Nyt on aika aloittaa marjojen poimiminen.

Lakka on parhaimmillaan poimia ja nyt kun siellä ei ole vierasmaalaisia värvätty , niin saamme ite poimia. Ja hyvä niin , lakkaa on hyvin ja helteellä vanhenee nopiasti. Tänään kymmenen euroa taitaa olla kilohinta, kyllä sillä kannattaa mennä jo metsään . Kohtuullisen korvauksen saa ja ite saa määrätä työn vauhin ja työajan. Mikäs sen parempaa hyvään tottuneille . Kaikki on omassa vallassa.
49598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Ulkomaalaiset poimivat pelkästään Hyryllä yli miljoona kiloa marjoja vuosittain. Kotimaisin voimin ei päästä puoleenkaan tuosta määrästä vaikka maksettaisiin pomijalle tuplahinnat. Teollisuus ja sen työpaikat tarvitsevat marjansa. Ilman ulkomaalaisia tämä tavoite ei täyty. Tunteilla ei ole näissä asioissa paljonkaan merkitystä.

Äänestä
  • Yli miljoona kiloa Hyryltä ? Jos olisi ollut 100 poimijaa niin jokaisen olisi pitänyt poimia yli 10000 kiloa,eppäilempä vahvasti tätä !

    Äänestä

  • Älä kulanssi kititse, painetaan kohta sua perseeseen

    Äänestä

  • Jätä tuosta miljoonasta nolla pois niin ollaan lähempänä , vieläkin paljon yläkantissa.

    Niin, nälkäpalkalla näillä ulkomaalaisilla poimijoilla poimitetaan , rahat vetävät kutjuusa välittäjät . Onko oikein että Ne teolliset työpaikat pidetään pystyssä taimaalaisten ilmaisella työllä.
    Jospa tämä tilanne palauttaa edes vähän todellisuuteen , ja vanhaan parempaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yli miljoona kiloa Hyryltä ? Jos olisi ollut 100 poimijaa niin jokaisen olisi pitänyt poimia yli 10000 kiloa,eppäilempä vahvasti tätä !

    Hyryllä on ollut vuosittain 100 thaimaalaista ja 100-200 ukrainalaista pomijaa. 5000-7000kg. normaali määrä ulkomaalaista pomijaa kohti kesässä marjoja. Miljoona kiloa on realistinen määrä ulkomaalaisten poimimaksi. Lisäksi myös muissa kunnissa asuvat ulkomaalaiset poimivat Hyryllä. Varovaisestikkin arvioiden voidaan puhua n. 2miljoonan euron menetyksestä kansantaloudelle pelkästään Hyrynsalmen osalta jos ulkomaalaiset jäävät saapumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätä tuosta miljoonasta nolla pois niin ollaan lähempänä , vieläkin paljon yläkantissa.

    Niin, nälkäpalkalla näillä ulkomaalaisilla poimijoilla poimitetaan , rahat vetävät kutjuusa välittäjät . Onko oikein että Ne teolliset työpaikat pidetään pystyssä taimaalaisten ilmaisella työllä.
    Jospa tämä tilanne palauttaa edes vähän todellisuuteen , ja vanhaan parempaan.

    20 thaimaalaista riittää jo hyvin tuon satatonnisen kilomäärän poimimaksi vuodessa.
    70 kg keskimäärin päivässä riittää tuohon määrään.
    Parhaat poimivat reilu 100kg.pävässä.
    70 vuorokautta yhteen putkeen tekee kelpo kasan marjoja. Yksikään suomalainen ei pysty tähän tahtiin.

    Jos keskimmäärin vuosittain poimittasiin se neljä -viis sataa tuhatta suomalaisin voimin niin ei olisi tuhansia työttömiä kainuussa eikä tartteisi rahdata toiselta puolen maapalloa vieras kansalaisia. On se ihmeellistä että rahanhimo on ajanut kansan edun ohi vaikka luonnon antimista on kyse. Vinoutunu tilanne. Meillähän on työttömiä ja kunnossa olevia eläkeläisiä pilvin pimein, vaikka kolme yhtä ulkolaista kohti. Korjaatte vaan ostohinnan kohilleen , luovutte hiukan katteestanne poimijoiden hyväksi niin tilanne voisi normalisoitua eikä olisi sitä joka syksyistä polemiikkiä.

    Ja jos nuo miljoonakilot pitävät hiukkaakaan paikkaansa niin mikä rahamäärä ja hyöty viedään hyryläisiltä pois. Jos pari miljoonaa euroa jäis hyrylle , niin siinä peitotaan ukkohalla sun muut isot. Pitäs herätä vähän kaikkien, jopa ylemmälläkin tasolla.

    Niin ja tuotekkin on jo valmiiksi suunniteltu. Ei tarte rasittaa kehitys kustannuksilla!.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jos nuo miljoonakilot pitävät hiukkaakaan paikkaansa niin mikä rahamäärä ja hyöty viedään hyryläisiltä pois. Jos pari miljoonaa euroa jäis hyrylle , niin siinä peitotaan ukkohalla sun muut isot. Pitäs herätä vähän kaikkien, jopa ylemmälläkin tasolla.

    Miten niin viedään pois marjaraha? Paikalliset toimijat pyörittävät toimintaa. Suurin osa rahoista jää Hyrylle.

    Jos he poimivat miljoonakiloa esim. Ja vaikka ymmärtämisen helpottamiseksi euron kilo , esimerkkinä , niin tuloshan miljoona , näin ymmärrän , joka esimerkissä on pois hyryltä. Siis miljoona euroa. Jos ovat ahkeria ja poimivat tuplaten niinkuin tuolla viitattiin niin sehän kaksi. Ei tuhma raha pikkukunnalle josta ei mitään hyötyä kuntalaisille??. No , tottakai riisit ja ruoka käy kaupaksi mutta pieni vastine menetettyyn.ä

    Marjaeurosta tulee kolme kun se jalostetaan. Marjojen välitys on myös bisnes. Ulkomaalaisten ostovoimaa ei voi vähätellä. Hyryllä on suuri pakastamo, jossa työpaikkoja. Marjojen keräily työllistää.
    Paljon asioita jää tapahtumatta ilman ulkomaalaisia siitä syystä ettei heidän työpanosta voi korvata kotimaisin voimin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20 thaimaalaista riittää jo hyvin tuon satatonnisen kilomäärän poimimaksi vuodessa.
    70 kg keskimäärin päivässä riittää tuohon määrään.
    Parhaat poimivat reilu 100kg.pävässä.
    70 vuorokautta yhteen putkeen tekee kelpo kasan marjoja. Yksikään suomalainen ei pysty tähän tahtiin.

    Ihanko nyt tosissaan väität että täällä alkaa marja-aika 1.7 ja loppuu 30.9 näillä poimijoilla ? Saat vähentää heti yhen kuukauden laskuistasi ! Siinä rätinkisi putoaa heti kolmasosan! Eli poimijoita pitäisi yltiöoptimistisen laskelmasi mukaan olla 30.Ja 300 sataa höpömiljoona kilon poimimiseen,sellaista määrää ei ikinä täällä ole ollut lähellekään.

    Kyllä mutta kun se ensimmäinenkin jätettäsiin hyrylle niin silloinhan homma olisi järkevää. Taksat kohilleen niin marjat saahaan suomalaisin voimin eikä sitä turhanpäiväistä kitinää. Kaikki nauttii kotimaisesta.

    Ps. Tuossa olisi sarkaa aidosti vaikka poliitikoillekkin, työllistää suomalaisia , minkä p....n takia tänne pitää haalia muualta ja maksaa kotona olosta kun työtä on metsässä tuhansille neljäsosa vuodeksi jopa puoleksi. Luodaan ilmapiiri että ei suomalaiset kehtaa tai pysty. Tekis mieli sanoa että hävetkää .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20 thaimaalaista riittää jo hyvin tuon satatonnisen kilomäärän poimimaksi vuodessa.
    70 kg keskimäärin päivässä riittää tuohon määrään.
    Parhaat poimivat reilu 100kg.pävässä.
    70 vuorokautta yhteen putkeen tekee kelpo kasan marjoja. Yksikään suomalainen ei pysty tähän tahtiin.

    Metsämarjoja+kerätty+viimevuosina+keskimäärin+15+miljoonaa+kiloa,ulkomaisten+osuus+80%,siis+12+miljoonaa+kiloa,poimijoita+viime+vuonna+,kaikki+ulkomaiset,noin+4000,siis+noin++3+tuhatta+kiloa+per+nokka,tämä+tieto+on+virallista+tietoa+eikä+mitään+pöhköä+arvailua.Eli+niitä+sun+poimijoita+satatonniseen+pitääkin+olla+33+ja+330+miljoonaan+kiloon,ootko+nähnyt+sellaista+määrää+koskaan+?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin viedään pois marjaraha? Paikalliset toimijat pyörittävät toimintaa. Suurin osa rahoista jää Hyrylle.

    Miltä osin jää Hyrylle ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko nyt tosissaan väität että täällä alkaa marja-aika 1.7 ja loppuu 30.9 näillä poimijoilla ? Saat vähentää heti yhen kuukauden laskuistasi ! Siinä rätinkisi putoaa heti kolmasosan! Eli poimijoita pitäisi yltiöoptimistisen laskelmasi mukaan olla 30.Ja 300 sataa höpömiljoona kilon poimimiseen,sellaista määrää ei ikinä täällä ole ollut lähellekään.

    Tuossa sinun esimerkissäsi 1.7-30.09 on kolme kuukautta eli vähintään 90 päivää.
    Ulkomaalaiset tulevat yleensä heinäkuun puolessavälissä ja lähtevät syyskuun lopussa. Tulee siis n. 70 poimintapäivää. Yksi thaimaalainen 50 henkilön ryhmä kerää helposti 250-300 tuhatta kiloa kaudessa. Se on fakta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marjaeurosta tulee kolme kun se jalostetaan. Marjojen välitys on myös bisnes. Ulkomaalaisten ostovoimaa ei voi vähätellä. Hyryllä on suuri pakastamo, jossa työpaikkoja. Marjojen keräily työllistää.
    Paljon asioita jää tapahtumatta ilman ulkomaalaisia siitä syystä ettei heidän työpanosta voi korvata kotimaisin voimin

    Pakastamo on. Vaan mikä taho omistaa pakastamon? Yritystietojen mukaan taitaa olla aputoiminimi eräälle suuremmalla toimijalle?
    Kunnan hyötyjä en osaa arvioida? Jotain kuitenkin jäänee kuntaankin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20 thaimaalaista riittää jo hyvin tuon satatonnisen kilomäärän poimimaksi vuodessa.
    70 kg keskimäärin päivässä riittää tuohon määrään.
    Parhaat poimivat reilu 100kg.pävässä.
    70 vuorokautta yhteen putkeen tekee kelpo kasan marjoja. Yksikään suomalainen ei pysty tähän tahtiin.

    Htryllä on aina ollu suomen kovimmat kerääjät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa sinun esimerkissäsi 1.7-30.09 on kolme kuukautta eli vähintään 90 päivää.
    Ulkomaalaiset tulevat yleensä heinäkuun puolessavälissä ja lähtevät syyskuun lopussa. Tulee siis n. 70 poimintapäivää. Yksi thaimaalainen 50 henkilön ryhmä kerää helposti 250-300 tuhatta kiloa kaudessa. Se on fakta.

    Paskoo jauhat,jos yksi tai kaksi porukasta kerää tuon määrän niin ei se mikään keskiarvo ole,vai vielä helposti,sinähän se satusetä oot !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jos nuo miljoonakilot pitävät hiukkaakaan paikkaansa niin mikä rahamäärä ja hyöty viedään hyryläisiltä pois. Jos pari miljoonaa euroa jäis hyrylle , niin siinä peitotaan ukkohalla sun muut isot. Pitäs herätä vähän kaikkien, jopa ylemmälläkin tasolla.

    Menkää ite keräämään niin ei tarvi vinkua !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marjaeurosta tulee kolme kun se jalostetaan. Marjojen välitys on myös bisnes. Ulkomaalaisten ostovoimaa ei voi vähätellä. Hyryllä on suuri pakastamo, jossa työpaikkoja. Marjojen keräily työllistää.
    Paljon asioita jää tapahtumatta ilman ulkomaalaisia siitä syystä ettei heidän työpanosta voi korvata kotimaisin voimin

    Suuri pakastamo ,just joo,paljonko se tuo kunnalle rahaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20 thaimaalaista riittää jo hyvin tuon satatonnisen kilomäärän poimimaksi vuodessa.
    70 kg keskimäärin päivässä riittää tuohon määrään.
    Parhaat poimivat reilu 100kg.pävässä.
    70 vuorokautta yhteen putkeen tekee kelpo kasan marjoja. Yksikään suomalainen ei pysty tähän tahtiin.

    Painavat 70 päivää putkeen 12-14 tunnin päiviä säässä kuin säässä, tuntipalkaksi tulee 5-7€ ,matka ym. muiden kulujen jälkeen koko lystistä saavat keskimäärin 3000€ käteen,onko järkeä olla kateellinen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyryllä on ollut vuosittain 100 thaimaalaista ja 100-200 ukrainalaista pomijaa. 5000-7000kg. normaali määrä ulkomaalaista pomijaa kohti kesässä marjoja. Miljoona kiloa on realistinen määrä ulkomaalaisten poimimaksi. Lisäksi myös muissa kunnissa asuvat ulkomaalaiset poimivat Hyryllä. Varovaisestikkin arvioiden voidaan puhua n. 2miljoonan euron menetyksestä kansantaloudelle pelkästään Hyrynsalmen osalta jos ulkomaalaiset jäävät saapumatta.

    Mikäs musta aukko nielaisee satojatuhansia kiloja Hyryltä poimittuja marjoja joka vuosi ? Täällä väitetään että 1-2 miljoonaa kiloa kerätään vuosittain,välittäjät joutuvat maksamaan alvin marjoista jotka myyvät eteenpäin,verotiedoista käy ilmi ettei sitä ole maksettu kuin 500000 kilosta,mihin ne loppu marjat ovat menneet ?

    Äänestä

Thaimaalaisten matkustukielto Suomeen on aiheuttanut pahan markkinaraon thai-hierontaan. Rakoa on koetettu paikata sillä, että Kainuun peräkammarien urhot ovat koettaneet hieroa toisiaan. Ei se ihan ehtaa vastaa, mutta menettelee näin corona-aikanaa. Happy end vain tahtoo olla tiukassa...

Äänestä
  • Ei oo vielä oikeat lakat kypsiä mutta kitkerät ja karvaat lakat on kyllä poimittavissa juuri nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei oo vielä oikeat lakat kypsiä mutta kitkerät ja karvaat lakat on kyllä poimittavissa juuri nyt.

    Niin on. Tuo kymppi per kilo, kun marjaa on niin sillä lähtee jo kansa liikkeelle, ja kyllä sillä jo plussalle reissu . Tarjonta kautta kysyntä eikö tuo näytä suuntaa tulevaisuudessa nousujohteiseksi kun paremmat kypsyy.

    Äänestä

Oravivaaran tien varressa suolla älyttömästi lakkaa, parissa tunnissa ämpäri täyteen, eikä tarvinnut autolta kävellä sataakaan metriä!

Äänestä
  • Moiesieessa joku viime vuonna sai marjoilla 37 tuhatta !

    Äänestä

kuka yksityinen myisi sankollisen lakkoja .

Äänestä
  • Kyllä tarkoitus on huomenna mennä metsään. Myyntiin kyllä menevät jos löytyy. Oma varasto on täysi.

    Äänestä

Maltetaan mieli ja annetaan hillojen kypsyä.

Äänestä
  • Kyllä ne hillat voi raakana poimia kypsyttelee sitten. Ei tarvitse montaa kertaa käydä hillassa

    Äänestä

  • Paikallinen kuuluisuus on sammoo mieltä,kylän omaataskuun ne rahat kuuluu,ämpäri käteen ja mettään, kyllä se siitä!Laiskat 15v sinne myös, ei niitä kukaan muuten opeta,tulee muuten liikakasvua sossuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paikallinen kuuluisuus on sammoo mieltä,kylän omaataskuun ne rahat kuuluu,ämpäri käteen ja mettään, kyllä se siitä!Laiskat 15v sinne myös, ei niitä kukaan muuten opeta,tulee muuten liikakasvua sossuun.

    Ei jaksa lähtee kerää juoda vain kaljaa nautiskella kauniista säästä niin kauan kun sitä piisaa.

    Äänestä

  • Näin+on+nännit,+eilen+kävin+10kg+kypsiä.+Valitettavasti+90%+jäi+vielä+suolle+odottelemaan+kypsymistään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin+on+nännit,+eilen+kävin+10kg+kypsiä.+Valitettavasti+90%+jäi+vielä+suolle+odottelemaan+kypsymistään.

    Varsin valehtelet !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne hillat voi raakana poimia kypsyttelee sitten. Ei tarvitse montaa kertaa käydä hillassa

    Ei tartte raakana poimia, suot täynnä kypsää lakkaa. Kypsyvät nopeasti ja saman tien vanhentuvat. Suolle vaan ilman ylimääräisiä vatulointeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei jaksa lähtee kerää juoda vain kaljaa nautiskella kauniista säästä niin kauan kun sitä piisaa.

    Minä en lähe edes viidellä eurolla istuskelee mehtään !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en lähe edes viidellä eurolla istuskelee mehtään !

    Nimittäin tunti.

    Äänestä

Lakkaa saa rautakaupasta, mutta hilloja pitää poimia suolta.

Äänestä
  • Mistäs neropatti suomuuraimet hommaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistäs neropatti suomuuraimet hommaa ?

    Ei kannata muurata suolle, osta kevythormi rautakaupasta.

    Äänestä

  • Mitä hilloja poimit,mansikka,vadelma,omena,tyrni vai jotain muuta ?

    Äänestä

Jos kelekkareitit olisivat kunnossa olisi tämäkin asia hoidossa ja tulovirta hyrynsalmelaisille möyhäkkä. Mutta kelekkareitit ovat totella huonossa kunnossa. Harmi.

Äänestä

Perukoiden kansakoulut myyty jobbareille hotelleiksi, joihin marjanpoimijat majoitetaan. Lisäksi kaikki ransetin ja volkkarin paaliin menevät pakut myyty ajopeleiksi poimijoille. Kyllä tuokin touhu aluetalouteen poikii jokusen euron.

Poimijat on totella ahkeria, kellon ympäri haravoivat mehtiä nälkäpalkalla ja jopparit vei voitot. Eipä onnistu tänä kesänä, ei; taikut ei pääse maahan ja kotimaan joutilaat istuvat sossun tuilla kotonaan. Kylykeä kääntävät ja pierasevat jos joku vain työtä kehtaa ehottaakaan, saatikka marjastusta. Ukrainalaisista ei ole marjanpoimijoiksi, hankkivat tölkkien ja pullojen keräämisellä ja varastavat kaiken mikä ei ole ketjulla hirsiseinään pultattu kiinni.
Elämme ankeita aikoja, sano...

Äänestä
  • Onko niitä ruusuja antavia varkaita ollut jo tälle suvelle ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko niitä ruusuja antavia varkaita ollut jo tälle suvelle ?

    Onpa kohteliaita varkaita,paikalliset varkaat ei jaa muuta kuin nyrkkiä !

    Äänestä

  • Elähän nuolaise ennenkuin tipahtaa....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lakka on parhaimmillaan poimia ja nyt kun siellä ei ole vierasmaalaisia värvätty , niin saamme ite poimia. Ja hyvä niin , lakkaa on hyvin ja helteellä vanhenee nopiasti. Tänään kymmenen euroa taitaa olla kilohinta, kyllä sillä kannattaa mennä jo metsään . Kohtuullisen korvauksen saa ja ite saa määrätä työn vauhin ja työajan. Mikäs sen parempaa hyvään tottuneille . Kaikki on omassa vallassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu