Huomenet toverit, veljet, kylän miehet...

Keskustalaiset on vahvasti olemassa olevan demokratian kannattajia, siihen on syynsä jo vuodesta 1918 asti itsenäisyyden aikana, kun keskustajohtoinen armeijamme nujersi vasemmisto -aseellisen kapinan. Ei palata siihen enempää, vaan yritän ottaa esille " mitä demokratia on " tästä yhdeltä kantilta.

Demokratia vaatii tietyn sivistystason toimiakseen. Suomessa sivistystaso on heikentynyt viime vuosien aikana ja demokratia on uhattuna. Olemme hylänneet yhtenäiskulttuuria ja siirtyneet tilanteeseen, jossa yksilöt luovat omia ’kulttuurejaan’ piittaamatta yhteisestä hyvästä.
Ymmärrys siitä, mitä on hyvä elämä ja mitä korkea elintaso vaatii, on heikko. Tolkun ihmisten määrä pienenee. Ihaillaan nuoruutta, eikä ymmärretä kokemuksen merkitystä.
Pyörää keksitään uudelleen eli kompastellaan jo tiedossa olevat virheet yhä uudestaan. Tästä pahimpana esimerkkinä sosialismi, jota esiintyy myös verhoutuneena vihreään aatteeseen. Sosialismi passivoi kansaa ja lopulta suurin osa äänestää tulonsiirtoja lupaavien puolesta tehden mahdottomaksi jaettavan luomisen riittävässä määrin.

Näin demokratia tuhoaa itsensä. Enemmistö pitäisi aktivoida ahkeraksi ja toimintaan, mutta enemmistö päättääkin, että on mukavampi vain olla kotona ja kuitata yhteiskunnan tukea. Katsoa telkkua ja somea, tupakoida, juod
Jos ihan tähän päivään ja kohdallemekin; Heikot ja korruptotuneet taloudet velkaantuvat ja vahvat vientimaat kukoistavat, jolloin joudutaan jatkuvasti tukemaan heikkoja alueita erilaisilla elvytyselimillä. Työvoima ei siirry suhdanteiden mukaan alueelta toiseen. Valuutta ei jousta, jolloin joudutaan turvautumaan kansallisesti sisäiseen devalvaatioon ja kustannusten leikkauksiin. Itsenäistymisen paluun 1991. Vapaus toi puolueiden taistelun, monenlaiset huijarit ilmestyivät maahan. Myöhemmin, EU asiantuntijoiden virta, heistä ei aina pidetty. Hämmästyttävä nopeus millä bisnes löysi uudet markkinakohteet.
Nyt EKRE on Viron hallituksessa, Unkari ja Puola horjuvin polvin.
EU varjelee heitä pahimmalta - niin uskon.

Demokratia on enemmistön diktatuuria. Suunnitelmallisuus on siinä yhtä kaukana kuin jumalisessa yksinvaltiudessa ennen sitä. Valtiohan on kirkon perillinen ja kirkon valta on perustunut myytteihin ja uskoon jostain suuresta tavoitteesta. Demokratian synty Pariisin kaduilta tai Kreikan toreilta kuvaa hyvin toiminnan olemattomia juuria resurssien kehitystä eteenpäin vieneisiin vähemmistöihin, joiden uupumaton työ Luonnon ymmärtämiseksi on tuonut meidät tähän demokratian uskon illuusion.
Koska demokratia on uskoa ja toivoa sen organisoiminen on mahdotonta. Siksipä se hajoaa sisältäpäin sekalaisiksi vähemmistöiksi, jotka nahistelevat keskenään kuin entisaikojen vasallivaltiot konsanaan. Tätä jatkuu kunnes tulee joku organisaattori, hyvässä lykyssä viisas diktaattori kuten Kiinan Deng luo uuden järjestyksen perusteet. Järkevää, suunnittelevaa globaalia organisoitumista opiskeleva Eurooppa keihäänkärkenään enemmistö-vähemmistöjen haukkuma EU todistaa tehtävän vaikeudesta mutta tie eteenpäin voi perustua vain maailmanlaajuiseen Luonnon kanssa sopusointuun pyrkivään Oy Maailma osakeyhtiömalliin.

Tämä on huomattu EU:ssa ja COVID antoi syyn polkaista käyntiin yhteiseen velkaan pohjautuvat tulonsiirrot. On mielenkiintoista seurata, miten EU saa ujutettua veropolitiikan pois kansallisvaltioilta, koska sen harmonisointi on ainoa vaihtoehto, että valuuttaunioni voi ilman romahduksia toimia. Ilman keskitettyä valtaa EU ei voi reagoida Kiinan nopeudella. Tässä muutosprosessissa joudutaan toimimaan loppujen lopuksi vastoin demokratian ja liberalismin ihanteita.

Demokratialla on sama perusongelma kuin kommunismillakin: sitä varten pitäisi luoda täysin uusi ihminen. Koulutustason noususta on hyötyä vain, jos koulutukselle löytyy käyttöä; jos se tarjoaa työn ja toimeentulon. Joillekin tarjoaa, loput katkeroituvat ja laitostuvat – elleivät radikalisoidu.
Demokratian ylivertaisuuteen; Se toimii aikansa yhtenä syklinä muiden lomassa, mutta siinä on jo itsessään sisäänrakennettu tuhomekanismi. Demokratia on kaapattavissa demokratian omilla menetelmillä niin, ettei ketään voida asettaa syytteeseen. Esimerkkejä löytyy historiasta – ja kenties tälläkin hetkellä jotain on meneillään…

Demokratia on aina ollut etuoikeutettujen lempilapsi. Köyhillä ja kouluttamattomilla on tärkeämpää ajateltavaa kuin miettiä, ketä äänestäisi vaaleissa. Se saa äänet, joka lupaa täyttää mahat halvemmalla. Ihmiset eivät yleensä halua muuttaa ajatteluaan ja tapojaan. Kehitys tapahtuu vain uusien sukupolvien kasvaessa. Kyllä Itä-Euroopassakin jossain vaiheessa vanhat, reaalisosialismin kasvattamat sukupolvet siirtyvät syrjään. Viimeistään silloin nähdään, onko liberaalilla demokratialla siellä vielä mahdollisuuksia. Ongelma on siinä, että Kiinan kaltaiset kapitalismin ja autoritaarisuuden yhdistelmät näyttävät mukautuvan paremmin jatkuvasti muuttuvaan maailmaan. Demokraattinen prosessi on muuttunut liian kankeaksi eikä tilanteisiin pystytä reagoimaan samalla nopeudella.

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihersosialismiä.
      Ensi viikolla voimaan astuvat polttoaineveron korotukset saattavat tuottaa äärimmillään jopa kahden euron rajan rikkovia litrahintoja jossain päin maata.

      • Anonyymi

        Punavihreä valtakunansyyttäjä pitää huolen, että vastaäänet tuomitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreä valtakunansyyttäjä pitää huolen, että vastaäänet tuomitaan.

        niin..jos moitit bensan hintaa Toiviainen antaa syytteen rasismista.


    • Anonyymi

      Mistäs pankkomajuri tämän kopsasit? Pankkolängvitsin vähäinen määrä kertoo, ettei kyseessä ole oma tuotoksesi.

    • Anonyymi

      Itse kommari Pankkolängvitsi heh !

      • Anonyymi

        Taas juttelet pikku-ukkojesi kanssa?


    • Anonyymi

      Nykyinen neoliberalistinen demokratia on varsin lähellä Platonin demokratiamääritelmää (Platon VIII ja IX). Neoliberalismin jälkeen tulee Platonin haaveilema suuri valtakunta, EU:n liittovaltio, jota sipilistit hamuavat.

      • Anonyymi

        Olet käsittänyt väärin, tai oikein kun et osaa näitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet käsittänyt väärin, tai oikein kun et osaa näitä.

        Onko tämä ainoa asia, mitä pankko saa sanotuksi? Et osaa, et osaa.... Kyllä näkyy, ettet itse osaa tuon edes vertaa. Täysi hupiukko. Kansakoulun ulkohuussitasoa.


    • Anonyymi

      Nyt keskusta marsii ryhdikkäästi punavihreän hallituksen komennossa. Erittäin demokraattista toimintaa.

    • Anonyymi

      Siksi marssii kun veljespuolue ei tohdi hallitukseen tulisi Soinin toisinto. Nyt vähemmistö hallitus123/200 vastaan ideologisesti.

      • Anonyymi

        Mitä sinä horiset mistään enemmistöistä ja vähemmistöistä, kun et ymmärrä niiden päälle yhtään sen enempää kuin sika sähkövalosta?


    • Anonyymi

      Persut on pelkureita Panavihreät laittaa maan hetkessä konkurssiin.

    • Anonyymi

      Miksi edes punaisille jakaa vähäisiä ruokia kn halu oi mennä Stalinin tapettaviksi

    • Anonyymi

      Ilman kepua ei olisi Suomeakaan.

      • Anonyymi

        Kepujen takia meinasi mennä monesti kaikki. Kepulien esi-isät murhillaan 1918 loivat neukulle viidennen kolonnan, onneksi järki voitti.


    • Anonyymi

      Kepu istuu hallituksessa, joka aikoo kieltää turpeen käytön, nostaa polttoaineveroa ja ottaa lisää elättejä ulkomailta. Niin ja maksaa 3.4 MILJARDIA Etelä-Euroopan "köyhille" kun Suomi on niin rikas

      Joku ilmaisi jo Sipilän hallituksen "saavutukset" melkoisen osuvasti

      1. Oman kodin tarjoaminen pakolaisille jota tunnestuti ei toteuttanut.
      2. Taksiuudistus.
      3. Suomen maaseudun unohtaminen.
      4. Kaatunut sote-uudistus.
      5. Aktiivimalli.
      6. Koulutusleikkaukset.
      7. Poliisivirkojen vähentäminen jne.
      8, Maahanmuuton kustannukset 3,2 miljardiin vuositasolle.
      9, Lääkkeiden omavastuu joka kirvelee pahasti vähävaraisia.
      10, Kiky kaikkine seurauksineen kuten lomarahojen vähennyksin.
      11. Kokopäivätöiden väheneminen Suomessa aktiivimallilla.
      12, Lapsiperheille huononnuksia.
      13, Palkitsi Postin toimitusjohtajan 611 000 euron palkan lisäksi 82 500 euron ja
      294 000 euron kannustinpalkkiolla hyvästä johtamisesta.
      15, Valtiovelka kasvoi.
      16, Kelalta loppui rahat ja kapasiteetti Sipilän toimien vuoksi, näin Kelan
      johtaja mainitsi.
      17, Sipilän hallituksen toimien vuoksi suomalaisten ostovoima väheni.
      18. Kaikki edelliset siis kun oli nousukausi?

      Miten tuollainen ihme voidaan Suomessa toteuttaa?

      Tuhosi lähes kaiken...

    • Anonyymi

      Lomaraha pitäisi lopettaa, se korruptiota Vain palkka tulee maksaa, ei mitään saunalisiä. 2 kuukauden lomat ylipitkiä. Menee työhalut kun lisiä liikaa. Käy kuin Vr;llä, lista jolla ollaan vuorotellen sairaslomilla.

      • Anonyymi

        Tästäkö se pankon vähäjättö oikein kiikastaa? Tekstistäsi on selvästi tulkittavissa, että olet itse jäänyt jostakin ilman, kun et aikanasi ymmärtänyt pitää puoliasi ja nyt katkerana haluaisit evätä sen kaikilta muilta. Siksi oletkin takuueläkkeellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästäkö se pankon vähäjättö oikein kiikastaa? Tekstistäsi on selvästi tulkittavissa, että olet itse jäänyt jostakin ilman, kun et aikanasi ymmärtänyt pitää puoliasi ja nyt katkerana haluaisit evätä sen kaikilta muilta. Siksi oletkin takuueläkkeellä.

        Kai kuitenkin muistat notta kaikki eläkkeet ovat yhteiskunnan maksamia?

        Siis sosiaalitukia.


    • Anonyymi

      Vaippa-majuri on näköjään saanut enemmänkin sipilistisiä leskustamitaleja rinnuksilleen komeilemaan....

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellinger puolestaan erosi tehtävistään, kun julki tulivat hänen perustamansa sometilin twiitit, joissa kehotettiin tappamaan fasistit ja ampumaan ilmastonmuutoksen kieltäjät.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson puolestaan kutsui Halla-ahon kommentteja paskapuheeksi A-talkissa.

      Ei siinä mitään, olen vapaan keskustelun puolella ja pidän räväkästä kielenkäytöstä. Mutta tappamiskehotukset ja alatyyliset nimittelyt eivät ole sitä. Kyse ei ole sananvapaudesta, vaan ihan normaaleista käytöstavoista.

      Poliitikkojen puhe on alkanut muistuttaa humalaisen sekavaa tilitystä suomi24-foorumilla yön pikkutunneilla. Lokapuhetta käytetään valtaanpääsyn välineenä, politiikassa voittaa se, joka huutaa naama punaisena kovimmalla äänellä.

      Meidän kuuluu suojella ideoiden ja ajatusten vapaata ilmaisua, mutta törkypuheet poliittisista vastustajista ovat jotakin ihan muuta.

      Varsinkin aikana, jolloin olemme kovin huolissamme kansalaisten retoriikan kovenemisesta, kansanedustajat ja poliitikot suoltavat pahempaa vihapuhetta kuin naapurin Reino kahden jallupullon jälkeen. Kuinka he voivat vaatia rivikansalaisilta sivistyneempää käytöstä, jos omien joukosta tulee jatkuvia ylilyöntejä?

      • Anonyymi

        Kepulien isoisän isä ampui ihmisiä 1918 pelkästä työväenyhdistykseen kuulumisesta. Väyrynen toki väitti paskaa puhuessaan sukuunsa kuuluneen kommunisteja.


    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa, mutta terroristien elämä jota punaiset harjoitti ei saa tukea kansalta, he kuuluikin saada rangaistus oman maan kansalaisten ampumisesta.

      • Anonyymi

        Eli valkoiset olivat Suomen kansalaisia ja punaiset terroristeja? Eivätkös kaikki olleet ihan Suomen kansalaisia poliittisesta näkemyksestä riippumatta?

        Laitanpa tuohon sinulle listan siitä, ketkä ampuivat ketä ja minkäkin verran.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

        Eli jos olet sitä mieltä, että näiden "terroristien" kuuluikin saada rangaistus, niin eikö tilastosta ole pääteltävissä, että kyseessä oli valkoisten toteuttama teurastus? Entiselle presidentillemmekin jäi tehtävästään elinikäinen trauma.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005512490.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli valkoiset olivat Suomen kansalaisia ja punaiset terroristeja? Eivätkös kaikki olleet ihan Suomen kansalaisia poliittisesta näkemyksestä riippumatta?

        Laitanpa tuohon sinulle listan siitä, ketkä ampuivat ketä ja minkäkin verran.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

        Eli jos olet sitä mieltä, että näiden "terroristien" kuuluikin saada rangaistus, niin eikö tilastosta ole pääteltävissä, että kyseessä oli valkoisten toteuttama teurastus? Entiselle presidentillemmekin jäi tehtävästään elinikäinen trauma.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005512490.html

        Punikki siinä kitisee joutavia. Kaikkihan tietävät minkälainen on hyvä punikki?
        Tämä pätee edelleen.

        Kaikki kunnia vapaussodan sankareille. Suomi on edelleen suht vapaa maa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikki siinä kitisee joutavia. Kaikkihan tietävät minkälainen on hyvä punikki?
        Tämä pätee edelleen.

        Kaikki kunnia vapaussodan sankareille. Suomi on edelleen suht vapaa maa.

        Selluköpit ja satamaduunarit on kuule tukijussi sun kavereita. Kaikki köpiskät oli kaartissa juuh. Joutsenoon tuli 1918 satamaduunareita ja selluköpejä yhdessä Pohjanmaan suurtilallisten kanssa pieneläjää kiusaamaan.


      • Anonyymi

        Miks aakkeen laakkeen ja Kainuun talojussit niitä sitten nuolivat. Valkeakoskellakin vanha punanuttu totesi evakkotovereidensakin kohtalosta, että 'Vittuako niistä koha fyrkkaa tulee Juuso Waldenilta ja Urho Kalevalta. Monelta evakolta oli vanhemmat 1918 ammuttu. Köppi hylkäsi klapilisästä toverinsa ja vieläpä herjasi niitä entisille slaktareille. Hupaisaahan se on miten selluköpit ja satamatyöläiset Känän antamista Juudaksen hopearahoista siunasivat 'sovinnon'. Känä Kekkonen oli sellainen mies, että olisi saanut puukosta, jos olisi 60-luvulla mennyt rääkkämiensä Haminan matalapalkkaisten kanssa 'Sovintoa tekemään'. Rehellisten punaisten mielestä maa-aatelia ja porvariakin suurempia perkeleitä olivat selluköpit, satamatyöläiset ja maa-aatelisiksi tulleet kaartissa olleet torpparit. Köpsäkehän demonisoi 30-luvulla vielä TUL:n loikkareita, koska tehdas ei vielä antanut nykyisiä tienestejä. Raha ja valta oli 0unakaartin selkärangalle yhtä tärkeä kuin vastapuolelle. Aasialainen näyttää omaisuudella ja vallalla mahtinsa.


    • Anonyymi

      Sanna Marin lesbojen kasvatti ei ollut isänsä hautajaisssa.

      • Anonyymi

        Aivan, miksi pitäsi olla? Ja nyt persut panee tynkkystä, tai kepu rossia..Ja voi miten moni ei edes tänä päivänä ole vanhempiensa hautajaisissa, vain perintö kiinnostaa, muutenhan vanhukset olisi missä hoidossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, miksi pitäsi olla? Ja nyt persut panee tynkkystä, tai kepu rossia..Ja voi miten moni ei edes tänä päivänä ole vanhempiensa hautajaisissa, vain perintö kiinnostaa, muutenhan vanhukset olisi missä hoidossa?

        Punikit ryöstää vanhukset jo niiden elossa ollessa?

        Ennakkoperintö nääs...


    • Anonyymi

      Kekkonen on kuollut, keskusta on karannut juuriltaan äärioikealle.

      • Anonyymi

        Kekkonen oli itse samanlainen sontiainen kuin muut kepulit, 300 000 suomalaista lähti Ruotsiin hänen aikanaan. Kekkoslovakialainen pottupaskan, sellun ja ulkomailla rehuksi menevän leipäviljantuotanto ei voi olla Suomen tulevaisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkonen oli itse samanlainen sontiainen kuin muut kepulit, 300 000 suomalaista lähti Ruotsiin hänen aikanaan. Kekkoslovakialainen pottupaskan, sellun ja ulkomailla rehuksi menevän leipäviljantuotanto ei voi olla Suomen tulevaisuutta.

        Ryssän puhetta, kun ei Kekkonen antanut siimaa Neuvotoliitolle, että olisi sinunkin mukaan pitänyt kommunisteihin yhtyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssän puhetta, kun ei Kekkonen antanut siimaa Neuvotoliitolle, että olisi sinunkin mukaan pitänyt kommunisteihin yhtyä.

        Mihin ihmeen kommunisteihin? Sinisalo, Alenius ja Saarinen olivat kaikki kenkälaatikkotuista ja muista 'markkinasosialismista' nauttivia Kekkosen maa-aatelin ja Tehtaankadun välisen liiton sinetöijiä. Ei minun sukuni äänestänyt Kekkosta ja toimittanut maitoa Leningradiin vastineeksi valtion antamista markoista.


    • Anonyymi

      Vuonna 1889 perustetun liikkeen parissa rauhanomainen lähetystyö on ollut korkeassa arvossa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2260
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1484
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1357
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1091
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1054
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      979
    Aihe