ihastuminen on ihanaa

..tai sitten jänistää ja pitää etäisyyttä, niin kuin minäkin yleensä.

coward kirjoitti:

..tai sitten jänistää ja pitää etäisyyttä, niin kuin minäkin yleensä.

miksi mies jänistää ja pitää etäisyyttä? Eikös siinä lopulta käy niin et jää yksin? Vai odottaa naisen ottavan yhteyttä?
Tämä on kyllä kuukauden "liikematkalla" mutta kyllä kertoi siitä jo etukäteen et kai se on totta itseasiassa mietinkin sitä ottaako yhteyttä palattuaan sil olen huomannut, et hän on siinä hiukan huono?

ilona kirjoitti:

miksi mies jänistää ja pitää etäisyyttä? Eikös siinä lopulta käy niin et jää yksin? Vai odottaa naisen ottavan yhteyttä?
Tämä on kyllä kuukauden "liikematkalla" mutta kyllä kertoi siitä jo etukäteen et kai se on totta itseasiassa mietinkin sitä ottaako yhteyttä palattuaan sil olen huomannut, et hän on siinä hiukan huono?

Eipä tuohon etäisyyden pitämiseen ole muuta syytä kuin se pelko että nainen nauraa miehen vakavalle iskuyritykselle. Sama juttu varmaan toimii toisinkin päin. Jotkut miehet jäävät lopuksi iäksi yksin, toiset rohkaistuvat ja saavat haluamansa ja loput tyytyvät ns. kakkosvaihtoehtoon eli johonkin naiseen jota uskaltavat lähestyä helpommin.

HimoPanoMies kirjoitti:

Eipä tuohon etäisyyden pitämiseen ole muuta syytä kuin se pelko että nainen nauraa miehen vakavalle iskuyritykselle. Sama juttu varmaan toimii toisinkin päin. Jotkut miehet jäävät lopuksi iäksi yksin, toiset rohkaistuvat ja saavat haluamansa ja loput tyytyvät ns. kakkosvaihtoehtoon eli johonkin naiseen jota uskaltavat lähestyä helpommin.

Ajattelen niin, että elämäni on niin lyhyt, että haluan elää sen täysillä ja täysipainoisesti. Pelottaa jos jätän jotan sanomatta tai olematta. Haluaisin ihmissuhteeni olevan värikäs uskalias,olla avoin oma itseni mutta toki arvoja kunnioittava, mutta peloittaa se tunne, että jos jotain jää kesken tietämättä...ikinä en nauraisi miehelle... ja en haluaisi olla sellainen "ikuinen etsijä" joka aina luovuttaa vaan haluan jymähtää paikalleni turvallisen ihmisen viereen..olen kypsä siihen tiedän saavani parhaan miehen maailmassa, mutta se uskaltaminen näyttääkin olevan aika kynnys uskallanko vaiko kuuluuko hänen uskaltaa missä on se raja ja miks tuntuu siltä että olen tuhannen testin kohteena ja mitä jos siltikin lopulta käy niin, että ollaankin erinlaisia ihmisiä kaikki tämä tuska turhan tähden, mut ei tekisin tämän monesti uudelleen sillä olen sen arvoinen, että saan rakastaa täysillä eikö me oikeasti kaikki olla? Onko miehen ja naisenlogiikka näin vaikeaa yhdistää?

ilona kirjoitti:

Ajattelen niin, että elämäni on niin lyhyt, että haluan elää sen täysillä ja täysipainoisesti. Pelottaa jos jätän jotan sanomatta tai olematta. Haluaisin ihmissuhteeni olevan värikäs uskalias,olla avoin oma itseni mutta toki arvoja kunnioittava, mutta peloittaa se tunne, että jos jotain jää kesken tietämättä...ikinä en nauraisi miehelle... ja en haluaisi olla sellainen "ikuinen etsijä" joka aina luovuttaa vaan haluan jymähtää paikalleni turvallisen ihmisen viereen..olen kypsä siihen tiedän saavani parhaan miehen maailmassa, mutta se uskaltaminen näyttääkin olevan aika kynnys uskallanko vaiko kuuluuko hänen uskaltaa missä on se raja ja miks tuntuu siltä että olen tuhannen testin kohteena ja mitä jos siltikin lopulta käy niin, että ollaankin erinlaisia ihmisiä kaikki tämä tuska turhan tähden, mut ei tekisin tämän monesti uudelleen sillä olen sen arvoinen, että saan rakastaa täysillä eikö me oikeasti kaikki olla? Onko miehen ja naisenlogiikka näin vaikeaa yhdistää?

Miten se on niin vaikeaa? Eiks sen voi tehdä jotenkin helposti. Kun näet tyypin kehut vaikka sen vaatteita, ulkonäköä tai sanot muuta mukavaa. Ehdotat jotain yhteistä tekemistä. Mistä pitäisitte molemmat? Kuljette vaikka luonnnossa ja nautitte siitä ja toisistanne. Kerran molemmat on kiinnostuneita niin eiks se ala luistaan luonnostaan? En tiiä mut mulla on aina menny luonnostaan ja omalla painollaan. Jos toista osapuolta ei kiinnostakaan niin sit se vaan ei ala sujua. Näin kai se menee.

minä kirjoitti:

Miten se on niin vaikeaa? Eiks sen voi tehdä jotenkin helposti. Kun näet tyypin kehut vaikka sen vaatteita, ulkonäköä tai sanot muuta mukavaa. Ehdotat jotain yhteistä tekemistä. Mistä pitäisitte molemmat? Kuljette vaikka luonnnossa ja nautitte siitä ja toisistanne. Kerran molemmat on kiinnostuneita niin eiks se ala luistaan luonnostaan? En tiiä mut mulla on aina menny luonnostaan ja omalla painollaan. Jos toista osapuolta ei kiinnostakaan niin sit se vaan ei ala sujua. Näin kai se menee.

me taidetaan olla aika eri kaliiberia olevia ihmisiä se pelottaa minä köyhä kouluja käymätön ja hän sieltä aivan toiselta laidalta. minä nautin elämässä pienistä asioista hän taasen tuntee vain rahan mahdin ja käymme outoa valtataistelua asian tiimoilta voi kuinka toivoisin et hän olisi ihan tuikitavallinen mies. Riittääkö mun äö:ni loppumetreillä sellaiselle ihmiselle? mut silti ihanaa olla ihastunut ja ikävää että en näe häntä vähään aikaan, mut voisi edes soittaa minä en kehtaa sillä aiheuttaisin toiselle suuren puhelinlaskun kun hän on ulkomailla. Ja kyllä yritän aina puhua, mutta sanani typistyy aina lyhyiksi sitten vaan tuijotellaan toisiamme höhlästi, ja niin myös hänkin on yrittänyt. Ehkä se tulee kun on oikea aika se puhe sydän on sanoja täynnä. Minulle tämä on vasta toinen vakavampi yritys suhteeseen elämässäni tai tämä on vielä niin alussa ei kai voi suhteesta puhua ja ehkä hän ajattelee jutusta aivan jotain muuta

Muutkin on höperösti ihastuneet! Mut kai se on niin, et jos ei yhdellä kerralla onnistu, niin ehkä sitten seuraavalla. Minusta ainakin on suuri lahja, että osaa ihastua. Olin sen taidon jo melkein unohtanut.

ilona kirjoitti:

Muutkin on höperösti ihastuneet! Mut kai se on niin, et jos ei yhdellä kerralla onnistu, niin ehkä sitten seuraavalla. Minusta ainakin on suuri lahja, että osaa ihastua. Olin sen taidon jo melkein unohtanut.

sun viestit eivät sisällä mitään järkeä:(