raskasliikenne

Moro, olen seurannut viimeaikoina tieliikenneonnettomuuksia. Rekka ja henkilöauto nokkakolarissa! Otsikoissa aina syy on muka henkilö autoilijassa? Itse olen merkille pannut, että rekat kaahaavat holtittomasti ja välinpitämättömästi kännyköitä roplaten. AIHEUTTAVAN VAARAA MUILLE TIELLÄ KULKEVILLE.
16135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No pysy sitten pois sieltä, jos pelottaa. Bunkkerisi on varmasti turvallisempi paikka.

Äänestä

Yleensä niissä uutisissa sanotaan että henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulijoiden kaistalle ja törmäsi rekan keulaan. Eli kummassakohan osapuolessa se syy silloin mahtaa olla?!

Äänestä
  • Juuri näin. Syy on sen joka ei pysynyt omalla kaistalla.

    Äänestä

Miksi rekat ajaa kääntyvän auton päälle ? Näitä sattuu jatkuvasti.

Äänestä
  • Rekat ajaa usein ihan edelläajavan puskurissa ja on vain ajan kysymys, milloin jysähtää, kun rekkakuskilla on se kännykkä ja samaan aikaan pitä laittaa kahvia tulemaan, lukea päivän lehdet ja paljon muuta, niin 65 tonnia sitten jyrää muutaman edelläajavan, kun joku hiljentää. Ammattina sankari, juu..

    Äänestä

  • En ole kuullut kuin yhdestä tänä vuonna. Se oli tämä Parkanon tapaus hiljattain. Muista ei ainakaan itselläni ole tietoa. Ei tosin tarkoita etteikö niitä kenties olisi. Faktatieto tai lähde mukaan viestiin kun jotakin väitetään, niin kirjoitusta ei pidetä huuhaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kuullut kuin yhdestä tänä vuonna. Se oli tämä Parkanon tapaus hiljattain. Muista ei ainakaan itselläni ole tietoa. Ei tosin tarkoita etteikö niitä kenties olisi. Faktatieto tai lähde mukaan viestiin kun jotakin väitetään, niin kirjoitusta ei pidetä huuhaana.

    Ei ole muiden vika, jos sinä et tiedä asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole muiden vika, jos sinä et tiedä asioita.

    Ei ole myöskään muiden vika jos kirjoitat soopaa ilman todisteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kuullut kuin yhdestä tänä vuonna. Se oli tämä Parkanon tapaus hiljattain. Muista ei ainakaan itselläni ole tietoa. Ei tosin tarkoita etteikö niitä kenties olisi. Faktatieto tai lähde mukaan viestiin kun jotakin väitetään, niin kirjoitusta ei pidetä huuhaana.

    Eihän Kongingkankaallakaan kuollut kuin 23 henkilöa rekkakuskin toimesta, tosin vuonna 2004, mutta onhan näitä, ihan liikaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän Kongingkankaallakaan kuollut kuin 23 henkilöa rekkakuskin toimesta, tosin vuonna 2004, mutta onhan näitä, ihan liikaa...

    Ja vinksahtaneella logiikalla varustettu henkilö ajattelee että ne ihmiset lähtivät laskettelumatkalle. Laskettelumatkan järjestäjä on syyllinen.

    Äänestä

Useimmiten uutisten perusteella henkilöauto ohjaa rekan keulaan suoralla tieosuudella. Ei niin että henkilöautot kolaroisivat keskenään suoralla tieosuudella.

Onko jotenkin kunniallista kuolla tahallisessa kolarissa missä tuhotaan ajoneuvoja?

Ainakin ihmiset näyttäisivät vievän kukkia sinne missä henkilöautoilija halusi traumatisoida ammattikuljettajan itsemurhansa yhteydessä.

Äänestä

Jatka vaan seuraamista tulevinakin aikoina ja kirjoita kaikki muistikirjan sissään

Äänestä
  • Niinkai se pitää tehdä, jos tänne jonkun faktan laittaa niin joku vaatii todisteita, kun ei itse tiedä tai viisti ottaa selvää vaan haluaa suoran linkin. Täällä normaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkai se pitää tehdä, jos tänne jonkun faktan laittaa niin joku vaatii todisteita, kun ei itse tiedä tai viisti ottaa selvää vaan haluaa suoran linkin. Täällä normaalia.

    Ei tarvitse olla suora linkki. Riittää että on ote itse asiasta johon viitataan ja lähde josta ote on lähtöisin. Esim. näin:

    "Liki puolet suomalaisista siirtäisi autoilun verotusta ajoneuvon ostohinnasta enemmän sen käyttöön perustuvaksi, käy ilmi Uutissuomalaisen teettämästä gallupista."

    Lähde: Ilta-Sanomat 7.7.2020.

    Kirjoituksen sisältö pitää pystyä jotenkin todentamaan oikeaksi. Ilman taustalähdettä hienoinkin kirjoitus on vain mielipide (tai jopa suora valhe).

    Äänestä

Itse ajan päivttäin Helsinki - Hanko - väliä jossa on paljon rekkaliikennettä. Huomioni usein kiinnittyy juuri näihin puskureissa roikkuviin rekkoihin , joissa kuskit vielä ajaessaan puhuvat kännykkään. Huomio on kaikessa muussa kuin liikenteessä. Eiköhän viime viikkoisella Parkonan kuolonkolarissakin ollut jotain tällaista kun rekka ei ehtinyt jarruttaa. Toisaalta ennen sanottiin, että jollet mitään muuta amaattia saa, niin ryhdy autokuskiksi, kortin saa lähes kaikki. Taitaa vielä pitää tämä asia paikkaansa, valittevasti.

Äänestä
  • Nyt on uuteen tieliikennelakiin tullut ennakointivelvoite joka voi koitua "kokeneen" kuskin kohtaloksi jos jotakin sattuu. ennakointivelvoite kun suurenee jos on kokenut kuski tai tuttu ympäristö.

    "4 §
    Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus

    Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moro, olen seurannut viimeaikoina tieliikenneonnettomuuksia. Rekka ja henkilöauto nokkakolarissa! Otsikoissa aina syy on muka henkilö autoilijassa? Itse olen merkille pannut, että rekat kaahaavat holtittomasti ja välinpitämättömästi kännyköitä roplaten. AIHEUTTAVAN VAARAA MUILLE TIELLÄ KULKEVILLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu