Laitakarin kevytliikenne

Anonyymi

Kävin taannoin Laitakarissa. Luulin, että nyt se kevyenliikenteen tie tulee. Siellä olvatkin Carunan väki touhussaan. Eikö näitä kaikkia töitä (sähkökaapelit, dataliikenne, vesijohto, viemärit ja lopuksi kevytväylä) voisi yhdistää ja tehdä kaivuut yhdellä kerralla. Tulisi halvemmaksi ja olisi järkevää.

47

830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käy katsomassa Helsingissä, kaiken vihervasemmistolaisen tiedon ytimessä: Yhtä rakennustyömaata ilman mitään koordinointia. Sama katu saatetaan repiä auki useampaan kertaan, joskus saman vuoden aikanakin.

      • Anonyymi

        Kasvukeskuksissa on kuule pakko luoda uutta infraa, jotta kepulaisten perämettistä kaupunkeihin muuttavat kakarat saadaan majoitettua. Maailma menee vääjäämättä eteenpäin. Kaikissa isoimmissa kaupungeissa on nykyisin rakennusbuumi. Kepulaisvetoisissa kylissä, joista jotkut peräti kehtaavat kutsua itseään "kaupungeiksi", kaikki on pysähtynyt paikoilleen eikä mitään edistystä tapahdu. Tällaisen "kaupungin" tunnistaa helposti siitä, kun lehmät märehtivät kylän keskustassa Osuuspankin vieressä. Taantumus rehottaa. Ja kyllä sitä kokoomusjohteisissa kaupungeissakin rakennetaan. Turha yrittää vetää "vihervasemmistoa" tähän juttuun. Mahdatko edes itse olla selvillä Suomen poliittisesta kartasta?

    • Anonyymi

      Laitakarissa mitään dataliikennettä , vesijohtoja ja viemäreitä tarvita sähköt riittää hyvin . Sieltä kun paikalliset asukkaat karkoittavat kaiken yritystoiminnankin pois , että saavat käpertyä omaan koloonsa ja eristäytyä muusta maailmasta . Kerätään nimilistoja ja vastustetaan kaikkea mahdollista , mutta vanhat veneenraadot saa maata rauhassa yhteisalueilla ettei vaan tulisi parkkipaikkoja vieraileville turisteille ja saarten mökkiläisille viikonloppuisin . Kehitetään mieluummin vaikka kunnan kaava-alueiden viemäröintiä ja kunnan tieosuuksia , tarvetta varmaan olisi .

      • Anonyymi

        Juu koska koko alue suljetaan ihmisiltä sillalta alkaen ettei porilaiset tuu vierailemaan.

    • Anonyymi

      Ei tartte lähtee Helsinkiin kattoon. Riittää, kun ottaa esimerkkiä kamppuksen ympyrästä Porissa. Avattu monia monia kertoja jos jonkinmoisen asian vuoksi.

    • Anonyymi

      Kyllä se sieltä vielä tulee

    • Anonyymi

      Ensin tehdään kylpylä Porilaisille:D

    • Anonyymi

      Laitakarin kevyenliikenteenväylästä on jauhettu viimeiset 50 vuotta. Vielä ei ole mitään tapahtunut. Tähänastisten näyttöjen perusteella kovin hitailta vaikuttavat kepulaisherrojen kiireet.

    • Anonyymi

      Mökkiläisten kiinteistöverorahoja ja piiloveroja (ekomaksut) vois tähänkin projektiin käyttää.
      Tärkeämpää kumminkin rahoittaa kunnan suojatyömaita. Kunnantalon eukkojen palkat tärkeämpi sijoituskohde. Puolet ämmistä ulos ja etsimään vapailta markkinoilta OIKEITA töitä!
      Toisten rahoilla on kiva elellä. Kepun maakuntauudistusta odotellessa......

      • Anonyymi

        Voipi olla että vanha Käenpesän palvelulaitos ja vanhainkoti työllistää piankin hyvin keittiöhenkilökuntaa , vankilanvartijoita ja psygologeja . Huostaanotto on nykyään kannattavaa bisnestä ja Luvialla sille on kyllä todella tarvetta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhustenhoidosta ja lapsista tehty kauppatavaraa. Nykyajan huutolaisväkeä. Kepun ja Kokoomuksen märkä päiväuni.
        Entisessä Käenpesässä näyttää olevan remontti päällään. Hmmmmmm...

    • Anonyymi

      Valkoposkihanhet ajavat piakkoin fillarilla Laitkarin tiensyrjää. Kaikki muu onkin sitte loppu. Amen

    • Anonyymi

      Kevyenliikenteen tekeminen on yksinkertainen toimenpide, lunastakaa nuo tiessä kiinni olevat rakennukset, puhumme hyvin pienistä summista.

      • Anonyymi

        Ja rahat lunastettaviin kiinteistöihin kunta saa kätevästi aloittamalla yt-neuvottelut ja vähentämällä ylisuureksi paisuneen julkisen puolen kepulaishenkilöstön vähintään puoleen ja ohjata heidät TE-hallinnon haltuun uudelleenkoulutukseen ja sitä kautta etsimään itselleen OIKEITA töitä. Puolet tarpeettomista muuntokoulutukseen terveydenhuollon puolelle.

        Järkeviä ajatuksia , näin toimitaan Finnairilla ja Jämsän paperitehtaallakin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkeviä ajatuksia , näin toimitaan Finnairilla ja Jämsän paperitehtaallakin .

        Jep. Markkinataloudessa toimitaan niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja rahat lunastettaviin kiinteistöihin kunta saa kätevästi aloittamalla yt-neuvottelut ja vähentämällä ylisuureksi paisuneen julkisen puolen kepulaishenkilöstön vähintään puoleen ja ohjata heidät TE-hallinnon haltuun uudelleenkoulutukseen ja sitä kautta etsimään itselleen OIKEITA töitä. Puolet tarpeettomista muuntokoulutukseen terveydenhuollon puolelle.

        86% naisia, jos tilanne olisi toisinpäin johan olisi meteli.
        Kyllähän nuo päivätpitkät autoilla ajavat kunna "työntekijät" joutaisivat rantoja raivaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        86% naisia, jos tilanne olisi toisinpäin johan olisi meteli.
        Kyllähän nuo päivätpitkät autoilla ajavat kunna "työntekijät" joutaisivat rantoja raivaamaan.

        Yksityisellä puolella , tehtaissa ja muualla työtätekevillä vuosiloma on 30 päivää josta kesällä saa 24 ja talvella 6 päivää lisäksi on "pekkaset" joissa on eri vaihtoehtoja työmaan tarpeen mukaan joko 7,5 h työpäivä tai kokonainen päivä vapaata silloin tällöin kun on työnantajan kanssa sopinut esm: asioimisvapaasta . Kunnilla , Kaupunkeilla ja Valtiolla on jo muutaman työvuoden jälkeen tietääkseni jo pelkät lomat lähes 7 viikkoa vuodessa ja "pekkaset"korvataan työajan lyhennyksenä vielä erikseen . Kyllä olisi leikkurille töitä jo pelkän tasa-arvon vuoksi , enkä tarkoita vuorotyöläisiä vaan tavallista päivätyötä tekeviä ihmisiä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        86% naisia, jos tilanne olisi toisinpäin johan olisi meteli.
        Kyllähän nuo päivätpitkät autoilla ajavat kunna "työntekijät" joutaisivat rantoja raivaamaan.

        Mainitsemassasi prosenttiluvussa naisten osuus kunnan palkollisista ja tähän lukuun lasketaan myös terveydenhuolto. On totta, että sillä alalla enemmistö naisia. Tämä ei nyt vaan ole sukupuolikysymys eikä varmasti kukaan ole väittänytkään, että terveydenhuollossa olisi liikaa henkilökuntaa. Muissa turhanpäiväisissä paperinpyörityshommissa kylläkin on. Ja paljon onkin. Kunnan työmiehetkin ihan tarpeellisia, vaikka vähän tauolla huoltiksella istuvatkin. Suorittavaa porrasta ei ole liikaa. Isopalkkaisia satraappeja sitä vastoin on ja paljon.
        Silti kunnan työmiehiä on kokoomusketkujen haaveilla yksityisiä rantojaan kaunistelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityisellä puolella , tehtaissa ja muualla työtätekevillä vuosiloma on 30 päivää josta kesällä saa 24 ja talvella 6 päivää lisäksi on "pekkaset" joissa on eri vaihtoehtoja työmaan tarpeen mukaan joko 7,5 h työpäivä tai kokonainen päivä vapaata silloin tällöin kun on työnantajan kanssa sopinut esm: asioimisvapaasta . Kunnilla , Kaupunkeilla ja Valtiolla on jo muutaman työvuoden jälkeen tietääkseni jo pelkät lomat lähes 7 viikkoa vuodessa ja "pekkaset"korvataan työajan lyhennyksenä vielä erikseen . Kyllä olisi leikkurille töitä jo pelkän tasa-arvon vuoksi , enkä tarkoita vuorotyöläisiä vaan tavallista päivätyötä tekeviä ihmisiä .

        Loistava kirjoitus👍

      • Anonyymi

        Loistava ajatus , näin kapitalismissa toimitaan ja hinnan määrää markkinatalous , näinhän Kokoomuskin kehoittaa . Pakkolunastuksia käytetään vain Pohjois-Korean kaltaisissa kommunistimaissa .

        Se korona on luultua paljon pahempi tauti. Kokoomusketaleetkin se on jo muuttanu kiljumaan SOSIALISMIA apuun😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loistava ajatus , näin kapitalismissa toimitaan ja hinnan määrää markkinatalous , näinhän Kokoomuskin kehoittaa . Pakkolunastuksia käytetään vain Pohjois-Korean kaltaisissa kommunistimaissa .

        Ei sunka kepulaisten töllejä ny sillai vaa voi pakkolunastaa. Se o sosialimi se! Ain se Laitkarin tie siin on kulkenu ilma mittä kevyeliikentte väyli eikä semmost ol ennenkä kukka tarvinnu......
        Yks kepulaisämmä haaveilee avaruuslennoista ja loput vanhoista kunnon torppariajoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityisellä puolella , tehtaissa ja muualla työtätekevillä vuosiloma on 30 päivää josta kesällä saa 24 ja talvella 6 päivää lisäksi on "pekkaset" joissa on eri vaihtoehtoja työmaan tarpeen mukaan joko 7,5 h työpäivä tai kokonainen päivä vapaata silloin tällöin kun on työnantajan kanssa sopinut esm: asioimisvapaasta . Kunnilla , Kaupunkeilla ja Valtiolla on jo muutaman työvuoden jälkeen tietääkseni jo pelkät lomat lähes 7 viikkoa vuodessa ja "pekkaset"korvataan työajan lyhennyksenä vielä erikseen . Kyllä olisi leikkurille töitä jo pelkän tasa-arvon vuoksi , enkä tarkoita vuorotyöläisiä vaan tavallista päivätyötä tekeviä ihmisiä .

        Olet väärässä....kunnan työntekijöillä 6 viikkoa kesälomaa ja 2.5 viikkoa talvilomaa. Leikkurille olisi tosiaan tarvetta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä....kunnan työntekijöillä 6 viikkoa kesälomaa ja 2.5 viikkoa talvilomaa. Leikkurille olisi tosiaan tarvetta....

        Eli maataan kotona yli kaksi kuukautta tekemättä mitään veronmaksajien piikkiin🔫 kyl olis kirveellä töitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä....kunnan työntekijöillä 6 viikkoa kesälomaa ja 2.5 viikkoa talvilomaa. Leikkurille olisi tosiaan tarvetta....

        Näihin ne kuntalaisten ja vielä mökkiläistenkin verorahat uppoavat. Kepulaisten pohjattomaan kitaan. Maataloustuet vielä päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näihin ne kuntalaisten ja vielä mökkiläistenkin verorahat uppoavat. Kepulaisten pohjattomaan kitaan. Maataloustuet vielä päälle.

        Bar purje suljetaan hanhenpaskan löydöksen takia kertoo näin thaimaan pääministeri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bar purje suljetaan hanhenpaskan löydöksen takia kertoo näin thaimaan pääministeri.

        Taitaa tieto kumminkin olla peräisin tarkkisluokkalaisen omasta päästä😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa tieto kumminkin olla peräisin tarkkisluokkalaisen omasta päästä😂

        Heiluuko Corollan karvanopat hyvin Laitkarintien kurveissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bar purje suljetaan hanhenpaskan löydöksen takia kertoo näin thaimaan pääministeri.

        Mitä muuta tämäntasoista olet tänään kuullut ST1:llä? Kannattaa tarkkaan kuunnella isojen poikien puheita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bar purje suljetaan hanhenpaskan löydöksen takia kertoo näin thaimaan pääministeri.

        Tiedetäänkö Thaimaassa, milloin se kevyenliikenteenväylä sitten tulee kuntoon?
        Joko tällä vuosisadalla?

    • Anonyymi

      Taas meni yksi kesä ohi eikä piiruakaan kevyenliikenteen väylä edistynyt. Sitten tuleekin onneks seuraavaksi KUNTAVAALIT.

      • Anonyymi

        On siinä nykyisellä väylälläkin hyvin mahtunut kulkemaan , kun ei monta rinnakkain fillaroi ja pysyy kaistallaan omalla puolella .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä nykyisellä väylälläkin hyvin mahtunut kulkemaan , kun ei monta rinnakkain fillaroi ja pysyy kaistallaan omalla puolella .

        Just. Kun kerran ENNENKIN on niin tehty. Tyypillinen taantumuksellisen kepulin kirjoitus. Muualla kehitys menee eteenpäin.....
        Ennen käytiin taksvärkissäkin talonjussien pelloilla jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä nykyisellä väylälläkin hyvin mahtunut kulkemaan , kun ei monta rinnakkain fillaroi ja pysyy kaistallaan omalla puolella .

        Laitakarin tiellä ei oo mitään KAISTOJA. Mutkainen päällystetty kepulaisten vanha lehmäpolku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitakarin tiellä ei oo mitään KAISTOJA. Mutkainen päällystetty kepulaisten vanha lehmäpolku.

        Kyllä jokaisella tiellä , poluillakin on kaistat vaikka niitä ei olisi tiehen merkittykään on oikea ja vasen puoli , tulee sitten kummasta suunnasta tahansa . Näin opetettiin aikoinaan jo autokoulussakin , ennen tietokoneita ja stimulaattoreita .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jokaisella tiellä , poluillakin on kaistat vaikka niitä ei olisi tiehen merkittykään on oikea ja vasen puoli , tulee sitten kummasta suunnasta tahansa . Näin opetettiin aikoinaan jo autokoulussakin , ennen tietokoneita ja stimulaattoreita .

        Se on simulaattori. Stimulaattori taas on se suriseva vekotin, joka löytyy sun makuuhuoneen yöpöydän laatikostas:)

        Onko lehmilläkin poluillaan omat kaistat? Entäs ohituskieltomerkit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on simulaattori. Stimulaattori taas on se suriseva vekotin, joka löytyy sun makuuhuoneen yöpöydän laatikostas:)

        Sen parempaa rakastajaa ja kiksintuojaa ei olekkaan vielä löytynyt edes palokunnasta .

    • Anonyymi

      Eikös helpointa olisi tehdä uusi tie Laitakariin ja rauhoittaa nykyinen pihakaduksi ja kevyen liikenteen väyläksi?

      Tällainen suunnitelma oli joskus, piti tulla suorahko linja Kuivalahdentieltä sillan ja Lammashaantien Kuivalahden puolelta. Muuan maanomistaja sitä ajatusta vastusti, mutta kuulemma jo Sitlahden mäessä ja perikunta myynyt talon ja maat.

      Olisiko tuossa kuitenkin ehkä järkevin tapa hoitaa asia?

      • Anonyymi

        Minusta helpoin ja halvin tapa olisi jos nykyistä tietä levitettäisiin molemmilta sivuilta vaikka metrillä. Pitäisi siitä sitten mahtua pyöräilijät sekä jalankulkijatkin kulkemaan , reunoille sulkuviivat ja vaikka urajyrsintä ja sillan kohdalla kapea rinnakkaissilta jalan ja pyörällä kulkua varten .

    • Anonyymi

      Joku vastustaa hanketta, eikä ole vaikea päätellä kuka se on.

      • Anonyymi

        Kyllä sinäkin vastustaisit jos sun pihallesi yleistä tietä tyrkytettäisiin , kun tilaa on muualla mielin määrin , hehtaarikaupalla .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinäkin vastustaisit jos sun pihallesi yleistä tietä tyrkytettäisiin , kun tilaa on muualla mielin määrin , hehtaarikaupalla .

        Voi teitä valittajia🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi teitä valittajia🤣

        Luvia nostaa tasoaan valittajilla.hanhenpaska suojelijat sorron yöstä nouskoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinäkin vastustaisit jos sun pihallesi yleistä tietä tyrkytettäisiin , kun tilaa on muualla mielin määrin , hehtaarikaupalla .

        Eikös tuo ehdotettu linjaus nimenomaan olisi mennyt ns. umpiskutsin läpi?
        Kyse siis oli ihan periaatteellisesta vastustamisesta takapajuiseen tapaan.

        Mitä tulee nykyisen tien leventämiseen vaihtoehtona - luulisi olevan pihanomistajienkin etu, että on turvallisempi ympäristö itsellä ja muilla vai onko tämä liian vaikea asia hahmottaa lippiksen alla?

        Vähän tietä leventämällä jää kaikille enemmän omaa pihaa . Jos tulee kevytväylä pihalle , voi joku tankojuoppo ajaa vaikka ikkunasta sisälle ravintolasta yöllä palatessaan . Ojassa niitä väliin on näkynytkin , pyörineen .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      162
      1576
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1546
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1348
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      225
      1252
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1125
    6. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      175
      1096
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      327
      1094
    8. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1047
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      311
      1040
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1036
    Aihe