Keskivertosuomalaisessa on n. 10% balttia, 10% slaavia ja 10% skandinaavia

Anonyymi

Suurin osa geeneistämme on ikivanhaa suomalaisuutta - nordismilla ja pakkoruotsilla yritetään muokata minäkuvaamme skandinaaviseksi.

47

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pakkoskandinaavisuus ei palvele suomalaisia.

      • Anonyymi

        Skandinavia on maantieteellinen alue.
        Viimeisin tutkimus avaa ovia. Viikinkiaikana Sigtunassa asui paljon sekalaista väestöä Itämeren ympäriltä, saksalaisia, baltteja, ukrainalaisia ja Englannin pohjoisosista saakka.
        Sehän tiedetään, että nykyisen Ruotsin alueella on ennen viikinkejä asunut suomalaisia ja saamelaisia.
        Sitä ovat "puhtaat ruotsalaiset", ja koko ajan paranee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skandinavia on maantieteellinen alue.
        Viimeisin tutkimus avaa ovia. Viikinkiaikana Sigtunassa asui paljon sekalaista väestöä Itämeren ympäriltä, saksalaisia, baltteja, ukrainalaisia ja Englannin pohjoisosista saakka.
        Sehän tiedetään, että nykyisen Ruotsin alueella on ennen viikinkejä asunut suomalaisia ja saamelaisia.
        Sitä ovat "puhtaat ruotsalaiset", ja koko ajan paranee.

        Suomalaisten esihistoriaa ei muka ole varaa tutkia...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Skandinavia on maantieteellinen alue.
        Viimeisin tutkimus avaa ovia. Viikinkiaikana Sigtunassa asui paljon sekalaista väestöä Itämeren ympäriltä, saksalaisia, baltteja, ukrainalaisia ja Englannin pohjoisosista saakka.
        Sehän tiedetään, että nykyisen Ruotsin alueella on ennen viikinkejä asunut suomalaisia ja saamelaisia.
        Sitä ovat "puhtaat ruotsalaiset", ja koko ajan paranee.

        Sigtunan kävivät polttamassa maan tasalle ainakin itämerensuomalaiset. Ajatella, puissa asuvat alkuasukkaat polttivat Ruotsin vanhan pääkaupungin pois kartalta, ei huono saavutus apinoilta 😂


      • Anonyymi

        Pakkoskandinavismi on pakkoruotsin piiloagenda.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista

    • Anonyymi

      Suomalaisia on yritetty häväistä itäisillä ja balttilaisilla juurilla:
      - mongoleja
      - Balttian syrjäseutua

      Jospa vaihteeksi olisimme ylpeitä juuristamme, joista valtaosa on vielä ikiaikaista suomalaisuutta.

      • Anonyymi

        Kyllä, olemme ylpeitä!


    • Anonyymi

      Suomalaisuudessa suomen kieli on se oleellinen.

      • Anonyymi

        Siksi puhutaan suomalaisista -
        suomalaisia oli jo ennen kuin oli itsenäistä Suomea,
        suomalaiset olivat niitä, jotka puhuivat suomea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi puhutaan suomalaisista -
        suomalaisia oli jo ennen kuin oli itsenäistä Suomea,
        suomalaiset olivat niitä, jotka puhuivat suomea.

        Totta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi puhutaan suomalaisista -
        suomalaisia oli jo ennen kuin oli itsenäistä Suomea,
        suomalaiset olivat niitä, jotka puhuivat suomea.

        Aivan!


      • Anonyymi

        Oleellisista oleellisin.


      • Anonyymi

        Aivan. Suomen kieli kannattelee suomalaisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi puhutaan suomalaisista -
        suomalaisia oli jo ennen kuin oli itsenäistä Suomea,
        suomalaiset olivat niitä, jotka puhuivat suomea.

        Kansallisvaltiot ovat valtioina uudempaa historiaa 800-luvulta alkaen.

        Länsi-Rooman laaja valtakunta hajosi. Idän aroilta ja Aasiasta lähteneet kansainvaellukset olivat vyöryneet ympäri Eurooppaa.

        Uustulokkaista germaanisperäiset frankit olivat vähitellen sulautuneet alkuperäiseen roomalais-kelttiläiseen väestöön, edistivät läänityslaitoksen kehitystä, oikeuslaitosta ja hallintoa.

        Kansallisvaltioiden synty oli frankkien myöhempää perua; Kaarle Suuren jälkeen Verdunin jaossa vuonna 843 frankkien valtakunta jaettiin kolmeen osaan. Silloin erotettiin saksalainen kansallinen kuningaskunta, ja silloin myös nykyinen Ranska saavutti suurin piirtein nykyisen laajuutensa.

        Monilta kaukaisiltakin alueilta Aasiasta ja Etelä-Euroopasta peräisin olevat yksittäiset henkilöt, perheet ja perhekunnat alkoivat asuttaa Tanskan kautta nykyistä Ruotsia. Pohjolassa, myös nykyisessä Ruotsissa, oli ennestään suomen sukuisia kveenejä sekä saamelaisia sekä mahdollisesti jo frankkeja.

        Ruotsin muotoutuminen valtioksi alkoi n. 800-1000 jkr., jota suuripiirteisesti alettiin kutsua viikinkiajaksi. Virallinen Ruotsi on jo myöntänyt viikinkitarut 1800-luvun kansallisromantiikan keksityiksi tarinoiksi - ruotsalaisetkin halusivat loisteliaan menneisyyden suomalaisten Kalevalan vastineeksi.
        .
        Hiljattain julkistetut ulkomaiset DNA-tutkimukset ovat todistaneet, että mitään yhteisestä viikinki-perimää ei tosiaankaan ole olemassa. Viikingit olivat monista eri kaukaisistakin maista peräisin olevia ryöstelevän ja väkivaltaisen elämäntavan omaksuneita henkilöitä ja ihmisryhmiä, miehiä ja naisia. Kookkaimmat, vaaleat suomensukuiset erottuivat joukoista.


    • Anonyymi

      Emme ole skandinaaveja.

    • Anonyymi

      Suomalaisuutta kantaa suomen kieli ja itämerensuomalaisuuden historia, ikivanha vesilinnun kansan perintö.

      • Anonyymi

        Suomen kieli kantaa suomalaisuuden ydinjatkuvuutta.


    • Anonyymi

      Onhan mukavaa olla sekä että :D

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista!

    • Anonyymi

      Emme ole skandinaaveja.

    • Anonyymi

      Emme todellakaan ole skandinaaveja.

      • Anonyymi

        Suomalaisten tulisi määritellä itsensä vapaasti - ei skandinaaveja eikä baltteja eikä slaaveja, mutta hyvissä väleissä heidän kanssaan.


    • Anonyymi

      Olemme itämerensuomalaisia emme skandinaaveja.

      Pakkoruotsin tunneilla, meille opetetaan maailmankuva, jossa mikään ei ole totta:

      - Suomi on muka kaksikielinen maa, mihin 4,7%:n kielivähemmistö ei riitä. Pääkielen, suomen kielen merkitys kansan yhdistäjänä ohitetaan.

      - Kaksikielisyys, se kuviteltu, on muka rikkaus, mutta muut vanhat ja uudet monikielisyydet ohitetaan.

      - Meidän tulee samaistua Nordeniin ja skandinaaveihin, joita emme ole - ja aidot kielelliset ja kulttuuriset siteet Itä/läänemeren ympärillä sekä ympäri maailmaa ohitetaan.

      Tämä on todella poliittinen oppiaine.

    • Anonyymi

      Olemme ihan oma joukkomme täällä" Baltianmeren" rannoilla.

    • Anonyymi

      Suomalaisuus on siis dna-tutkimuksessa ihan oma kokonaisuutensa kuten ovat balttilaisuus, slaavilaisuus ja skandinaavisuuskin.

    • Anonyymi

      Olemme me suomalaiset jopa geneettisesti hyvin poikkeuksellisia.

      Mutta tärkeintä on tietysti suomen kieli. Ei kansaa, ei historiaa eikä valtiota olisi ilman suomen kieltä ja sen yhdistävää ja kulttuuria kantavaa voimaa.

      • Anonyymi

        Niin, suomen kieli on suomalaisuuden ydin.


    • Anonyymi

      Suomalaisuus ei todellakaan ole skandinaavisuutta.

    • Anonyymi

      Onneks ei ole suvussa slaaveja , ruottinmaalta kyllä geenit 1700-luvulla , seassa pohjalaista savolaista joku sakemannikin ja lappalainen :D

    • Anonyymi

      Suomenruotsalaiset voisivat vertailun vuoksi tuoda omia dna-tuloksiaan esiin. Luultavasti useimmilla sama jakauma - eli ovat pääosin kieltään olosuhteiden pakosta suomesta ruotsiksi vaihtaneiden jälkeläisiä.

    • Anonyymi

      Kannattaa miettiä myös dna:n valossa suomalaisten omanlaista historiaa. Skandinaaveja emme siis ole tämänkään valossa.

    • Anonyymi

      Tavoitteena todellisuuden vastaisesti nordismilla ja pakkoruotsilla muokata minäkuvaamme skandinaaviseksi.

      • Anonyymi

        Suomalaiset ovat ihan omaa itämerensuomalaista joukkoaan, tietysti myös saamelaisuutta on mukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset ovat ihan omaa itämerensuomalaista joukkoaan, tietysti myös saamelaisuutta on mukana.

        Tämän ei pitäisi olla yllätys.


    • Anonyymi

      "Suomalaiset ja askenaasijuutalaiset ovat erityisryhmiä"

      ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

      Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.

      Lääketieteensäätiö

      Geenitieto avaa uuden ulottuvuuden – suomalaisilla on erityisasema alan tutkimuksessa

      Hesari 16.11.2020

    • Anonyymi

      Geenien maailma on hyvä tuntea!

    • Anonyymi

      Hyvä näin!

    • Anonyymi

      Hyvä pohja!

    • Anonyymi

      Suomalaisuus näkyy myös geeneissä, kuuluu kielessä...

    • Anonyymi

      Hyvä yhdistelmä!

      • Anonyymi

        Ihan sopiva :)


    • Anonyymi

      Niin pitääkin olla pientä vaihtoa

    • Anonyymi

      Todella hyvä dna-kombo

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe