Kertokaapa minulle, miten selvittäisin miehen nimen

Sillä tavalla ovelasti, etten vaikuttaisi stalkkerimummolta?
54<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

"Ovelasti" tai salavihkaa käyttäytyminen ei välttämättä ole aina se paras keino. Itseäkin on lähestytty vähän sieltä täältä varjostamalla ja se tuntuu minusta paljon oudommalta kuin se että kysyy suoraan vaikkapa ystävältäni että kuka minä olen ja kiinnostaisiko minuakin.

Minusta suhdeasioissa on joskus paras esittää suoria kysymyksiä. Niin lähestymis- hellimis- kuin eroasioissa. Eipä ainakaan tarvitse pidempään ihmetellä että mitä tekisi.

Äänestä
  • Komppaan tätä, suoruus on hyve.

    Mulla kyllä sattui tässä muutama päivä sitten todella outo juttu, joka liittyy aloittajan aiheeseen. Nimittäin mulla oli taannoin ongelmana, etten MUISTANUT yhden tyypin nimeä. Ei vaan joskus jäänyt nimi mieleen kun käteltiin yms. Oltiin viime vuonna jonkin verran tekemissä.
    Tyyppi jäi mieleen, ja jotain meidän välillä oli ihan ensi hetkestä alkaen, en ole koskaan ennemmin kokenut moista kummallista jännitettä. En tehnyt asialle mitään, kunhan vähän vain aina välillä ihmettelin fiiliksiäni ja sitä, että tämä ihminen putkahteli mieleen.

    Alkuviikosta oli ihan tavallinen päivä, selailin nettiä randomisti, tyyppi oli mielessäni ja mietin mitä hälle mahtaa kuulua. En muista mitä kaikkia alustojaja luin ja klikkailin, kunhan seikkailin ja surffasin.. mutta, yhtäkkiä siinähän tää tyyppi oli nimen kera. Piti oikein hieraista silmiä ja nyrjäyttää aivot, kun mietin että mitenkäs tämä nyt näin kävi. En siis ole koskaan yrittänyt etsiä tai googlailla mitenkään, kun en muistanut nimeä, ja siinä se nyt oli!

    Nyt kun olen tätä funtsinut, niin selitys ehkä löytyy tekoälystä. Sehän on periaatteessa algoritmi. Ja tämähän meinaa sitä, että ko. tyyppi on laittanut mut joskus hakukoneeseen ja nyt se tupsahti mun fiidiin...ainoa looginen selitys, sillä meillä ei ole yhteisiä harrastuksia tai ammattialaa.

    Valistakaa minua itseäni viisaammat, jos koette että olen väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komppaan tätä, suoruus on hyve.

    Enpä usko. Mistä se google olisi tiennyt sinun nimesi hakuja tehdessä? googlea käyttää miljardeja ihmisiä. Miten se osaisi teidät yhdistää? Oletko varma ette hakenut jotain muuta häneen liittyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enpä usko. Mistä se google olisi tiennyt sinun nimesi hakuja tehdessä? googlea käyttää miljardeja ihmisiä. Miten se osaisi teidät yhdistää? Oletko varma ette hakenut jotain muuta häneen liittyvää.

    google ja mikä tahansa muukin hakukone todellakin tunnistaa sinut. Google kaikkein parhaiten. Google tietää kaikkien laitteiden omistajien/ostajien/käyttäjien henkilöllisyydet. Missä umpiossa oikein elät jos et tätä tiedä?

    Se, ettei esiinny missään omalla nimellään netissä, ei hämää tekoälyä. SE hämää vain ihmisiä. Tekoäly tietää joka klikkauksesi, ja sillä on todisteet, ja niiden pohjalta se suosittaa/ohjaa/manipuloi.

    Mutta kiitos kommentistasi joka tapauksessa. Koen kuitenkin, että tiedän ja ymmärrän enemmän netistä kuin sinä.

    En käytä koneella missään oma nimeäni. Jos käyn jossain pankissa tai vastaavassa tyhjennän kaikki jäljet pois. Koneeni ei todellakaan tiedä kuka olen.

    Äänestä

Anna sille puhelinnumero?

Äänestä
  • En uskalla.

    Äänestä

Mulla on samanlainen ongelma. Ei vaan koskaan tullut kysyttyä, että mikäs sun nimi on. Se ei jotenkin sopinut asiaan, se suora kysymys. Toisaalta, olisin sen varmaan unohtanut saman tie, sillä kun on niin lumoavat silmät, että vaivun jonnekin transsiin.

Äänestä

Joku muuten varmaan luulee olevansa ihastuksen kohde kun itse asiassa sillä on vihaseuraaja.

Äänestä
  • Aloitus on jo vihaseuraajalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on jo vihaseuraajalta.

    Mitä ne muut kykkii joka nurkassa jos yksi vihaseuraaja on?

    Äänestä

  • Mikä se sellainen vihaseuraaja on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on jo vihaseuraajalta.

    Aloitus on joo yhdeltä niistä monista vihaseuraajista jotka trollaa vihattavaansa. Itse viittasin kaupungilla tapahtuneeseen asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä se sellainen vihaseuraaja on?

    Mistä mies on vihainen. Joku järjellinen syy pitää olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ne muut kykkii joka nurkassa jos yksi vihaseuraaja on?

    Niin montahan niitä on. Yhtä aikaa ja vuorotellen ahdistelevat kohdetta. Sivulliset vaan seuraa puuttumatta mikä tekee niistäkin osallistujia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin montahan niitä on. Yhtä aikaa ja vuorotellen ahdistelevat kohdetta. Sivulliset vaan seuraa puuttumatta mikä tekee niistäkin osallistujia.

    Höpö höpö, mitään vihaseurantaa. Kunhan kuolaan yhtä hyvännäköistä miestä. Joka ei ole oikein keskusteluille suostuvainen, siksi emme koskaan ole edenneet esittelyvaiheeseen.

    Ei vakavaa eikä mitään paniikkia. En oikeasti tee nimitiedolla yhtikäs mitään noin niin kuin konkreettisesti

    No tuo höpö höpö on tietysti trollaaja.

    Äänestä

  • Mistä sä tiedät kenenkään luuloista? Uskomatonta typeryyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sä tiedät kenenkään luuloista? Uskomatonta typeryyttä.

    Oletpas kohtelias. Et edes tiedä asiasta mitään.

    Äänestä

Eikö auton rekkarin perusteella saa selville?

Äänestä
  • Pahempi hommaa jos se seuraa. Täytyy päästää ohi.

    Äänestä

  • Ei saa, jos kieltänyt tietojen luovutuksen. Se kielto on hyvä ottaa

    Äänestä

  • Mikä on auto??? Nyt on 2020, ihan tiedoksi vain. Ja tiedonluovutuskielto on jo kaikilla, ainakin pitäisi olla.

    Äänestä

Kannattaa oikeasti kaikkien laittaa tuo tietojenluovutuskielto autosta. Rattiraivo on ihan yhtä totta kuin nettiraivo. Siellä liikenteessä on samanlaisia hulluja kuin täällä netissä. Kuvittelevat että heitä kiusataan tarkoituksella. Sellaisen eteen kun paukaiset kolmion takaa, niin henki siitä lähtee. Ei kolarissa vaan jälkiselvittelyissä. Sinä teit virheen, sinä kiusaat häntä siis. Eläkää turvallisesti siellä ulkona.

Äänestä
  • Ehdottomasti. Kaikki mahdolliset tietojenluovutuskiellot laitettu ja puhelinnumero salainen. Omaehtoista luottokieltoa vielä harkitsen, ehkä senkin vielä otan

    Äänestä

  • Laitettuna jo kymmenen vuotta sitten. Kuka on niin taukki että vasta 2020 havahtuu sellaisen tarpeellisuuteen?
    Toki ei sekään estä sellaisia sairaan uteliaita yksilöitä jotka soittaa pomolle töihin ja kehtaa sellaisia tietoja udella, ja pomo kertoo. Paha moka...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdottomasti. Kaikki mahdolliset tietojenluovutuskiellot laitettu ja puhelinnumero salainen. Omaehtoista luottokieltoa vielä harkitsen, ehkä senkin vielä otan

    Samanlaisen voisin ottaa minäkin. Ehkä otan myös. Velaksi eläminen onkin multa jo ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdottomasti. Kaikki mahdolliset tietojenluovutuskiellot laitettu ja puhelinnumero salainen. Omaehtoista luottokieltoa vielä harkitsen, ehkä senkin vielä otan

    Ja kaikki tarpeellinen tieto oli jo hankittuna ennen kieltoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdottomasti. Kaikki mahdolliset tietojenluovutuskiellot laitettu ja puhelinnumero salainen. Omaehtoista luottokieltoa vielä harkitsen, ehkä senkin vielä otan

    Juuri niin! Puhelimenkin kanssa kannattaa tehdä niin että on erikseen puhelinpuhelin ja dataliikeenteelle ja sovelluksille oma puhelin, eri numerot tietenkin. Vaikka prepaideina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitettuna jo kymmenen vuotta sitten. Kuka on niin taukki että vasta 2020 havahtuu sellaisen tarpeellisuuteen?
    Toki ei sekään estä sellaisia sairaan uteliaita yksilöitä jotka soittaa pomolle töihin ja kehtaa sellaisia tietoja udella, ja pomo kertoo. Paha moka...

    Mistä se tulee tuollainen, että joka asiasta pitää löytää tapa haukkua muita. Kannattaako harrastaa keskustelupalstoja, jos ei osaa normaaleja kanssakäymisen tapoja kuten asiallista keskustelua. Mieti vähän tekstejäsi. Sosiaalistuminen on jäänyt joillain kesken lapsena kun on eletty vaan netissä aina.

    Äänestä

  • Minä en mitään luovutus kieltoja tarvi. En sohlaa työmatkoillani mutta kun on kauhia letka perässä niin näyttää sohlaamiseltani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä se tulee tuollainen, että joka asiasta pitää löytää tapa haukkua muita. Kannattaako harrastaa keskustelupalstoja, jos ei osaa normaaleja kanssakäymisen tapoja kuten asiallista keskustelua. Mieti vähän tekstejäsi. Sosiaalistuminen on jäänyt joillain kesken lapsena kun on eletty vaan netissä aina.

    Luulen että mahdollisesta pienuudestaan johtuva pätemisen ja muiden haukkumisen/vähättelyn tarve. Lapsuudesta eli kasvatuksesta johtuvaa mutta aikuisen pitäisi ymmärtää että terapia parantaa.

    Kääpiöllä kääpiömäiset tavat.

    Nyt pääsee kaikki listalle......

    Nämäkö pahimmasta päästä? Pitääpä nostella joitakin vastaan tulleita muita ketjuja kun tänne tuli eksyttyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen että mahdollisesta pienuudestaan johtuva pätemisen ja muiden haukkumisen/vähättelyn tarve. Lapsuudesta eli kasvatuksesta johtuvaa mutta aikuisen pitäisi ymmärtää että terapia parantaa.

    Mielenkiintoinen näkemys, joka perustuu pelkästään kokoon. Miten sitten tulkitset tilanteen, jossa pitkät hahmot toimivat kyseenalaisesti, puhuvat vähättelevästi, nimittelevät, juoruavat, levittävät väärää tietoa tahallaan? Mihin se perustuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen näkemys, joka perustuu pelkästään kokoon. Miten sitten tulkitset tilanteen, jossa pitkät hahmot toimivat kyseenalaisesti, puhuvat vähättelevästi, nimittelevät, juoruavat, levittävät väärää tietoa tahallaan? Mihin se perustuu?

    Ne kattoo olevansa parempia yli-ihmisiä, joilla oikeus arvostella muita.

    Aivan. Ja mielenkiintoista että tuohon tuli vain yksi vastaus sen trollilauman vouhkaamisen sijaan.

    Äänestä

  • Jotkut on niin dumleja. Vahinko on jo tapahtunut. Turvallisuus on sillä tiedon määrällä kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen näkemys, joka perustuu pelkästään kokoon. Miten sitten tulkitset tilanteen, jossa pitkät hahmot toimivat kyseenalaisesti, puhuvat vähättelevästi, nimittelevät, juoruavat, levittävät väärää tietoa tahallaan? Mihin se perustuu?

    Mielen pienuudesta kirjoitin.
    Luuletko että terapeutille puhuminen kasvattaa ihmisen pituutta? Senttejä ei tuo lisää mutta itsetunto paranee ja se "kasvattaa" ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielen pienuudesta kirjoitin.
    Luuletko että terapeutille puhuminen kasvattaa ihmisen pituutta? Senttejä ei tuo lisää mutta itsetunto paranee ja se "kasvattaa" ihmistä.

    Taas alentuva ja vähättelevä vastaus.

    Kyllä siitä kommentista kävi ilmi tarkoitusperä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas alentuva ja vähättelevä vastaus.

    Kyllä siitä kommentista kävi ilmi tarkoitusperä.

    Väärinymmärryksen oikaisua, beibe. Vastasin tälle: "Mielenkiintoinen näkemys, joka perustuu pelkästään kokoon.".

    Alentuvaa ja vähättelevää? Olisit voinut vastata kysymykseeni mutta kävit hyökkäykseen, miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärinymmärryksen oikaisua, beibe. Vastasin tälle: "Mielenkiintoinen näkemys, joka perustuu pelkästään kokoon.".

    Alentuvaa ja vähättelevää? Olisit voinut vastata kysymykseeni mutta kävit hyökkäykseen, miksi?

    Jätä ällöttävät beibittelyt muille.

    Kirjoitin tuon "Mielenkiintoinen... jne" kommentin.
    Vastauksesi "Luuletko että terapeutille puhuminen kasvattaa ihmisen pituutta" on vähättelyä mutta et varmaan voi itsellesi mitään siinä kohtaa, kun et edes ymmärrä mitä vähättely on.

    Se oli analogia vastauksellesi. Itse vähättelet jokaisella viestilläsi vaikka en vähättele mitään. Teraapiaa suosittelen sinullekin, JA, tämä ei ole vähättelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kääpiöllä kääpiömäiset tavat.

    Se on Napoleon kompleksi nimeltään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se oli analogia vastauksellesi. Itse vähättelet jokaisella viestilläsi vaikka en vähättele mitään. Teraapiaa suosittelen sinullekin, JA, tämä ei ole vähättelyä.

    Naurun paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurun paikka.

    Huoh. 'Nuff said.

    (tää liittyy sinun vastaukseesi)

    Äänestä

"Moi, mikä sun nimi on?" tai "Anteeksi, mutta mikä sun nimi on?"

Äänestä
  • Mies kysyy varmasti sun nimeä tämän jälkeen jos on kiinnostunut.

    Äänestä

  • Kyllä ne tulee ihan iholle kun kiinnostusta löytyy..

    Äänestä

  • Öh, naiset tulee ihan vaan kadulla "kysymään kelloa" tai kassalla ollessa anelevaa silmää.. Baareissa ahdistavia ehdotuksia, yökerhoilla mukavampia ja klubeilla alkuun takakireitä mutta lopulta kuumia juttuja..
    -miälipide miähelt tääl ja omii kokemuksii, en osaa murteit'

    Äänestä

Stalkkeri mikä stalkkeri

Äänestä
  • Nestepäiden hakkeroinnit on jo jättäneet jälkensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sillä tavalla ovelasti, etten vaikuttaisi stalkkerimummolta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu