oletko ujo?
itse olen kieltämättä ja tuntuu että moni muukin vaaka ois.
sitä ei aina kaikki huomaa..sitä ujoutta, mutta joissain tilanteissa pääsee valloilleen.
itse olen kieltämättä ja tuntuu että moni muukin vaaka ois.
sitä ei aina kaikki huomaa..sitä ujoutta, mutta joissain tilanteissa pääsee valloilleen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
olen kai sitten vähän ujo. tai just tuolleen niin kuin kuvasit, sitä ei kaikki välttämättä huomaa, mutta joskus se pääsee valloilleen.
joo olen todella ujo.
Ehkä joissain tilanteissa hieman ujous vaivaa...
Ikävä kyllä..:/ Oon vaan aina halunnut olla sellanen joka uskaltaa sanoa mielipiteensä suoraan.
kieltämättä hienoa :)
liittyy sellainen ikävä puoli, että jos vaaka ei ota itseään niskasta kiinni ja kouluta itseään ”ujoudesta” ulos, hän rupeaa helposti käyttämään muita hyväkseen.
Eli yrittää pistää toiset puolestaan asialle, kun itse ei oikein ”kehtaa”.
en yleensä kehtaa tehdä joitakin asioita niin silti joudun ne tekemään, vaikka sitten kovin yritän saada muut asialle. he kun ovat ehkä vielä ujompia tai muuten vaan laiskoja :)
jep, ujous on yksi asia itsessäni, jonka haluaisin muuttaa. mun ei ole helppoa solmia uusia ihmissuhteita ujouden vuoksi, ja tämä seikka vaivaa mua todella. en tunne olevani ujo tutussa seurassa, vaan lähinnä uudet tilanteet ja ihmiset saavat minut epävarmaksi. kaikista pahinta on, että ujouden takia saa tietynlaisen leiman otsaansa muiden ihmisten taholta.
joskus haluaisin mennä juttelemaan jonkun henkilön kanssa, mutta en uskalla. kehtaisin, mutta jostain syystä vain uskallusta ei löydy. en tiedä, mitä pelkään vai onko pelko ylipäätään oikea sana, mutta useimmiten kuitenkin päädyn olemaan hiljaa ja vaihtamaan vain hiljaisia katseita. joskus sekin tietenkin tuottaa tulosta, valitettavan usein kuitenkaan ei. mitä tulisi tehdä? ottaa itseä niskasta kiinni? olen yrittänyt voittaa uskalluksen puolelleni, ja onnistunutkin muutaman kerran, mutta silti sama epävarmuus jatkuu samanlaisissakin tilanteissa. olenko siis ujo vai onko persoonallisuudessani jotain erilaista epävarmuutta?
puhun itsestäni, en todellakaan tiedä miten muut vaa'at kokevat ujoutensa. siksi haluaisinkin kuulla teidän kokemuksianne. :)
taas se on enemmän tuttujen kesken. tuntemattomien kanssa uskallan olla ( joissain juhlissa joissa en tunne ketään niin oon aika ujo) miten vain. en tiedä mikä siinä on ehkä kun tutut tuntee jotenkin ja he ovat jo tehneet omat diagnoosit millainen olen niin saattaisin järkyttää sitä, jos olisin kuin haluaisin ja se takia sitten pitäisi olla niin väritön. tai en tiedä, mutta oon hiljainen tuttujen kesken ja sit ku sanon jotain jälkeenpäin punastelen mitä tuli möläytettyä.
... Varsinkin,kun pitäisi tuntemattomille puhua... Itse saan myös jonkin asteisia paniikki kohtauksia asiodessani esim.kelassa tms. (kädet hikoavat,kasvot punottavat,Suuta kuivaa,huimaa ja sanat juuttuvat kurkkuun) myös vaaka ystävälläni on samoja oireita... Voi meitä:)
mullakin noita oireita, jopa kaupankassalla! mistä sitten johtuukin ku ei tilanteessa ole mitään pelottavaa :]
Olen ujo varsinkin joissain tilanteissa. Joskus taas en kovin paljoa.
todellakin olen ujo varsinkin jos ei tunne joitain ihmisiä hyvin.varsinkin jos on minua vanhempia.
No mä oon itse-asiassa ujo...Vaikka eri juttu se on täällä netissä . Täällä voi mellastaa paljon haluaa ;) Koulussa oon aina niitä ihmisiä jotka kulkee siellä kaverin perässä hiljasena..
no mää oon ujo aina uusien ihmisten seurassa..
ja yleensäkin uusissa tilanteissa yms.
En sanoisi millään muotoa itseäni ujoksi,olen päin vastoin hyvin ulospäin suuntautunut ja ihmisten pariin hakeutuva-juttelen vieraillekkin.Toisinaan huomaan kyllä että otan turhankin "suulaan" roolin,eli silloin tilanne on jännittävä ja ilmeisesti peitän ujouden sillä roolilla.Jännää-minäkö sittenkin ulo?????
En minä ainakaan ujo ole,vaikka vaaka olenkin,päinvastoin olen aina äänessä.. =)
Kauhia kailottaja,tutustun hyvin uusiinkin ihmisiin,sillä menen helposti juttelemaan... ja juttuahan riittää,aina... ;)
Vaakat rulaa... =)
moi en tiiä oon mä vähä mut en enään niinku olin ennen
Kyllä ehdottomasti. Sanottavaa on, fiksua ja hauskaakin, mutta on aina pakko tiivistää muutamaan sanaan, kun ei ainakaan isossa porukassa uskalla olla äänessä kauaa.
Nuorempana olin hyvin ujo ja epävarma itsestäni. Sitten 18-vuotiaana lähdin vanhoista kuvioista, sain ekan poikaystäväni ja vähitellen muutuin. Mutta muutos ei tapahtunut päivässä, ei viikossa eikä kuukaudessa, se oli vuosien työn tulos. Vähitellen tapahtuva. Mulla oli nuorena kamala esiintymispelko. Pelkkä viittaaminen ja varsinkin vastaaminen oli kamalan tuskan takana. Mutta mitä enemmän esiintyy, sitä vähemmän se tuntuu. Pelkäsin myös uusien ihmissuhteiden luomista, mutta kun vaan alkaa jutella ihmisten kanssa enemmän, loppu menee omalla painollaan. Alku on aina hankalin. Pelot on kohdattava. Niinpä minä kohtasin ne kertatoisensa jälkeen ja olen jopa käynyt laulamassa karaokea (vaikka äänessäni ei olekaan kehumista) ilman minkäänlaista pelkoa. Parikymppisenä olinkin jo yksi luokkani äänekkäimmistä henkilöistä. En pelännyt mitä haluasin (tosin joskus on syytä olla hiljaakin, osaan myös sen) en pelkää edelleenkään. Ujous on enää vain muisto minulle. En pelkää minkäänlaista tilannetta. Asenteestakin se on paljon kiinni. Mä en ota mitään liian vakavasti. Mitä mä siinä menetän, jos pistän itseni likoon ja olen se kuka oikeasti olen ja haluan olla. Mitä sitä muka koskaan saa jos ei pistä itseään likoon! Vaikka tekisi mitä, löytyy aina joku joka ei sinusta pidä. Se on osa elämää. Niin on sekin että välillä tulee möläyteltyä ohi suunsa ja mokailtua, jokainenhan niin tekee eikä se ole niin kamalan vakavaa.
hieno tarina :D oikeeesti kun luin tekstisi tuli sellainen fiilis et mitä väliä sillä oikeesti on, vaikka ei aina kaikki menis niin hyvin kuin pitäis. mutta tosi tilanteen tulleen se on miellettömän vaikeaa sitä vaan sulkeutuu ja piiloutuu, koska se 0n tuttua ja turvallista ja helppoa. no ehkä minäkin vielä joskus uskallan viitata :P nyt se tuntuu hölmöltä alkaa viittamaan kun en ole koskaan sitä tehnyt, mutta ehkä vielä joskus :]
tuo kuvioiden vaihto helpottaa miellettömästi muutosta, koska uuden kuviot eivät tunne vanhaa ja sen olen huomanut et kun olen tutustunut uusiin ihmisiin voin olla millainen haluan eivätkä he ihmettele kui oon sellainen kuin sillä hetkellä oon..
Muuttuminen on pitkä prosessi ja se alkaa pienistä teosta ja se on myös täysin itsestä kiinni. Kun tietää mitä haluaa olla niin pitää vaan mennä sitä kohti askel askeleelta. Oikoteitä ei ole ja vaikka olisikin niitä ei voi käyttää. Ja sitä ei tarvitse musta kyllä pelätä että joku tuttu ihmettelee muutosta. Eikä se sitä edes huomaa koska se muutos on vähittäistä ja ehkä se ei edes tule kohta muistamaan millainen olit ennen ja jos muistaakin, ei se sitä ainakaan haittaa. Jokainenhan meistä muuttuu koko ajan. Kukaan ei voi olettaa että joku on täysin samanlainen kuin tänään kuin mitä tulee olemaan vaikkapa viiden vuoden päästä tai mitä oli viisi vuotta sitten.
Takuulla pelottaa kohdata ongelmat mutta se on ainoa tapa. Niin minä tein ja en voisi olla onnellisempi siitä. Takuulla moni on pitänyt minua aika typeränä mun muutoskautena mutta en välitä muiden mielipiteistä. Itselleen sitä on elettävä etupäässä, ei muille. Omat mielipiteet on paljon tärkeimpiä kuin muiden.