lapsuudesta asti koko elämän jatkunut.
Isä ja äiti olivat kylmiä ja kylmän puolison myös valitsin.
Onko täällä kohtalotovereita?
Miten vaikuttaa ihmiseen?
Millainen olisin, jos olisin saanut nauttia noita herkkuja?
Isä ja äiti olivat kylmiä ja kylmän puolison myös valitsin.
Onko täällä kohtalotovereita?
Miten vaikuttaa ihmiseen?
Millainen olisin, jos olisin saanut nauttia noita herkkuja?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä, vanha nainen, olen myös elänyt vaikean ja rakkaudettoman elämän. Äiti ei kuulunut lapsuuteeni lainkaan, vaan kasvoin äidittä alkoholia käyttävän isän ja sisarpuolen kanssa.
Lukemattomat kerrat sain selkääni sisarpuoleltani, kun olin lapsi. Hänoli minua toistakymmentä vuotta vanhempi ja piti minulle kovaa kuria niin fyysisesti kuin myös henkisesti.
Koulussa olin kiusattu, kun olin vaatimattomista ja kurjista oloista, minkä varmaan koulukaverini aistivat ja huomasivat. Olinkin alisuoriutuja koko kouluelämän ajan.
Avioliiton solmin ja siinäkin mies joi sekä manipuloi paljon minua. Sain myös lapsia ja yritin selviytyä ja hoitaa lapseni hyvin.
Lapseni ovat jo omissa elämissään ja myös hyvissä ammateissa. Itse olen aikaa sitten eronnut. Olisihan sitä paljon asiaa, mutta jääköön. Eli olen elänyt rakkaudettoman elämän, mutta selvinnyt jotenkuten räpiköiden. En ole vaipunut itsesääliin enkä nykyisin ole myöskään erikoisen masentunut.
Elän parasta aikaa elämässäni näin vanhoilla päivilläni eläkkeellä.
Tutun kuuloista, aloittaja ! Ei-toivottuna lapsena ei lämpöä herunut.
Ei onnistanut myöhemmässä elämässäkään paremmin. Lienkö kasvanut liian
araksi ja pelokkaaksi, ettei itsekää osaa tunteita näyttää, kun ei ole mitään
kokemusta lapsena ja nuorena normaalista perhe-elämästä ja ihmissuhteista
saanut. Paljon on jäänyt paitsi. Vaikka minkä yritti, elämä ei taivu kaikkeen.
Vanhempani riitelivä aina. Haukkkuivat toistensa lisäksi myös vastapuolen sukulaiset.
Äitini oli tyly, vihamielien, ahne tyranni. Isäni oli kännipäissään väkivaltainen.
Pikkupentuna itkin usein sitä vanhempieni riidan joukossakuulemaani, että jos minua ei olisi niin heidän elämänsä olisi paremmin.
Mikään mitä tein tai sain aikaan ei ollut riittävän hyvää.
Olin 14v alkaen kaikki kesälomat "oikeissa" töissä ja jokainen palkkakillinki oli tilitettävä äidilleni.
17v ikäisenä olin EG:n tiilitehtaalla 3-vuorotyössä urakkapalkalla latomassa tiiliä uunivaunuihin. Ansaitsin silloin noin 350mk/kk. Yläpuolen hampaiden 5:n pienen reiän paikkaus olisi maksanut noin 70mk. Kävin kysymässä hampurilta. En saanut paikkauttaa vaan yleislekuri veti leuan tyhjäksi 5:n hampaan erissä ja isäni tuttavan tuttava kelloseppä teki tekarit noin 1/4 osalla mitä ne olisivat maksaneet teknikolla.
Oppikoulussa en koskaan saanut riittävän hyviä koenumeroita enkä todistusta. Ainoastaan luokan ainoa 10 olisi kelvannut koenumeroksi. Keskiarvoni oli aina luokan keskiarvon yläpuolella mutta kun en ollut priimus!
Myöhemmin opin arvostamaan tuota tylyä lapsuuttani ja varhaisnuoruuttani karaisevana elämän vaiheena. Läksin siitä huushollista ennen silloista äänestysikää eikä ikävä tullut missään vaiheessa.
Olen hyvilläni, ettei minun tarvitse olle vanhemmilleni kiitollinen mistään muusta kuin ehdottomasta rehellisyydestä ja vastuusta omista tekemisistään.
Puolison valinnassa kotini kokemukset olivat väistämättä vaikuttamassa.
Tuota taustaa vasten ovat viimeiset 56 vuotta olleet onnelista aikaa!
Viimeiset reilu 20 vuotta suorastaan leppoisaa ja olotilaltaan tyytyväistä.
Laskivat sinut kuitenkin oppariin.
Tiedän muutaman henkilön, joilla oli haluja/kykyjä oppikouluun, niin faija kylmästi esti.
Peruste: ei meillä varaa tai ansioon vain työn syrjään kiinni!
Vaimoni oppikoulu estettiin juuri tuolla perusteella. Lisänä oli mielipide, ettei tyttöä kannata koiluttaa koska tytöt menevät naimisiin ja jäävät joka tapauksessa kotiin hoitamaan taloutta ja lapsia.
Anoppini sanoi avioiduttiamme, että nythän E- - voisi ryhtyä opiskelemaan kun hänellä on mies H- - joka maksaa ja elättää.
Ystävä, oletko Laiska-Lasse nimimerkki?
Tämä kysymys ano eilen 15:45.
Kirjoitan tässä todellisuutta.
En aloittaja-Friidun tapaista juopunutta Päästä-kalloilua.
-
Olinkohan 11v. kun sain ensimmäisen Haukeni Virvelillä.
Laitoin sen Ranta-nurmelle ja kävin hakemassa Kala-Puukkoni. (Rapala SF)
Palasin puukkoni kanssa ja silitin Haukea ensin.
Hauki kiemurti ja puri minua käteen.
5 Pistosta.
Sen jälkeen otin hellyyteen ihan toisen-laisen asenteen.
En sentään raadellut Kalaani riekaleiksi.
Leikkelin sen näteiksi viipaleiksi.
Minulta sai helposti halutessaan turpaan koulussakin.
Muistelen faijani sanoneen äidilleni.
Tuosta pojasta tulee vielä aika-moinen Karju.
Sen jälkeen äitini kohteli minua aina kunnioittavasti.
Kuolemaansa saakka.
Tässä sitä nyt ollaan.
Elämäänsä tyytyväisenä 70v.
H.
Voi kullinmuru, ainako sä mua muistat ja ikävöit pusipusi💘
Kyl on vaikiaa😢 nyyh nyyh yhhyyy hyhhyhhyhyyy...
Nää kaksi viimeistä olivat tosi halventavia!
Jos ihminen ei ole saanut hellyyttä, niin miksi te irvuilette?
Saattaa tosin olla sama ihminen päätellen noista emoijista (yleensä yli 70 ei enää käytä emoijia).
Oletteko tosiaan jo yli 70?
Aloittaja, älä välitä, älkääkä muutkaan.
Tarinanne on tuttu monelle.
Hyvä että otatte esille tämän, ehkä yhdessä funtsien ja kertoillen pääsemme asian yli ja opimme hyväksymään, ja emme ole katkeria.
Sen ajan vanhemmilla oli paljon huolia, oli ollut sota-aika ja joutuneet kokemaan paljon raskasta.
Olivat itse traumaattisia, ja varmaan eivät itsekään olleet saaneet lämpöä ja hellyyttä.
Mitenkä olisivat silloin osanneet antaa sitä.
Sitäpaitsi ei siihen aikaan kuulunut sellainen tapoihin.
Meidän pitää ymmärtää myös vanhempiamme.
Kun sen ymmärrämme niin emme ole katkeria, vaan alamme muistelemaan lämmöllä vanhempiamme jotka niukoissa oloissa kasvattivat meidät, ja huolehtivat.
Ruokaakin saimme tarpeeksi, siitä todisteena se, että olemme vielä täällä.
Miksi valita kylmä puoliso, siksikö että on tottunut kylmyyteen lapsesta lähtien.
Voisi valita toisinkin.
Huruhunks taas itrvailee ? Sama virsi aina.
Huruks on tunneköyhä raatelija, ei siitä kannata välittää.
Lisäksi huru = Ruuneperi, satuilee silmät päästään. Täytti 11.5 2020.85v. Pyörätuolivanhus ei oikeasti tappele.
Eipä sitä huomaa kun on kovat vietit perheen perustamiseen. Exäni oli vitsikäs ja hauska, ei parikymppisenä kovin analysoi tulevan isän luonnetta. Valitettavasti verbaalisuus esiintyi myös ikävästi, kaikki piirteeni tulivat tuttavillemme selväksi vitsikkäästi, alentavassa valossa.
Rakastavan ja minua arvostavan lapsuuskotini kasvatuksen turvin en pitkään aikaan edes huomannut vinoilua, naurahdin vain. Olin onnellinen perheestäni. Tuttavat alkoivat sanomaan, Miten kestät, on kuulemma kiusallista kuunnella exän vitsejä minusta.
Nöyryyttäminen paheni, laajeni sanoista tekoihin. On siitä traumoja jäänyt, mutta ei kovin pahoja. Huomaan toisten parisuhteessa heti hienovaraisenkin naljailun, joka on tarkoitettu toisen loukkaamiseksi ja tekisi mieli sanoa, mutten sano.
Nykyinen parisuhde on tasa-arvoinen ja arvostamme toisiamme.
Tämän kokemuksen perusteella luulen että pahinta on lapsuudessa koettu nöyryyttäminen tai väärin kohtelu. Jos lapsuudessa saa riittävän hyvän itsetunnon, kestää paremmin myöhempiä loukkauksia.
Voi voi, mutta oletettavasti ei osaa. - Nm. Kylmä rakkaus
Koronan aikana varsinkaan ei yksinelävällä vanhuksella ole montakaan joka osoittaisi hellyyttä.
Se hellyyden osoittaminen ei kuulu niin paljon suomalaiseen karuun kulttuuriin.
Pitäisi vain oppia elämään niin että sitä ei kaipaisi, että saisi sen tyhjyyden täytettyä jollain muulla.
Kotieläin olisi hyvä.
Entäs ihan tavallinen nallekarhu, jota pitää kainalossaan.
Moni leski pitää aviopuolisonsa nuttua vierellään.
Mitä keinoja keksitte?
Olisi parempi keksiä keinoja kuin vain valittaa että ei oo ketään.
Eli keksitäänpäs yhdessä keinoja!
No en tiedä, minun piti lähteä 15 v Kotkaan merimieskouluun. En päässyt, alaikäinen lukioon. Minusta tuli ikuinen opiskelija.
Vaikka 'rakkauteni' saattaa olla viileän laista, niiin onneksi on olemassa heitä, joita voi halata. - Nm. Vilpittömästi