"Täällä huutaa Jaska Jokunen! Hei punatukkainen tyttö, tuu ikkunaan! Mulla on sulle asiaa!" Klik, ikkuna avautuu ja nätti punatukkainen tyttö kurkistaa ikkunasta alas, ja sanoo pehmeällä äänellään: "No mitä, Jaska? Kaipasitko minua jo?". Jaska vastaa posket jo kevyesti punoittaen:"Kyllä kaipasin, kovasti, kuten aina. Tuu tänne, niin saan ottaa sut syliin, katsoa kauniisiin silmiisi ja suudella punaisia huuliasi. Oot ihana, XXXX.". Ja niin tyttö liiteli portaat alas katutasolle, hyppäsi Jaskansa syliin ja suuteli tätä niin, että Jaska ei ollut saada henkeä. Se oli kaunis hetki, myös sivullisten mielestä.
"Jaska"
"Jaska"
Vastaukset 76
Vanhimmat
Vaarallista pitemmän päälle jos ei saa happea.
Eihän se noin mennyt? Punatukkainen pysyi kateissa!
Mutta tässä versiossa isompi Jaska sai tyttönsä.
Hetken kiihkeästi suudeltuaan tyttö otti Jaskaa kädestä ja sanoi silmiin kiinteästi katsoen "Odotin tuota tunnustustasi jo kauan. Ihana kun lopulta uskalsit sanoa sen ääneen, kaikkien kuullen. Olet paras, Jaska."
Jaskan posket hehkuivat suutelun jälkeen vieläkin punaisina, ja hänen silmänsä loistivat kuin kaksi jäänsinistä lamppua. Jaska hyväili sormillaan tytön kämmentä ja vastasi:" Mietin tuota kauan, ja lopulta päätin vain vetäistä sen ilman miettimistä. Olen haaveillut sinusta jo niin kauan, XXXX. Saat sydämeni pomppimaan ja pääni pyörälle jokaiselle kohtaamisella. Olet enkelini."
Jaskan sanat saivat tytön silmät hehkumaan ja kaunis hymy levisi hänen kasvoilleen. Jaska ajatteli:" Voi luoja, että XXXX näyttää kauniilta. Miten minä tavallinen jäppinen olen päässyt tähän tilanteeseen? Minähän olen vain perus- Jaska." Mutta lopulta Jaska sanoi: "Sinun vuoksesi olen valmis vaikka mihin. Rakentamaan, tuhoamaan, rakastamaan tai vihaamaan. Aina mitä tarvitaan, kunhan vain olet omani. Sinua ihanampaa tyttöä ei voi olla olemassakaan. Muistathan sen?"
Ja niin punatukkainen tyttö ja Jaska lähtivät käsi kädessä kohti yhteistä tulevaisuutta, välittämättä sivullisten hihittelyistä. Jaska oli lopulta hyvin onnellinen mies.
Jaska ei aavistanut tulevaa perhe asuntolaina helvettiä. Sen pituinen se.
Voisin hyvinkin olla tuon kertomuksen Jaska Jokunen. Mutta elämä ei ole kaunis tarina, se on paljon karumpi maailma.
"Jaska"
Ensimmäiset romanttiset ajatukset tämä aiheutti sen muistan ikäni mä muistan sen.
Ei tiennyt Jaska mitä joutuu kokemaan nuoruuden tullessa.
Tarkoitit varmaan sitä piirrossarjan Jaskaa, joka haaveili siitä punatukkaisestä tytöstä myös syöttökummun päällä ja sai välillä pallon päähänsä sen vuoksi? Ja kurkisteli aidan takaa, jos tyttö käveli ohi?
Samalta tuntuu itsestäkin. Välillä pitää herätä haaveiluista, ettei saa Sallin heittämää palloa päähänsä😁.
Niin eikä sinun pieni punatukkainen tyttösi ole söpö, vaan enemmän niin kuin Tellu, mutta hyvä että joku niistäkin tykkää. Ja välillä tietty lastit Amadeukselta.
Mistä tiedät kuka se punatukkainen tyttö on?
Olemme iloisia nyymejä kaikki.
Amadeuksen lastit ei minua kiinnosta, saati mihin ne purkaa. Vaikka hanskaansa.
Joko olet palstaprovo tai haluat ilkeillä, koska luulet tuntevasi minut. Kumpi menee oikein?
Amadeushan ei oikeassa tarinassa ollut Tellusta kiinnostunut. Mutta sinänsä sopii tähän koska oli Jaskan kiusaaja. Aivan kuten tämänkin trollialoituksen tekijä. 😉
Meninpä vanhaan jekkuun, taas.
Silti oli syy epäillä muutakin...
Tai lehtorin sallia https://www.youtube.com/watch?v=BSe4p4IYlgg
Maisahan se taisi olla joka oli rakastunut Jaskaan, mutta Jaska se vain haaveili saavuttamattomasta. Näin se menee myös tosielämässä, harvoin menee kiinnostukset yksiin. 🙂
Mistä sellaisen Maisan sitten tunnistaa? Tai miten toimia, jos haaveilee saavuttamattomasta, ja kuitenkin lopulta yrittää nähdä sen Maisan siinä oikeassa valossa? Sitä pojan sydäntä ei niin helpolla uudelle aaltopituudelle käännetä.
Ei se olekaan tarinan opetus. Jaska tietää kyllä Maisan tunteista, hän ei vaan ole kiinnostunut. Eiköhän useimmat voi tarinaan jossain määrin lopulta samaistua. Vain todella harva saa sen tavoittelemansa rakkauden elämänsä aikana.
Joo, voin samaistua kyllä. Nuoruudessa oli eräs tyttö ihastunut muhun. Kävi teininä todella kuumana, mutta en lämmennyt itse. Olisiko ehkä pitänyt? Nyt aikuisena sitä näkee samalla tavalla eli yhteen suuntaan. Siinä jää äkkiä huomaamatta jopa edessä seisova aarre.
Ja tästä edessään seisovan (aarteen) näkemisestä on minua kerran myös huomautettu. Taisi sanoja tarkoittaa sillä vieläpä itseään. Mutta melkolailla saavuttamattomissa lankkuaidan takana on hänkin osoittanut olevansa.
Varo vaan, osaan puskea läpi vaikka betoniseinästä, jos syy on riittävän hyvä😊.
Millä kirjaimella XXXX oikeasti alkaa?
Kotimainen kirjain, yleinen täällä palstalla. Ei M, T tai H. Se voisi olla vaikka S?
Voisi olla vai on?
On.
Missäpäin S asuu?
Pohjoisessa.
Kesä oli jo vaihtunut alkusyksyn kauniisiin syysilmoihin, mutta Jaskan mielessä oli edelleen kesä. Niin kesäisen kevyeltä hänen mielensä tuntui edelleen, vain koska hän oli uskaltanut sanoa ääneen mitä tuntee. Eihän oikeasti sitä punatukkaista tyttöä ollut vielä saanut syliinsä, mutta toive siitä pitää Jaskan iloisena. Ja sen hän toivoi säteilevän myös hänelle, positiivisena energiana.
Jaska vihelteli itsekseen Arska Viskojan kappaletta "Ruotsin muotoisen pilven alla", siitä kun tuli aina jotenkin hyvä fiilis. Jaska ajatteli: "Hänen kanssaan se oli varmasti "Ruotsin muotoinen auringonpaiste. Ei mikään pilvi."
Ja niin Jaska jatkoi päivän touhujaan vilkuillen välillä olkansa yli, ihan vain jos hän sattuisi pyörähtämään lähistöllä.
-Nej, men! Det är Jaska igen!
Oi börje! 😘👌🇸🇪🇸🇪
Hejsan, Mats!
Kyllä Jaska kuitenkin ihan kotimainen🇫🇮 on. Läpikotaisin.
-Jaska
Aurinkoisena iltapäivänä Jaska makoili riippumatossa nauttien syyspäivän lämmöstä. Silmät suljettuina hän mietti hetkeä, jolloin punatukkainen tyttö tulisi hänen luokseen kylään. Miten he istuisivat taka- pihalla pöydän ääressä jutellen ja pitäen toisiaan kädestä kiinni. Miten tytön silmät loistaisivat kuin kaksi mantelinruskeaa tähteä, ja miten ne porautuisivat Jaskan pään sisään. Ja kuinka he lähentyisivät toisiaan, kunnes suutelisivat, kunnes menisivät sisälle ja riisuisivat toinen toisiaan ja lopulta rakastelisivat kiihkeästi kuin elämänsä viimeisenä päivänä. Pitkään, hellästi, rajusti ja monesti.
Tätä Jaska mietti, kunnes huomasi olevansa vain sama tylsä Jaska riippumatossa haaveilemassa. Äh, Jaskalle riittäisi jos saisi hänet edes kerran juttusille, vaikka kokiksen äärelle. Edes mahdollisuuden näyttää mitä hän tuntee ja ajattelee. Ettei hän vain leiki, vaan on oikeasti, kunnolla ja pitkään ollut ihastunut tyttöön. Eikä se lähtisi Jaskasta kuin tytön pyynnöstä. Oli hän sitä jo itsekin koetellut, turhaan.
-Vielä kerran, Jaska Jokunen
Nää Jaska kirjotukset on osin tosi hyväntuulisia. Älkää nyt sitä ruottia niin pilkatko.
Jaska on vähän kaksisuuntainen kaveri: välillä synkistelevä, välillä taas positiivinen. Silti rehellinen tunteistaan, ja pääosin muistakin asioista. Jotenkin tutunoloinen persoona, kuin peiliin katsoisi?
Ruotsi on rakas naapurimaa, ja toinen kotimainen kieli. Sitä pitää välillä viljellä täälläkin, ettei pääse unohtumaan.
-JJ
Totta toinen puoli.
Hieman kaksineuvoinenkin, välillä porautuen naapurimaajoukkueen mantelinruskeaan tähteen 😘
Jos se naisten maajoukkue on, niin käy hyvin.
Toki, tämähän on vain yhden miehen jäävi näkemys, sekä Jaskasta että Ruotsista 🇸🇪.
Jaska kuunteli radiosta jo kolmatta päivää putkeen Kerttu Keskarin kappaletta isänmaallisesta pilvestä ja päätti, nyt saa riittää!
Kanava vaihtui ja sen myötä Antonio Haparandan mennävuoden hitti "Den glider in" ja Jönssonin maalailut kirvoittivat Jaskan oivalluksen, riemun ja hämmennyksen sekaisiin kyyneliin.
Totta tosiaan "punatukkainen" voisi kai olla poikakin? 🤔Tytöt kun ovat usein niin kovin hankaliakin. Ja sitäpaitsi silloin kun pojat tosissaan rakastuvat, niin eikai siinä tyttöjä enää tarvita?
Kaiken tämän oivalluksen tuoksinnassa Jaska lopulta myös muisti, että hänen kansainvälinen ristimänimensähän oli Charlie Brown!
Den glider in, den glider in! Kappale päättyi. Jaska oli onnellinen ja huojentunut.
The end.
-JJ
Hauska+olet.+Ei+Jaska+Suomea+Ruotsiin+vaihda,+eikä+naisia+miehiin.+Naiset+on+Jaskan+juttu,+100%.+Eikä+se+muutu,+vaikka+kuinka+punatukkainen+ja+söpö+poika+tulisi+vastaan.
Toivottavasti Jaskalla on nyt parempi onni matkassa kuin Schulzilla, joka ei koskaan saanut omaa punatukkaistaan.
Viikonlopun ollessa jo ovella Jaska mietti miten saisi kerrottua haluavansa tavata hänet juttelun merkeissä, ihan lähiaikana? Ihan sellaista ikkunan alla huutamista ei voisi oikeasti tehdä, mutta jotenkin kasvotusten kuitenkin. Viestilappu käteen tuntuu vähän lapselliselta, silloin sivulliset eivät ainakaan kuulisi mitään. Tai sitten pitää löytää se sopiva pieni hetki olla kahden. Mutta koetapa löytää se tässä aikuisten kiire- kiire - maailmassa, missä jokainen tekemätön hetki on kuin rikos.
Tällaista mietti Jaska heti aamutuimaan, kahvikuppiaan pyöritellen. Ja minnekäs muualle ne ajatukset olisivat taas karanneet kuin hänen luokseen. Sellaista se on, kun ei osaa luovuttaa.
-Jaska
Syystuuli heilutti pihakoivujen lehtiä kuin ne olisivat sanoneet "Hei hei, Jaska. Junasi meni jo." "Olenko miettinyt ja tuumaillut liian pitkään, päästänyt jo tilaisuuden menemään ohi?", tuumaili Jaska ikkunasta katsellessaan. Vai oliko sellaista koskaan ollutkaan, muualla kuin Jaskan päässä? Niinpä Jaska päätti heti huomenna ottaa sitä punatukkaista tyttöä kädestä kiinni ja sanoa: "Sinä olet sydämessäni, syvällä ja lujasti. Sinä saat jokaisella kohtaamisella minut värähtämään pelkällä katseellasi. Ja vain sinä sulatat kaiken jään harmauden keskeltä, vain olemalla oma lämmin itsesi. En pyydä sinulta mitään, kunhan olet minulle rehellinen mitä tunteita sinussa herätän. Voit luottaa minuun, en ikinä satuttaisi tai leikkisi kanssasi. Silloin satuttaisin myös omaa sydäntäni."
Aika siirappista, myönsi Jaska itselleen. Mutta niin kovin totta. Kun vain saisi ne kerrottua hänelle oikeasti.
Kannattaa vaan uskoa kun juna on mennyt niin se on mennyt. Terveisiä Jaskalle, älä jää roikkumaan sellaiseen joka ei ole sinusta kiinnostunut. Kerrasta pitää uskoa.
Voi se noin olla. Alan jo itsekin siihen taipumaan, vaikka sen myöntäminen tuntuu luovuttamiselta. Hän tietää jo tarpeeksi mitä ajattelen hänestä, ja mitään ei ole silti tapahtunut. Viesti tullut minullekin jo selväksi: Oot ehkä kiva, mutta siinä se. Ei muuta.
Jääköön nämä jaskailut jo tähän.
Jaska "ei jaksa enää" Jokunen
Liika yrittäminen on vain ahdistavaa. Kerrasta pitää uskoa vaikka olisi miten voimakkaat tunteet. Saat kyllä ajatukset selvitettyä, vaikka kauan se onkin kestänyt, luotan siihen!
Juu, eiköhän ne hiljalleen sula. Pahoittelen aiheuttamaani häiriötä ja poistun takavasemmalle heittelemään palloa. Jospa suuri ahaa- elämys kääntää tunnekytkimen oikeaan asentoon kertarysäyksellä.
JJ
Tullut heiteltyä palloa seinään ja kopiteltua jo tarpeeksi. Tajusin lopultakin tärkeän asian: Tykkään hänestä kyllä paljon, mutta olen luonut päähäni jonkinlaisen piilotetun pakomaailman hänen ympärilleen. Se ei ole tasapainoista toimintaa eikä aitoa tunnetta.
Siksi päätänkin nämä Jaska Jokusena kirjoittelut lopullisesti tähän, etten jatka tällaista virtuaalisen tunnemaailman pähkäilyä. Siellä oikeassa elämässä on ihan tarpeeksi järjesteltävää, joten siirryn niiden haasteiden pariin. Jos hän tämän sattuu lukemaan, tietää ehkä mitä tarkoitan. 💙
-It's hard to be a tonttu, ei ku Jaska.
Voi Jaska pxxxa,
Oot sie ottanut MaisaTellun jutut niin tosissaan? Sehän veti sua vain höplästä kuten kaikkia poikia. Ei se oo tosissaan missään virtuaalimaailmoissa. Ne ovat vaan satuja ja tarinoita ajankuluksi ja huumorilla. Ässän elämä on oikeassa realityssä ihka oikeassa maailmassa ja näyttääolevan siitä Jaska melko kaukana. Olisihan se voinut olla toisinkin jos Jaska Charlie olisi ollut hieman rohelikompi tempauksissaan. Ässä ennätti Jaskan tuumaillessa tarttua toiseen pitkään hihaan vai oliko se nyt sitten toiste päin, että joku kääri hihansa ja otti ässän...ei siinä auttanut muuta kuin vikistä hiirenä.
Näinhän tässä nyt kävi. Onneksi on sentään nämä omat pallot joita voi kopitella, vaikka seinä tulikin rakkausrintamalla vastaan.
-JJ
Vedätys senkun vain jatkuu...
Minulle tuosta "Ässästä" tulee mieleen vain eräs palstan vakiokohde tai -haukka. Tässä ei ole kyse hänestä, mutta samapa tuo. I'm over and out here.
-JJ, eli se originaali Jaska J.
Ikkuna on ihan lumessa. Vaikken näkisi siitä edes läpi on sulle sydämessä aina ihan pehmeä kohta ja sä oot se rakkain muisto, Jaska. Halusin sanoa sulle, että sussa on jotain ihmeellistä mitä kenessäkään muussa ei ole. Sussa on jotain mikä tuntuu paratiisin auringolta. Paremmin en sitä pysty selittämään enkä edes yritä. Ymmärrän sen kuitenkin, luulen.
Mulla on taipumusta arvailla asioita oikein. Ja väärin. Luulen, että näen sut päivä ennen kuin kuolen. Joskus kun me ollaan molemmat vanhoja. Ja jos näen en voi olla iloisempi. Arvasinko oikein vai väärin... se me nähdään joskus vuosikymmenten päästä. Jos me nähdään silloin se on parasta mitä meille voi tapahtua. Kaiken senkin arvoista etten nyt voi juoda kokista sun kanssa etkä oo tuolla lumessa että juoksisin sun syliin. Juoksisin kuitenkin alas ilman kenkiä tai avaimia tai jotain muuta yhtä järjetöntä. ❤
Mulla on hyvä pakkasen kesto. Voin tulla seisomaan sinne alas ikkunan kohdalle huutelemaan sulla kaipuutani. Ja otan kokikset mukaan, jotta voidaan juoda niitä yhdessä lämpimässä saman viltin mutkassa sohvalla takan loisteessa.
Juokse vaan alas, jos mut näet siellä. Ei sulla tule ikinä kylmä mun seurassa, niin kauan kun mussa vain veri virtaa.
Oot sen verran kuumottava nainen...
Jaska Jokunen, paukkupakkasen keskeltä
Mun pakkasen sietokyky on melkein yhtä hyvä kuin kissalla. Saatat olla hieman vastuuton yrittäessäsi sekoittaa mua niin että juoksisin ilman järkeä alas. Mitä vähemmissä vaatteissa ja mitä enemmän pakkasta, sitä parempi sulle varmasti, mutta luotan suhun että herrasmiehenä muistat ja muistutat kaikista tylsistä pakkasrealiteeteistä niin kuin talvikengistä.
Vai jääkö mulle vaan kaks vaihtoehtoa selvitä ilman hypotermiaa. Tulla sun takin alle lämmittelemään tai sit sun on pakko heittää mua lumipallolla että lämpenen vähän suuttuessani :)
En olis missään niin mielelläni kuin sun vieressä sohvalla viltin alla. Mutta me taidetaan olla kiinni elämän realiteeteissa. Tai ehkä ei edes niissä lopulta, vaan kohtalossa. Siinä mitä meille on kirjoitettu ja miten. Sut on kyllä kirjoitettu muhun. Siitä oon täysin varma. Et edes uskois millaisin tavoin maailma on muistutellut susta, ehkä naurattais jos tietäisit.
Vaikka ei mua muistutella tarvitse, oot jättänyt lähtemättömät jäljet muutenkin. Kaikessa hyvässä. Sen ihmisen muistaa aina, jonka vuoksi juoksisi ilman kenkiä pakkaseen.
Kyllä herrasmies pitää neidosta huolta, oli hän se oikea tai ei. Voin paiskata lumipallolla ja kiusata sinua, jos sillä lämpenet ja paremmin tarkenet. Sen punatukkaisen ottaisin takkini sisään milloin vaan, ja hehkuisin hänelle syvää lämpöä aina luiden ytimiin saakka.
Elämän reaaliteetit on tylsiä eikä niille saa antaa liikaa painoarvoa. Ilman haaveita elämä on harmaata, enkä halua elää sellaisessa betoninharmaassa mielenmaisemassa. Onneksi sisälläni asuu pieni aurinko, joka muuttaa kaiken harmaan lämpimäksi oranssinkeltaiseksi. Se olet sinä, punatukkainen tyttö.
Tulet mieleen aamun sarastaessa, oven kolahtaessa tietyllä tapaa tai tietyn musiikin soidessa. Katselen ja ajattelen, kunnes huomaan ajattelevani kommenttiasi ajatuksiini. Hölmöä, mutta niin se vain on.
Juoksetko luokseni jos vaikka lausun sinulle runon?
Jaska Jokunen, keskiyön runoilija?
Älä heitä lumipallolla, tuun mielummin sun takin sisään :) tai heitä jos haluat että ihan lumiset punaiset hiukset liimautuu sun lähelle lämmittelemään.
Niin, haaveet jää elämään. Samat haaveet.
Tunnistan tunteen. Sen että ne tunteet elää ja tulee pintaan helposti. Ja se on hyvä paikka olla. Tuntea. Tunnut sydämessä elokuvia katsellessa. Ja musiikkia en edes voi kuunnella kuin yksin, koska niin paljon tunteita tulee pintaan. Oon iloinen siitä lämpimästä paikasta ajatuksissa, joka olet sinä.
Mut nyt meen nukkumaan. Hyvää yötä, keskiyön runoilija :)
Aamun hämärässä maistellen kahviani mietin kuinka upeeta, mahtavaa ja tajunnanräjäyttävää olisi jos oikeasti olisit hän. Lähden välillä leikkiin mukaan, vaikka tiedän ettet todellisuudessa ole Se Punatukkainen Tyttö. Paljastat sen noilla :) hymiöilläsi. Maneerit, ne paljastavat maneerit...
Jaska, kofeiinin kirkastamin ajatuksin
Ehkä niin ja voihan se olla että se mikä on ajatuksissa lämmittävää ja lohduttavaa voisi todellisuudessa myös pelottaa.
Sun kirjoitukset muistutti mua jostain mitä oon kirjoittanut lähemmäs kakskyt vuotta sitten sydämeni sekoittaneelle pojalle. Mihin tää aika meneekin näin nopeasti. 20 vuotta olisi varmasti tarpeeksi pitkä aika unohtaa jos sydämessä olis tippaakaan kykyä siihen. Miten paljon turhaa energiaa tulikaan käytettyä vuosien aikana siihen, kun ei paremmin ymmärtänyt :)
Tulee niitä 20 vuoden takaisia huolettoman nuoruuden juttuja välillä mieleen itselläkin😊. Se tietty punatukkainen(ellei väri ole vaihtunut, taas) nainen on vasta muutaman vuoden kulkenut mukanani.
Todellisuutta ei tiedä kuin kokeilemalla. Täytyy saada toinen kainaloon tutkittavaksi ja opittavaksi. Mutta siinä veri vasta punnitaan onnistuuko saada. Haaveita on helppo pyöritellä, mutta oikeat teot vaatii uskallusta.
Katsotaan ja käännetään kortti kun aika on.
Runo keskiyöhön:
Keskiyön tunti sydämessä viipyi,
odottavan sydän hiljalleen hiipui.
Vaan sammunut ei hehku naisen,
sitä puhalteli eloon runoin miehen.
Hehku nainen hehku vielä,
sua vielä tuntein aattelen.
Aika meille vielä yhteinen,
Kun säilyy lämpö katseiden.
JJ
Aika on kyllä kauniisti kullannut kaikki ne nuoruusmuistot, ne valmiiksi kultaiset ja muutkin. Olin tosin onnistunut unohtamaan miten paljon vahva tunne myös raastaa. Vähän niin kuin liian kuuma liekki. Ajattelin optimistisesti että ikä tuo syvää rauhaa siihenkin. Ei nähtävästi..
Puolet vähemmän tunteita olisi oikeasti ihan riittävän lämmin liekki.
Kirjoitin oikeastaan siksi, että mulla on ollut olo, että polut on kulkemassa vielä kauemmas toisistaan. En tiedä mistä se olo tulee. Ehkä siitä millaiseksi hulluksi tää maailma on mennyt ja menossa.
Mitä ikinä ne polut onkaan, ne on niin tarkoitettu. Se, joka ne meille määrää kyllä tietää mitä tekee. Pitää vaan kulkea sitä omaa polkua mahdollisimman hyvin, ja toivoa, että silloin se polku vielä kääntyy sinne minne halusi päästä. Mä en usko, että se edes on omissa käsissä. Parempikin niin, mutta tää on varmasti vielä pitkä tie.
No, mutta halusin vaan sanoa tänne ilmaan sen, että tunteet on tallessa, haaveet elää sydämessä. Eikä ne sieltä mihinkään katoa vaikka elämä veisi kauas. Intuitio kuiskii että ehkä välimatkaa tulee ja tuntuu vähän surulliselta. Toivottavasti se lopulta tuo takaisin.
Vaikka en silti yhtään halua että tuntuisi ihan teini-ikäiseltä. Tykkään omasta rauhallisuudestani ja siitä että kehoni on omassa kontrollissa eikä sydän hypi kurkkuun toisen katseen takia :) Saati miten se pyörähtäisi ympäri kosketuksesta.
Välillä toivoisin voivani päästää kokonaan irti ja antaa Luojan/ universumin päättää löytääkö jonkun polku omani viereen koskaan vai ei. Kaikenlaisten karttojen tutkiminen ja erikoisten reittimerkkien kiinnittely vetää kuitenkin liiaksi puoleensa.
Sellaista tämä kirjoittelu ja tuuleenhuutelu nettipalstallakin on: Turhaa puuhastelua vain mielenrauhan vuoksi. Mutta silti se tuntuu oleelliselta. Pelkkä hiljaa oleminen tuntuu totaaliselta luovuttamiselta ja hanskat naulaan ja kirves kaivoon mentaliteetilta. En ole vielä siinä vaiheessa, mutta ehkä joskus sitten kun tukka lähtee ja järki tulee tilalle. Tai se klassinen saavillinen kylmää vettä niskaan...
JJ
Paljonko lämpömittarisi näyttää? Taitaisi tulla jääpuikkorivistö joka kalisee tuulessa..
-4°C, eli taitaisi tulla Jäämies koko Jaskasta. Tai hitaammassa kaadossa tuulen kera jopa lumiukoksi?
Siihen asti annan liekin leimuta 🔥.
Jaska
Taidat olla pohjoisen rannikon poikia kun noin vähän. Meillä 8 pakkasta. Eikä ole punaiset kutrit kuurassa.
Tiedän tuon tunteen. Oon miettinyt viime aikoina paljon näitä asioita ja koko elämää. Vaikkei mitään vastausta olekaan.
Ajattelen sen niin, että kolme asiaa tiedän varmaksi eikä ne ole sattumaa. Ja niistä sitten pitää muodostaa kokonaiskuva ja yrittää ymmärtää.
1. Se nuoruuden kohtaaminen oli tarkoitettu tapahtuvaksi. Kaikki siitä.
Mun ei edes pitänyt olla siellä, mutta jostain syystä olin. Paljon sellaista mitä on vaikea selittää.
2. Mutta sitä ei ollut tarkoitettu jatkuvaksi sitä oletettavaa reittiä että naimisiin, lapset ja loppuelämä. Kaikki meni aina jollain oudolla tavalla ristiin. Eikä edes ollut kiinni siitä ettei olisi yritetty. Yritettiin mutta aina jotenkin se oli niin kuin vesi joka valuu käsistä.
3. On jotain muuta mitä on tarkoitus tehdä, mutta ei ole tarkoitus unohtaa eikä kadottaa toisiamme. Näen omassa elämässä jotain millä ehkä on oma tarkoituksensa. Elämä menee vähän erikoista reittiä tms. Ja samalla se muistuttelee siitä, että kaikella on tarkoitus. Mä oon hääpäivänäni kuullut kohtalon saattelemana vahingossa kappaleen joka soi silloin melkein 20 vuotta sitten sillä samalla hetkellä kun oon nähnyt hänet ensimmäistä kertaa. Kaikista maailman päivistä just silloin. Oli lievästi sanottuna kummallinen olo olla valkoisessa mekossa ja joku kukkakimppu kädessä ja kuulla just se just silloin. Tarpeeksi paljon kaikkea mitä ei voi selittää.
Kun oon miettinyt sitä asiaa Jumalan kautta, oon ajatellut sitä että yks mun vioista on varmaan olla liian itsepäinen, vannoa jotain ja olla luovuttamatta. Voisin kuvitella että ajatus siitä etten ikinä antais minkää erottaa, edes Jumalan, olisi voinut olla mun ajatus. Mutta se on väärin. Oikeasti se on niin, että mikään muu ei voi, paitsi Jumala. Ehkä mun on pitänyt oppia se. Että elämä on Jumalan käsissä ja se pitää hyväksyä. Mä uskon myös, että kun sen hyväksyy ja yrittää elää mahdollisimman hyvin oman polkunsa, saa sen ja enemmän kuin mistä luopuu. Ei me oikein tiedetä mitä tämän elämän jälkeen on, mutta mä en jaksa ajatella kaikkia kauas vieviä polkuja ellen ajattele myös sitä. Että pääsisi vielä siihen syliin mihin tuntuu että kuuluu.
Mutta eipä sitä kukaan tiedä. On kai vaan kaksi vaihtoehtoa tuo, tai vaikea todellisuus missä on niin paljon hankalia realiteettejä että mitä siitä tulis, kuka tietää.
Halusin sanoo sulle vielä jotain.
Jos olisin tiennyt että me onnistuttaisi olemaan yhdessä olisin odottanut sua vaikka koko loppuelämän.
Mikään koko elämässä ei oo sattunut yhtä paljon kuin sun menettäminen. Vaikutan sen takia nyt tosi vahvalta ihmiseltä, koska mikään muu ei enää tunnu kovin pahalta sen rinnalla. Jokaikinen kerta kun elämässä huomaan, että kestän kipua ihmeen hyvin, muistan miksi niin on ja sydämessäni sanon kiitos, Xxxxx.
Kiitos. Kaikella lämmöllä ja rakkaudella sanottuna. Kaikki kasvatti.
Mutta tätä mä en oikeasti kestä. Luulin että tuntuisi helpommalta muttei tunnu. On niin kuin koko sydän olisi ihan suojaton. Kai se onkin. Ehkä vähän ironista olla niin kiitollinen jollekin ihmiselle omasta vahvuudesta ja sit murentua pieniksi paloiksi juuri sen lähellä.
Sellainen yksinkertainen tilanne, jossa oltais vain lähekkäin. Tekemättä mitään tai mitä vain. Siinä vois vielä hengittää, ehkä. Kun mitään muuta maailmaa ei ole. Voin kuvitella liian hyvin miten se menisi: Sun lähellä tuntuu ihanammalta kuin missään. Hymyilyttää, on elossa, onnellinen. Oon huono kuvailemaan, mutta se tunne oli aina sellainen että olisin hypännyt vaatteet päällä veteen jos säkin. Eikä mitään muuta edes tuntisi kuin sen hetken. Paratiisin aurinko. En usko että aamulla tuntuisi kovin erilaiselta. Korkeintaan tulisi vähän huvittuneena mieleen että miksi kastoin kaikki vaatteeni, miksi juoksin ulos ilman kenkiä jne. Tietäisin kyllä varsin hyvin miksi ja sama tapahtuisi ihan helposti uudestaan.
Mutta oon melko varma että me onnistuttais rikkomaan toisemme silloin kun ei oltais vierekkäin. Alkaisin ajatella että ehkä sä et tahdokaan ja pelästyisin sitä miten kipeältä se ajatus yhtäkkiä tuntuis. Sit olisi pakko ottaa vähän etäisyyttä että pysyy kasassa itsensä kanssa ja kun toinen ymmärtää sen väärin ja sama toistuu kummallakin, ollaan sit saatu toisemme rikki. Näinhän se menisi, eikö. Ei tahallaan, vaan vahingossa. Koska tää kaikki on vähän liikaa. Ja me ollaan molemmat saatu kaikki elämä jo niin monimutkaiseksi ettei edes olisi helppoa.
Ja joo, se olis auttanut että oltais menty heti jonkun Elviksen vihkimänä naimisiin. Niin kuin tietona että ei oo mitään muuta tai ketään muuta mihin paeta vain siksi että omat syvät tunteet pelottaa.
Ei mun tarvi sitä varmaan selittää, kyllä sä tajuat. On helppoa olla vahva kun on hyvät muurit. Pelottaa ihan liikaa kun joku onkin sisäpuolella. Mä en kestä itseäni miten paljon pelotat mua. Yritän epätoivoisesti paeta, en ikinä sua mutta jotain omaa epätoivon tunnetta. Tai sitä ihan liian kuumaa liekkiä.
Tunteet pysyy ja haaveista en pysty luopumaan mutta tuntuu helpommalta ajatella sitä että ehkä me kohdataan vasta vuosien päästä. Kaukana tulevaisuudessa. Mun intuitio sanoo jotain sellaista. Jotain tällaista halusin vielä sanoa tänne ilmaan. 👋
Kaunis kirjoitus varmasti kauniilta sielulta. Ei noin avointa ja vapautunutta ajatusvirtaa voi muuten syntyä.
Haluaisin niin uskoa sinun olevan hän, jonka perässä hyppäisin itsekin kylmään veteen. Vain koska hän meni edeltä. Hän vain ei ole minua menettänyt koskaan, sillä meitä ei ole ollutkaan. Jokin käsinkosketeltavan näkyvä yhteys meillä on ollut, ja sen haluan edelleen pitää, ellen muuta voi saada. Koska sekin yhteyden tunne saa sisäisen aurinkoni hehkumaan.
Minäkin olen pelännyt yhdessäolemisen liekin roihuavaa voimaa. Vaikka sitä roihua olen toivonut täyttämään tyhjyyteni, pelkään sen satuttavan meitä molempia. Ja sen vuoksi vedin jo pariin kertaan tunnekuohulle käsijarrun päälle. Elämä on jo monimutkaista, se on totta. Silti jotkut asiat on selkeitä: kun kohtaa jonkun itselle erityisen, hänestä ei päästä irti. Ei, vaikka se satuttaisi.
Olisin vieläkin valmis karkaamaan hänen kanssaan vaikka sinne Vegasiin Elviksen vihittäväksi. Jos se muuttaisi maailmamme fantasiasta todellisuudeksi, jossa hän lopulta uskaltaisi päästää minut lähelleen. Vaikka loppuelämän ajaksi, jos minua sinne asti joku jaksaisi. Ehkä kohtaamme vielä avoimin mielin, rohkeina ja valmiimpina ottamaan toisistamme kopin.
-Jaska Jokunen, ihan itse
❤😊👋
Tänne kirjoittelu on eräänlaista itsehoitoa. Kun tarpeeksi juttuja pyörittelee, huomaa niiden löytävän oikean tasonsa. Liika höyryäminen jää pois ja kuohut tasoittuvat leppoisaksi aallokoksi.
Odotan silti hänen näkemistään, koska se pyöräyttää sisäisen voimakoneeni käyntiin. Nyt se jyskyttää tyhjäkäynnin ja hyytymisen rajalla. Tule ja laita sitä kaasua lisää, kiitos. Osaat sen kyllä😊.
Jaska J.
Millaiseen miljööseen tulisin?
Riippuu siitä mihin aikaan tulet: Työajalla kevyeen perusteolliseen ympäristöön, sen ulkopuolella tavalliseen keskiluokkaiseen miljööseen. Ei hienoa tai glamouria, mutta mitäpä muuta voikin Jaska Jokuselta odottaa? En komeita kulisseja rakenna, enkä turhia kiiltokuvia kaipaa. Vain aitoa elämää ja rakkautta, niistä syntyy voima.
JJ
Mulla on aavistukseni siitä miten ja milloin me vielä nähdään. Oon oppinut luottamaan omiin aavistuksiini, mutta jätän nyt ne selittämättä enemmin koska kuulostaa aina vähän hullulta sanoa ääneen jotain sellaisia asioita.
Jos sä halusit saada sille varmistuksen että me tunnetaan toisemme, voit kysyä jotain mihin tiedän vastaukset ja yritän vastata sulle. En kirjoita tänne mitään nimiä, mutta ei mulla oo tarvetta peittää mitään näistä ajatuksista sulta. Oon ihan iloinen, jos tiedät tän kaiken. Kyllä sä varmasti sydämessäsi tiedät kuitenkin, jotenkin.
Ja tiedoksi etten muuten välitä tuon taivaallista mistään kulisseista tai puitteista tai vastaavista. Ajattelen ihan samalla tavalla kuin säkin ja tuntuu kivalta että sanoit noin, koska nykyään tuntuu että kukaan ei enää edes ymmärrä kun niille yrittää sanoa että se on tärkeää että tuntuu aidolta eikä miltä kaikki näyttää. No eipä se mun ongelma ole, mutta ajatus jostain sisältä tyhjästä ylellisyydestä on kuin suoraan pahimmista painajaisista. Ne on lopulta kuitenkin yksinkertaisia asioita, jotka tekee onnelliseksi.
Mut tuli muuten mieleen, että tykkään kun ihmiset osaa tehdä käsillään jotain. Se on kaikista arvostettavinta. Oon huomannut jo kauan aikaa sitten että osaat.
Kirjoitit jotain järjestä jossain ylempänä ja halusin sanoa senkin vielä, että sun vahvuus on kyllä se sisäinen voimakone ja älä yritä väkisin sitä järkeä takoa itseesi. Ihmiset on eri tavalla rakentuneita ja sä kuljet ihan täydellisesti sielusi voimalla. Järki on yliarvostettua, ja sanon tän tälleen liikaa ajattelevana ihmisenä.
Se tekee näistä tunteista niin pelottavia, että ne on totta. Vaikka se Elviksen aamenelle karkaaminen. Tiedän sisälläni että sun kanssa oikeasti voisin tehdä niin. Kaikista järjellisistä ajatuksista huolimatta. Kuka voi olla pelkäämättä sellaisia tunteita.
Eikä se aina oo edes se tunteiden voiman pelko vaan just sun kanssa mun päähän alkaa nousta ihan järjettömiä ajatuksia. Siis vaikka muistan mun just vähän aikaa sit lohjenneen poskihampaan. Ja se alkaa tuntua ihan ylitsepääsemättömältä että näkisin sut haljenneen poskihampaani kanssa. Ja tottakai tiedän että tällaiset ajatukset on ihan pölvästejä mutta minkä niille voi. Mulle ei tuu tällaisia ajatuksia paitsi kun kyse on susta, joten en oo tottanut niihin. Tiesin kyllä silloin kun oon sut ensimmäisen kerran nähnyt että käänsit koko maailman ylösalaisin. Tai oikein päin? Mutta en kyllä arvannut että vielä parinkymmenen vuoden päässä olisin tässä ja taistelisin kaikkien järjettömien poskihammasajatusten kanssa. Kiitti kauheesti 😄
Ei tule velksapommia.
Velkapommi on peruttu.
Näin se menee
Ota tyttö yhteys jaskaan....
Voi kuule. Oikea Jaska löysi aikoinaan toisen. Sen jälkeen ei ole normi miehiä tullut vastaan. T. Punapää