kun joku on väittänyt, että he muka hävisivät elvytysneuvotteluissa
ja ettei muka diktatuuria saa perustaa Euroopan Unionin sisälle.
ja ettei muka diktatuuria saa perustaa Euroopan Unionin sisälle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vitsi, vitsi, hehheh, mutta en ihmettelisi, onhan yksikin puolue Suomessa
pistänyt edustajansa tekemään kantelun onko pääministeri toiminut väärin.
Yhdelletoista muullekin "älykölle" on tärkeää saada tietää.
Mikäs siinä, heillä on oikeutensa, kunhan malttaisivat odottaa syksyyn,
koska eduskunnan koollekutsuminen nyt välikysymyksen takia on turhaa.
Hallituksella on enemmistö. Tuskin se itseään vastaan äänestää.
Ei persut tajua, ne kai uskoo voivansa hallituksen hajottaa kesällä.
Naurettava uho päällä.
Lumleyn Siperianmatkassa oli samanlainen oligarkki kuin Orban
kaviaaria syömässä linnassaan.
Orban syö kaviaarinsa EU-veronmaksajien rahoilla.
kaikki voi vielä kaatua,
ei nuolasta ennenkuin tipahtaa,
heh, entä kun ranska huomaa
että niitä on vedetty nenästä,
ne ei vielä tajua että rahalla on tiukka raja,
jota ei ylitetä,