Tämä saattaa kuulostaa tosi oudolta ja naurettavalta, pahoittelut siittä. Mulla on jo pitkään tullut "ahdistuskohtauksia" kun alankin yhtäkkiä miettiä kuka olen. Tilannetta on erittäin vaikea selittää. Tuntuu kuin omat ajatukseni eivät olisi osa kehoani. Tilanne on pelottava ja ahdistava. Entiedä mitä muuta kertoisin tästä koska on vaikea löytää sanoja näihin ajatuksiin. Tämän tekstin voi myös tulkita hyvin eri tavoin joten en tiedä onko tästä mitään hyötyä. Toivon että kukaan ei sano minua hulluksi koska olen kuitenkin normaali ja terve ihminen. Haluaisin vain tietää olenko ainoa tämän ongelman kanssa. Kerro jos tiedät jotain asiasta. Vertaistuki myös auttaisi :)
Minua alkaa ahdistamaan kun mietin kuka olen
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Dissosiaatio?
Saattaa olla dissosiaatiota. Itselläni ahdistukseen liittyy mm. se, että saatan tuntea täysin tutun paikan vieraaksi ja pelottavaksi, vaikka järki taustalla tietää ettei se ole.
Saatan kotona katsoa maisemaa ikkunasta jonka tunnen varsin hyvin, kuin omat taskuni, mutta koen sen vieraana ja pelottavana.
En ole hullu etkä ole sinäkään. Itselläni on voimakkaita dissososiaatioita ja uskon tämänkin olevan sitä. Itsellä todella rankka traumatausta. Tämä on väsyttävää ja vie voimia välillä todella paljon.
On tuttu tunne minullekin. Vähän kun katsoisi itseään ulkopuolelta, oma minä tuntuu Vieraalta, Minuus jotenkin katoaa. Välillä myös tuttu ympäristö. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka alkoi paniikkihäiriöistä oli minulla nuorempana.