Porot vs. ihmisen turvallisuus

Anonyymi

Ja taas tuli liikenneonnettomuus..
Henkilövahinkojakin tuli, mikä on erittäin ikävää.
Missä poronomistajan vastuu?
Poroista ja niiden omistajista paljon riesaa.
Porot mm. sotkevat ja särkevät pihoja, puutarhoja keskustan alueella ja ympäri pitäjää, sottaavat peltoja. Ryskävät ja syövät puuntaimet.
Marjastaessa saatat joutua poron puskemaksi tai jopa omalla pihalla saunareissulla.
Että sellaista ihanuutta täällä poronhoitoalueella saamme kokea.
Miten saadaan lopultakin muutosta tähän pitkäaikaiseen ja monisyiseen ongelmaan, joka vaikuttaa todella monen kuntalaisen ja matkailijan arkeen ja turvallisuuteen?

77

1736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävää, että tuolle porojen pitämiselle ei saada lakia. Ovat jonkun ihmisen omaisuutta mutta suunnaton riesa meille kaikille muille. Vaaraksi liikenteelle ja syövät sekä sotkevat ihmisten pihat ,kasvimaat ja kuopivat viljelijöiden pellot.

      Iänaikainen muinaisjäänne tuo porojen vapaa laidunnus, nyt eletään jo 2000-lukua ja totaalikielto porollisten loisimiselle tarpeen. Olemme niin kyllästyneitä ja vihaisia, kun jonkun elikot saa mellastaa sekä häiriköidä meitä veronmaksajia. Veroista ne tulee porollisten tileille ne suunnattoman suuret korvausrahasummat. Olen erittäin vihainen poromafialle!

      • Anonyymi

        Pitäisikö poronhoitolaki kääntää myös porojen kielelle, ehkä ymmärtäisivät sitten paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei porojen tarvi ymmärtää mitään. Porojen omistajat pitäisi saada ymmärtämään laki ja lisäksi ihan normaalit ihmisille kuuluvat inhimillisyys ja vastuu. Ei ole normaalia ihmiselle tälläinen välinpitämättömyys omalla toiminnalla aiheutetusta vaarasta ja haitasta muille ihmisille.

        On ihan päivänselvää, että poroja hoidetaan poronhoitolain hengen vastaisesti napapiirin eteläpuolen paliskunnissa. Mitään vastuuta ei porojen omistajat ota, eikä heitä kukaan ole vastuuseen laittamassakaan. Siitä pitää huolen poromafia, joka ulottuu poliisiin ja poronhoitoa valvovaan lapin ELY:yn. MMM on paliskuntain yhdistyksen sylikoira.

        Vakavasta asiasta väännetään puujalkavitsiä.

        "Ei ole normaalia ihmiselle tälläinen välinpitämättömyys omalla toiminnalla aiheutetusta vaarasta ja haitasta muille ihmisille."

        Ei ole ei. Kun poronhoitolaki antaa käsittämättömiä oikeuksia käyttää toisten omaisuutta harrastuksen ylläpitämiseen yli Suomen perustuslain niin normaalisti ihmisen luulisi olevan hyvinkin nöyrä omistajia ja naapureitaan kohtaan ja tekevän kaikkensa, että haittaa olisi mahdollisimman vähän. Itseasiassa lakikin velvoittaa tähän, mutta ei sillä ole mitään merkitystä.

        Mitä tekee poromies? kettuilee ja vähättelee haittaa ja käskee muuttaamaan pois jos meno ei miellytä. Käyttäytyy muutenkin kuin omistaja toisen mailla kelkan ja mönkijän sarvissa.

      • Anonyymi

        Ja nyt uutisissa kauhistellaan kun oli ammuttu poroja ilmakiväärillä. Minä en kyllä sure ollenkaan. Mitäpähän eivät omistajat pidä elukoistaan huolta, vaan annetaan valtoimenaan maleksia missä tahansa. Hyvä kun joku uskaltaa ottaa oikeudet ja ohjat omiin käsiinsä ja näyttää poroille taivaan merkit. Eiköhän tämä herätä yhtään päättäjiä näkemään, ettei porojen kuulu olla ihmisten riesana. Johan siinä menee hermot ja tarttuu aseeseen mokomien rapi päiden takia. Kyllä on olevinaan hirveä uutinen ja sitä pitää heti alkaa poliisien selvittämään. Vaan eivät taida selvittää silloin kuin porot tekee ihmisille vahinkoa, mutta tämä riettaan pyhä poro se kyllä panee vauhtia virkavallan rattaisiin. Kannustan niitä, jotka ottaa ohjat omiin käsiinsä, koska mikään muu ei tunnetusti ole auttanut tässä poron pirujen torjunnassa.

    • Anonyymi

      Poliisin mukaan asiassa ei epäillä rikosta. Kysyn vain, että miten niin ei epäillä?

      Poronhoitolaki 31§ "poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin tai muille erityiseen käyttöön otetuille alueille."

      Kenen mielestä valtatie ei ole erityiseen käyttöön otettu alue??? Lain henki on, että poroja hoidetaan metsässä, siksi tämä pykälä on kirjoitettu. Erityiseen käyttöön otettuja alueita on kaikki alueet mitkä ei ole luonnontilassa.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti porolla oli moottoripyöräkortti, kun poliisi ei epäile rikosta. Eihän porokaan voi ilman korttia mootoripyörää ajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti porolla oli moottoripyöräkortti, kun poliisi ei epäile rikosta. Eihän porokaan voi ilman korttia mootoripyörää ajaa.

        Niinpä niin. Sehän on yksi vitsi, kun ihmisiä loukkaantuu vakavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti porolla oli moottoripyöräkortti, kun poliisi ei epäile rikosta. Eihän porokaan voi ilman korttia mootoripyörää ajaa.

        Tuollainen huonon vitsin vääntäminen vakavaan loukkaantumiseen johtaneesta onnettomuudesta ei ainakaan paranna jo valmiiksi huonoa poronhoidon mainetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollainen huonon vitsin vääntäminen vakavaan loukkaantumiseen johtaneesta onnettomuudesta ei ainakaan paranna jo valmiiksi huonoa poronhoidon mainetta.

        Rupea porovahdiksi, sillähän se ongelma poistuu. Vahtaa samalla hirvet, koirat ja villiintyneet kissat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rupea porovahdiksi, sillähän se ongelma poistuu. Vahtaa samalla hirvet, koirat ja villiintyneet kissat.

        Se ei ole minun tehtävä. Poronhoitolaki on asiassa yksiselitteinen ”Poroja on hoidettava niin, että...”

        Mitä muuta se tarkoittaa, kuin että poroja on paimennettava?

        Nythän tilanne on se, että poromiehet hyvällä tuurilla ja päivien maanittelulla saattavat ehkä reagoida jotenkin jos ihmiset ilmottavat häiriöporoista. Yleensä ei reagoi mitenkään, jos sattuu puhelimeen vastaamaan. Poronhoitolain 31. pykälä on luultavasti Suomen rikotuin lakipykälä, eikä sitä valvo kukaan.

      • Anonyymi

        Voi tautinen, että mua ärsyttää tuo jatkuva poliisien jankutus, että häntä epäillään ja poliisi epäilee. Mikä kirottu siinä on, että pitää aina epäillä selviä asioita. Tuota rietasta sanaa ei tarvita, vaan se voidaan korvata paljon paremmilla ilmaisuilla. Poliisin ei tarvitse epäillä, eivätkä he oikeasti epäilekkään, mutta tuo muotisana epäillään vilisee joka uutis pätkässä. Joskus ihmeeksi rikosuutinen kerrotaan ilman epäilyä ja sanotaan, että poliisi on tutkinut ja selvittänyt asian. Yleensähän poliisi selvittää jutun heti juurta jaksaen, niin ei tarvitse laittaa lehteen, että poliisi epäilee esim., rattijuoppoa rattijuoppoudesta. Eikä se ole mikään lainopillinen pakko tuo epäillä ja pelätä, joita tyhmiä sanoja käytetään sumeilematta.

        Poliisihan sen rikoksen parhaiten tietää, ei tuomari eikä syyttäjä, jotka tekevät päätöksensä poliisin antamien rikos tutkimusten perusteella. Ennemmin syyttäjän ja tuomarin pitäisi epäillä, ei poliisien, mutta kun tämä pöljä ilmaus on tullut jossain vaiheessa käyttöön ja muotiin

        Älä menetä yöuniasi tuon takia. Ei kovin merkittävä asia.

        Kyllä asia on merkittävä, sillä tuollainen samojen asioiden jankuttaminen käy hermoille. Seuraappa huvikses rikosuutisia, niin melko samanlaisilla teemoilla ne pyörii. Poliisit ovat erittäin oppimattomia kunnollisisten uutisten kirjoittamisissa. Aina vaan paasataan ja kirjoitusvirheitä tehden kuinka poliisi epäilee ja epäilee. He ovat todellisia epäilyksien mestareita. Kirjoittaisivat vaan, kuinka poliisi ARVELEE, ei epäile.
        Ei meistä kukaan epäile eikä pelkää, vaikka media höpöttää jatkuvasti, että esim. tulvissa pelätään kuolleen satoja ihmisiä. Koska tuota epäillään muotisanaa viljellään jatkuvasti aivan turhan takia, niin kyllä se valistunutta lukijaa ärsyttää

      • Anonyymi

        Nämä tyhjän päiväiset poliisit eivät uskalla muuta tehdä kun vaan epäillä kerta toisensa jälkeen.

    • Anonyymi

      Kuolleelta porolta kannattaa rapsia korvamerkit pois niin jää ahneelta poromieheltä muhkea vakuutuskorvaus saamatta.

      • Anonyymi

        Ihan ensimmäinen toimenpide mitä tarvittaisiin olisi, että porojen omistajat olisivat korvausvelvollisia porojen aiheuttamista vahingoista liikenteessä, ihan niinkuin muidenkin tuotantoeläinten omistajat. Paliskunnalle vakuutus merkittömän poron varalta. Vakuutusyhtiöillä voisi olla bonusjärjestelmä joka palkitsisi poroistaan huolehtivan omistajan maksun alennuksella. Samanlaisen vakuutuksen voisi ottaa petovahinkojen varalle. Ei valtio maksa lehmääkään jos se joutuu metsässä pedon syömäksi. Poro ei ole luonnon villieläin, vaan omistajansa rahantekotarkoituksessa hankkima tuotantoeläin.

        Loputtomiin ei voi jatkua nykymalli, että yhden tuotantoeläinryhmän omistajien riskit on ulkoistettu valtiolle ja ulkopuolisten vakuutuksille. Poronpito on yritystoimintaa. Siihen kuuluu riskit ja niiden hallinta.

        " porojen omistajat olisivat korvausvelvollisia porojen aiheuttamista vahingoista liikenteessä" Jäi tuohon kirjottamatta, että poron omistaja voisi halutessaan ottaa vastuuvakuutuksen poroilleen.

        Voisiko poro ottaa myös sairauskuluvakuutuksen? Olisiko autokoulu määrättävä poroille pakolliseksi?

        Etkö oikeasti ymmärrä mkä ero on porolla ja poron omistajalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko poro ottaa myös sairauskuluvakuutuksen? Olisiko autokoulu määrättävä poroille pakolliseksi?

        Lukemisen ymmärtämistä voisi harjoitella. Toinen puhuu poron omistajasta ja toinen porosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukemisen ymmärtämistä voisi harjoitella. Toinen puhuu poron omistajasta ja toinen porosta.

        Poro on luonnoneläin, voisi alkaa ymmärtämistä harjoittelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poro on luonnoneläin, voisi alkaa ymmärtämistä harjoittelemaan.

        Kun tuolle luonnoneläimelle sattuu jotakin, niin kummasti ilmestyy joku vaatimaan kovauksia luonnoneläimen kuolemasta tai loukkaantumisesta. Mikä luonnoneläin se sellainen on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poro on luonnoneläin, voisi alkaa ymmärtämistä harjoittelemaan.

        Eipä muilla luonnoneläimillä ole omistajaa. Turhaa yritätte vääntää poroa jotenkin poikkeukselliseksi, se on ihan samanlainen tuotantoeläin, kuin muutkin rahantekotarkoituksessa omistetut eläimet.

        Ainoa poikkeuksellinen on poronhoitolaki ja se, ettei poron omistajilla ole pienintäkään kiinnostusta sitäkään noudattaa. 31§ on tuosta laista unohdettu kokonaan ja siitä löydetään vain poikkeukellisen laajat oikeudet.

        Ei tähän ole muuta selitystä olemassa kuin vain se vanha toteamus, että poro on PYHÄ _LEHMÄ, joka saa mellastaa ja jonka omistajat saavat poroillaan tehdä mitä lystäävät, sanoo laki mitä hyvänsä. Keksitkös parempaa selitystä sille, ettei laki puutu eikä virkavalta piittaa rahtuakaan porojen aiheuttamista harmeista ja vahingoista

        Ja opitaanko se jo lapsena porotalossa, että toisille ihmisille aiheutettua vahinkoa ja vaaraa ei tarvi noteerata, tai korkeintaan heille voi v..tuilla jos uskaltavat suunsa avata.

        Oman käsityksen mukaan ihmiset ovat normaalisti pahoillaan jos omalla toiminnalla aiheuttaa harmia naapureille, vieläpä kaiken lisäksi naapureiden omalla maalla ja pihoissa sekä puutarhoissa.

        Pyydä poromiehet aitaamaan kaatopaikkasi, eipähän porot pääse tonkimaan paikkoja!

        En omista kaatopaikkaa. Aidan sisällä ei kiinnosta asua kun en ole keskitysleirivanki.

        Miten olisi jos poromiehet hoitaisivat elukoitaan niinkuin laki sanoo? Eikö tuo pykälä ole aika yksiselitteinen, ei paljoa jätä tulkinnan varaa.

        Poronhoitolaki 31§:
        "Muualla kuin saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin tai muille erityiseen käyttöön otetuille alueille."

        Poromiehet hoitavat eläimiään juuri tuon lain mukaan. Mikäli aitaus ei kiinnosta, niin tarvittaessa porot ajetaan pois. Ei yksittäisiä poroja, sinun lisäksesi, ole kukaan kellon ympäri vahtaamassa. Eikä tarvitse ollakkaan, minkään lain mukaan.

        ”hoidettava siten, etteivät ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin”

        Tuo on aika selvästi sanottu. Ei tuo kyllä jätä mahdollisuutta olla paimentamatta. Se on kokonaan eri juttu, miksi tuota ei noudateta, eikä valvota. Lakiin on kirjattu raskas velvoite juuri siksi, että nykyisenkaltainen tilanne ei pääsisi syntymään jossa porottomat ovat koko ajan ongelmissa vapaana terrorisoivan porokarjan kanssa omilla maillaan. Tilanteesta on pikkuhiljaa kehittynyt joidenkin mielestä normaali, koska lakia ei ole noudatettu eikä valvottu.

        Asia on justiin nuin. Poroukkojen mielestä on saavutettu etu ettei tarvi välittää elukoittensa menemisistä ja tekemisistä. Saavutetuista eduista on kaikilla vaikea luopua. Laki kyllä sanoo toista.

        Hoitakaahan itse omat länttinne. Luulisi ainakin aikuisten pystyvän pihoistaan huolehtimaan itse.

        Kyllä pääsääntöisesti jokainen huolehtii itse omaisuudestaan. Ihmiset hoitaa omat pihansa ja puutarhansa. Sitten naapurin tuotantoeläinkarja tulee polkemaan, kusemaan ja syömään ne jos maantiellä notkumiselta ehtivät. Jos harminsa tuo julki niin vastaus on, että muuta muualle.

        Asiat on eteläisellä poron"hoito"alueella päässyt tälle tolalle pitkän ajan kuluessa poromiesten v..tuilun ja suoranaisen uhkailun takia. Ihmiset kokevat, että vähemmällä pääsee, kun puristelee nyrkkiä taskussa ja nielee kiukkunsa. Poromiehet ovat tottuneet tilanteeseen, että lakia ei tarvi noudattaa, eikä naapureiden harmista välittää. Siitä on tullut normaali käytäntö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitakaahan itse omat länttinne. Luulisi ainakin aikuisten pystyvän pihoistaan huolehtimaan itse.

        Hyvin on porot pihasta lähteneet ku on ilmakiväärillä niitä ampunut.

        Toivottavasti vitsi. Porot ovat syyttömiä luontokappaleita. Ei ne ymmärrä mihin saa mennä ja mihin ei. Siksi niitä lain mukaan kuuluu paimentaa. Ei pidä rääkätä eläintä omistajan ymmärtämättömyyden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitakaahan itse omat länttinne. Luulisi ainakin aikuisten pystyvän pihoistaan huolehtimaan itse.

        Luulisi aikuisten poromiesten hoitavan paliskunnan porot siten, ettei tälläistä keskustelua tarvisi käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poro on luonnoneläin, voisi alkaa ymmärtämistä harjoittelemaan.

        Kumma on kanttura. Jos on luonnoneläin miksi ei saa metästää. Jos jotain haittaa on silloin on palkisen eläin mutta jos korvauksia tulee silloin löytyy omistaja ja hältä tilinumero.

        Eikö sitä luonnoneläimenä kutsuta metsäpeuraksi? Tuo poro on jonkun omistama tuotantoeläin eli osa maataloutta kun kerran mmm sitä hommaa valvoo. Poronhoito on liiketaloutta jonka tuotannon tekijöinä nuo porot ovat.
        Ymmärtämistä harjoitelleena kirjoittelen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma on kanttura. Jos on luonnoneläin miksi ei saa metästää. Jos jotain haittaa on silloin on palkisen eläin mutta jos korvauksia tulee silloin löytyy omistaja ja hältä tilinumero.

        Kesy kotieläin poro on, ei mikään villieläin vähimmässäkään määrin. Ei esim. hirvistä ole koskaan ollut mitään harmia eikä haittaa.

    • Anonyymi

      Sitä minä ihmettelen, että poromiehillä ei tunnu kiinnostavan ollenkaan poronhoidon maine. Enimmän tuntuu, että he tekevät kaikkensa pilatakseen loputkin jo valmiiksi huonosta maineestaan ja aika hyvin siinä onnistuvatkin. Esimerkkinä tämä palsta.

      • Anonyymi

        Ei kai sitä muutamasta ammattivalittajasta kannata välittää. Ei ole muuta hommaa kuin kitistä jokaisesta asiasta. Poron liha on edelleen yhtä hyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sitä muutamasta ammattivalittajasta kannata välittää. Ei ole muuta hommaa kuin kitistä jokaisesta asiasta. Poron liha on edelleen yhtä hyvää.

        ”Muutamasta ammattivalittajasta” tuotahan ne poroukot yrittää väittää, jotkut heistä tuohon jopa uskoo.

        Pari vuotta sitten MMM järjesti kansalaiskyselyn poronhoidosta. Eteläisten palkisten alueella tulos oli murskaava poronhoidolle. Ihmiset pääsi kerrankin ilmaisemasa mielipiteensä ilmn pelkoa poromiesten kostosta.

        MMM ei koskaan uskaltanut julkistaa kaikkia tuloksia, eikä varsinkaan sanallisia vastauksia. Poromafia pakotti hautaamaan kyselyn koska sen pohjalta olisi ollut pakko toteuttaa muutoksia poronhoitoon ja sitä ei poromafia salli.

        Asutko eteläisten palkisten alueella, vai huvikseenko uliset?

        Asutko pohjoisilla palkisilla vai lämpimikseenkö voliset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asutko eteläisten palkisten alueella, vai huvikseenko uliset?

        Naurettavan avuttomia nämä poro ukkojen vastakommentit. Yksikään poroukko ei ole kyennyt vastaamaan seuraavaan kysymykseen> Miksi niistä poroista ei ole mitään haittaa kenellekään. ?

    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt tätä samaa asiaa. Iso turvallisuuden lisäys tieliikenteessä olisi laittaa heijastin poron kaulaan. Thämä olisi asia joka pienentäisi porojen omistajien cuosituloja huomattavasti. Poroisännät eivät tähä suostu.
      Porot ovat talviruokittavia kotieläimiä. Tosin sillä erotuksella, että porojen omistajilla ei ole eläinsuojelulain mukaista huolehtimisvelvoitetta eläimistään. Eihän lehmät eivätkä lampaat ja possut kirmaile ympäri metsiä ilman kontrollia.

      Koko poronhoito on valtiolle iso kustannuserä. Poronhoito työllistää paljon ihmisiä ja on Pohjois-Suomelle tärkeä asia.

      Ehdotan seuraavaa. Pistetään pystyyn projeklti joka suunnittelee ja valmistelee isojen poroaitausten rakentamisen. Projektiin saisi ihan satavarmasti huimasti EU-euroja. Laitetaan porot aitauksiin jolloin niiden eläinsuojelulain mukainen kontrolli onnistuu helposti. Samoin vähenee tunturiluonnon ylikuormitus ja turha moottoriajoneuvoilla ajelu. Porojen ruokinta olisi huomattavan paljon helpompaa. Tieliikenteen turvallisuus nousisi huomattavasti.

      • Anonyymi

        Ihan kannatettava ajatus. Poroja ei tarvisi edes olla niin paljoa, kun peto-ja liikennekuolemat jäisi pois. Ei aitoja tarvisi mitoittaa nykyiselle poromäärälle. Samalla jäisi suurimmaksi osaksi pois alalle tyypillinen suhmurointi ja korvauskikkailu. Naapurisopu palautuisi pikkuhiljaa. Luonto säästyisi monellakin tavalla.

        Arvatkaa käykö poromiehille, no tiedätte vastauksen.

      • Anonyymi

        Porot voisi paremmin, luonto säästyisi, liikenneturvallisuus paranisi, ihmiset saisi olla rauhassa kotonaan (poroilta ja poromiehiltä) valtio säästäisi huimia summia tärkeämpiin kohteisiin, porojen hoitaminen helpottuisi, petopolitiikka voisi olla luonnonmukaisempaa, poronhoidon maine paranisi kun korvauskikkailu loppuisi. Lista on loputon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kannatettava ajatus. Poroja ei tarvisi edes olla niin paljoa, kun peto-ja liikennekuolemat jäisi pois. Ei aitoja tarvisi mitoittaa nykyiselle poromäärälle. Samalla jäisi suurimmaksi osaksi pois alalle tyypillinen suhmurointi ja korvauskikkailu. Naapurisopu palautuisi pikkuhiljaa. Luonto säästyisi monellakin tavalla.

        Arvatkaa käykö poromiehille, no tiedätte vastauksen.

        Ei ne haluaa vaan lisätä porojen määrää vaikka jäkäliköt on kaluttu. Ja mihin hittoon se poron liha menee,ei ne ite sitä määrää syö,eikä oo kauppojen tiskillä näkynyt.ja jos joskus harvoin näkyy.70euroo kilo. Juke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne haluaa vaan lisätä porojen määrää vaikka jäkäliköt on kaluttu. Ja mihin hittoon se poron liha menee,ei ne ite sitä määrää syö,eikä oo kauppojen tiskillä näkynyt.ja jos joskus harvoin näkyy.70euroo kilo. Juke.

        Syö leipää, jos jäkälät loppuneet. Samalla voisit treenata pilkkuja, pisteitä.... ym.

    • Anonyymi

      Poro on luontoeläin, ihminen ? mikä lie, Eiku moottorikelkalla napsuille viinakotaan.

    • Anonyymi

      Onko tässä käynyt kuten poromiehillä susien kanssa. Kun pinna kiristyy otetaan oman käden oikeus käyttöön.

      • Anonyymi

        Kenen kimppuun nyt olet käymässä? Vai vielä omankädenoikeudella!? Eikö niitä lakeja pidäkään noudattaa, siitähän olet ulissut kymmenillä palstoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen kimppuun nyt olet käymässä? Vai vielä omankädenoikeudella!? Eikö niitä lakeja pidäkään noudattaa, siitähän olet ulissut kymmenillä palstoilla.

        Tuo harhaisuus on omaa luokkaansa.

      • Anonyymi

        Kuusamon palsta, Taivalkosken palsta jne... Heti etusivulla poroista avattuja useita vikinöitä, sama kirjoitustaidoton ulisee....ei se helppoa ole kun ei edes äidinkieltään osaa oikein kirjoittaa, poroissahan se vika tietenkin on.

        Suomennettuna:

        Kuusamon palsta, Taivalkosken palsta jne... Heti etusivulla poroista avattuja useita vikinöitä. Sama kirjoitustaidoton ulisee. Se ei ole helppoa, kun ei edes äidinkieltään osaa oikein kirjoittaa. Poroissahan se vika tietenkin on.

        Repesin! Kahvit nenän kautta ulos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusamon palsta, Taivalkosken palsta jne... Heti etusivulla poroista avattuja useita vikinöitä, sama kirjoitustaidoton ulisee....ei se helppoa ole kun ei edes äidinkieltään osaa oikein kirjoittaa, poroissahan se vika tietenkin on.

        Nimenomaan nuo palstat kävin kattomassa. Ei niissäkään kukaan muu jankuta sekavia ja lapsellisia juttuja kuin sinä.

        Mitä on ne loput kymmenet palstat jotka joku sinun mielestä sotkee?

      • Anonyymi

        Kyllä se oman käden oikeus otetaan, kun mikään muu ei auta ja tehdään niin salaa, ettei asiasta kerrota edes kohtalo tovereilleen. Kun pitää kaiken oman käden oikeuden vain yksin omana tietonaan, eikä huutele missään, niin eivät saa ikinä tietää, kuka ampuu poron räähkänöitä.

        Oman käden oikeus....... Tämä kiertokoulua vastapäivään käynyt yhdyssanamestari on helppo tunnistaa. Eläkepäivänä Alkon nurkilla pyörimässä.

        Sano terveisiä siellä Alkon nurkilla pyöriessäsi.

        Turhaan sinä keljuilet kieliopista kenellekään. Ei se suju sinultakaan kovin kummoisesti. Henkilöihin menevä tyhjänpäiväinen naljailu on vain ainut asia mitä pystyt tässä asiassa kommentoimaan. Tiedät itsekin, että asiakysymyksissä olet heikoilla. Tuo tyylisi on vain suora tunnustus, että hävisit.

        Poromiehiin kohdistuva tyhjänpäiväinen ja yleistävä vinkuminen kertoo sivistyksen tason, huonon kirjoitustaidon lisäksi. Omat ongelmat yritetään projisoida poromiehiin. Asiakysymyksiä ei itkijällä ole koskaan ollutkaan.

        Kuten jo sanoin. Älä natise kieliopista, kun et sitä itsekään hallitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poromiehiin kohdistuva tyhjänpäiväinen ja yleistävä vinkuminen kertoo sivistyksen tason, huonon kirjoitustaidon lisäksi. Omat ongelmat yritetään projisoida poromiehiin. Asiakysymyksiä ei itkijällä ole koskaan ollutkaan.

        Mitä jos ei oikeastaan ole muuta ongelmaa kuin porot. Muuten elämä on ihan mallillaan? Mitä silloin projisoidaan poromiehiin?

        Jos kotoa poistuu niin porot paskoo pihan, kusee terassin ja syövät istutukset.
        Kun lähtee liikenteeseen niin koko ajan saa väistellä poroja tiellä.
        Jos häiriöporoista yrittää ilmottaa poromiehille niin ei vastata puhelimeen. Jos vastataan niin keljuillaan tai luvataan hoitaa asia, mutta mitään ei tapahdu.
        Maksan autovakuutuksessani aika suurta extraa porokolareiden takia.
        Maksan veroissani porojen liikenne ja petokorvauksia.
        Jne...

        Kaikki tämä jotta joku saa harrastella porohommia. Muutama harva yrittää niistä elantonsa saada ja elää lähinnä korvauksilla. (härskeimmät elää leveästi)

        Muuten ei ole juurikaan valittamista.

        Muuta Afrikan viidakkoon, siellä ei ilmeisesti ole poroja. Saat olla ihan rauhassa rapipäiltä. Voi sitä onnea ja autuutta.

        Sekö ei ole vaihtoehto, että poronomistajat hoitaisivat elukkansa niinkuin laki ja normaali toisten huomioonottaminen edellyttäisi?

        Montako poromiestä olet käräjille haalannut lakien rikkomisesta?

        Se ei ilmeisesti ole vaihtoehto. Haitan kärsijöillä vain pitää muuttaa pois, että minkään ei tarvisi muuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta Afrikan viidakkoon, siellä ei ilmeisesti ole poroja. Saat olla ihan rauhassa rapipäiltä. Voi sitä onnea ja autuutta.

        Porojen pitää saada syödä kasvimaat ja kukkapenkit. Istuttakaa hymyssä suin uudet tai muuttakaa pois.

        Porojen pitää saada maleksia valtatiellä. Maksakaa iloiten korkeita vakuutusmaksuja ja veroja jotta omistajat saa hyvät korvaukset tai muuttakaa pois maasta (koko maassa maksetaan näitä, ei vain poronhoitoalueella)

        Porojen pitää saada paskoa pihat ja kusta terassit. Siivotkaa pois ja haistelkaa koko kesä hymyssä suin tai muuttakaa pois.

        Poromies on kuningas metsissä maanomistajasta riippumatta. Poromies tekee kairassa mitä haluaa. Hyväksy tämä tai muuta pois alueelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poromiehiin kohdistuva tyhjänpäiväinen ja yleistävä vinkuminen kertoo sivistyksen tason, huonon kirjoitustaidon lisäksi. Omat ongelmat yritetään projisoida poromiehiin. Asiakysymyksiä ei itkijällä ole koskaan ollutkaan.

        Tuo on jo kaiken huippu! Poromies puhuu sivistyksestä. En kyllä äkkiseltään sivistymättömämpää ihmisryhmää tiedä kuin poromiehet.

        Enkä tarkoita pelkästään koulutuksen ja yleissivistyksen tasoa vaan myös yleisesti käyttäytymistä toisia ihmisiä ja yhteiskunnan normeja kohtaan.

    • Anonyymi

      Tuo poro-ongelma on helposti ratkaistavissa Koillismaalla jos vain porottomilla talouksilla yhteistyö sujuisi. Jokainen omakotiasukki ja miksei rivitaloissakin asuva perustaa kasvimaan ja istuttaa muutaman omenapuu tontilleen ja tietysti mökkitontille myös. Sitten vain vaaditaan poroisännät aitaamaan ja ylläpitämään nämä aitaukset. Hommaa tulisi sen verran että varmasti näkisivät paremmaksi viedä porot omaan aitaukseensa.

    • Anonyymi

      Ääni kaikissa seuraavissa vaaleissa menee henkilölle joka ilmoittaa ajavansa porottomien oikeusturvaa.

      • Anonyymi

        Samoin täältä ja monelta muulta ystäväpiiristä.

    • Anonyymi

      En omista yhtään poroa eikä ole poromiestä ulisemassa naapurissa postimerkin kokoisella tontillaan aidassaan pihallani haisee ulisevan poromiehet omistaman rapipään kusi.

    • Anonyymi

      Susilauma ois hyvä...

      • Anonyymi

        Keitettynä vai paistettuna.....

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4120
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3982
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      608
      3855
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2627
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2445
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2042
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1900
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1569
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe