Jan Rossille

Tilanne on se, että vuonna 2005 pidettävät Jan Rossin keskustelufoorumit on peruutettu. On odotettavissa, että Jan Rossi ei saa haluamaansa keskustelukumppania, joten hän joutunee lähtemään keskusteluihin omilla löpinöillään. Onko edessä jälleen uskottavuuden menettäminen? Putoaako Jan keskusteluista? Vastaus on selvä, näin tapahtuu, jos Jan Rossi ei kykene pysymään asiassa, jolla edessä häämöttävä mykkäkoulu käännetään pulinaksi. Mikä on Rossin vastaus puheoikeuden ja sananvapauden menettämiseen?

Haluan ilmoittaa Jan Rossille, että Kokoomuksessa suunnitellaan parhaillaan laajaa ohjelmaa, joka estää Jan Rossin toiminnan jatkumisen puolueessa. Kokoomus haluaa olla suurin puolue ja Rossin avulla se ei tavoita päämääräänsä. Mitä Jan Rossi haluaa? Miksi kokoomuskenttä ei vaadi puolueloikkari Rossia laatimaan ohjelmaa itseään varten, jolla kokoomuspuolueen antirossisuus käännetään nousuun? Toistaiseksi Rossi ei ole tehnyt mitään Kokoomuksen hyödyksi. Rossi ei ole käynnistänyt edistyksellistä ja rakentavaa keskustelua Kokoomuksen tilasta tai ideologista sekä keskustelua itsekritiikistään. Miksi Rossi ei vaadi enempää Kokoomukselta? Kokoomus olisi oikeutettu muutokseen. Vaatikaa siis Rossin oikeuksia omassa puolueessanne.
4342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Janille, ;---o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nurisi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu