Viikonloput yksinäisimpiä

Anonyymi

Viikot menee vielä, kun on touhua ja tekemistä.
Viikonloput alkaa pelottaa jo perjantaina.

Yksin olla koko viikonloppu.

Mitenkähän voisi taklata tilanteen.
Pitäisi kai suunnitella joka viikonlopuksi joku meno.
Paitsi että on korona-aika.

Miten muut hoidatte asian?

12

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun tuntee kuuluvansa joihinkin ryhmiin ja näkee kavereita viikolla, niin niistä kavereistakin saa kyllä tarpeekseen eikä jaksa heidän päällepäsmäröintiään yms. joutavia valituksiaan, joten on ihan mukava olla viikonloppuna yksin. Siis onkin mieluummin yksin. Rajansa kaikella. Jopa minulla vaikka olenkin kohtelias.

      • Anonyymi

        Teen historiikkiä, tosi mukavaa. Suosittelen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teen historiikkiä, tosi mukavaa. Suosittelen.

        Minulla on erittäin paha tapa, ja yritän päästä siitä eroon.

        Lauantai-aamuna käyn hakemassa viinirosaputelin kaupasta ja yhden oluen.

        Niillä minä jaksan lauantain yli.
        Eli ei haittaa jos kukaan ei soita ja on yksin.

        Sunnuntaina minulla on muut rutiinit, ja sunnuntai menee ihan hyvin.

        Sitten alkaakin maanantai ja työtouhut.
        Viikolla en juo mitään.

        Toisaalta se yks rosaputeli ja yks olut auttaa minut lauantain yli.
        Kyllä yritän keksiä jotta pääsisin eroon niistäkin, mutta en ole onnistunut vielä.
        On kuulemma vielä kohtuukäytön puolella.


    • Anonyymi

      Sama ongelma täälläkin. En tiedä, huono olen neuvomaan ja tylsää on, mutta rutiinit on tärkeitä. Siivoan, ulkoilen koiran kanssa (eli en ole ihan yksin, kun on tuo koira ja kissakin), laitan ruokaa, pesen pyykkiä, luen kirjaa, täytän ristikkoa, kastelen kukkia. Juon liikaa kahvia. Joo. Välillä ahdistaa enemmän, välillä vähemmän.

      • Anonyymi

        Tämä viikonloppu on jo ihan jees.

        Ajattelin raportoida, että kyllä asiat voi muuttua paremmaksi.
        Viime viikolla valittelin aloituksessa että viikonloput ovat pahimpia.

        No, nyt on paljon paremmin, ihan mukavaa, vaikka oon edelleenkin yksin.

        Ensinnäkin on aurinkoinen päivä, ja toisekseen suunnittelin viikonlopun etukäteen.
        Tein selvän ohjelman lauantaiksi ja aattelin että "nyt tuleekin kiva viikonloppu".

        Kas kummaa, toimi.
        Ajattelin että kerron, suunnitelkaa ja ajatelkaa että tulee kivaa.
        Ilmaa ei voi suunnitella.

        Kaikkea hyvää kaikille ja hyvää viikonloppua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä viikonloppu on jo ihan jees.

        Ajattelin raportoida, että kyllä asiat voi muuttua paremmaksi.
        Viime viikolla valittelin aloituksessa että viikonloput ovat pahimpia.

        No, nyt on paljon paremmin, ihan mukavaa, vaikka oon edelleenkin yksin.

        Ensinnäkin on aurinkoinen päivä, ja toisekseen suunnittelin viikonlopun etukäteen.
        Tein selvän ohjelman lauantaiksi ja aattelin että "nyt tuleekin kiva viikonloppu".

        Kas kummaa, toimi.
        Ajattelin että kerron, suunnitelkaa ja ajatelkaa että tulee kivaa.
        Ilmaa ei voi suunnitella.

        Kaikkea hyvää kaikille ja hyvää viikonloppua!

        Elän etsikkoaikaani, monet asiat kaduttaa toisia kohtaan. Ehkä on parasta olla yksin ja löytää itsensä.


    • Anonyymi

      Tärkeän aloituksen teit! Minustakin lauantait aina tosi kurjia. Enkä yhtään käsitä, kuinta tavallisten kotihommien eli rutiinien kanssa puuhailu auttaisi mitään. Seuraa kaipaan, virikettä ja tukea elämäni kysymyksiin. Käsittäisin olevani myös hyvä kuuntelemaan ja ymmärtämään toista ihmistä. Mutta kuinka näin voi käydä, että elämä tyhjentyy kaikista ihmisistä, varsinkin just viikonloppuisin. Ihan kamala olo. Tätäkö elämäni on loppuun asti! Olen miettinyt, että miten löytäisin lauantai-ystävän, sellaisen jolla olisi sama ongelma viikonlopuista ja näin voisimme tavata lauantaisin, vaikkapa ulkoilun merkeissä.

      • Anonyymi

        Tässä on kai tärkeää että tiedostaa "ongelman": - niin, viikonloppu on hankala...
        Sitten miettii että miksi on hankala ja vaikea.
        1) Parisuhteessa olevat ajattelevat, että nyt heillä on aikaa olla kahdestaan/perheen kanssa koko viikonloppu.
        2) Työtätekevät ajattelevat että nyt he haluavat olla täysin rauhassa.
        3) Jne.
        Eli ymmärretään että ei se meistä johdu, vaan näitten muitten syistä.

        Sitten mietitään että: - me itse olemme vastuussa miten viikonloppu menee.
        Ok, me itse järjestetään että viikonloppu menee hyvin. Se on meidän oma vastuu.
        4) Mietitään että mitä itse teemme että viikonloppu on mukava.
        5) Teemme niin, ja - yllätys yllätys: viikonloppu on mukava!


      • Anonyymi

        En tarkoittanutkaan, että rutiinit sinänsä auttaisivat yksinäisyyteen. Tarkoitin että tekemisen avulla aika menee helpommin enkä jää vellomaan kurjuuttani. Senkin taidon kyllä osaan ihan liian hyvin. Aloittajalta kannustava kirjoitus tuo viimeinen, tsemppiä meille yksinäisille lauantai-iltaan.


    • Anonyymi

      Tylsyyttä pitää oppia sietämään. Hetkittäset turhautumisajat ja tylsyydet jatkuvat koko elämän. Pitää koko ajan olla skarppina että suunnittelee sellaista tekemistä, joka tuntuu itsestä mukavalta. Ja se on helppo sanoa, monta kertaa on niin ettei kertakaikkiaan keksi mitään mukavaa tekemistä. Tuskastumista lisäävät ihmiset jotka vakuuttavat, ei minulla ikinä ole tylsää, aina on puuhaamista. Mulla ei ole läheskään aina, eikä se tarkoita etteikö olisi kaappien järjestämistä/ikkunoiden pesua/siivousta, kyllä sitä, vaan ei aina huvita tai jaksa.

    • Anonyymi

      Tässä on hyvä, tärkeä ketju!
      Luettuani tämän sain jotensakin hyvää tsemppiä ja hyviä ajattelun ja käytännön ohjeita. Kiitos.

      • Anonyymi

        Millaista se elämä sitten onkaan. Ei riitojen kuuntelu, perheväkivalta ja monet muut asiat niin hauskaa ole. Ikuinen toisen ihmisen haukkuminen ym.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13467
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9761
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8106
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3375
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      33
      1674
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1194
    Aihe