Kun seurailee näitä mielipdepalstoja, tulee siihen tulokseen, että "huuhaauskovaiset" ja Perussuomalaiset kuuluvat samaan pajukoriin jälkiviisauksineen. Halla-aho narrailee elämäänsä kyllästyneitä "lahjakkuuksia" ja Räsänen "oikeaoppisia" uskovaisia. Yhteen lyöttäytyneinä syntyy hauska sekamelska, jossa on osa Neuvostoliiton jälkikommunismia, kiinalaisilla uhkailua, trumppilaista poukkoilua, isrelilaista Netanjahuoppia, pirunomaista raamatunlukua eli kaikenkaikkiaa lopputuloksena on suomalainen äärioikeistolainen "vasarakansakulttuuri", joka ei tunnusta demogratiaa alkuunkkan.
Huuhaasakkia?
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Merkillistä, ettei näin ironinen ja samalla peitellyn totuudenmukainen kirjoitelma ole saanut vastauksia puoleen tai toiseen? Näyttää siltä, että kirjoittaja on osunut ajatelmissaan naulan kantaan!
- Anonyymi
persujohtajien mersut eikun levenee kun saa ääniä kaapattua perusväestöstä kovine valeuutis rasisti puheineen, eihän he välitä eläkeläisitä eikä naisista jos ääniä ei saa tai kahvinkeittäjäksi vaalikatokseen muuten rasitteena pitävät voi tulla lovikin ääniharavaan . Voi äänestäjät mennä heitä arvostavaan ympäristöön joihin persut ei kuulu vaan oman edun tavoittelijoihin omilla suunnitelmillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

tuosta persujen naisten kohtelusta on ollut monta juttua, persumiehet ohjaa muttei kauaa kun silmät aukeaa kohelusta. Keskusta ottaa naisetkin huomioon että naisten menestyminen on varmaa

Eipä ole uutta esille tulleet asiat, on melkoista venkulaa persu johtopersujen ympärillä pyörimässä sairasta moni jättää äänestämästä juuri sen takia!!!

Luuleeko noi tosissaan että saavat ääniä, Keskustassa on johtajat ja persuissa harhaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
persujohtajien mersut eikun levenee kun saa ääniä kaapattua perusväestöstä kovine valeuutis rasisti puheineen, eihän he välitä eläkeläisitä eikä naisista jos ääniä ei saa tai kahvinkeittäjäksi vaalikatokseen muuten rasitteena pitävät voi tulla lovikin ääniharavaan . Voi äänestäjät mennä heitä arvostavaan ympäristöön joihin persut ei kuulu vaan oman edun tavoittelijoihin omilla suunnitelmillaan.
Mopolla ei saa ajaa kiljuissaan edes parkkipaikalla, apupyörät hieno. Mutta mopon pinnoja pitää varoa rikkomasta kajapulloilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole uutta esille tulleet asiat, on melkoista venkulaa persu johtopersujen ympärillä pyörimässä sairasta moni jättää äänestämästä juuri sen takia!!!
Venkulat on vallanneet entisen Perussuomalais puolueen jossa olin pitkään jäsenkirjalla mukana, siksi lähdin pois puolueesta kun enää jäljelle jäi rasisti ja rikollis joukkio ilman päämäärää.
Puheet oli kovia mutta tekoja ei suurimmaksi osaksi laiskalla joukkiolla ole ollut, tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan ja ala-arvoiseksi.
Voi kun joku osaisi korjata puolueen suunnan että tavallinen suomalainen hyötyisi puolueesta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venkulat on vallanneet entisen Perussuomalais puolueen jossa olin pitkään jäsenkirjalla mukana, siksi lähdin pois puolueesta kun enää jäljelle jäi rasisti ja rikollis joukkio ilman päämäärää.
Puheet oli kovia mutta tekoja ei suurimmaksi osaksi laiskalla joukkiolla ole ollut, tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan ja ala-arvoiseksi.
Voi kun joku osaisi korjata puolueen suunnan että tavallinen suomalainen hyötyisi puolueesta!Lisäisin tuohon että pari johtopersua käyttää hyväkseen heikkoa tilannetta joka vallitsee puolueessa mutta ei kauaa.... Äänestän Keskustaa, äänestä sinäkin niin et kuulu roskasakkiin joka ei saa mitään aikaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venkulat on vallanneet entisen Perussuomalais puolueen jossa olin pitkään jäsenkirjalla mukana, siksi lähdin pois puolueesta kun enää jäljelle jäi rasisti ja rikollis joukkio ilman päämäärää.
Puheet oli kovia mutta tekoja ei suurimmaksi osaksi laiskalla joukkiolla ole ollut, tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan ja ala-arvoiseksi.
Voi kun joku osaisi korjata puolueen suunnan että tavallinen suomalainen hyötyisi puolueesta!Kristillisiin kuuluu tuomittuja rikollisia, niinkuin siinä ei poliisien vihaaminen ja rasisteiksi haukkuminen auta. Keskustasta on siirtynyt myös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisiin kuuluu tuomittuja rikollisia, niinkuin siinä ei poliisien vihaaminen ja rasisteiksi haukkuminen auta. Keskustasta on siirtynyt myös
tuoreita rikollista, rikolista elämän tapaa päivittäin jatkavia ja paatuneita rasisteja tuohon poppooseen kuuluu, suurin osa ei pääse mihinkään normaaliin yhteiskuntaan mukaan jossa eletään ja maksetaan veroja ja niin edelleen...

Juuri tuon takia Keskustalle äänet, siellä ei ole edes vakavista rikoksista tuomittuja niin kun persuissa joka toinen

Öykkäreitä kyllä persuista löytyy yllin kyllin se voi olla yhdistävä syy miksi he hakeutuvat kaltaistensa seuraan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuon takia Keskustalle äänet, siellä ei ole edes vakavista rikoksista tuomittuja niin kun persuissa joka toinen
En minäkään ole tykännyt persujen ja rikollisten liitosta sulassa sovussa vaikka ne äänet pitää kaivaa mistä , se oli lähtöni syy persuista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään ole tykännyt persujen ja rikollisten liitosta sulassa sovussa vaikka ne äänet pitää kaivaa mistä , se oli lähtöni syy persuista.
olen ihmetellyt että persu rikolliset kantaa isoja leijona koruja vaikka armeija käymättä ja eivät halua olla yhteiskunnassa mukana uurastamassa asioiden eteen. aika hiljaista on kun kysytään asiaa?

Mitä ihmettelet olet tervetullut Keskustaan jossa samaa habitusta ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään ole tykännyt persujen ja rikollisten liitosta sulassa sovussa vaikka ne äänet pitää kaivaa mistä , se oli lähtöni syy persuista.
Osu ja upposi, kohta taas polliisiit ja heitä haukkuu rasisteiksi kun kieltävät. Persujen kimpussa ja siis rasisti.
Ei saa ajaa ja ei ajolupaa ei Persujen syy, vaan ihan oma - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen ihmetellyt että persu rikolliset kantaa isoja leijona koruja vaikka armeija käymättä ja eivät halua olla yhteiskunnassa mukana uurastamassa asioiden eteen. aika hiljaista on kun kysytään asiaa?
Kova kirjoittaan promilleissa ja kohta polliisiit, tässä on hyvä kuvata kun taas lähtee ajeleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osu ja upposi, kohta taas polliisiit ja heitä haukkuu rasisteiksi kun kieltävät. Persujen kimpussa ja siis rasisti.
Ei saa ajaa ja ei ajolupaa ei Persujen syy, vaan ihan omaPromillet nousee kun kiihtyy ja haukkuu rasisteiksi häntä hoivanneet poliisit. Joku päähänpinttymä rasisteista.
Toistaiseksi hiljaista parkkipaikalla. Mutta promillet paukkuu jo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristillisiin kuuluu tuomittuja rikollisia, niinkuin siinä ei poliisien vihaaminen ja rasisteiksi haukkuminen auta. Keskustasta on siirtynyt myös
Keskustassa talousrikokset aina framilla, ei hyvä.
Kannatus mataa ja äänestäjät hylkii siksi et aina uusii epäselvyyksiä löytyy - Anonyymi
Juuri noin, tiedän pari varastetuntavaran kauppiaspersua jotka ostaa halvalla varstettua tavaraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin, tiedän pari varastetuntavaran kauppiaspersua jotka ostaa halvalla varstettua tavaraa.
On hyvä että joku tietää että persuissa on rikollisia hui, en enää ole persu puolueen mukana ainakaan. Aika lojaaleja varkaille, varastetulle tavaralle vaikka sekin on rikos kätkeä eikös juu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä että joku tietää että persuissa on rikollisia hui, en enää ole persu puolueen mukana ainakaan. Aika lojaaleja varkaille, varastetulle tavaralle vaikka sekin on rikos kätkeä eikös juu?
Ikämies mopoilijalla kovat persu paineet, mut promillet sujuttava kyll ku vaa pysyy tiellä ilman apupyörii Sannasta uus aloitus tuloillaan jos promillet antaa melkein meni nurin ku piti kytätä bussia Agrin lähel
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikämies mopoilijalla kovat persu paineet, mut promillet sujuttava kyll ku vaa pysyy tiellä ilman apupyörii Sannasta uus aloitus tuloillaan jos promillet antaa melkein meni nurin ku piti kytätä bussia Agrin lähel
Ne tietää sen mopomahamiehen kaunan Persuja kohti. Itse esimerkki kansalainen ku mut promillet sotki ku vuosi uus

valitettavasti persbussia ei kukaan huomaa, Keskustan edustavan yrittäjä edustajan huomaa jo kaukaa...

persukkeet ovat jo tavallisen mopolla ajavan kansalaisenkin kimpussa, kyllä on aikoihin mennyt nyt!!! Minä ja naapurini äänestetään Keskustaa, sieltä ei ole yhtään haukkua kuulunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
valitettavasti persbussia ei kukaan huomaa, Keskustan edustavan yrittäjä edustajan huomaa jo kaukaa...
Yrittää mopoikämahamies syöttää et persut muka mopoviikareita. Näkyy kovat promillepaineet kunnes taas töppää ja kovin, mopo viikarit ajaa mut ei ne tee aloituksia persuista ja Sannasta. Kova on mopoikämahamiehen kaunaisuus poliisia kohtaan joka teki tammikuussa vaan työtään
- Anonyymi
Kunnon kansalainen nyt ja kohta uus katastrofi yllä. Persut on kaunan kohteena, kyllä ne tietää mistä kauna. Promillet ja ku poliisi ohjaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon kansalainen nyt ja kohta uus katastrofi yllä. Persut on kaunan kohteena, kyllä ne tietää mistä kauna. Promillet ja ku poliisi ohjaa
tulis nyt edes pari pakolaista persujen haukuttavaksi Outokumpuun, niin loppuis persujen maalitus syytöntä mopediukkoa kohtaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tulis nyt edes pari pakolaista persujen haukuttavaksi Outokumpuun, niin loppuis persujen maalitus syytöntä mopediukkoa kohtaan....
Onko kumpuun tullut sinisten bussi ala Shellille siellä ainakin sininen bussi on parkissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kumpuun tullut sinisten bussi ala Shellille siellä ainakin sininen bussi on parkissa?
Katoin samaa että Persut loikanneet Sinisiin, eihän se häppee oo myöntää häviö vaikka väreillä kertoen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katoin samaa että Persut loikanneet Sinisiin, eihän se häppee oo myöntää häviö vaikka väreillä kertoen.
säikähdin että kahvi meni väärään kurkuun, ei taija jäädä koko siniseksi kuitenkaan?
- Anonyymi
Kuka tietää mitä Okun johtopersu pari saa tästä sirkuksen pyörityksestä palkkaa kun ovat mukana eivät varmasti pyyteettömästi kylän jutuista päätellen?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285313Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073786TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362900Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372849- 1582329
- 552046
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221940Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51566Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271528