Varhaisten kristillisten lähteiden mukaan kristityt kokoontyivat päivänä jota roomalaiset kutsuivat auringonpäiväksi ja kristityt viikon ensimmäiseksi. Roomassa oli kuitenkin käytössä virallisestikin 8-päiväinen viikko aina vuoteen 321 jaa. asti jolloin Konstantinus Suuri otti kristittyjen ja piispa Eusebius Nikomedialaisen kehotuksesta käyttöön 7-päiväisen viikon. Joten oikeasta päivästä ei Konstantinusksen kalenteriuudistuksen vuoksi ole tietoa.
Alkukristityt eivät välttämättä kokoontuneet "sunnuntaina"
Anonyymi
1283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä silloin tiedetty homojen vihkimisestä ei edes aavisteltu.,
Eivät kristityt silloin vielä vihkineet ketään muutakaan. Eikä esim ortodoksinen kirkko edelleenkään vihi. Nää kirkkohäät oli katolisen kirkon keksintö ja sitten tavallisen rahvaankin piti saada mennä naimisiin kirjossa kun kuninkaallisetkin meni. Länsimainen kirkkohääbuumi alkoi vasta 1800-luvulla kun kuningatar Elisabet I meni naimisiin ja oli valkoiset hää mekot, kermakakut ja kaikki mitä nykyisissäkin kirkko häissä.
Kiitos kommentistasi. Kristillinen avioliitto on kuitenkin aina ollut vain miehen ja naisen välinen asia. Katolinen kirkko pitää sitä sakramenttina vieläkin. Ja Lutherinkin mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen asia.
No tuostahan ei oikeasti löydy mitään todisteita. Sen sijaan Raamattu antaa ohjeita avioliittoon ja kieltää jyrkästi eroneiden vihkimisen mutta sen tuntuu menevän kovin uskovaisen filtteristä ihan kivasti läpi.
Katolilaisella kirkolla on omat tapansa kuten muillakin kirkkokunnilla. Toki siellä ero on mahdollinen muttei enää käytännössä kirkko vihkiminen.
Kiitos kommentistasi. Olen sitä mieltä, että kirkon ei tulisi vihkiä eronneita. Heidän tulisi itse mennä vain kiltisti maistraattiin vihittäviksi.
Parasta olisi harkita avioliittoon menemistä tarkemmin, suhtautua siihen vakavasti ja ymmärtää, että se on tarkoitettu elinikäiseksi liitoksi miehen ja naisen välillä. Se on myös hengellinen liitto, jolla on Jumalan siunaus.
Homoseksuaaliset teot Raamattu on kieltänyt. Ja on nimenomaan kieltänyt jyrkästi. Ja silti samasukupuolinen avioliitto menee läpi monella kristitylläkin. Se menee monella papillakin läpi, kuten on huomattu, vaikka homoseksi on jyrkästi kielletty. Nämä papit kai luulevat, että se avioliitto on puhtaasti platoninen.
Ratkaisu on, että kirkon tulee tiukentaa käytäntöään suhteessa uudelleen vihkimiseen, ei se, että löysennetään avioliiton solmimisen perusteita niin paljon, että Jumalan sana menettää merkityksensä.
Se ei siis ole kovin hyvä peruste, että jokin avioliittoasia menee uskovaisilla tai kirkolla läpi. Kyllä kirkon tulee toimia kristillisen opetuksen, Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaisesti. Jos kirkko omaksuu liikaa maallista näkökulmaa, kirkko vain sulautuu maalliseen yhteiskuntaan ja menettää oman kristillisen identiteettinsä ja sitä kautta vaikutusvaltansa.
Kirkon ei tulisi vihkiä ketään.
Kiitos kommentistasi. Itse olen sitä mieltä, että kirkon ei tulisi luopua vihkioikeudestaan. Miehen ja naisen välinen avioliitto on kuitenkin Jumalan tahdon mukaista ja se on ainutlaatuinen ihmissuhde- ja perhemalli, jota yhteiskunta tarvitsee kipeästi. On vain hyvä, että kirkko tekee selvän jaon ja hyväksyy vain perinteisen avioliiton ja kieltää sukupuolineutraalin avioliiton. Se on selkeä ja perustelu jako.
Nyt yhteiskunnassa on olemassa ainakin yksi maallisen oikeusjärjestelmän ulkopuolinen voima, johon voi luottaa ja joka pitää yllä moraalia näissä asioissa. Eduskunta ja hallitukset eivät selvästikään enää edusta koko kansan parasta, vaan ovat liian populistisia, somekohujen armoilla poukkoilevia. Silloin yhteiskunnan jatkuvuus ja turvallisuus heikentyvät. Myös luottamus Suomen oikeusjärjestelmän toimivuuteen on kyseenalaistunut.
Se olisi eri asia, jos kirkon moraali olisi alemmalla tasolla kuin sitä ympäröivän maallisen maailman. Silloin siitä ei olisi esikuvaksi ja suunnan näyttäjäksi. Mutta niin kauan kun kirkon ei hyväksy sukupuolineutraalia vihkimistä, se voi toimia moraalisena majakkana ja roolimallina myös lapsille ja hämmentyneille nuorille.
Nykyään on niin paljon tietoa, että suuri osa tietää, että sunnuntaipyhä on Roomasta lähtöisin. Ihminen on aika vekkuli tekemään muutoksia milloin mihinkin.
Sunnuntaipyhä on jääne ajasta jolloin kristityille ja juutalaisille tuli välirikko. Nykyinenkin sunnuntai messu on kuitenkin jäänne kokoontumisesta joka alkoi kristittyjen kotona heti sapatin päätyttyä ja jatkui läpi yön aina aamunkoittoon asti. Tästä on enää jäänne tuo supistunut aamumessu joka pidetään varhain sunnuntaiaamuna. Lisäksi erottautuakseen katolisista ja kilpaillakseen katolisen kirkon kanssa luterilaiset alkoivat pitämään messua vasta klo 10 kun katolisessa kirkossa (myös ortodokseilla) aamumessu päättyy klo 10:een. Katolisilla ja ortodokseilla on myös iltamessu jota protestanttisessa kirkossa ei ole.
Juutalaisessa kalenterissa vikko päättyy sapattiin, joten viikon ensimmäinen päivä on "sunnuntai", päivän nimi on hepreaksi Jom rison, Ensimmäinen päivä.
Tässä ei tarvita roomalaisia, eikä auringonjumalia, kun juutalainen Raamattu nimeää suoraan Päivä Ensimmäisen. Länsimaisessa kalenterissa joka viikonpäivä on nimetty planeettojen mukaan. Jos kristittyjen pyhäpäivä olisi Päivä Toinen, "maanantai", olisi se Kuun päivä.
(Messiaaniset) harhaopettajat kertovat oppinsa aina osatotuuksin.
Aika monessa länsimaisessa kalenterissa keskiviikko (Odin, Woden) ja torstai (Tor) on nimitetty germanisten jumalien mukaan. Suomenkin kielessä torstai: mahtavan Tor-jumalan päivä.
Kalenterikäytäntömme on virkistävän monikulttuurinen. Viikonpäivien nimet eivät ole mitenkään kristillisiä.
Toiselta vuosisadalta peräisin olevassa Barnabaan kirjeessä sanotaan: ”Sen vuoksi vietämmekin iloiten kahdeksatta päivää, jona Jeesus nousi kuolleista!” (15:9). Kirkkoisä Ignatios puolestaan kirjoittaa noin vuonna 100, että ”ne, jotka elivät vanhan järjestyksen mukaan, tulivat uuteen toivoon eivätkä enää pitäneet sapattia, vaan elivät ottaen vaarin Herran päivästä … jolloin meillekin elämä koitti hänen ja hänen kuolemansa kautta”. Justinos Marttyyri (100-165) kertoi kristittyjen kokoontuvan yhteen sunnuntaisin, ”koska Jeesus, meidän Vapahtajamme, nousi ylös tuona päivänä”.