Onko Kataja joutunut persujen joukossa mustalle listalle? Ensin Persut, joihin itsekin kuulun (en Jämsässä) huusivat tekijöiksi Pekkaan suuttuneita maahanmuuttajia. Nyt sitten näin ei olisikaan, vaan käsky "kopauttamiseen" olisi tullut jopa Persuilta taikka muilta äärioikeistoryhmiltä. Voiko persuihin enää luottaa?
Hakattiinko Pekka Kataja Persujen määräyksestä?
Anonyymi
1503873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 150
Vanhimmat
Epäilen Suomen sisun osallisuutta caseen
Sisu-viinan osallisuus todennäköisempi
SDP:n Myrkyvihreä Vassarihallitus Kepu ja RKP Haistattaa koko Jämsää ja Kansa kiroaa veronkirstykset , Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen
Ite kompuroinut kännissä.
Loppuihan se räksytys melko nopeasti kun onkin väärät tekijät
Täälläpä sitä räksytetään. Eikä ole ainut punaketju kun tekee samaa.
Molempien suulla kun ei toinen ole niin kiimainen.
Kylläpä meni under skin välittömästi
Kertokaa nyt siellä Jämsässä, että oliko mamu vai valkonahka? Siis suomalainen vai muunmaalainen? Ei luulisi olevan niin vaikeaa?
Kataja kertos että ei arabit vaan epäilee äärioikestoa. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ?
Anna olla. Sille ei mene kaaliin koska agenda
ataja kertos että ei arabit vaan epäilee äärioikestoa. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ? Tekijä on terroristi
Yhdys sanat opitaan koulun käynnissä jolloin ei tarvitse pelätä huostaan ottoa elämän koululaiselle
Hienosti servasit TR ollin
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ? MUSLIMI ON TEKIJÄ
Jos tiedät tuon niin kai olet kertonut jo poliisille. Se ei vielä tiedä.
Onko Torssonen muslimi? Sekin vielä!
Tais olt puolikas..
kommentit poistetaan vihervasemmiston toimesta on tää touhua
eiköhän tässä juoppoboomerin viinaveloista ole kyse
Oletko asiantuntija näissä viinavelka-asioissa? Kokemusko on opettanut?
Perusboomerin kulttuurillinen törmäys etnonationalisisen persunuorison kanssa?
On niin hieno kommentti, että koulutus ja kokemus eivät riitä tuon viisauden ymmärtämiseen.
Mikä on perusboomeri?
Mikä on etnonationalistinen persunuoriso?
Taidat olla turkulainen.
Kyllä siinä ihan valtataistelua oli. Perssujen Viktor Lutze ei ollut hetero Röhmin toimintaan tyytyväinen.
Moderoinnista yhdelle kommentoijalle.
Moderointia suomi24:ssa tekee Utopia Analyticsin koneoppimista hyödyntävä robotti.
Utopian johtaja ja omistaja on perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalen .
Eli ei vihervasemmistoa.
Tuotapa en tiennytkään . Kiitos tiedosta.
Vanha viisaus sanoo: SITÄ SAA MITÄ TILAA. Repikää siitä huumoria jämpsäläiset!!!!!
Kenen määräyksestä puukotettiin poliisihevosta ja kenen määräyksestä ylipäätään itsenäisyyspäivien mellakat ovat järjestetty ?
Miksi menee sinulla nämä so deep under skin?
Koska vanhan oikean vihreän aatteen kannattajana pidän hevosista ja muistakin luontokappaleista.
Veikkaan vahvasti, ettei se motiivi liity millään muotoa politiikkaan.
Kommentit poistetaan vihervasemmiston johdosta!!
Onko kolmivaihejohdosta? Vai vesijohdoista ?
Miksi kommentteja poistetaan vesijohdosta?
Onkohan kokoomuslaisten vesijohdoista poistettu kommentteja?
Kenen käskystä itsenäisyyspäivänä mellakoidaan ja tehdään terroritekoja ?
Kuka on antanut määräyksen huutaa " mää en saa happee " "mä en pysty hengittään " täydellä äänellä ja useita kertoja peräkkäin , poliisin suorittaessa pidätystä ?
Kenen määräyksestä pyörätuolipotilas piti mukiloida ?
Nämä kaikki ja satoja muita tuhotöitä yhtenä iltana ja keiden toimesta ?
Kuka on antanut käskyn ?
Tykkäättekö enemmän voimavirtajohdosta ja miksi ?
Persujen penaalin terävimmät kynät päässeet kommentoinninmakuun.
Hyvin servattu . Kyllä niitä nyt risoo.
Meni varmaan under skin .
Pekkahan itse kertoi ettei kiinko-Odineilla ole ollut ennenkään asiaa edes kunnallisvaaliehdokaslistalle ja nythän on taas se aika tulossa. Natsipuolue on kielletty, eivät siis saa muutenkaan toimiaan perille ja sortuvat järjettömyyksiin.
Väkivallan teot sisältää ylipäätäänkin jokinlaisia sadistisia piirteitä ja kertovat tekijöidensä lapsuuden traumoista ja huonosta itsetunnosta. ilmaisutaidon puutekin tulee esiin, samoin heikko tai olematon koulu menestys , usein käy ajan myötä , että tekijät kokevat itse väkivaltaisen lopun.
Todennäköisesti se työhistoriakin puuttuu kokonaan ja sitä löytyy niin heikonlaisesti ja luottot menneet, kaiken kaikkiaan syrjäytyneitä nistejä jota koittaa hankkia velkoihinsa helpotusta ryhtymällä koiriksi.
Siis Sukevalaisia
Hyvin sanottu . Kuinka keksitkään ?
Tais olla huuhaata koko juttu.
Kun totuus selviää, jos selviää, niin miten persut suhtautuvat, jos kyseessä ei ollut
a) mitenkään politiikkaan liittyvä rikos
b) ns vihervasemmiston/muun maalaisen tekemä rikos
c) jos selviää, että pahoinpitelijä on itse äärioikeistoa
d) kyse muusta velanperinnästä, jota rikoksen kohde ei tahdo kertoa
Vaikenevatko persut täysin ja pyrkivät edelleen vierittämään Katajan kohtaloa SDP:n taikka maahanmuuttajien terroriteokse, vaikka asia on täysin muuksi todistettu?
Olisiko Persujen kannalta parempi, jos tapaus ei selviä, jotta epäily syyllisyydestä jää ilmaan ja kansan mieleen poliittisena terrorina? Tietääkö Kataja itse hakkajansa?
Tietää.
Ei kuulu Jämsä palstalle.
kuuluu koska jämsän poliitiikko
Pekka esitti rikoksen tekijöiden olevan joko vihervasemmistoa tahi ääriperussuomalaisoikeistoa.
Äärikeskusta siis on pois epäiltyjen joukosta.
Trumppi lähetti 16 minuuttia katastrofaalisten usan taloustietojulkistusten jälkeen kohu-twiitin pressanvaalien siirtohaluistaan. Ihan vaan vaihtaakseen keskustelun aihetta.
Suomi on lähisuhdeväkivallan maa. Taisi Pekkakin johdattaa epäilyjä etäämmälle.
Pekka saattaa tietää asiasta paljon enemmän.
Joku kirjoitti tuossa ylempänä suomen olevan lähisuhde väkivallan maa.
Suomi on myös ihmiskaupan maa.
Suomessa on lapsiavioliittoja , jotka eivät ole itsensä lapsien mieleen.
Täällä teetetään lapsilla myös orjatöitä.Myydään seksiorjiksi.
Silvotaan pieniä tyttöjä ja ympärileikataan poikia.
Sitä läheisväkivaltaa muuten esiintyy muuallakin kuin suomessa ja näitä muita , kyllä , myös muualla mutta ei meidän suomalaisten toimesta.
Katajan Thaimaalaiset on sentään olleet aikuisia, sanovatten, tähän asti.
Perussuomalaisista voin uskoa jo ihan mitä vaan paniikissaan.
Kaikenlaista törkyä ovat työtäneet viime viikot lähes päivittäin entistäkin kovemmalla äänellä julki. Ei minkäänlaista luottamusta koko porukkaan.
Onhan sillä Katajalla erikoisen kova pää, kun kestää vasaralla hakkaamista. Ja aivoverenvuodon jälkeenkin pääsee parin päivän päästä taksilla mökille huristelemaan kaljapurkki seurana.
joo nopeesti läks pekkapojan aivoveret kiertää vapaasti
jos oli vaan sovittu juttu ja haki kuuluisuutta
Suomen sisulaisten osallisuutta tutkitaan . Immonen ja Peltokangas kuulusteluissa ?
Näin kuulin.
Li Anderson ja Dan Koivulaakso olleet kuulusteluissa.
Näin kuulin.
Itse uskon, että Pekka Katajan naisystävä on asian järkannyt. Miksi näin, koska riidat jäänyt selvittämättä tai muuta vastaavaa ja Pekka itse on sanonut, että tietää tekijät muttei halua sitä kertoa.
Karkotetaanko hänet jos Pekka henkilön paljastaa?
Riippuu kuka hän on. Riippuu maassaolostatuksesta. Jos on oleskeluluvalla siihen asti kunnes oleskelulupa käsitellään, niin kaiken järjen mukaan karkotetaan. On vain istuttava tuomio ensin suomessa ja sitten pois. Jos on vain naisystävä ja heillä ei ole lapsia, tuomion kärsittyään pitäisi järjen mukaan karkoittaa. Saattaa mahdollisesti saada luvan jäädä suomeen lapsen takia , jos saa lapsen yksinhuoltajuuden, jota epäilen. eli lopputulemana jos kyseessä Pekan thaimaalainen naisystävä tekijänä, karkotus odottaa, ellei kerkiä häipyä maasta ennen sitä.
Nämä on vaikeita asioita, mutta lopulta aika järkeenkäypiä.
Nyt tuli oikea osuma, nimittäin juuri siksi pekka oli heti tuoreelta kuvat tekijöitä ulkomaalaisiksi.. eli syy tai motiivi löytys tuosta langasta.
tekijäthän mitä todennäköisimin ovat suomalaisia...
Pekka Kataja, kannataisiko kertoa tekijät avoimesti? Nyt koko persujen lauma öyhöttää tekijöiksi vihervassareita, mutta objektiivisesti ajatellen mikään ei puhu sen puolesta että vasemmisto tai maahanmuutajat ovat tehneet tämän rikoksen!
Nyt joku syytön saattaa joutua Jämsässä lynkatuksi ja vain siksi, että Kataja ei pane asialle pistettä!
Asia jää selvittämättömäksi. Vain tekijät ja uhri tietävät. Tältä rupeaa valitettavasti tuntumaan. Toivottavasti olen taas väärässä.
Pimeeksi jäi tämäkin erityisen törkeä suunniteltu julma ja todella raaka teko. no eipä ole ainut vastaava joka pimeeksi jätetään.
En usko että jää selvittämättä tämä tapaus. Jotkut tietävät varmasti ja ajan kanssa joku "laulaa" . Toivottavasti pian , eikä vuosien kuluttua.
Pikkukylällä tapahtunut ja Suomen Poliisi on varmasti yksi tehokkaimpia maailmassa näissä törkeitten rikosten selvittämisissä.
Siitä taitaa olla ihan tilastojakin jossain , muistan lukeneeni,
Eri asia jos tapaus olisi sattunut jossain Brasilian slummikortteleissa.
En haluaisi nähdä edes unta , että olisin tekijän housuissa , täällä suomessa.
Voin kuvitella , että tekijöitä pelottaa. KRP perässä .
Jos ei pelota , niin kamalan paatunut on ja hinku lusimaan.
Ja olipa tekijä sitten minkä värinen tai aatteinen hyvänsä , niin en lähtisi yleistämään . Ei ole enemmistöläisten hommaa , oli sitten uusnatsi tai kettutyttö.
Sen verran vähän näitä kuitenkin suomessa tapahtuu.
Ainakin vielä , onneksi..
voi olla tekijä jo ruotsissa.
Samaa mieltä kyllä tekiä tullaan selvittämään onhan tässä isot asiat kyseessä. Henkeä uhkaava väkivalta, ja Halla-aho motiivin olevan poliittinen, mikä Suomessa olisi ennenkuulumatonta.
Politiikkassa on aina hampaita kalisteltu mutta väkivaltaan en usko miltään puolen.
Maallikkojärjellä ajateltuna uhrin täytyy tietää enemmän mitä me tiedämme. Ei ole sattumaa että kotiin tullaan tietoisesti hakkaamaan uhri hengenvaaralliseen tilaan. Kyseessähän ei ollut ryöstö joka olisi selittänyt pahoinpitelyn.
Vaarallista on Perussuomalaisten elämä. Poikkeuksellisen monella peruskansanedustajalla on rikostuomio ja on Katajallakin petostuomio.
Meneekö se niinkuin pyöräjengeissä missä pitää olla näyttää kykenevänsä koviin toimiin jos aikoo hengailla niissä piireissä. Sitten jos ei siihen suostu niin omat tulevat hakkaamaan.
Ei mene. Pyöräkerhoissa erotetaan joka in good standing tai bad standing lausekkeella. Viimeksi mainitulla verhoiltu biker on yleistä riistaa, joten voidaan hakata tosi pahastikin, harvoin kuitenkaan niin että lähtee henki pois.
Pekka Katajan tapauksessa on periaatteessa samat asemoinnit, mutta piirit ovat toiset. Helpompi olisi vain erottaa Pekka puolueesta jos näitä motiiveja katotaan. Biker piireissä ei tunneta sanontaa en suostu!
Tämähän on vain elämää.
Tuomiot on, myös demarien Rinteellä
ja keskustan Kaikkosella.
Minesteris miehiä molemmat
Ihan vaan huomioksi.
sdp näissä rikostuomioissa vielä vakavissa korkeassa asemassa olevat politikot vievät voiton.
Tästä on ollut paljon hyötyä eri rikosten tutkinnassa. On saatu koti- ja telekuuntelu lupia muihin rikoksiin tämän varjolla ja useampi huumerikollinen on jo kaapissa.
Persut Jämsässä huutaa edelleen että Pexi hakattiin, koska vihervassarit vihaa pekkaa ja persuja.
Mutta voi tässä olla mujutakin. Kaikki jotka pekan tuntevat tietävät, ettei miehen puheisiin ollut ennenkään luottamista. Pekka on ollut aina huomionhakuinen ja voi olla, että hän nytkin yrittää vierittää teosta syytä sellaisille ryhmille, jotka eivät syyllisiä ole.
Perussuomalainen kansanedustaja- teknisen lautakunnan puheenjohtaja sai Jämsän hulevesilaskutuksen toteutuksen vastuulleen.
Persiilleen meni.
Sitten Perussuomalaiset seliseliseliselittävät kaiken sotkun olleen muiden syy vaikka itse olivat sitä hyväksymässä ja toimeenpanemassa.
Ei yksi persu lautakunnassa pysty lautakunnan tahtoa kumoamaan
vaikka olisi puheenjohtaja
Todennäköisesti asia on jo sovittu aika tukolla rahaa tuolta äärioikealta miehen tassuun.
Vaika tuo juttu tekijöineen selviäis, niin tumiot on olemattomia, esim, ammattilainen sai lahden putka pahoinpitelystä jossa uhri jo kertaaleen jopa menehtyi ja vain ihme pelasti.. niin pikku ehdollisen.. eli ei mitään...
kuitenkin jotekin tuntuu, ettei tuo katajaan kohdistunut sinänsä raukkamainen teko selviä koskaan, jutun takaaksehan kätketyy mahdollisesti niitä muita piirejä....
Norjassa alkoi oikeudenkäynti jossa ministerin puolisoa syytetään rikosten lavastamisesta.
Rouvaa syytetään mm oman auton tuhopoltosta, kodin töhrimisestä ja uhkauskirjeen lähettämisestä.
Vastuu näistä lavastetuista rikoksista on pyritty sysäämään rasisminvastaiselle teatteriryhmälle.
Onneksi meillä Jämsässä rasistit eivät sentään lavasta itseensä kohdistuneita rikoksia ja sysää vastuuta teoista antirasisteille, vaan tarinan mukaan antirasistiin kohdistuneesta rikoksesta epäillään rasistia tai tummaveriseltä suomalaiselta muistuttavaa arabia, joka puhuu muuta suomen murretta kuin uhri.
Eikö ne olleet niitä porilaisia lihakauppiaita?
Tämä tapahtuma on nimetty poliittisen murhan yritykseksi.
Onko jotain todistusaineistoa teon poliittisuudesta? Se on perustunut uhrin väitteeseen ovellesaapuneiden olleen tuomassa esitteitä puoluetoimistolta.
Murha tutkintanimikkeenä on kätevä poliisin kannalta. Se antaa oikeuden penkoa puhelu- ja sähköpostitietoja. Sieltä voi löytyä kiihottavaa rasistista materiaalia.
Helsingin hovioikeus 9. Syyskuuta:
Alkoholia välittänyt mies huusi juomaveloissa pyörivälle tutulleen, että enää ei tarvitse soitella – Tilanne kärjistyi sekavaksi pahoinpitelyksi vasaralla
Hovioikeus vahvisti ehdollisen vankeustuomion. Vasara oli heilununut, mutta rikosnimikkeenä olivat pahoinpitely ja hätävarjelu.
Tavallista suomalaista kännisekoilua ja maksamattomia velkoja. Ovi auki rappukäytävään ja menty heilumaan. Osapuolilla eriävä näkemys kuka on lyönyt ja ketä vai onko vammat aiheutettu itse vasaralla huitoessa. Puoluekantoja ei mainita.
Eikä uhri ole raportoinut tapahtumista medialle ambulanssissa kallo haljenneena.
Väitti tekijöiden olevan äärioikeistoa.
Mistä äärioikeistolaisen tunnistaa?
Uhri on antanut monenlaisia tuntomerkkejä.
Vai tunnistiko uhri kuitenkin tekijät, koska "tiesi" heidän olevan äärioikeistoa?
Kuka on äärioikeistolainen? Soinilaisen SMP veteraanin näkökulmasta valtavirran nykyperussuomalainen?
Hän tietää tekijät, mutta laulaa nyt peloteltuna Halla-ahon lauluja. (Tunteva)
Poliisi on jo lähellä läpimurtoa. Tekijöitä on kaksi ja he ovat pukeutuneet tummiin asuihin.
Tästä tietoa: https://yle.fi/uutiset/3-11539877
Jotain kajahtaneita ääri hihhuleita. Aivan sama tulevatko ääri käyttäytyjät vasemmalta vai oikealta tai lähi-idästä kaikki on hulluutta. Mutta perus-suomalaiset joka tapauksessa eivät hyväksyneet näitä puolueeseensa ja tekijät suuttuivat siitä ja kostivat pekalle.
Murhainfosta löytyy jo nimet ja facebookista kuvat.
Ollut sitten perussuomalaisten sisäinen painiottelu vaaliehdokkuuspaikoista.
Eivät olleet persuja.
Hyvä niin sillä nyt rikoksesta seuraa lainmukainen rangaistus. Jos tekijät olisivat olleet matuja, niin oikeus käsittelisi heitä silkkihansikkain koska heillä on ollut niiiin vaikeaa. Kaiken lisäksi he ovat ihan itse joutuneet hankkiutumaan tänne vääräuskoisten joukkoon melkein vastoin tahtoaan.
Eikös tämä Torssonen istu persujen mandaatilla jyväskylän kaupunginhallituksessa.
Jyväskylässä on kaksi kilpailevaa persu kuntajärjestöä, ihan niinkuin persuilla on kaksi valtakunnallista nuorisojärjestöä.
Ei istu. On erotettu. Ja nyt tulee lopullinen lähtö. Pääsee linnanjuhliin. Tosin ei muualle ku "läänille" Syyte. Törkeä pahoinpitely, Murhan esi aste. 5 -10 V kankeeta linnaa. Pääsee poimimaan saippuoita. :)
Älähän viitsi ja pysy asiassa.
Kyllä voi luottaa, jos noinkin tyhmiä ajatuksia edes tulee mieleen. Kerro kuinka kiinni saaminen kesti kuukausia paikkakunnalla , missä asuu jokaisen tuttuja. Ekäpä kirjoitat
seuraavaksi romaanin aloittamalla seikkaperäisen analyysin tapahtumasta. Epäile vaikka Halla- Ahoa !
Minä jo alussa kirjoittelin. Sillon kun on kyse Persuista heiltä voi odottaa mitä tahansa, ja näin kävi.
Oltiin jo tilaamassa lapualaisia järjestyksen pitoon ja panemaan vihervasemmiston kuriin.
Kysymys Perussuomalaisille osaatteko te edes hävetä??? Halla-Ahokin haukkui hallitusta kun kaikki eivät ehtineet pahoitella persuihin kohdistuvaa poliittista väkivaltaa.
Hävetkää ja olkaa edes vähän aikaa räksyttämättä.
Tiesit varmaan, että henkilöä ei tuosta vain Suomessa oteta kiinni, vaan siihen pitää olla todisteet ja perustelut. Ja ihan hyvä, että näin on.
Miksei ne lapualaiset vois tulla laittamaan persuja kuntoon? Hommafoorumilta lainattua: joko kansalainen on persu tai sitten vihreä. Ja vihreitä nuo pahoinpitelijät ei ollu..
Tämä Torssonen tuntuu olevan vastaava persuille kun se joku D. Koivulaakso vasemmistolle .
Vasemmistosta ei saa vaan fuduja niin iisisti .
Torssonen ei päässyt eduskunnan hillotolpalle.... Kataja ym. Estivät. Siinä tuli kosto. Pääseehän ainakin LINNAAN....... 👍🇫🇮🎉💃
Kataja hakattiin Halla-ahon käskystä. Näemme vielä tämän otsikon.
Olet sinä aloittaja säälittävä tyyppi... Usko jo, että se rytistetyistä kaljatölkeistä väsäämäsi "kristallipallo" näytti tällä kertaa väärin.
Mitä helvetin järkee olisi antaa moinen käsky? Kerroppas se?
No Persujen touhuista kun se järki yleensäkin puuttuu. On vähän kuin pikkulapsen pylly koskaan ei tiedä mitä sieltä tipahtaa.
No sehän jo tiedetään mitä pikkulapsen pyllystä tippuu, eikä se tarvitse sen tarkempia perusteluja, mutta kerroppas ihan oikeasti, mitä järkeä Halla-Aholla olisi puolueen johtohahmona antaa aktiivijäsenensä pahoinpitelykäsky? "Kuuntelen"...
Perssujen versio pitkienpuukkojen yöstä, vaikka kukaan ei tietävästi joutunut seinää vasten tai munasillaan muurahaispesässä istumaan.
Turhanpäiväistä lässytystä! No tietysti kun pätevää perustelua ei löydy, puhe siirtyy "muurahaispesiin"...
Tässä tietyllä tavalla maksettiin hintaa Soinin aloittamasta veljeilystä äärioikeiston kanssa. Ns. kansallismielisten äänet kelpasivat, ideologia kuitenkin sitten ei. Nyt niitä sitten löytyy kaikenlaisista kinkereistä ja istuvat perussuomalaisten kamppeissa tiukassa kuin täi tervassa. Kaikenlainen väkivalta, tulee se sitten oikealta tai vasemmalta/ kaikenlainen vihapuhe ja vääriin tietoihin perustuva agitaatio pitäisi kitkeä puolueesta kuin puolueesta heti alkuunsa, jo idullaan. Väkivallalle nollatoleranssi. Hemmetin hyvää työtä teki poliisi tässä. Ja joo: epäillyt eivät ole sen enempää maahanmuuttajia kuin vihervasemmistolaisiakaan. Monenlaista poliittista spekulaatiota tästäkin sai lukea. Mutta, mistä löytyisi se aidosti isänmaallinen perussuomalainen poliitikko, joka perkaisi ja harjasi omat rivit ja niin ehkä toisi luottamusta puolueen politiikkaan. Ääriryhmien kanssa veljeily ei sitä tuo koskaan.
Hyvää syksyä Pekka Katajalle. T. Mummo vasemmalta
"Mutta, mistä löytyisi se aidosti isänmaallinen perussuomalainen poliitikko, joka perkaisi ja harjasi omat rivit ja niin ehkä toisi luottamusta puolueen politiikkaan."
No eikö ystävämme Kataja juuri näin toiminutkin?
Ei, koska hänellä ei ole siihen tarpeeksi valtaa eikä isomman porukan mandaattia.
Hyvä, Suomen poliisi. Ainakin epäillyt ovat nyt kiinni ihan laillisessa järjestyksessä. Suomessa rikos on rikos riippumatta siitä, kuka teki ja keneen kohdistui. Poliisi ei tee politiikkaa. Tämä on niin hienoa!
Ihan yleisesti täällä kirjoitellaan mitä vaa niin anonyyminä ei kukaan jos jotain polisia kiinnostavaa niin ottavat tunnuksista selvää .
Teemu Torssonen ovela mies, käytti korttia 'postia perussuomalaisilta', Pekka tarttui syöttiin.
Toisaalta täysi idiootti, kuuliko että tapaus jäisi selvittämättä.....
Nyt elämä pilalla, linna reissu odottaa....
Pekalla kova kallo, kesti 'mätkimisen' vasaralla... Jotenkin viittaa Afrikan heimoriitoihin.... Veitsellä jäseniä silvotaan....
kaiken huippu oli että perussuomalaiset aktiivit levittivät huhun, että sisäministeri MariaOhisalo olisi ollut tämän tapauksen tilaajana.
Oiskohan katumuspenkin paikka...
Olihan täällä huhuja että putinin ja yön susien toimia .
Jotenkin vaan asia ei tunnu olevan niin selkeä kuin äkkiseltään annetaan ymmärtää jo teko tavasta pystyy päättelemään samankaltaisuutta aikaisemmin muissa vastaavissa tapauksissa käytettyyn.
henkilöitä on kaapissa ja kaapin ulkopuolella.
Älä selitä
Kuka on se 3. joka on teosta epäiltynä tänään 7.10., muttei vangittuna? Nimeä ei tarvitse sanoa, mutta ikä ja paikkakunta sekä ammatti?
Ei tämä vielä tähän jää. Taitaa jäljet johtaa sylttytehtaalle eli puoluetoimistoon Helsinkiin. Saa nähdä miten korkealle!
Halla-aho tajunnut viime eduskuntavaalien olleen ainoa mahdollisuus pääministeriksi ja vanhojen soinilaisten smp-pappojen säätämä ehdokasasettelu esti Mestarin kuningastien.
Nyt menee tyttöpoliitikot Halla-ahon kannatuksen ohi. Kokoomus ei samaan hallitukseen persujen kanssa mene, eikä enemmistöhallitusta jossa olisi mukana PS voi syntyä.
Sydämmestäni toivon, että jo muutaman kuukauden kuluttua näillä nuorilla vanhuksen hakkaajilla olisi linna-tuomiot ja "hanurit" ruvella!💥
Sitä saa mitä tilaa!
Valtakunnan forumeilla luulevat Pekkaa kuvien perusteella 20 v oikeaa ikäänsä vanhemmaksi papaksi.
Valio saisi Pekasta uuden mainoskasvon Lemmyn manttelinperijäksi.
Tai raittiusintoilijat ethän halua näyttää tältä. Katajalla naama on aika pöhötynyt, maha roikkuu ja housut tippuu. Kompastuu housunlahkeisiinsa. Häpeäksi meille keskisuomalaisille.
Hyvä kun tämä törkeä teko on selviämässä. Mutta mutta...Mikähän mies tuo Kataja oikeasti on. Onkohan niin että tiesi koko ajan ainakin toisen tekijän ja syynkin hakkaamiselle ja lähti johtamaan poliiseja harhaan tuolla ulkomaalaistekijävihjauksellaan ja jättämällä kertomatta tutkinnan kannalta oleellisia asioita. Eiköhän tekijät ole tehdessään sanoneetkin mistä syystä tässä nyt mäiskitään. Sehän kannattaa muistaa, että asianomistajalla on rikostutkinnassa totuusvelvollisuus. No tulihan julkisuutta niin Katajalle kuin persuillekin ja kyllä ne siinä tarkoituksessa julkisuudessa tätä pyörittikin. Ei ehkä olis kannattanut.
Pitäisikö kansan edustajan erottaa avustajansa??? Kaljaa lipittäjä on avustajana??! Pirkkakaljaa hakee joka päivä paikallisesta. On oikea -avustaja?! Ja myy uutisointiaan lehdillä! Kuvien kera!
Ulkonäkö kielii juuri tuosta elämästä. Toivoisin että Kotiaho pääsisi eroon tuosta häpeäpilkusta. Eikö avustajaksi voisi löytyä freesin näköistä ihmistä jolla aivotoiminta pelaa.
Tänään haastattelussa radiossa, kieli sammalsi. Yök ukko.
Kyllä kaikki persut mukaan lukien halla-aho ja tavion ville huusivat mamuja tekijöiksi, mutta kun sitten paljastuikin muuta ja että päätekijä olikin jussin hyvä kaveri, olivat miehet hiljaa kuin kusi sukassa!!
Miten persut selitätte?
Populisti puolue persut, etsiin aina muista syyllisiä, eikä ikinä myönnä osuuksiaan.
ei jatkoon.
Persuilu on pyrkimystä hillotolpalle ihan kuten muutkin, ei sen kummempaa ja viis duunareista, eläkeläisistä ja muista köyhistä, sopii lukea miten persut äänesti.
Herra-Jumala! Miten minä olen täysin tietämätön siitä, ettei poliitikot saakkaan ottaa keppanaa, taikka konjakkipaukkuakaan edes murhayrityksen yrittäneiden kiinni joutumisen kunniaksi?
Eikös se ole rehellisyyden merkki kun on aito itsensä, eikä tyrkkää keppanalaatikkoo verhojen taakse piiloon toimittajalta. Näin olisi toiminut yhdeksän "tekopyhää" kymmenestä!
Kyllähän PERSU on poliitikkojen MERSU! 😍
Sen takia persuille ropsahtelee näitä rasismi tuomioita kun ne sanovat mitä ajattelevat
Täysi valhe on tämä.
Seuraa oikeaa uutisointia.
Maahanmuuttokriittinen, katsos, voi olla rehellisilläkin argumenteilla.
Pikseekö tekijät seuraavaksi jonkun kansanedustajankin ? kun kerran avustajankaan murhan yrityksestä ei seuraa päänsiltystä kummempaa, niin paitti koppi korvauksia jokunen kymppitonni..
Nyt taas epäillään.
Epäilemättä se jonka Pekka tunnisti ei ollut se oikea.
Nyt tutkitaan sitä jota Pekka ei tunnistanut vaikka hyvin tunsikin.
Ei tiedä mitä tästä ajatella:
https://www.ksml.fi/paikalliset/4539235
No tuohan on selvä todiste siitä, ettei henkilö sovellu suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi kun ”vaimoke” täytyy hakea Thaimaasta, vaikka kuinka ”perussuomalaista” on olevinaan! 👩🏾
Suuri osa persuista on Putinin morsiamia esim. Packalen.
Ylityövapaat oli kutkuttava ilmaus.
Onhan niitä hyvinkin pitkiksi venyneitä työlounaita kertynyt usein, että sikäli...
Ainakin minun sympatiat kyseistä henkilöä kohtaan - jota ennen arvostinkin - lopahtivat.
Miten puolueen jäsen, jonka periaatteena on "Perussuomalaisuus" voi tehdä "Dannyt", ja hakea nuoren korvike-vaimokkeensa Thaimaasta? Bye bye! Ainakin minun äänelle!
Taidat olla niitä väkivallan kannattajia. Kirjoitustavasta päätellen.
No kerroppas, mitenkä väkivallan kannattaminen näkyy kommentissani? En kommentoinut väkivaltaa, vaan sitä, ettei "perussuomalaisen" puolueen jäsenelle "kelpaa" "perussuomalainen" nainen?
Kääntäen voi tietysti olla, ettei perussuomalaiselle naiselle kelpaakkaan perussuomalainen mies!😂🤣
Jokainen persulainen on jollakin tavoin outo, ja pinnan alla on jotakin joka kuuluukin pinnan alle.
Tuskin
Puhuu monen kappaleen verran minä-muodossa papereista ja aikaisesta heräämisestään. Ei sanaakaan tuoreesta vaimostaan. Ja mikä ilme kuvassa...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008762446.html
Tarkka huomio ja totta!
Kateellliset bolsut suursuomi pohkeessaan hakkasi Katajaa, ja nyt kun eivät saa vierastakaan mussuttavat katajan vaimosta!!!
Ratkaisemattomat väkivaltarikokset ovat ärsyttäviä. Varsinkin, jos väärät tyypit saa korvauksia.
No nyt sai telkkarin Rikospaikassa naamaansa näyttää ja valua nojatuolissa. Kauhean kuuloista tuollainen puhe, lätystää ja mauskaittelee suutaan. Onko sillä hampaita. Suhtkoht nuori ihminen ja mikä lössykkä, suukaan ei aukea. Kyllä tuolle nauraa kylänkoiratkin kun kulkee sen taikkuvaimon kanssa joka tuskin kotitöille ehtii kännykän selaamiseltaan.
Juttu kaatuu korkeimmassa oikeudessa aivan varmasti.ja Kataja ei saa korvauksia,mikä on oikein.aivan ylisuuretkin.edes taposta ei saa noin suuria korvauksia.niitä se käyttää jotta saa kaljaa.
Olihan hänellä kuitenkin taktiikka hallussaan. Tuomion saanut oli vain manipuloinnin uhri joka oli laitettu liimaamaan pakettia ja jättämään siihen sormenjälkensä. Näin yritetään saada kaveri kertomaan oikeat syylliset ja vapauttamaan itsensä. Pitää muistaa että Pekkakin on viittä vaille lakimies ja ovela politiikko.
Mikä koulutus hänellä siis on. Aina olen luullut ihan peruskoululaiseksi.
Dropout