niin vaikeaa??
Miksi tää elämä on
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Miksi en vaan voi unohtaa?
Miksi pitäisi unohtaa? Universumi on parempi paikka olla yhdessä.
Ota jeesus sinun sydänmeen niin saat hyvä mielen ja vaikeudetkin alkaa naurattaa. Lue raamattua mene seurakuntaan. Ole hyvä ei maksa mitään.
Tässä mulla on tää aamu vaikea. Käynnistys ongelmia. Istun yövaatteissa parvekkeella ja juon 2 tuntia kahvia enkä meinaa päästä vauhtiin. Työviikolla kun nukkuu 6 h ja yhtäkkiä vetäsee 9 h unet niin pääkoppa meneekin ihan sekasin.
Mutta..
Ei elämä oo vaikeaa. Ihmiset siitä vaikeaa tekee. Tunteet ja ihmisten kehityksen keskeneräisyys.
Itse oon 35 vuotias ja mietin menneitä vuosiani. Nuoruus oli rankkaa, kun sisälläni tapahtui paljon, mutta elämänkokemus ei riittänyt toimimaan oikein ja järjellä. Koin monesti olevani hukassa ja neuvoton. Kaipasin paljon jonkun vanhempiin verrattavaa kokeneempaa aikuista neuvonantajaksi tuossa 20-27 v iässä. Kovin tarve siinä 23 vuotiaana. Mutta kun omia vanhempia ei ollut tai oli mut roolit niin päin et mä huolehdin ja neuvoin niitä eikä ne mua niin niistä ei mua tukemaan.
Palloilin sit elämässä yksin yrittäen itsekseni löytää sitä oikeaa suuntaa jossa tunteet ja järki olisi sopusoinnussa.
Se etsintä oli sitten kokeillen eri reittejä. Vääräksi koettu valinta toi aina osuman ja sattui pahasti mutta toi opin et ei näin.
Nyt koen et oon löytänyt sellaisen loogisen tyylin elää ja ratkoo asioita niin et tunne ja järki on yhtä mieltä eikä sodi keskenään ja saa mua ahdistuneen levottomaksi. Omantunnon ollessa nostamatta sotakirvestä niin asiat on hyvin ja linja on oikea!
Olet kuitenkin päässyt selvemmille vesille ja kirjoituksestasi huokuu tietty tasapaino. Tsemppiä jatkoon! Ei elämä ole niin vakavaa. Asiat eivät parane murehtimalla päinvastoin.
Onko uskosta tullut sinulle raskas taakka? Ei siitä tarvi sitä tehdä. Rukous ja enkelit auttavat, kun muu ei auta.
En ole uskossa enkä uskovainen. Arkeeni ei kirkko kuulu oikein mitenkään muuten kuin veroina. Ev.lut kasvatus tietty tullut peruskoulussa uskontotunneilla
Uskovaisuus muuten on hiukan luolamiesaikaa. Mielestäni jäänne aivoissa ajalta kun ihmiset selitti asioita joita ei ymmärtäneet kaikella näkymättömällä ja yliluonnollisella.
Nykyisin tiede jo selittää paljon asioita, joita muinoin selitteli lukutaidottomat luolakansalaiset Jumalilla.
Päättelin, kun kirjoitit omastatunnosta. En kauppaa mitään. Joskus vain rukous auttaa, vaikka ei olisi ns. uskovainenkaan. Se on hiljentymistä, hiljaista avunpyyntöä jostakin. Mistä apu tulee, sen jokainen nimittää ja kokee omalla tavallaan, mutta se auttaa.
Ihminen on perusolemukseltaan kuitenkin sama ennen ja nykyään. Tarpeet on samat. Tieteellisyys ei anna kaikkea mitä ihminen tarvitsee ollakseen tasapainoinen.
Omatunto on kaikilla. Eli syyllisyydentunto jos kokee et jokin on väärä teko ja siitä tulee paha mieli itselle.
Omatunto ei ole vain hihhuleilla raamattu hiippareilla. Se on ihan jokaisella ihmisellä
Kaikilla on sisällään oikean ja väärän teon ja valinnan näkemykset ja ne on pitkälle kasvatuksen tulosta. Lapsen kehittyessä vanhempien opettamia rajoja oikean ja väärän, hyvän ja tuhman teon välillä
Esim. Jos vanhempi itse liikkuu rikospoluilla, niin hän saattaa pitää oikeana esim. Varastamista ja opettaa kasvattaessa lastaan että varastaminen ei ole väärin.
Tällöin aikuisena se lapsi ei tunne syyllisyyttä varastamisesta, koska hänelle on kasvatuksessa opetettu ettei siinä ole mitään väärää. Omatunto ei siis kolkuta ja syyllisyys herää.
Joidenkin mielestä omatunto on opetettuja moraalisääntöjä, ei sisäänrakennettu ominaisuus. Jungin ( psykoanalyytikko) mielestä yliminä.
Omatunto on joka tapauksessa hyvin tärkeä asia yhteiskuntarauhan säilymiseksi. Sisäinen minä ja moraali ohjaavat ihmistä elämässä ja tekemisissä, helpottaa yleensäkin elämistä. Eri kulttureissa moraalisäännöt ovat erilaisia.
Herkkyys ja kasvukivut heijastuvat kirjoituksissasi. Kasvattajien puute, mutta olet tehnyt kovasti työtä ilman niitä. Ja saavuttanut tasapainon. Se on hyvä se! Toki koko elämä on kipuilua, se jatkuu, mutta kivempi mielen tasapainossa kuin ilman sitä.
Oli mulla molemmat vanhemmat olemassa ja lähietäisyydellä, mutta heidän vanhemmuus ei ollut ihan kypsimmästä päästä tai heidän omien henk.koht. ongelmien takia he olivat kyvyttömiä olemaan läsnä ja vanhemman roolissa, vaan kaipasivat itse enemmän hoitajaa ja huolehtijaa joka sitten vanhimpana lapsena napsahti minulle. Se on usein esikoisen rooli perheessä jos vanhemmat jotenkin "poistuu" tai omaa itse jotain elämän ongelmia jota potee niin että vanhemmuus kärsii eikä kykene toimimaan vanhemman roolissaan.
Sinulta kuitenkin puuttui läsnäolevat ja huolta pitävät vanhemmat, koit niin ja sinun piti ottaa aikuisen rooli jo lapsena ja pitää huolta nuoremmista sisaruksista ja antaa tukea myös vanhemmillesi.
Ensin ajattelin, että olet mies, mutta taidatkin olla nainen. Tunnollinen esikoinen.
Kyllä. Nainen on sukupuoleni. Kyllä se ihminen itsekin itsensä kasvattaa, mutta se tie on vaan rankempi, sillä se tapahtuu sitten kokeilemalla ja erehdysten kautta oppimalla. Se on kivulias tie, vaikka en tiedä onko se muillakin samaa, siis niilläkin joilla ollut vanhemmat läsnä ja valmiina neuvomaan parikymppistä lastaankin ongelmallisissa tilanteissa joissa neuvoa kaivannut, sillä voi olla että se on vaan nuoren osa. Tehdä ne omat virheet neuvoista huolimattakin ja oppia virheistä kantapään kautta. Ehkä nuoret ei opi neuvoista vaan, siitä että erehdyksen kautta kolahtaa ja tekee kipeää
Niinpä. Eipä vanhemmat voi lapsen puolesta elää ja jokainen oppii oman kokemuksensa kautta elämää. Ja räätälöi sen mieleisekseen. "Maailman ranta" se on joka opettaa.
Tietenkin vanhemmat oman parhaan ymmärryksensä mukaan kasvattavat ja näyttävät esimerkkiä. Ketkä milläkin lailla.
Viisas olis kun tietäis..
Se mikä ei tapa niin vituttaa ihan saatanasti!
Vanha suomalainen sananlasku.
Jumala halusi että ihnisen osa ei olisi helppo,
siksi täällä on niin paljon ahdistusta ja kärsimystä. Emme muuten (muka) arvostaisi elämää tarpeeksi? Tuoko kärsimys elämään iloa? Tuskin tuo. Ja kyllä arvostaisin elämää vielä enemmän, jos se olisi helpompaa.
Kannattaisko joskus vähän laajentaa perspektiiviä? Mieti miten hyvään yhteiskuntaan olet syntynyt. Mieti että tälläkin hetkellä joku lapsi kuolee nälkään, jotain hakataan, toista raiskataan. Täällä Suomessa me ollaan etuoikeutetussa asemassa ha siitä kertoo mm.tämä että on aikaa ha voimavaroja kokea eksistentialistista tuskaa. Jos haluat voida paremmin, auta vähäosaisia. Tai tuo edes iloa lähiympäristöösi.
Minä hain kerran suuressa hädässäni ja ahdistuksessani lopulta apua jopa papilta ja mitä sain? Saarnan siitä miten joku Eesau kulki erämaassa ja mitä sille sitten tapahtui. Jotta huonommin oli Eesau-paralla kuin minulla..
Jotta silleen.
Kauheasti lohduttaa ja auttaa. Ennemmin luen mukavampia satukirjoja ja yritän löytää lohtua niistä jos niikseen tulee.
Mutta kyllä, elämä on vaikeaa, siitä ei mihinkään pääse. Sitä pitää vaan purra hammasta ja sisulla jatkaa.
Mulla on ollut paljon surullisia asioita elämässä tänä vuonna, mutta kun olen ollut heikoimmillani on Jumala saanut viimein oikean aseman elämässäni. Sitä kautta olen pikkuhiljaa alkanut oppia olemaan kiitollinen koettelemuksista, ilman niitä en olisi varmaan koskaan nöyrtynyt Jumalan eteen. Tämän tien kun löysin olen saanut kiitollisena jättää katkeruuden ja tuskan pois. Toki muakin kiusataan hengessä välillä, se kuuluu ihmisyyteen ja syntisyyteen, mutta sanoudun irti niistä tunteista Jeesuksen nimessä. Kasvan riittävän vahvaksi kyllä jos Jeesus pysyy elämäni Herrana, vain siten tulen pysymään pystyssä.
Itse tietää sisimmässään, mikä on oikein. Se vaatii rehellisyyttä itseään kohtaan.
Tapahtukoon se, mikä on tarkoitettu.
Sitä mäkin toivon, ja pyydän rukouksin johdatusta tässä monimutkaisessa maailmassa.
Sen vielä lisäisin, että olen tiedostanut että kaikki sisimmästäni pulpahtelevat toiveet eivät välttämättä ole ”oikein”, eli siinä olen vähän eri mieltä. asiat pitäisi maltilla tutkiskella ajan kanssa sisimmässään, eikä reagoida nopeasti oman lihan mukaan, heittäytyä joka tunnetilaan. Se tosin on ihmisyyteen kuuluvaa, syntisiä kun ollaan.
Pitäisi rauhassa kysellä Herralta onko tämä juttu omasta lihastani oleva itsekäs toive (synti joka houkuttelee), vai onko se Jumalan tahto lähteä tähän. Joskus liha on heikko, ja pitäisi se joka päivä ruoskia itse, jotta Jumala pääsee vaikuttamaan vahvemmin omassa elämässä. Tämän kautta olen pikkuhiljaa löytämässä rauhan.
Da Vinci- koodin Silas. Kai ruoskimisen lisäksi puristat jalkoihisi piikkipantoja, jotta rangaistukseksi tuntuu tarpeeksi tehokkaalta?
En ajattele mitään rangaistuksena, vaan asioina jotka kasvattavat, ja Jumala on ne katsonut tarpeelliseksi. Kirjoitukseni oli varmasti vaikeaselkoinen, eikä avaudu useimmille. Sorry :(
Kaikki riippuu suhteutumisesta asioihin.
Uuup
Miksi tää trollialoitus pitää nostaa?
Taidan olla ylirasittunut