenkaan olevan hyötyä.

– Mistä nämä lapset saisivat oikeutta, jos ei Strasbourgista?

Tiettävästi syrjintää on esiintynyt myös Malmössä ja Göteborgissa, mutta vasta Västeråsin tapauksessa kaikki Ruotsin sisäiset oikeudelliset reitit on käyty loppuun.

Siksi vuorossa on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ruotsia ei ole aiemmin syytetty kielisyrjinnästä.

– Ruotsi osoittaa helposti sormellaan romanivähemmistöä sortavia Unkaria tai Romaniaa. Nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutkii, miten se itse on kohdellut kansallisia vähemmistöjään, Parikka Altenstedt päättää tiedotteessa."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9b45de86-7f93-4f3a-9733-e497ff56424c

Noniin svekomaanit, tulkaapa kehumaan kuinka suomella on Ruotsissa ihan vähemmistökieliasema 😂

Tämä on täysin sikamaista ja mielestäni riittävä syy katkaista diplomaattisuhteet Ruotsiin, rajahan on jo onneksi suljettu. 😂

Ei se Venäjä ole suinkaan ainoa joka potkii suomensukuisia päähän, Ruotsi jatkaa sitä mitä se on tehnyt 1300-luvulta alkaen 😂

240

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsi sen aloitti ja jatkaa. Suomenkielisten asema jopa parantui Venäjän vallan aikana, mutta pitihän ruotsinkielisten tulla kieroilemaan siihenkin.

    • Anonyymi

      Ruotsi tosiaan sortaa suomenkielisiä lapsia. Samanlaisia sortotoimenpiteitä on menneisyydessä ollut esim. Australiassa jossa Aboriginaalien lapsia kaltoinkohdeltiin. Historia on toimenpiteet tuominnut eikä toistumisen pitäisi olla mahdollista mutta Ruotsi näyttää siihen pystyvän.

      Ruotsi on muutenkin ollut esillä rikkoessaan ihmisoikeuksia esim. tapattamalla ilmeisen tarkoitushakuisesti tuhansia koronapotilaitaan joista suuri osa on alkujaan suomenkielisiä. Jostainhan kertoo sekin, että Rkp ihannoi niin paljon henkilöitä jotka ovat ilmoittautuneet avoimesti rasisteiksi ja rotuopin kannattajiksi.

      Ruotsi on ollut aina Suomessa sortajan kieli joten välitön pakkoruotsista luopuminen on ensiarvoisen tärkeää.

      • Edelleen herättää ihmetystä miksi Ruotsi on juuri suomenkielisten kimpussa aina vain. Siellä olisi nykyään jo satoja muitakin vähemmistöjä joita alistaa. Taitaa vain olla niin että muiden maahanmuuttajien väkivalta pitää ruotsalaiset ruodussa, sääli että suomalaisista ei ole koskaan ollut pitämään puoliaan samalla tavalla kuin vaikkapa irakilaisilla tai syyrialaisilla.

      • Anonyymi

        Pitääkö senkin lopulta mennä EU:n kautta?
        Espoossa esim. RKP:n valtuustoryhmä vastusti raivokkaasti kieliryhmien yhteisiä välitunteja.
        RKP pitäisi lakkauttaa rasistisena ja separatistisena järjestönä.
        Pakkokielipuolue perustettiin rotukiihkoilija Freudenthalin separatististen ja suomenkielisiä halventavien oppien innoittamana.
        RKP on jakanut Freudenthal-mitaleita vuodesta 1937 alkaen 46 kappaletta ja vielä 2000-luvullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa sote-mallissakin on kielirasistisia ja monen mielestä perustuslain vastaiset pelkästään ruotsinkielisten miehittämät kansalliskielilautakunnat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa sote-mallissakin on kielirasistisia ja monen mielestä perustuslain vastaiset pelkästään ruotsinkielisten miehittämät kansalliskielilautakunnat.

        Käsittämätöntä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittämätöntä!

        Mikään ei ole käsittämätöntä ja kohtuutonta svekomaaneille, kun oma etu on kyseessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittämätöntä!

        Italiassa mafia on pesiytynyt syvälle hallintoelimiin, Suomessa saman ovat tehneet ruotsinkieliset. Molemmat toimivat vain omia etuja ajaakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö senkin lopulta mennä EU:n kautta?
        Espoossa esim. RKP:n valtuustoryhmä vastusti raivokkaasti kieliryhmien yhteisiä välitunteja.
        RKP pitäisi lakkauttaa rasistisena ja separatistisena järjestönä.
        Pakkokielipuolue perustettiin rotukiihkoilija Freudenthalin separatististen ja suomenkielisiä halventavien oppien innoittamana.
        RKP on jakanut Freudenthal-mitaleita vuodesta 1937 alkaen 46 kappaletta ja vielä 2000-luvullakin.

        Esimerkkejä kielirasismista löytyy valitukseen enemmän kuin tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Edelleen herättää ihmetystä miksi Ruotsi on juuri suomenkielisten kimpussa aina vain. Siellä olisi nykyään jo satoja muitakin vähemmistöjä joita alistaa. Taitaa vain olla niin että muiden maahanmuuttajien väkivalta pitää ruotsalaiset ruodussa, sääli että suomalaisista ei ole koskaan ollut pitämään puoliaan samalla tavalla kuin vaikkapa irakilaisilla tai syyrialaisilla.

        Suomalaiset ovat rauhantahtoista ja ahkeraa kansaa.
        Kun eri kieliryhmille ei ole esim. erillisä busseja, kuten aikoinaan USA:ssa, sorto ei ole yhtä näkyvää, vaikka se vaikuttaa koko ajan.
        Informaatiosota on on toinen tehokas keino.
        Kielen manipulointi sekä soluttautuminen tiedotusvälineisiin ja muihin puolueisiin suoraan ja välillisesti esim. vaaliraha-avustusten tuella.

        Erillisiä busseja ei ole koska ruotsinkieliset etuoikeutettuina käyttävät henkilöautoja suomenkielisten käyttäessä osin busseja. Suomessa on kuitenkin eri lastentarhat, opiskelupaikat ja jopa valtion työpaikat etuoiketetuille ruotsinkielisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö senkin lopulta mennä EU:n kautta?
        Espoossa esim. RKP:n valtuustoryhmä vastusti raivokkaasti kieliryhmien yhteisiä välitunteja.
        RKP pitäisi lakkauttaa rasistisena ja separatistisena järjestönä.
        Pakkokielipuolue perustettiin rotukiihkoilija Freudenthalin separatististen ja suomenkielisiä halventavien oppien innoittamana.
        RKP on jakanut Freudenthal-mitaleita vuodesta 1937 alkaen 46 kappaletta ja vielä 2000-luvullakin.

        Jo näissä olisi ainesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset ovat rauhantahtoista ja ahkeraa kansaa.
        Kun eri kieliryhmille ei ole esim. erillisä busseja, kuten aikoinaan USA:ssa, sorto ei ole yhtä näkyvää, vaikka se vaikuttaa koko ajan.
        Informaatiosota on on toinen tehokas keino.
        Kielen manipulointi sekä soluttautuminen tiedotusvälineisiin ja muihin puolueisiin suoraan ja välillisesti esim. vaaliraha-avustusten tuella.

        Ensin suhmuroitiin pakkoruotsi peruskouluun.
        Sen jälkeen on tullut monenlaista uutta pakkoruotsisäädöstä.
        Yhtäkään ammattitutkintoa ei enää saa ilman ilman virkaruotsin tutkintoa, ammattikouluista yliopistoon.
        * *Kun sammakko pistetään kattilaan, jossa on haaleaa vettä, se ei pyri pois. Vettä kuumennetaan vähitellen eikä se huomaa. Siellä se kypsyy. Vesi kiehuu eikä se enää pääse pois.**
        RKP on kuumentanut kattilaa.
        Nyt on tulossa iso sote-kaappaus. Ruotsinkielisiä on 4,78 %, mutta kaksikielisiksi määritellyillä sote-alueilla asuu 50,17 % kaikista suomalaisista.
        Kiva kokeilla, miten pitkälle vähittäisellä kuumentamisella pääsee. On siinä naurussa pitelemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa sote-mallissakin on kielirasistisia ja monen mielestä perustuslain vastaiset pelkästään ruotsinkielisten miehittämät kansalliskielilautakunnat.

        Oudot nuo uudet keinotekoiset kaksikieliset RKP:n läänitykset elikkä sote-maakunnat.
        Suomen väestöstä yli 50 % saadaan mahdutettua näille alueille.
        4,78 % :n ruotsinkielinen vähemmistö riittää tekemään kaikki Suomen rannikot ja niiden lähialueet syvälle sisämaahan saakka kaksikielisiksi - Pohjois-Pohjanmaalta Oulun ja Tornion seuduilta alas pitkin läntistä rannikkoa lounaaseen, etelään jä itään Venäjän rajalle saakka.
        Suomen väestöstä tosiaan asuu hieman yli 50 % näillä alueilla.
        Paitsi järjetöntä ja epärealistista, siinä palaa tolkuttomasti rahaa.

      • Sven-Håkan kirjoitti:

        Edelleen herättää ihmetystä miksi Ruotsi on juuri suomenkielisten kimpussa aina vain. Siellä olisi nykyään jo satoja muitakin vähemmistöjä joita alistaa. Taitaa vain olla niin että muiden maahanmuuttajien väkivalta pitää ruotsalaiset ruodussa, sääli että suomalaisista ei ole koskaan ollut pitämään puoliaan samalla tavalla kuin vaikkapa irakilaisilla tai syyrialaisilla.

        "Siellä olisi nykyään jo satoja muitakin vähemmistöjä joita alistaa."

        Nämä kun alistavat pian rotukansan kusemalla pikku stefaneita suuhun :-)

      • räkäpää kirjoitti:

        "Siellä olisi nykyään jo satoja muitakin vähemmistöjä joita alistaa."

        Nämä kun alistavat pian rotukansan kusemalla pikku stefaneita suuhun :-)

        Oli kyllä kuvaava video Ruotsin nykyisestä tilanteesta. Milloinkohan suomalaiset ottavat itseään niskasta kiinni ja alkavat kusemaan ruotsalaisten suuhun 😂

    • Anonyymi

      Voisiko Suomen valtion haastaa samasta syystä?

      • Luultavasti ainakin ruotsinkielisissä kouluissa suomen puhuminen on kielletty. Ahvenanmaalla on myös selvää rasismia suomenkielisiä kohtaan, johon valtio ei ole puuttunut, joten miksipäs ei. Se että uskooko joku EU:ssa että jossain on maa jonka enemmistöä poljetaan tällä tavalla. Saattaisi helpottaa jos siellä ymmärrettäisi että Suomen asema on lähempänä Afrikan maita kuin Euroopan.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Luultavasti ainakin ruotsinkielisissä kouluissa suomen puhuminen on kielletty. Ahvenanmaalla on myös selvää rasismia suomenkielisiä kohtaan, johon valtio ei ole puuttunut, joten miksipäs ei. Se että uskooko joku EU:ssa että jossain on maa jonka enemmistöä poljetaan tällä tavalla. Saattaisi helpottaa jos siellä ymmärrettäisi että Suomen asema on lähempänä Afrikan maita kuin Euroopan.

        Suomalaisetkaan eivät tunne omaa historiaansa.
        Sieltä vuosisatojen takaa nämä epäoikeudenmukaisuudet periytyvät.
        Miten sitten EU:ssa voitaisiin tuntea Suomen todelliset olot?
        Ainoa mahdollisuus on varmaankin tuoda epäkohtia esille, todellisia tapauksia ja 4,78 %:n kohtuuttomat etuoikeudet pakkokieleen pakottamisineen.
        Lyhyt summittainen maininta Ruotsin ajasta ja Venäjän ajasta voi valottaa taustoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista kamalinta on että tämän kaiken annetaan tapahtua selkärangattomien poliitikkojen siunauksella. 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Kaikista kamalinta on että tämän kaiken annetaan tapahtua selkärangattomien poliitikkojen siunauksella. 😂

        Yksi kansanedustaja sanoi, että poliitikon ura maksaa Suomessa yhden omakotitalon verran. Siksi politiikot ovat niin alttiita lobbaamiselle ja ...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kansanedustaja sanoi, että poliitikon ura maksaa Suomessa yhden omakotitalon verran. Siksi politiikot ovat niin alttiita lobbaamiselle ja ...

        Kannattaa olla siis muuttotappiokunnassa, niin pärjää vähemmällä lahjonnalla :-)

    • Anonyymi

      Ajatella jos kyse olisi vaikka arabiaa puhuvista muslimeista, niin mikä karmea haloo olisi asiasta tehty. Muslimithan on nostettu Ruotsissa jalustalle.

      • Voin kuvitella sitä rasismista huutamista joka kuuluisi kuuhun asti 😂

    • Anonyymi

      Ruotsin kieli on aina merkinnyt suomalaisten uhraamista, milloin sodissa, milloin kuolemassa nälkään kun kaikki on viety "veroina" jne. Asioiden tila ei ole muuttunut miksikään, ruotsinkieli edustaa edelleen sortajan kieltä.

    • Anonyymi

      Ruotsi on nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen syynissä.
      Se voi auttaa myös Suomen suomenkielisiä. å
      Alkaa suomut tippua silmistä.
      Meillä on nyt tämä Pietarsaaren case meneillään. Hyvä alku sekin.
      Psykologisen kynnyksen ylitys on vaikeinta.
      Historian vääristely, haluttomuus rahoittaa uutta tutkimusta ja muu pimitys on luonut todellisuuden, joka on epätosi.
      Roskapropaganda ja kielen manipulointi on ollut tehokasta.
      Muutoksen määrätietoinen läpivienti vaatii hyvää itsetuntoa, oikeuden tuntoa ja rohkeutta.

      • Anonyymi

        Kiitos, kirjoitit hyvin!

      • Anonyymi

        Mistä johtuu suomalaisten politikoiden nahjusmaisuus kun on kysymys suomen puolustamisesta , onko yksikään suomalainen politikko koskaan yrittänyt puolustaa suomalaisia ruotsissa kohtaamassaan syrjinnässä .
        Nyt sitten nähdään puolustaako eu.n tuomioistuin suomalaisia , kun meidän omat vätykset eivät uskalla .

        On kahdenlaisia valtioita, siirtomaita ja siirtomaiden isäntiä. Suomalaiset ovat historiallisesti kuuluneet edellä mainittuihin. Taitaa johtua nahjusmaisuudesta 😂

        Se on työnjakoa, että poliitikot hoitavat yhteiskunnallisia asioita ja säätävät lait.
        Muitten on tehtävä ansiotyötä, että voivat elättää itsensä, lapsensa ja voivat maksaa veroja yhteiskunnan palveluiden ylläpitämiseksi, puoluetuet, kansanedustajien palkat ja valtuustojen kokouspalkkiot.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        On kahdenlaisia valtioita, siirtomaita ja siirtomaiden isäntiä. Suomalaiset ovat historiallisesti kuuluneet edellä mainittuihin. Taitaa johtua nahjusmaisuudesta 😂

        Briteissä muutama ylimpään vauraaseen eliittiin kuuluva "utopisti" lähti ajamaan kurjuudessa elävien kaivostyöläisten asioita. Siitä alkoi työläisten elinehtojen parantaminen muuallakin.
        Tänäkin päivänä asuntolainoja lyhentelevä keskiluokka ja velkaiset poliitikot eivät lähde radikaaleihin uudistuksiin - on liikaa menetettävää.
        Suomessa puoluetuet ja vaalirahailmoitukset säädettiin läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja poliittisen korruption ja laittomuuksien poistamiseksi.
        Puoluetuet taisivat mennä syömärahoiksi ja vaalirahoitusilmoitukseen ei tarvitse merkitä alle 1500 euron tukia. Niitä voi olla samalta taholta vaikka kymmeniä.
        - Radikaaleihin muutoksiin sitoutuvat sellaiset ihmisryhmät, joilla ei enää ole mitään menetettävää tai ne joilla on varaa menettää.

        Lisäksi oikeudentuntoiset idealistit, jotka erottavat oikean ja väärän, ja pitävät oikeuden toteutumista tärkeimpänä.

    • Anonyymi

      > Kerrankin suoli-yhdistyksestä olisi apua puolustamaan suomen kieltä?

      Sehän naurettaisiin ulos sieltä, kun seuralle nauretaan täälläkin.

      > Mitä suoli-yhdistys on tehnyt vai loppuiko taito kesken? Se tiedetään, että rahat on loppu.

      suoli-yhdistyksellä tiedetään olevan vain yksi asia: suomeksi yksikielinen Suomi. Epäisänmaallista touhua.

    • Anonyymi

      Tätä.

      Miksi suoli-yhdistys ei puolusta nyt suomen kieltä?

      Kerrankin siitä olisi apua. Mutta suoli-yhdistyksen teemanahan on vahvistaa suomen ja englannin asemaa vain Suomessa - ruotsin kielen kustannuksella.

      • Taisi kyseinen liitto olla ensimmäisten joukossa kertomassa tästä. Mitä pitäisi tehdä? Koota vapaaehtoisten joukko ja hyökätä Ruotsiin? Suomalaisuuden liiton toiminta mahdollisuudet Ruotsissa ovat aika rajalliset. 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Taisi kyseinen liitto olla ensimmäisten joukossa kertomassa tästä. Mitä pitäisi tehdä? Koota vapaaehtoisten joukko ja hyökätä Ruotsiin? Suomalaisuuden liiton toiminta mahdollisuudet Ruotsissa ovat aika rajalliset. 😂

        Muista kyllä lukeneeni sorrosta aikaisemmin. Hyvä, että puhti riitti asian vientiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Taisi kyseinen liitto olla ensimmäisten joukossa kertomassa tästä. Mitä pitäisi tehdä? Koota vapaaehtoisten joukko ja hyökätä Ruotsiin? Suomalaisuuden liiton toiminta mahdollisuudet Ruotsissa ovat aika rajalliset. 😂

        suoli-yhdistyksen toiminta rajoittuu ruotsin kielen ja ruotsinkielisten mollaamiseen - Ruotsissa voisi tulla kuokkaan....!

        Rahaa ei ole puuhata Suomessakaan enää mitään. Oikeusministeriö näki kielimanifestin, ja siitä oli leikki kaukana.

        No hallitukset tulevat ja menevät, siinä sivussa ajatkin muuttuvat 😂

        Ruotsissa on myös kieltämättä paljon vaarallisia maahanmuuttaja jengejä joilta voi nykyään hyvinkin saada kuokkaan 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Taisi kyseinen liitto olla ensimmäisten joukossa kertomassa tästä. Mitä pitäisi tehdä? Koota vapaaehtoisten joukko ja hyökätä Ruotsiin? Suomalaisuuden liiton toiminta mahdollisuudet Ruotsissa ovat aika rajalliset. 😂

        Suomen kieli ei ole työkieli edes Nordenissa.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        No hallitukset tulevat ja menevät, siinä sivussa ajatkin muuttuvat 😂

        ärkoopeen anna-maja henriksson ja vasurien lii andersson pääsivät hallitukseen rinteen wappusatasella. liiton valtion apu mene heti.
        vaikuttaa vahvasti puoluepukaroinnilta ellei vainoltakin.
        ärkoopeen äänimäärä oli 4,5 % ja nyt vähän laskenut
        vasurit noin 8 %.
        tässäkin jokin mättää.

        Vasureista tuli RKP-puolue

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasureista tuli RKP-puolue

        Demarit ovat RKP:n vasalleja ja Suomen vihaajia kuten vasuritkin.
        SDP äänesti Suomen itsenäistymistä vastaan vuonna 1917, mutta hävisi äänestyksen.
        Suomesta tuli itsenäinen valtio.
        SDP:n kannattajat tarvitsevat itselleen feodaaliherran. Kannattajat, ainakaan enemmistö, ei selvästikään ole kelpoisia itsenäisyyteen.

        Suomi pääsi irti Ruotsista Napoleonin ja muiden voittajavaltioiden päätöksellä vuonna 1819. Ruotsinkielinen väestö jäi Suomeen ja alkoi pian kieroilla ja mielistellä Venäjän virkamiehiä.
        Ruotsin armeijan pakko-otot Suomesta loppuivat ja suomenkielinen väestö kasvoi nopeaa vauhtia elinehtojen parantuessa muutenkin.
        MUTTA.
        Vaikka Suomi itsenäistyi 1917, se ei irroittautunut Ruotsista ja sen otteesta täysin koskaan. Siinä svekomaanien rooli on ollut ratkaiseva.

        Nyt Ruotsi omistaa Suomen teollisuuden 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kieli ei ole työkieli edes Nordenissa.

        Kuulemma kovin kallis kieli, kuten islantikin.

      • räkäpää kirjoitti:

        Kuulemma kovin kallis kieli, kuten islantikin.

        Ruotsi on siitä outo kieli että se ei maksa Suomessa mitään. 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Ruotsi on siitä outo kieli että se ei maksa Suomessa mitään. 😂

        Johan vitsin murjaisit.

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Kuulemma kovin kallis kieli, kuten islantikin.

        Suomi ja islanti ovat liian kalliita svekomaaneille niin tärkeän Nordenin viralliseksi kieleksi. Suomea ehdotettiin, mutta Suomen edustaja AHVENANMAALTA torppasi sen.
        Varmaankin RKP:n ehdotuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi pääsi irti Ruotsista Napoleonin ja muiden voittajavaltioiden päätöksellä vuonna 1819. Ruotsinkielinen väestö jäi Suomeen ja alkoi pian kieroilla ja mielistellä Venäjän virkamiehiä.
        Ruotsin armeijan pakko-otot Suomesta loppuivat ja suomenkielinen väestö kasvoi nopeaa vauhtia elinehtojen parantuessa muutenkin.
        MUTTA.
        Vaikka Suomi itsenäistyi 1917, se ei irroittautunut Ruotsista ja sen otteesta täysin koskaan. Siinä svekomaanien rooli on ollut ratkaiseva.

        Korjaus: Suomi irrotettiin Ruotsista 1809.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Taisi kyseinen liitto olla ensimmäisten joukossa kertomassa tästä. Mitä pitäisi tehdä? Koota vapaaehtoisten joukko ja hyökätä Ruotsiin? Suomalaisuuden liiton toiminta mahdollisuudet Ruotsissa ovat aika rajalliset. 😂

        Ei tarvitse hyökätä Ruotsiin, koska ruotsalaiset ovat pakkoruotsitushimoissaan haalineet sinne liikaa maahanmuuttajia uhreikseen, mutta ovatkin nyt joutuneet sisällissotaan räjähdysten, mellakoinnin ja autojen polton keskelle.

        Älä unohda että ruotsalaisten nuorten suuhun myös virtsataan uudessa uljaassa Ruotsissa 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kieli ei ole työkieli edes Nordenissa.

        Kuunteluoppilaita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi pääsi irti Ruotsista Napoleonin ja muiden voittajavaltioiden päätöksellä vuonna 1819. Ruotsinkielinen väestö jäi Suomeen ja alkoi pian kieroilla ja mielistellä Venäjän virkamiehiä.
        Ruotsin armeijan pakko-otot Suomesta loppuivat ja suomenkielinen väestö kasvoi nopeaa vauhtia elinehtojen parantuessa muutenkin.
        MUTTA.
        Vaikka Suomi itsenäistyi 1917, se ei irroittautunut Ruotsista ja sen otteesta täysin koskaan. Siinä svekomaanien rooli on ollut ratkaiseva.

        Neuvostoliitossa ja satelliiteissa eliitti hävitettiin. Kasvatettiin pioneeri-sukupolvia, jotka opetettiin uusille tavoille, joskin satelliiteissa venäjä oli pakollinen.
        Neuvostoliiton romahdettua Viro, Latvia ja Liettua poistivat pakkovenäjän.

    • Anonyymi

      Ruotsin sotaväen pakko-otot Suomesta loppuivat, kun Suomi liitettiin Venäjään 1819.
      Se pelasti kansan ja kielen. Suomi sai oman rahan ja kouluolot paranivat.
      Itsenäistymisen jälkeen takapakki alkoi RKP:n ja SDP:n häpeällisestä lehmänkaupasta 1968.
      Pakkoruotsijatkumo on syönyt Suomea kohta 50 vuotta.
      Suomesta olisi voinut tulla Sveitsin veroinen rikas maa. sillä lahjakkuusreserviä riittää.

      • Suomen loistavan peruskoulun tulokset hukataan korkeakouluissa ja yritystoiminnassa, miksi ihmeessä? Tämä ei edes naurata.

    • "– Opettajien mukaan suomen kieli syrjii ruotsalaisia, jotka eivät sitä ymmärrä. Sen takia esimerkiksi seitsenvuotiaita kaveruksia on pidetty erillään, lapsia on itketetty ja kielisyrjitty välitunnilla sekä koulun retkillä, Parikka Altenstedt jatkaa."

      Sivistystä.

      Ehtaa sivistystä.

      • Anonyymi

        Voi pyhä Sylvi!

      • Aivan kuten Ahvenanmaallakin niin suomenkielisiä voi syrjiä kunhan sen tekee sivistyneesti. Ja kuten hyvin tiedämme, niin kaikki mitä herrakansa tekee on sivistynyttä 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi pyhä Sylvi!

        Kauheaa tuo kultuurin omiminen.

        Sylvia tästä järkyttyy?

    • Anonyymi

      Ruotsin ja ruotsalaisuuden inhoaminen lisääntyy .
      Ruotsin suhtautuminen suomenkieleen ja suomalaisuuteen kertoo että tunne on molemminpuolista .

    • Anonyymi

      Mitä enemmän foorumiin tutustuu, sen suuremmaksi kasvaa inho kielifennomaaneja, suomalaisuuden liittoa ja niin sanottua kielivapautta kohtaan.

      • Anonyymi

        Sinä olet inhossasi melko yksin - mitä nyt muutama muu yltiösvekomaani mukana.

    • Anonyymi

      "Juu, verorahoilla tuota väinämöisnäytelmää ei voi maksaa."

      Aikansa elänyt joukko. Miten tuo epäisänmaallinen teatteri on voinut saada jotakin apuja verovaroista....?

      • Anonyymi

        Sotket taas.

        Sehän on hommasi täällä...

    • Anonyymi

      Tämä.

      Sotket.

      "Mitä enemmän foorumiin tutustuu, sen suuremmaksi kasvaa inho kielifennomaaneja, suomalaisuuden liittoa ja niin sanottua kielivapautta kohtaan."

      Mistä kielifennomaani on saanut käsityksen, että hän edustaa Suomen kansaa? Ei todellakaan edusta.

      • Anonyymi

        Suomalaisuuden liitto on ainoa liitto joka ajaa suomalaisten asiaa ja sehän on käsottämätöntä pilalle hemmotelluille rantaruotsalaisille .
        Me emme lannistu vaikka valtiontuki menikin ruotsalaisporukoille meidän siasta , vielä on paljon tehtävää .

        Kyllä!

    • Anonyymi

      > Mistä kielifennomaani on saanut käsityksen, että hän edustaa Suomen kansaa? Ei todellakaan edusta.

      Mistä? Keksii omasta päästään ja kutsuu sitten faktaksi, Heh....!

      • Anonyymi

        Mistä svekotrolli päättelee, että Suomalaisuuden Liitto ei edustaisi ja puolustaisi suomalaisuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä svekotrolli päättelee, että Suomalaisuuden Liitto ei edustaisi ja puolustaisi suomalaisuutta?

        Mistä svekotrolli päättelee, ettei Suomalaisuuden Liitto edustaisi eikä puolustaisi suomalaisuutta?

        Ai niin! Suomenmaalaiset meinasi unohtua.
        Suomenmaalaiset svekomaanit ovat suomalaisia, silloin kun se heille sopii.

        WSOY, Ruotsi-suomi sanakirja, Finländare
        Cannelin, 1940: Suomenmaalainen
        Högström-Hosia, 1998: Suomalainen; Suomen kansalainen

    • Anonyymi

      > Mistä kielifennomaani on saanut käsityksen, että hän edustaa Suomen kansaa? Ei todellakaan edusta.

      Mistä? Keksii omasta päästään ja kutsuu sitten faktaksi, Heh....!

      --

      Jos puolustaa vallitsevaa järjestelmää, on välittömäsi RKP:n kätyri ja svekkomaani. Kummallista toimintaa.

    • Anonyymi

      > Jos puolustaa vallitsevaa järjestelmää, on välittömäsi RKP:n kätyri ja svekkomaani. Kummallista toimintaa.

      Maanisuus on erikoinen harrastus.

      • Anonyymi

        Vääryyden puolustaminen on arveluttavaa , sen vielä ymmärtää että rantaruotsalaiset jotka hyötyvät näistä vääryyksistä puolustavat niitä mutta jos suomalainen niitä puolustaa on se jo perverssiä .

    • Anonyymi

      Ruotsi on koko historiansa ajan järjestelmällisesti hävittänyt suomenkieltä alueeltaan , saman mielellään tekisivät myös nämä meidän omat veitikat rantaruotsalaisemme jos heitä ei olisi niin säälittävän vähän .

      • Anonyymi

        Koko valtakunnassa on sveduja noin 265.000. Se on vähän enemmän kuin Vantaan kaupungin asukasluku ja yli 30.000 vähemmän kuin Espoon väkiluku.
        Vähintään puolet puhuu suomea täydellisesti.
        Arviolta 50.000 ei pärjää suomella. Nämä ovat pääosin saariston ja länsirannikon ikäihmisiä ja niitä yli 50-vuotiaita, jotka eivät osaa mitään muutakaan vierasta kieltä.

      • Anonyymi

        satanismia

    • Anonyymi

      Viime kädessä vain taloudelliset edut pitävät ruotsinkielisen eliitin Suomessa eikä sekään aina ole tarpeellista. Pakkoruotsi on siinä valtapoliittinen väline.
      Tavalliset ruotsinkieliset eivät samaistu tähän pieneen eliittiin.

      • Anonyymi

        Ruotsinkieliset säätiöt hallinnoivat miljardien omaisuuksia. Niihin on karttunut varoja lahjoituksina ja lapsettomien ruotsinkielisten testamenteista.
        Ruotsinkielisiksi rekisteröityneillä, siis sen 4,78 %:iin sisältyvällä pienellä sisäpiirillä, on kovasti keksimistä, mihin rahoja voi käyttää laillisesti.
        Paitsi vaalirahoitus, myös ruotsinkielisen roskapropagandan tukeminen lienee listalla?

        Rahat on näillä talipaaneilla , mutta kyllähän me silti vielä voidaan äänestää .
        Seuraavissa vaaleissa on vaan pakko äänestää niitä jotka haluavat hoitaa tämän ongelman .

    • Anonyymi

      "Pata ja kattila.... Katso mitä kirjoitit itse edellä: "svedut ovat nazeja ja Suomessa samantapainen meininki pakkoruotsituksella.""

      Kielifennomaani arvostelee, että muut kirjoittavat rumasti. Tulee mieleen talan teesit.

      • Anonyymi

        Talan teesit pitäisi olla oppiaineena peruskouluissa , nehän sopisi opettaa pakkoruotsin yhteydessä ruotsiksi ja suomeksi .
        Toivottavasti eu:n tuomioistuin auttaa suomenkielisiä ruotsin sorron alla , suomen valtio ei ole korvaansa lotkauttanut heidän hädälle .

        Mielenkiintoista nähdä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista nähdä .

        Lotkauttaako korvaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talan teesit pitäisi olla oppiaineena peruskouluissa , nehän sopisi opettaa pakkoruotsin yhteydessä ruotsiksi ja suomeksi .
        Toivottavasti eu:n tuomioistuin auttaa suomenkielisiä ruotsin sorron alla , suomen valtio ei ole korvaansa lotkauttanut heidän hädälle .

        Kannatetaan. Talan teesit olisi syytä liittää peruskoulun pakkoruotsin opetusohjelmaan. Lyhyt yhteenveto Suomen kielipolitiikasta kuuluu yleisivistykseen.

      • Anonyymi

        Tuohan oli vielä aika ystävällistä pakkoruotsitetulta.

    • Anonyymi

      Miksi suomenkielisiä sorretaan Nordenissa?

    • Anonyymi

      Tulihan se kielifennomaanin todellinen luonne esille tuossa edellä.

      Kielivapaus on tekosyy ja lopullinen päämäärä on toimia talan teesien ja kielimanifestin mukaan.

      Ei ole ihme että 100 % avuista meni, ja koko yhdistys vetelee viimeisiään. 100 000 euroa vuodessa meni kuin kankkulan kaivoon. Hienoa!

      • Anonyymi

        Ota nyt se kesäloma!

    • Anonyymi

      "parin vuoden ajan lapsia on kielletty puhumasta suomea, vaikka he kävivät suomiluokkaa"

      No eihän tämä oikein voi olla. Kertoo jotain asenteista suomalaisia kohtaan, että näin on menetelty suomi-luokallakin.

      • Anonyymi

        Ruotsissa suomi-luokan oppilaita estettiin puhumasta suomea.

        Suomessa RKP ja Folktinget estävät pakkoruotsilla yhden maailmankielen opinnot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa suomi-luokan oppilaita estettiin puhumasta suomea.

        Suomessa RKP ja Folktinget estävät pakkoruotsilla yhden maailmankielen opinnot.

        Mitä ...tanan puheen estäjiä ne on!

    • Anonyymi

      Löytyyköhän ruotsille laki ja järjestys eu:sta .
      Mielenkiintoista nähdä mitä siellä asiasta sanotaan , onhan se kova paikka oikeille ruotsalaisille ja näille meidän rantaruotsalaisille että suomenkieliset julkesivat tehdä rikosilmoituksen .
      Kohtelu on kyllä tosiaan ollut törkeää , suomalaisten politikkojen täydellinen saamattomuus asiassa on myös törkeää .

    • Anonyymi

      lopultakin.

      • Anonyymi

        Naapurin käytännön koronapolitiikka ja kielipolitiikka on veistetty samasta puusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naapurin käytännön koronapolitiikka ja kielipolitiikka on veistetty samasta puusta

        Olisiko ruotsalaisten pudotus maanpinnalle alkamassa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko ruotsalaisten pudotus maanpinnalle alkamassa .

        Vähintään kasvojen menetys muuallakin.

    • Anonyymi

      Tsemppiä ruotsin sorretuille suomenkielisille !

    • Anonyymi

      Suomi ei heitä tue saati auta mutta jospa eu. auttaisi .

    • Anonyymi

      Mitä Suomalaisuuden liitto on tehnyt tälle asialle?

      Nyt odotetaan todellisia toimenpiteitä.

      • Anonyymi

        Tsemppiä myös Pietarsaaren syrjityille suomenkielisille!
        Pietarsaaressa on vielä suomenkielisiä noin 35 %.
        - Heistä 47 % ei ole saanut edes ensiapua omalla äidinkielellään.
        Tilanne on jatkunut ko. RKP:n nykyisen puheenjohtajan kotikaupungissa jo vuosia.
        - Eduskunnan oikeusasiamies lähetti valituksen eteenpäin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon.
        Pietarsaaren kaupungilla on vastausaikaa syyskuulle.

        Jos tuo väite on tosi niin sitä vastaustahan ei tule , tuo tilannehan on lainvastainen .
        Saadaampa nähdä että tuo painetaan villasella koko asia , onhan kysymys suomenkielisten asiasta .

        Tuostakin täytyy tehdä rikosilmoitus tuonne eu:n tuomioistuimeen .
        Suomessa tuommoinen syrjintä on hiljaisesti sallittua .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuostakin täytyy tehdä rikosilmoitus tuonne eu:n tuomioistuimeen .
        Suomessa tuommoinen syrjintä on hiljaisesti sallittua .

        Ensin on käytävä oikeusmenettely Suomessa. Sitten EU.

    • Anonyymi

      Kun ottaa huomioon että ruotsissa on ollut suuri suomenkielinen asujamisto aikojen alusta asti ja ruotsiin meni 60- ja 70:ntä luvuilla n. 40000 suomalaista onkin käsittämätöntä kuinka tehokkaasti ruotsi on pystynyt suomenkielen hävittämään alueeltaan .
      Suomessahan toisin kuin ruotsissa ajatellaan että äidinkieli on erittäin tärkeä osa ihmisen identtiteettiä ja tärkeä osa minuutta ja se on tarpeellista säilyttää .

      • Anonyymi

        Ruotsilla on pitkä kokemus suomen kielen hävittämisessä.

      • Anonyymi

        Yksi nolla putosi.
        Suomalaisia on siirtynyt Ruotsiin liki puoli miljoonaa.
        Tiedot hieman vaihtelevat, koska osa palasi ja tuli uudelleen.
        Pelkästään vuosina 1960 - 1979 Ruotsiin muutti noin 322.000 suomalaista.

    • Anonyymi

      Ruotsi ei ole tunnustanut eikä pyytänyt anteeksi suomalaisten kansanmurhaa Isoviha ajoilta. Ruotsin sotaväen rippeetkin komennettiin Ruotsin puolelle. Joukossa oli tietysti myös suomalaisia sotilaita. Hekään eivät päässeet puolustamaan kotiseutujaan.

    • Anonyymi

      Mitä suoli-yhdistys on tehnyt suomalaisten hyväksi? Nyt olisi sopiva tilaisuus osoittaa arvonsa, vai loppuiko taito ja rahat kesken?

    • Anonyymi

      Suomestapäin nämä onnettomat eivät koskaan ole apua tai tukea saaneet , joten eu.n tuomioistuin on ainoa oljenkorsi .
      Suomalainen valtiovalta on kyyristellyt ja lymyillyt hiiren hiljaa sorrosta vaikka se on ollut yleisessä tiedossa .

    • Anonyymi

      RKP:lle ei riittänyt perustuslain kielipykälä.
      Ruokahalu on kyltymätön.

      • Anonyymi

        Svekomaanit alkoivat vääristellä ja tulkita perustuslain kielipykälää oman mielen mukaan 1970/1980 alkaen.
        Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.
        Suomi ei ole kaksikielinen, vaan kahden kansalliskielen maa.

        Kerrataan:
        Perustuslaki ei määrää pakkoruotsia.
        Perustuslaki ei määrää yhteenkään tutkintoon pakollista virkaruotsin tutkintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrataan:
        Perustuslaki ei määrää pakkoruotsia.
        Perustuslaki ei määrää yhteenkään tutkintoon pakollista virkaruotsin tutkintoa.

        Pelkkää RKP-pönötystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkää RKP-pönötystä.

        Ruotsin valtio on haastettu oikeuteen - valoa näkyy jo tunnelissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin valtio on haastettu oikeuteen - valoa näkyy jo tunnelissa.

        Olisihan se ruotsalaisille yllätys että onko nuillakin mielipiteitä ja muka oma kieli .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisihan se ruotsalaisille yllätys että onko nuillakin mielipiteitä ja muka oma kieli .

        Normi-ihmiset käyvät töissä ja hoitavat lapsensa ja kotinsa. Suomalaiset tunnetaan työteliäisyydestään.
        Mutta arki kuluttaa. Valtion haastaminen kansainväliseen oikeuteen on työläs ja vaativa toimenpide. Ensin on aina käytävä läpi ne keinot, mitä oman maan sisällä on käytettävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svekomaanit alkoivat vääristellä ja tulkita perustuslain kielipykälää oman mielen mukaan 1970/1980 alkaen.
        Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.
        Suomi ei ole kaksikielinen, vaan kahden kansalliskielen maa.

        RKP:n Cristoffer Taxell, oikeustieteen kandidaatti, toimi oikeusministerinä 1979-1987 kolmessa perättäisessä hallituksessa ja RKP:n Ole Norrback, opettaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana 1979-1985.

    • Anonyymi

      >>>> Mitä Suomalaisuuden liitto on tehnyt tälle asialle?

      Ei mitään.

      >>>> Nyt odotetaan todellisia toimenpiteitä.

      Niiden on tehtävä, jotka osaavat. Väinämöishattuisilta sarkahousuilta on turha odottaa mitään.

      • Ehkä suomalaisuuden liiton johdonkin täytyisi heittää sarvekkaat viikinkikypärät päähän niin alkaisi valtiontuet juoksemaan. Samalla voisivat kiistää suomalaisuuden olemassaolon ja alkaa ajamaan nordismia niin rikastuisivat vielä henkilökohtaisestikkin 😂

    • Anonyymi

      Mitä mieltä rekisteröitynyt nimimerkki "Sven-Håkan" on foorumille ilmestyneistä talan teeseistä? Talan teesit ovat toisen rekisteröityneen nimimerkin, eli HJTala, kirjoittamia.

      • Provosoivia kyllä ja ovat ilmeisesti onnistuneet herättämään keskustelua. Eivät tosin yhtä pahoja kuin RKP:n perustaja Freudenthalin jonka nimissä jaettiin mitaleja vielä jokunen vuosi sitten.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Provosoivia kyllä ja ovat ilmeisesti onnistuneet herättämään keskustelua. Eivät tosin yhtä pahoja kuin RKP:n perustaja Freudenthalin jonka nimissä jaettiin mitaleja vielä jokunen vuosi sitten.

        Ei Freudenthal-mitaleita ennenkään olen jaettu läheskään joka vuosi. Silloinkin samalla kerralla on palkittu useampia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Freudenthal-mitaleita ennenkään olen jaettu läheskään joka vuosi. Silloinkin samalla kerralla on palkittu useampia.

        Taisivat olla vain tauolla. Sitten onkin taas hyvä alkaa jakamaan julkirasistin mitaleja suomalaisille jotka ovat ansioituneesti toimineet suomalaisia vastaan.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Taisivat olla vain tauolla. Sitten onkin taas hyvä alkaa jakamaan julkirasistin mitaleja suomalaisille jotka ovat ansioituneesti toimineet suomalaisia vastaan.

        Ensimmäiset Freudenthal-mitalit jaettiin vuonna 1937, viimeisimmät 2007.
        Niitä on jaettu 70 vuoden kuluessa yhteensä 46 kpl, yleensä 2 - 3 kerrallaan.

    • Anonyymi

      Demarihallinto puhdistaa kansan . Ikääntyneet saavat kaatua wirukseen ja tenavat jätetään vaille perusopetusta . Sosialidemokratiaa parhaimmillaan .

    • Anonyymi

      Jos RKP:n sote-kaappaus saadaan maaliin, jonoon tulee lisää mitalisteja.
      Lipponen onnistui jo vuonna 2007.

      • Voin kuvitella kuinka onnellinen Lipponen on ollut kun herrakansa on taputtanut päätä ja sanonut "hyvä poika" 😂

    • Anonyymi

      Päätelmä siis on, että fennoilla on tänään talan teesit ja svekoilla oli sata vuotta sitten Freudenthal. Kiitos.

      • Anonyymi

        Freudenthal elää ja voi hyvin svekomaanien keskuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Freudenthal elää ja voi hyvin svekomaanien keskuudessa.

        Freudenthalismi muodostaa RKP:n kovan ja pimeän ytimen.

      • Päätelmä on myös se että, koska RKP jakoi muutama vuosi sitten Freukan mitalia se myös seisoo edelleen näiden 100-vuotiaiden arvojen takana. 😂

      • Anonyymi

        Talabaanit elävät (juuri ja juuri) ja voivat huonosti itkuineen.

        Tervetuloa suoli-yhdistyksen kokouksiin voimaan pahoin.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Päätelmä on myös se että, koska RKP jakoi muutama vuosi sitten Freukan mitalia se myös seisoo edelleen näiden 100-vuotiaiden arvojen takana. 😂

        RKP ei ole julkisesti ilmoittanut luopuvansa mitalien jaosta. Edellinen puheenjohtaja Carl Haglund nosti asian sille, mutta taisi jäädä siihen....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP ei ole julkisesti ilmoittanut luopuvansa mitalien jaosta. Edellinen puheenjohtaja Carl Haglund nosti asian sille, mutta taisi jäädä siihen....

        Wikipedian mukaan minkäänlaista päätöstä ei ole tehty

    • Anonyymi

      Freudenthalismi elää ja vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Mitä suoli-yhdistys talan teeseineen ja kielijulistuksineen on tehnyt asialle?

      Se ei ole tehnyt kerrassaan mitään - edes sormea ei ole kyetty heristämään! Täysin asiaa taitamattomien puuhastelijoiden joutokerho. Ei ole ihme että valtionavut meni eivätkä koskaan enää palaudu.

      • Anonyymi

        Talan teesit kuuluvat yleissivistykseen

        Niiden pitäisi sisältyä historian, kansalaistaidon ja yhteiskuntatopin oppikirjoihin sekä ruotsiksi käännettyinä pakkoruotsin oppimäärään heti ensimmäiselle sivulle.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista nähdä minkälaisen päätöksen tekee eu. tuomioistuin tuossa ruotsin rasistisessa käytännöstä .

    • Anonyymi

      Painostaako suoli-yhdistys EU-tuomiostuinta tai lobbaako seurua mitään EU:ssa?

      Ei painosta edes teoriatasolla, eikä lobbaa, koska osaaminen on tasan nolla. suoli-yhdistys ei kykene kuin räksyttämään rakkikoiran lailla Suomessa, muualla se naurettaisiin pihalle. suoli-yhdistyksellä on asiassa räksyttäminen monopoli kuten Veikkaus Oy:llä on arpapeleissä.

      • Anonyymi

        Miksi sitten olet niin tuohtunut? Miksi päivystät täällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten olet niin tuohtunut? Miksi päivystät täällä?

        Niin, miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten olet niin tuohtunut? Miksi päivystät täällä?

        Miksi päivystät ja vahdit suomenkielisten ja -mielisten kirjoituksia ja hyökkäät heti sotkemaan keskusteluja "pakkoenglanti"- vääristelyillä ym. ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi päivystät ja vahdit suomenkielisten ja -mielisten kirjoituksia ja hyökkäät heti sotkemaan keskusteluja "pakkoenglanti"- vääristelyillä ym. ?

        Siitä maksetaan, mutta onko tilanteesi niin epätoivoinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä maksetaan, mutta onko tilanteesi niin epätoivoinen?

        Kaikki sillat palaneet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten olet niin tuohtunut? Miksi päivystät täällä?

        Ei taida tulla vastausta.

    • Anonyymi

      Olisi kyllä valtava ihme jos ruotsi joutuisi antamaan suomenkielelle virallisen aseman ruotsissa , se olisi ruotsalaisille uusi ja käsittämätön tilanne .
      Ruotsihan on järjestelmällisesti hävittänyt suomenkieltä alueeltaan .

      • Anonyymi

        Niinhän siellä on toimittu, vuosisadat.
        Suomen kieli oli aika heikossa hapessa Suomenkin puolella 1700-luvun Ison vihan kansanmurhan ja Pikkuvihan jäljeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän siellä on toimittu, vuosisadat.
        Suomen kieli oli aika heikossa hapessa Suomenkin puolella 1700-luvun Ison vihan kansanmurhan ja Pikkuvihan jäljeen.

        Suomen siirto Venäjän yhteyteen toi pitkän hengähdystauon. Suomenkielisen väestön määrä kasvoi nopeasti, sotaväen pakko-otot loppuivat, kouluoloja parannettiin, Suomi sai oman rahan, rakennettiin rautateitä, ulkomailta tuli uutta teollisuutta ja työtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen siirto Venäjän yhteyteen toi pitkän hengähdystauon. Suomenkielisen väestön määrä kasvoi nopeasti, sotaväen pakko-otot loppuivat, kouluoloja parannettiin, Suomi sai oman rahan, rakennettiin rautateitä, ulkomailta tuli uutta teollisuutta ja työtä.

        Tottakai siirtomaavallan rippeet alkoivat kieroilla ja mielistellä venäläisiä virkamiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai siirtomaavallan rippeet alkoivat kieroilla ja mielistellä venäläisiä virkamiehiä.

        Osaako ne jotain muuta?

    • Anonyymi

      Elinkeino.

    • Anonyymi

      Ruotsinkielisten ja ruotsalaisten asenteet suomalaisuutta kohtaan tulisi kartoittaa rehellisesti.

      Täällä vain ruotsinmielinen porukka käyttäytyy rasistisesti ja haukkuu lapsilleen oikeutta hakevia suomalaisia fennorotiksi ja fennotorakoiksi.

      • Anonyymi

        Totta. Täysin vakiintunutta kielen käyttöä ruotsinkielisiltä. Jos suomenkielinen kirjoittaisi vastaavaa, nousisi kova älämölö ja ruotsinkielisiin kallellaan oleva moderaattori poistaisi sen heti.

        Moderaattori on taas muokannut ruotsifanaatikon ketjua mieleisekseen. Suomenkielisten asiallisia kommentteja on poistettu jälkikäteen. Sen takia koko "keskusteluketju" on epätosi.

        Pakkoruotsin kannattajat näyttävät saavan valita, mitä viestejä poistetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoruotsin kannattajat näyttävät saavan valita, mitä viestejä poistetaan.

        Totta. Koko ketju näyttää poistojen jälkeen toisenlaiselta.
        Tein svekomaanin ketjuun asiallisen kommentin. Jonkun tunnin päästä huomasin, että se oli poistettu. Kirjoitin uudelleen ja taas oli jälkikäteen käyty nyppäämässä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Koko ketju näyttää poistojen jälkeen toisenlaiselta.
        Tein svekomaanin ketjuun asiallisen kommentin. Jonkun tunnin päästä huomasin, että se oli poistettu. Kirjoitin uudelleen ja taas oli jälkikäteen käyty nyppäämässä pois.

        Vaikuttaisi siltä, että joku moderaattoreista osallistuu. Loppuviikosta alkaa tihentyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaisi siltä, että joku moderaattoreista osallistuu. Loppuviikosta alkaa tihentyä?

        Pakkoruotsitiimi karkoittamaan muut keskustelijat. Kukaan ei jää palstalle, kun kokee sotkemisen ja omien, asiallisten viestien poiston mutta näkee, että pakkoruotsitiimin asiattomuudet, valheet (joita on yritetty oikoa) ja rasistiset purkaukset suomalaisia kohtaan saavat jäädä.

        Vaikutus on sama täällä ja koko yhteiskunnassa. Näin meille opetetaan, että svekokratiaa on turha yrittää vastustaa.

        Täällä hetkessä silmät aukeaa.

        Pakkoruotsitiimin ankkuri totesi avoimesti tavoitteestaan: "fennon aika joutaa mennä hukkaan".

        Fennon aika joutaa mennä hukkaan pakkoruotsin oppitunneilla. Pakkoruotsin estämänä kielitaito jää suppeaksi, mikä saattaa johtaa alisuoriutumiseen myös työmarkkinoilla, puhumattakaan Suomen viennistä.

        Pakkoruotsin perustelut: Fennon aika joutaa menemään hukkaan.

    • Anonyymi

      Venäjä pelasti suomen ruotsin hävitykseltä saksa pelasti suomen venäjän hävitykseltä suomen on nyt aika pelastaa itsensä ruotsitalipaaneilta .
      Pelastaako EU ruotsinsuomalaiset ruotsin hävitysvimmalta , toivottavasti .

    • Anonyymi

      Odotellaan nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua.

      • Anonyymi

        Suomi seuraava?

      • Anonyymi

        Mielestäni ei ole syytä kirjoittaa niin vihamielisesti tästä kielikysymyksestä. Faktahan on, että suurin osa suomalaisista ei tarvitse elämässään koskaan ruorsin kieltä. Sentähden on aivan turhaa rasittaa kaikkia Suomen oppilaita pakollisella ruotsin kielellä. Annetaan jokaisen valita vapaastim josko haluavat lukea ruotsia.

        Samoin annetaan ruotsikielisillekin vapaus valita, haluavatko he oppia kotimaansa kieltä. Heillä se vain on hieman vaikeampaa, koska täällä ei pärjää pelkällä ruotsin kielellä, paitsi tietysti rannikkoseuduilla.

        Joka tapauksessa ruotsin kieli pakollisena on melkoinen rasite suurimmassa osassa Suomea.Kannatan vapaaehtoisuutta. Kunhan Anna Maija siirtyy pois ministerin pallilta, asiasta voidaan varmasti keskustella järkevästi.

        Milloin olet nähnyt pakkoruotsin kannattajan keskustelevan asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin olet nähnyt pakkoruotsin kannattajan keskustelevan asiasta?

        Hyvä kysymys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys!

        Ruotaitalipaanit eivät pysty keskustelemaan asiallisesti koska heidän asiansa on järjetön .
        Mielenkiintoinen tämä oikeusjuttu ruotsia vastaan , saapa nähdä saavatko suomenkieliset vihdoinkin oikeutta ruotsissa .

        Asia on myös häpeällinen!

    • Anonyymi

      Onko suoli-yhdistys antanut apuaan?

    • Anonyymi

      Tämä on ruotsille häpeä , maailman omanatuntona ja pesservisserinä toiminut ruotsi itse sortaa vähemmistöä .

      • Anonyymi

        Häpeä maailman moraalinvartialle ja kaikkien neuvojalle .

    • Anonyymi

      Sopisiko ruotsin esimerkki tässä kieliongelmassa myös suomelle , kaikessa muussahan meidän on katsottava mallia ruotsista . Käytäs sitten yhdessä käräjillä .

    • Anonyymi

      "Onko suoli-yhdistys antanut apuaan?"

      No mitä ihan oikeasti luulisit? Ei ole.

      • Valtiohan vei avustukset jos muistat, ei ole resursseja tehdä mitään 😂

        Se tosin taisi olla RKP:n tavoitekkin että kukaan ei vain puutu suomalaisten päähän potkimiseen täällä sen enempää kuin pyhässämaassakaan 😂

    • Anonyymi

      RKP virittelee oikeusministeriössä uusia kielistrategioita.
      Ruotsi palautettava ylioppilaskirjoitusten pakolliseksi aineeksi kiireellisesti.
      Sote-ehdotuksessa perustettaisiin kansalliskielilautakuntia, joihin lain perusteluosan mukaan valitaan vain ruotsinkielisiä.
      Mihin se toinen kansalliskieli nyt unohtui?
      Kaksikielisten sote-alueiden verkko kattaisi puolet Suomen väestöstä.
      Kaksikielisiä sote-alueita olisi ainakin 40 % kaikista Ahvenanmaa.

    • Anonyymi

      Kaksikielisiä sote-maakuntia olisi kahdeksan Helsinki HUS-maakuntayhtymä = 10.
      Se on 43,48 % kaikista (10/23).
      Uutta kaksikielistä hallintorakennelmaa pitää saada, vaikka ruotsinkieliset eivät viitsi nykyisiäkään lakeja noudattaa. Pietarsaari on siitä tällä hetkellä tunnetuin tapaus.

    • Anonyymi

      Missä vaiheessa inho muuttuu vihaksi näitä juotikkaita kohtaan .

      • Anonyymi

        Olisi tietysti aina parempi, että päästäisiin kohtuulliseen ja järkevään ratkaisuun keskustelemalla, mutta kuka siihen enää uskoo?
        RKP:n vaatimukset hallitusneuvotteluissa oli röyhkeyden huippu ja nyt myös sotea seuraa.

        Eteenpäin ei ole pääsyä ainakaan niin kauan, kun Pietarsaaren dracula on messissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi tietysti aina parempi, että päästäisiin kohtuulliseen ja järkevään ratkaisuun keskustelemalla, mutta kuka siihen enää uskoo?
        RKP:n vaatimukset hallitusneuvotteluissa oli röyhkeyden huippu ja nyt myös sotea seuraa.

        On merkillepantavaa, että kutakuinkin puolet ruotsinkielisistä poistaisi pakkoruotsin heti (40 %) tai on kahden vaiheilla (13 %).
        Svekomaanien kova, pimeä ydin käyttää kuitenkin valtaa.

      • Anonyymi

        Niinpä.

    • Anonyymi

      Suomessa vallitsee piskuisen vähemmistön kielidiktatuuri, joka tuo vähemmistölle huomattavat edut.

      • Anonyymi

        Svekokratia on selviö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svekokratia on selviö.

        Nykyaikaa

    • Anonyymi

      Asia on sentään jo vireillä.

      • Anonyymi

        Kesti kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesti kauan.

        Mutta valo tunnelissa häämöttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta valo tunnelissa häämöttää.

        pitkä tunneli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitkä tunneli

        Satojen vuosien perinne ei murru helposti edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satojen vuosien perinne ei murru helposti edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulla.

        Sieltä meidänkin pakkokielipuolue hengittää.

    • Anonyymi

      Suomenkielisten kyykyttämistä lahden molemmin puolin.

      • Anonyymi

        Härski homma.

    • Anonyymi

      Näin siis naapurissa.
      1900-luvun alussa Suomen Pohjois-Espoon Lahnuksessa rakennettiin kaksi metriä korkea piikkilanka-aita suomenkielisen koulun ympärille, että lapset eivät pääsisi kouluun.

      • Suomenkielisille olisi pitänyt jakaa aseet käteen tässä tilanteessa 😂

    • Anonyymi

      Vihdoin!

    • Anonyymi

      Espoossa Freudenthalilaista rasismia käytännössä.

      • Anonyymi

        Ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset ottavat viikinkisadut totena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset ottavat viikinkisadut totena.

        Huu-haa viikingit rupes rasisteiksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huu-haa viikingit rupes rasisteiksi!

        Hiljattain on todistettu, että mitään yhteisiä viikinki-geenejä ei ole olemassa. Viikinkiys ja siihen yhdistetty rosvoaminen, räyhääminen ja muu väkivalta oli itse valittu elämäntapa.
        Viikingit olivat tummia. Joukossa oli myös jokunen vaalea, joka erottui sen takia helposti muista.
        Viikinki saattoi olla skotti, nykyisessä Ruotsissa asuva, suomalainen tai kuka tahansa.

        Pelkkää potaskaa myös muka-kaksikielisyys.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista miten ruotsi jatkossa toimii suomenkielen suhteen .
      Ruotsihan on järjestelmällisesti hävittänyt kaikki jäljet suomenkielestä , nimeten alkuperäisten suomenkielisten kielen oikein meänkieleksi erotukseksi suomesta ja suomenkielestä .
      Näihin sortotoimiin ei suomi valtiona raukkamaisuuksissaan ole mitenkään ottanut kantaa .

      • Anonyymi

        Vuosisatojen nöyristely jatkuu.

    • Anonyymi

      ja jatkuu...

    • Anonyymi

      Ruotsiin perustettiin vuonna 1922 maailman ensimmäinen valtiollinen rotubiologian tutkimuskeskus.

      Suomessa rasisti ja kielentutkija Freudenthal piti suomenkielisiä alempiarvoisina. RKP perustettiin Freudenthalin oppien innoittamana (Wikipedia).

      Rotu-sana poistettiin RKP:n puolueohjelmasta vuonna 1956 ja korvattiin sanalla "ruotsinkielisten".

    • Anonyymi

      Kyllähän tämä suomen kielipolitiikka rotuoppiin ja rasismiin perustuu .
      Mielenkiintoista nähdä löytyykö rajat suomenkielisten sorrolle eu:sta .

      • Anonyymi

        RKP:n julkirasistiset juuret versovat koko ajan uusia sorron muotoja.
        Joka ikiseen tutkintoon ulotettu pakkoruotsin virkatutkinto on nykypäivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n julkirasistiset juuret versovat koko ajan uusia sorron muotoja.
        Joka ikiseen tutkintoon ulotettu pakkoruotsin virkatutkinto on nykypäivää.

        Suomessa on virkakielto suomenkielisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on virkakielto suomenkielisille.

        Suomenkielisillä on virkakielto kotimaassaan, joka on yksi maailman yksikielisimpiä maita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomenkielisillä on virkakielto kotimaassaan, joka on yksi maailman yksikielisimpiä maita.

        Sellaista se on kun valtio jämähtää henkisesti vuoteen 1809, asenteet suomalaisia kohtaan muuttuvat hitaasti 😂

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo kallojen mittaus jo jätetä historiaan ? Parempi saada laivayhteys Hki- Sto pelaamaan ?

      Per-kel

      • Anonyymi

        Ja ruotsinkieli Suomessa ennen minua , myös jälkeheni jää ! Että silleen fennot :(

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja ruotsinkieli Suomessa ennen minua , myös jälkeheni jää ! Että silleen fennot :(

        Aivan kuten Virossakin? 😂

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En finne igen? What´s up ?

    • Anonyymi

      Suomi valtiona mainio se ei ota mitenkään kantaa kun suomenkielisiä sorretaan naapureissa tai suomessa .

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1744
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1149
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      79
      1010
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      861
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      694
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    Aihe