Neuvottelutuloksen jonka paperissa seisoo suomenkin nimi.Kun on näinkin suuresta määrästä kysymys tälläinen oĺisi pitänyt kysyä kansalaisilta kansanäänestyksellä.
Onneksi persut nostivat esille tämän
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jää tästä ainakin jotain kerrottavaa jälkipolville jotka tämän hallituksen tekemät hölmöilyt lopulta makaavat.
Edellinen hallitus taittoi Suomen velkaantumisen. Tämä hallitus taas räjäytti velkaantumisen. Tyhmä kuvittelee että rahaa sataa taivaalta ja kusee näin omaan nilkkaan. Me emme tule maksamaan demarilasten velkoja.
Hallitus noudattaa Timo Soinin (siniset) neuvoja kansalta ei mitään kysytä
Kyllä kansa vastasi, lähes SUURIN puolue suomessa, ja on suurin seuraavissa vaaleissa.
Juu, edellinen hallitus oli Rinteen hallitus. Sulla ei taida muisti edes pelata.
Eikös EU:in liitytty juuri sen takia ettei elitistien tarvitse enää kysyä kansalaisilta mitään? Sen kun tekevät päätöksiä tuolla jossain ulkomailla..
Kyllä ja tämä hallitus on heidän nukkehallituksensa Suomessa. Suomen velkaantuminen on heidän valtaussuunnitelmassa, koska näin suomi velkaantuneena menettää itsemääräämisoikeuden ja joutuu tottelemaan velkojaa täysin.
Se on jo kysytty kansalailta.
Meillä oli eduskuntavaalit 2019.
Silloin kansalaiset päättivät valita nykyhallituksen ajamaan Suomen asioita kaikissa asioissa.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää, että se ei mahdu Persujen päähän?
Tämä hallitus saatiin ainostaan pystyyn valehtelemalla kansalaisille sellaista hyvää mitä oli mahdoton toteuttaa ,toiset sen ymmärsivät toiset eivät kuulut jälkimmäisiin ilmeiseti .
Ei ole meidän päämisteri. Persut sanoutuvat irti tämän hallituksen kaikista päätöksistä. Ei koske Persuja. Te että omista ihmisiä. Me ei olla teidän lypsykarjaa.
tästä "hieman" haiskahtaa se, miksi teitä sanotaan peräkammaripersuiksi.
PS:n ja SDP ero oli vain sen muslimi miehen, mikälie Al Taen rikkomuksen paljastuksen vasta vaalien jälkeen. Jos olisi toimittu moraalisesti oikein asia olisi tiedotettu heti, kun se tuli tietoon, eikä vasta vaalien jälkeen, Perussuomalaisten voitto olisi ollut selvä.
Perussuomalainen jossittelee puolueensa vaalivoittajaksi.
Jos-pääministeri Jussi jos-neuvottelee meille aivan mahtavan sopimuksen EU:n kanssa. Saamme EU:lta tukea sata miljardia biljoonaa jos-euroa!
(Mutta Jussi ei päässyt samaan pöytään Merkelin ja Macronin kanssa. Jussi pääsi vain lataamaan patruunoita youtubeen. Nyyh.)
Pääministeri Sanna Marinin jää historiankirjoihin kun hänen johdolla suomi velkaannutti maan banaanivaltioiden tasolle,kaikki ikävät päätökset on jo siirretty seuraavalle hallitukselle joka joutuu tekemään kaikki ikävät päätökset tämän paskahallituksen puolesta.
Sanoudutteko irti myös suomalaisen yhteiskunnan tarjoamista palveluista?
Kaikki talousasiantuntijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että tässä tilanteessa velkaelvytys on ainoa järkevä ratkaisu. Mikä on sinun taloustietämyksesi taso, kun väität asiantuntijoiden olleen väärässä?
Eivät ne Persuja kuuntele eivätkä persut saa tehdä mitään. Kuitenkin persuja syytetään aina kaikesta. Persut haluavat vain puolustaa Suomea ja suomalaisia ja sitäkään ei annettaisi heidän tehdä.
Persut eivät kykene yhteistyöhön muiden kanssa ja sitä hallitusvastuu edellyttäisi. Purrahan on jo paaluttanut persuja seuraavaksikin hallotuskaudeksi oppositioon. Hillotolpat säästyisivät kansanedustajille oppositiossa, kun taas hallitusvastuu söisi kannatusta ja eduskuntapaikkoja.
Luikuripuolue mikä luikuripuolue.
Persut pelkkiä riidankylvjiä ja purra-tavio pahimmat.
Kansanäänestys asiasta, josta tavallinen tallaaja tietää saman verran kuin sika talouspolitiikasta.
Suomessa on edustuksellinen demokratia ja sillä hyvä.
Onko sinulla ihan oikeasti osaamista näistä neuvotteluista, EU:n parlamentin toimintatavoista ja milloin kunkin maan kansalaiset äänestää.