Onko ne kunnan virkamiehet esitelleet biolaitostaan kuntalaisille? Ihmeen lähelle asutusta se laitos on suunniteltu. Muualla on ollut kovia riitoja asukkaiden kannssa hajuhaitoista. vaikka niissä on käsitelty viemärijätettä . Tähän Puolangan laitokseen on suunniteltu tulevaksi lehmänlantaa monen pitäjän alueelta. Koko pitäjä kyllä saisi haistella lannanhajua. Nykysinkin lannanhaju tulee kirkon kylään kun Parolan suunnassa levitetään lantaa pelloille 2-3 kilometrin päässä. Laitoksen ympäeillä menisi kyllä kahde- kolmen kilometrin säteellä ainakin alue asuin kelvittomaksi. Siinä kyllä asuntojen arvo romahtaisi olemattomiin, vaikka eihän ne nytkään ole hääppösiä.
Miten se biolaitos prjekti etenee Siimeksessä?
17
1784
Vastaukset
- Anonyymi
Puolankalaiset voivat sitten sanoa, että kyllä se tuo raha haisee.
- Anonyymi
Taitaa tämä hanke kuulua samaan sarjaan, kuin alati vaihtuvat Simpan ja Tommin työllistämishankkeet Leaderin varoilla. Tyhjää puhetta. Paljon tyhjää puhetta.
- Anonyymi
Lounaistuulet ovat vallitsevia joten laitoksen sijainti on kohtuullisen hyvä. Mutta taajamajätteiden käsittely ei riitä tekemään kunnasta "Suomen parasta" vaan karjatilojen keskitetty lietelannan käsittely tulee saada mahdollisimman pian jalalle. Ne EU:n 100 miljoonaa syrjäseutujen kehittämiseen tulee osoittaa Puolangalle em. hankkeeseen.
- Anonyymi
Johanse kunta sai yli kaksimiljoonaa euroa tukea siihen laitokseen keväällä. Kyllä sillä pitäisi alkuun päästä. Joko lienee kenttien tasitus kaivaukset käynnissä. Kyllä siitä saa tulla mahtava laitos. Johan niitä lehmiä on Puolangallakin pitkästi toista tuhatta aenakin. Soapi siinä kunta tehä takkausia kymmenien milijoonien eestä.
- Anonyymi
Kun lehmä tuottaa maitoa 50 litraa vuorokaudessa, niin kai sitä paskaa tulee monin verran enemmän. Sadan lehmän navetasta tulee monta kuormaa käytettäväksi kirkonkylässä kaasun otossa päivässä. Ainakin 50 raktorin lavallista lantaa kulkee eestaas pitkin teitä. Laetoksen lähellä se tietysti ruuhkaantuu vaekka kulukisivat joko takatiltä Tepoilin kohdalta tae kuertäisivat Putasjärven tien kautta.
- Anonyymi
Heko heko kylläpä se pormestari ja elinkeino"päällikkö" ovat keksineet loistavan liikeidean tuoda tuhannen lehmän paskat käsiteltäväksi asutuksen keskelle kirkonkylään. Sata pistettä ja hajurako. Ja valtuusto siunailleepi.
- Anonyymi
Liikeidea on todella "loistava" kuten sen jo kerroit. Lietelannan levityksen vesistöhaitat saadaan minimiin, työkoneet kulkevat biokaasulla ja hajuhaitatkin nykytilanteeseen verrattuna pienenevät. Ja mikä positiivinen julkisuushyöty koko kunnalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikeidea on todella "loistava" kuten sen jo kerroit. Lietelannan levityksen vesistöhaitat saadaan minimiin, työkoneet kulkevat biokaasulla ja hajuhaitatkin nykytilanteeseen verrattuna pienenevät. Ja mikä positiivinen julkisuushyöty koko kunnalle.
Kunta saanut jo mittavasti "julkisuushyötyä" laittomista toimista...joita puoskaroineet kunnassa pääasiassa osaamaton maatalonemäntä (kepu) ja eräs suolijärveläinen lehmätilallinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunta saanut jo mittavasti "julkisuushyötyä" laittomista toimista...joita puoskaroineet kunnassa pääasiassa osaamaton maatalonemäntä (kepu) ja eräs suolijärveläinen lehmätilallinen.
Ja seuraavissa vaaleissa valtavalla äänimäärällä jatkokaudelle. Pormestarimalli hyvä malli muillekin.
- Anonyymi
Kun en ole päässyt keikkatöiltä käymään Puolangalla kiinnostaisi tietää miten hajustamon rakentaminen etenee.Mitä valtuutetut ovat päättäneet asiassa.? Millainen biolaitos on suunnitteilla? Miten asukkaat saavat olla epätietosia laitoksen haju ja vesistövaikutuksista. Mikä on lannan osuus laitoksen raaka-aineena? On selvää, ettei laitos tule kannattamaan tuhannen mummon paskasta muotostuvasta lietteestä. Yleensä hajut karkaavat säiliöiden täytön yhdeytessä, kun säiliöön pumataa sata kuutiota lietettä poistuu sieltä satakuutiota kaasua, joka haisee. Jos käytetään lantaa,niin reaktorista piostuu kaasua kuorman verran kaasua ja kun käytetty lanta poistetaan kuljetussäiliöön postuu siltö vastaava määrä kaasuja. Kaikkein pahin tilanne muodostuu niille, jotka ovat myymässä omakoti tai rivitalo asutoja parin kilometrin säteellä. Nytkin alueella on myynnissä omakotitaloja; kaksi 20 tuhanneneurolla ja muutama 4-50 tuhannella eurolla Vantaalla niistä saisi 100- 200 tuhatta euroa.Valtuutetut voisiva kertoa henkilökohtaisesti mitä ovat päättäneet.
- Anonyymi
Tarkistakaa ensin kunnan "ns. päättäjät", niin selviää miksi hajut ei haittaa ja miksi "päättäjät" ovat niihin jo tottuneet.
Kuntaa haalittu uuden p-mestarin aikana pelkkiä maajusseja tai entisä maajusseja tai niiden puolisoita/ ex-puolisoita. Kyllä lannanhaju on heille tuttua. Jäsenkirja taskussa ohittaa pätevyyden. Lantalan hoitajaksi keput määräsi (ei valittu lainkaan) kepupojan, joka riitantui veljensä kanssa Lohjalla ja haki turvapaikkaa lantalakunnasta. Sai turvapaikan kun otti kepukortin.
Tällähän varmistetaan se, että kaikki voivat olla yhtä mieltä siitä, että kunta on pa*ka. - Anonyymi
Lietelannan levittäminen pelloille on sama kuin jokainen asukas kakkisi pottaan ja tyhjentäisi pottansa omalle pihalleen. Haju- ja vesistöhaitat saadaan minimiin kun kaikki jätteet lietelanta eritoten kerätään biolaitokseen ja työkoneet kulkevat biokaasulla. Mutta ainahan joku vastustaa tekipä kunta mitä tahansa.
- Anonyymi
Biokaasulaitos on sitä kunsatådat lehmät paskantaisi säiliöön ja se tuotaisiin haisemann asutuksen keskelle toisten pihoille. Jätevedet,jotka syntyvät laskettaisiin Kivarijärveen.Pystyykö vanhanaikainen jätevedenpuhdistamo poistamaan fosforit , typet ja muut saasteet. Mitä valtuutetut ovat päättäneet asasta, kertokaa.
- Anonyymi
Eipä ole valtuutetut kertoneet mitä ovat päättämeet hajustamon rakentamisesta. Eivät he ole päättäneet mitään. On vain lehti tietoja , että hajustamo on saanut rahaa vajaa kaksimiljoonaa rakentamiseen. Onko kunta saanut nämä rahat vai joku muutaho? Mikä on kunnan vastuu , jos hanke epäonnistuu ja rahoja aletaan perimään takaisin. Hajustamon rkentamisaikeet ovat kuitenkin vaikeuttaneet asuntokauppaa Siimeksen lähialueella. Monen on pakko myydä asunto työnperässä muuttaessa, tai tarpeettoman perinnön takia. Yksityistämisen takia monet ovat joutuneet muuttamaan pois. Eipä terveyskeskuksessakaan näy montaakaan aiempaa työntekijää. Yhä useampi kunnan työssä käyvää asuu kunnan ulkopuolella. Apteekkarikin taitaa olla ulkopaikkakuntalainen, kun kepuvaltuutettu järjesti hänelle asunnon vannhuksille tarkoitettuun asuntoon. Kunnan toimesta verorahat jäävät saamatta. Miksi valtuutetut eivät ota asioihin kantaa ja tee päätöksiä. Hajustamo tuo myös taloudellisia riskejä, joista ei ole keskusteltu ollenkaan.
- Anonyymi
Lannan hajuhaittojen ehkäisemiseksi kuntaan kannattaisi houkutella, ihan siihen biolaitoksen viereen, esim. ranskalainen hajuvesitehdas, jonka tuoksut laimentaisivat lannan hajun olemattomiin. Ilmassa leijuisikin eksoottinen tuoksu Pariisin ilmapiiriä ja havumetsien havinaa. Tiedä vaikka elinkeinotoimistolla on em. kaavailut jo vireillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lannan hajuhaittojen ehkäisemiseksi kuntaan kannattaisi houkutella, ihan siihen biolaitoksen viereen, esim. ranskalainen hajuvesitehdas, jonka tuoksut laimentaisivat lannan hajun olemattomiin. Ilmassa leijuisikin eksoottinen tuoksu Pariisin ilmapiiriä ja havumetsien havinaa. Tiedä vaikka elinkeinotoimistolla on em. kaavailut jo vireillä?
Biolaitoksen hajut ja päästöt vesistöihin ovat olemattomat nykytilanteeseen verrattuna. Lietelannasta typpi ja fosfori palautetaan kuivalantana takaisin pelloille ja työkoneet kulkevat biokaasulla. Voiko se enää paremmin olla ?
- Anonyymi
laitosta ei tule.......... persauskylänpoliisi tornijulkku valittanut hankkeesta ihmisoikeus tuomioistuimeen
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768