Ruotsalaisia tai yhdysvaltalaisia talotehtaita?

Hei!

Tiedättekö linkkejä Ruotsalaisiin tai yhdysvaltalaisiin talotehtaisiin? Muut kuin Älvsby. Ulkolaiset talomallit kiinnostaisivat.
62003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin,mikä on se kiehtovuuden kohde.Asioita kun voi katsella niin monin eri silmäparin?Mutta kannattanee tutustua aiheeseen ennenkuin rupeaa edes vertaamaan samassa aihiossa.

Äänestä

Muutama vuosi sitten yksi suomalainen liikemies yritti tehdä bisnestä jenkkiläisillä talopaketeilla kahdelta eri tehtaalta ja hankkiutui jopa asuntomessuille niiden kanssa. Toisen tehtaan tuotetta ei saatu täyttämään meidän määräyksiä ja sen teki messuille suomalainen tehdas. Toinen toimitettiin ja esiteltiinkin messuilla, mutta ei siitä rakennusluvan mukaisesti lopullisesti valmista tullut. Jäi myymättä ja purettiin muutaman vuoden kuluttua.
Esim sellaisia ikkunoita kuin meillä käytetään, ei löytynyt koko USAsta (Kanadassa olisi ollut kaksi tehdasta). Lattiakaivoja ei jenkit tunteneet kylppärissä, kokolattiamatto kylppärissä kyllä oli. Talotehtaan piirustuksien perusteella olisi voinut johtaa koirien kirkonmenoja. Jne jne...

Äänestä

www.eksjohus.se www.smalandsvillan.se www.trivselhus.se www.savsjotrahus.se www.kyrpa.se

Äänestä
  • Olen ihaillut monta kertaa ruotsalaisia ja usalaisia omakotitaloja niiden ulkonäössä. Nyt olen etsimässä "suomalaiseen rakennustapaan" soveltuvaa ulkomaista ulkonököä. Voisi tuoda vähän uutta tuulta perinteisiin verrattuna.

    Äänestä

Miten olisi, http://www.willanordic.se/ tuoltahan löytyy norjalaistaloista New England tyyliin...

Suomessa näkyis olevan edustajiakin.

Äänestä

Entuudestaan tiedän jo Sävsjö-talojen kotisivun
Suomessa www.savsjo.fi. Lisää ruotsalaisten talopakettitoimittajien kotisivuja löytynee
www.byggahus.se -kotisivuilta. Napsutin haun päälle "husleverantörer"-sanalla på svenska googlesta ja "hups" löysin em. byggahus.se:n.
Amerikkalaisista en osaa sanoa. Saattaisi googlesta sekin löytyä. Miten lienevät tullit ym.
maksut. Lisärasitteena Suomen amerikkalaisittain
koleahko ilmasto!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietojanoinen kirjoitti:

Hei!

Tiedättekö linkkejä Ruotsalaisiin tai yhdysvaltalaisiin talotehtaisiin? Muut kuin Älvsby. Ulkolaiset talomallit kiinnostaisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu