Ja otsikosta metsikköön. Itse, kun olin Katjan pojan ikäinen kloppi eli n. 7v., olin kuulemma todennut tullimiehestä että se oli mukava Brezhnev.
tulli lienee ongelmaton, jos ei mitään salattavaa
Roman.Durak
151801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Piti vastata edelliseen viestiin eikä omat omaa kivaa. Antannette anteeksi, poikkelin Bar 28:ssa ja U-Kalevassa.Ovat stadin parhaimpia baareja (tämä on tietty makuasia :). 28:ssa morjestin mm. Juho Juntusta, suomalaisen rock-sarjakuvan Albert Edelfeltiä (soundi, pahkasika jne.9
se sun juhlapäivä ollut eilen?? Vai jatkuuko se edelleen..
Takaisin tullessa suomen tullissa, tullimies astui vahingossa pojan jalan päälle. Siinä vaiheessa nous äiteelle hiki otsaan, kun poika tallomaan tullimiehen kenkää ja heristi vielä nyrkkiä, et ei saa talloa!
on aika mainio
on ihan asenne kohdillaan. Itse asiassa suurin osa ihan rentoja tyyppejä ja pieni huulenheittokin menee läpi.
Meillä paloi kerran kostamuksen tullissa kopeikasta sulake ja rautalankaakaan ei ollut, no onneksi avulias tuuli mies työnsi larvan tulille...
töitä paiskin. Ja tänään kans loppu kurkusta tuo oluen hoppu. Voipahan mennä Viaporiin kanossanmatkalle huomenna ilman krapulan tuskaa. Jos en enää ensi viikolla näy täällä niin työ on tappamassa meikäläinen hissunkissun ja silleen.
День Дурака ällyytyksiä kyllä yritettiin eilen, mutta eipä menny läpi (kai). Tässä vastinetta eräälle nimeltä mainitsemattomalle. Olis varmaan matka paikallaan:
http://funreports.com/2005/03/11/58611.html
Ja tuolta lisää:
http://english.pravda.ru/main/18/90/363/12398_jokes.html
http://funreports.com
Pannanpa tämäkin nyt sitten tänne:
http://www.mediumi.net/moskova/uutiset/massamedia/02_04_05.php
Vanhin tytär istui lapsena Leningradista ostetun haitarin päällä tullissa joskus kauan sitten.
Huomasiko tulli sen vai ei, en tiedä.
Molemmat tulivat Suomeen. En tiedä, oliko se siunaus.
PS. Haitari on ihan hyvä.
muistan elävästi bussimatkan norskien kanssa Murmanskiin. Kaverit oli ensi kertaa, vaihtovat pimästi kassitolkulla ruplia ja tuhlasivat ne kaikkeen mahdolliseen krääsään. No tullissa bussi piti tavaroista tyhjentää että pääsisivät vertaamaan ostosten arvoa virallisiin vaihtokuitteihin joita ei ollut ensimmäistäkään. No norskit kasasivat kymmeniä sinkkiämpäreitä, leninpatsaita, puumaatuskoja jne bussin viereen. Tavaraa oli jonossa noin 5 metriä kun tulli totesi raportista tulevan aika työläs, käski pakata kamat takaisin ja porukan niine hyvineen rajan yli. Eli tulli tosiaan oli suopea rehellisille matkaajille.
nais virkailija VEERA,komea punatukkainen nainen
tullasi minua kotimatkalla ja kysyi tullattavaa?
ei mittää ole vastasin. jos löytyy jotain niin se maksaa viisisataa markkaa kappale! sitten lähdettiin takahuoneeseen riisuutumaan, ovella
VEERA huusi että painu suomeen! mulla oli paidan
alla kaksi leveää painon-nostajan vyötä piilossa.
muistaako kukkaan enää VEERAA?
tuli kätevästi 93 tullista läpi, kun laittoi tyhjään kalja tölkkiin ja heitti auton lattialle...
Mitä on mormuskat? Selittäisitkö ystävällisesti?
Kiitos jo etukäteen.
Nový most
http://www.ahdinkotamaa.fi/mormuskat.htm
sitten pilkille
tv
marko"tykkääpilkkiäbaarissajataksintakapenkillä"135kg
Jaa että pilkkimiehiä sitä ollaan! "Enpä olis mistään arvannut, en ainakaan tiukasta etukenosta!" ;)
Onko pilkkikoukut luokiteltu jonniimoisiksi terroristi-kaluiksi kun niitä pitää oikein SALAkuljettaa naapurista? Onko ne Vanjat höyrähtäneet niin kuin jenkit?
Tai no, onhan sielläkin nuita iskuja ollut.
Nový most
Kaverilaittoi aina kaksi pakettia morreja postitse Petroskoista kotisuomeen. Morrit maksoi 10 mk ja se myi sitten lomilla ne satasella kyläkauppiaalle, et ihan ok bisnes.
No sit vaan kerran Petroskoin postissa ne löi sille vitullisen läjän lähetyksiä kouraan ja sanoi et NILSIÄ, no myöpä ajateltiin, että menihän nuo melko likelle se kun oli Sukevalta kotosin.....