Miten voi tietää?

Anonyymi

Olen hoitanut kaikki hyvin veren sokeriarvot olleet hyvä, verenpaine myös. En käyttänyt alkoholituotteita 9 vuoteen, siis jo noin yli 7 vuotta ennen diabetestä.
Oli jonkun verran alle kaksiviikkoa sitten hampaan poistossa, joka oli sille lääkärille "ei helpommasta päästä postaa"?
Toimenpiteen jälkeen hammaslääkäri vetosi diabetesen, että otettava lääkkeitä vähintään minimiajan (vaikutus uloste tulee olemaan löysää).
Söin lihaa, broileria, silti yhdessä insuliini lääkkeiden kassa suolistosta tuli kuin vettä (olin todennut hammaslääkärille insuliinilääkkeiden vaikutukset kiinteän aineksen koostumukseen). Hammaslääkäri totesi myös, että verenpaine nousee.
Vaihteluvälit verenpaineessa oli hammaslääkärin määräämän lääkityksen aikana alapaineen suhteen oli suuret, välillä hyvä, välillä jopa 109 lääkityksen loppupuolella, joten söin niitä vain minimi ajan 2 alle 20kpl:sta.
Sehän lääkitys johti lopulta siihen, että on hoidettava voiteilla sitä aluetta johonka aurinko harvemmin paistaa. Eilen ostin Ac3 comfort lääkettä, apteekkissa sanoivat ettei vaikuta diabeteeseen, eikä verenpaineeseen. Aamulla ennen ruokailua veren sokeri oli korkeammalla kuin melkein kahteen vuoteen (aiemmin huonoimmista korkeimmista luvuista mitä ollut noin 18 kuukauteen noin 4-5 korkeampi / ennen ruokailua 2 / vähintään 2 tuntia ruokailusta. Minkäänlaista havaintoa korkeammasta veren sokerista ei huomannut, laite kertoi luvun). Vaikuttava tekijä voi myös olla se, että noin 8 iltaa syönyt 1 kpl insutapletteja illalla koska veren sokeri ollut hyvä ja lääkäri neuvonut itsearviointiin lääkkeiden määrän suhteen. Toisaalta myös hammaslääkärin määräämä lääkeen vuoksiko veren sokeri laski tai sitten ei, kuitenki hammaslääkärin määräämän lääkkeen lisäksi 2kpl insulääkkeitä illalla olisi ehkä ollut liikaa mahalle ja suolistolle?
Arvaan ettei tässä tilanteessa kannata valitella lääkäreille vaan ensin tilannetta seurata, sillä lyhytaikaiset muutokset eivät kerro oikeaa tilannetta???
Jotain hyvääkin, Oli jalkapohjassa aika terävä patti, jonka vuoksi olin tehnyt kenkään syvennykset siihen kohtaa. Nyt on vain pieni aika pehmeä matala / sileä kovettuma joten siltä osin ei ole vaikeaa kävellä ei sisällä, eikä ulkona.

3

223

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuollaisilla vaivoilla pitää mennä lääkäriin.

    • Anonyymi

      Mitä tarkoitat insutableteilla? Ota yhteyttä ainakin diabeteshoitajaan, tulehdukset ja monet lääkkeet saattavat vaikuttaa sokeriarvoihin. Jalat on myös todella tärkeä hoitaa kuntoon.

      • Anonyymi

        Ei mitään hätää, sokeri arvot hyvät. yöllä söi vähän tavallista enemmän leipää, rasvatonta maitoa, suklaa paloja, hedelmiä ja lakritsijäätelöä.
        Eikä se luku ollut kuin 12 tosin ennen aamu ruokaa, noin klo13:00 jälkeen oli jo puolet vähemmän.
        Suomi24 neljä ei oikein ole niitä parhaita paikkoja kirjoitella, oli ajatus kirjoitella muualla siellä ei vaan nyt oteta uusia keskustelioita mukaan.
        Jalan on kunnossa, rasvaa illalla ja muulloinki, tunto hyvä, kipuja ei.
        Tulehdus tosin oli jossain hampaassa ja juuressa, hoidettiin hampaanpoiston jälkeen niillä lääkkeillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe