Onko jollain kokemusta, näkemystä, vinkkejä tms epäterveeseen syyllisyyteen.
Koen syyllisyyttä voittamisesta, siitä että tuon mieluisemman lahjan tai ruokalajin tms. Aina jos näin käy ja vaikka omaan tuomiseen kiinnitetään enempi huomiota, käännän huomion toisen tuomisiin ja kehun vuolaasti. Ei tässä sinänsä mitään mutta syyllisyyden tunne on niin paha että meinaa itku tulla ja kotona joskus itkenkin kun jälkikäteen ajattelen esim voittamista jos tiedän että toinen osapuoli on huono häviämään vaikka ei sitä näyttäisikään. Haluaisin mieluummin että oma juttu olis aina huonoin ettei muille tuu huono fiilis ja itselle ei siis edes tule omasta häviöstä huonoa fiilistä. Syyllisyys tuntuu pahimmillaan ihan kokonaisvaltasena, oksettavana olona ja tajuan kyllä että menee ihan yli. ”Heräsin” tänään kunnolla ku tajusin, että koin pahaa(oksettavaa, surullista) oloa siitä kun kuulin erään henkilön voittaneen toisen ja tiesin että toiselle häviö on iso juttu vaikkei hänkään sitä mitenkään näyttäisi. Ja pelkkä ajatus siitä saa aikaan tunnereagtion...
Koen syyllisyyttä voittamisesta, siitä että tuon mieluisemman lahjan tai ruokalajin tms. Aina jos näin käy ja vaikka omaan tuomiseen kiinnitetään enempi huomiota, käännän huomion toisen tuomisiin ja kehun vuolaasti. Ei tässä sinänsä mitään mutta syyllisyyden tunne on niin paha että meinaa itku tulla ja kotona joskus itkenkin kun jälkikäteen ajattelen esim voittamista jos tiedän että toinen osapuoli on huono häviämään vaikka ei sitä näyttäisikään. Haluaisin mieluummin että oma juttu olis aina huonoin ettei muille tuu huono fiilis ja itselle ei siis edes tule omasta häviöstä huonoa fiilistä. Syyllisyys tuntuu pahimmillaan ihan kokonaisvaltasena, oksettavana olona ja tajuan kyllä että menee ihan yli. ”Heräsin” tänään kunnolla ku tajusin, että koin pahaa(oksettavaa, surullista) oloa siitä kun kuulin erään henkilön voittaneen toisen ja tiesin että toiselle häviö on iso juttu vaikkei hänkään sitä mitenkään näyttäisi. Ja pelkkä ajatus siitä saa aikaan tunnereagtion...
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jokaisen reaktio on hänen oma asiansa mutta pitää tiesysti oppia ottamaan huomioon toisten "älyttömyydet" esim. jollakin voi olla hirveän paha asia olla väärässä ja hän ei ikinä myönnä olevansa väärässä ja riemuitsee kun joku toinen on väärässä, mutta silti hän voi muuten olla ihan hyvä tyyppi. Siten hänen kanssaan tulee toimeen ja häntä voi sietää ilman että itse tarvii suuttua/ahdistua.
Ihmisillä on ja tulee olemaan kaikilla oikeitakin ongelmia, ja sitten unohtuu kaikki tuollainen että kuka antoi paremman lahjan tai ei antanut lahjaa.
Ohimenevä ongelma eikä tuosta nyt ole vahinkoa kellekään. Toki kannattaa yrittää olla niin ettei herätä kateutta muissa, koska ihmisistä tulee petoja tullessaan kateellisiksi.
Mä olin tommoinen nuoruuteni siihen asti kunnes minut painettiin kriisipuhelimen pohjjalle,.
pooiuiyuyttttt
eikä mulla enää uskottyu olevan mitään kykyjä.
popoiiuuuu
Ehkä se miten asiaan suhtautuu silloin kun sattuu voittamaan on se millä on merkitystä, voittamisessa itsessään ei ole mitään väärää (ellei petkuta tai ole käyttänyt doping-aineita). Jos siihen liittyy häviäjälle ilkkumista, ja oman hyvyytensä korostamista, niin silloin häviäjä voi aidosti tuntea itsensä huonoksi. Huonoja voittajiakin on, vaikka onkin ihan ok iloita omasta pärjäämisestään. Pitää vain huomioida että iloitsee omasta suorituksestaan, ei siitä että toinen jäi kakkoseksi.
Muutoin elämään liittyy aina onnistumisia ja epäonnistumisia, vaikka kyseessä ei olisi kilpailutilanne. Harjoittelemalla voi parantaa omia mahdollisuuksiaan. Häviämällä ei-tärkeissä asioissa (vaikkapa korttipeli jossa ei ole rahapanoksia) voi oppia sietämään niitä tilanteita joissa ei pärjännyt aidosti tärkeissä asioissa.
Sen ymmärtäminen että ei ole paras, tai välttämättä edes hyvä, niin useimmille se tulee vastaan jossakin vaiheessa. Kuten minullekin aikoinaan tuli. Jotkin asiat olivat pieniä, toiset aika kokonaisvaltaisia. Ne kuitenkin kehittivät minua, ja lopputuloksena on se kuka minä tänään olen. En ole rikas tai suosittu, mutta elän ihan tavallista ihmisen elämää.
Nuorena jaksoin kävellä ja pyöräillä sen mitä tarvitsi, mutta juokseminen ei ollut minun juttuni. Olin hyväksynyt sen puutteen itsessäni. Sitten keksin sen konstin miten juoksemista tehdään, ja lopulta meni 10 km juoksu selvästi alle tunnin. Olisi tietty ollut kiva jos joku olisi opettanut ja motivoinut minulle tämän jo aiemmin, eli toiminut mentorina. Tämän asian jouduin tekemään itse, en voinut harjoitella kenenkään kanssa, tai kilpailla ketään vastaan, enkä myöskään vertailla. Jouduin itse päättelemään voitinko vai hävisinkö jonkun ylämäen tai juoksureitin.
Luulin siis että olen huono, mutta olinkin ihan hyvä. Aina voisi sitten kokea huonoutta siitä että kilpajuoksun maailmanmestari juoksee saman matkan alle 30 minuutissa, eli ajassa mikä vaatii jo polkupyöräilijältäkin 20 km/h keskinopeuden.
Minulla on kokemusta voittamisesta ja kaikkein pohjimmaisena olemisesta..
Nykyisellä viisaudellani mielestäni sellaisessa voittamisessa ei ole mitään väärää mitä ei saavuteta ketään vahingoittamalla. Jos joku voittaa ketään vahingoittamatta reiluin keinoin miksi hänen pitäisi siinä murehtia sitä että jos joku on nioin kehittymätön että se häntä harmittaa ?
Sen sijaan voittaminen epäreiluin keinoin tai niin että joku vahingoittuu sen johdosta, ei nähdäkseni ole mitään arvostettavaa, Kun peli on rehellinen, eikä perustu kenenkään vahingoittamiseen, niin ei kai siinä pitäisi olla mitään ongelmaa, että se voittaa kuka voittaa ?
pooiuuyyytyty
Ajatelkaa mitä he sanoi mulle auttavassa puhelimessa.
Kun kerroin että äitini ja mun suhteen on saanut kuntoon sen hyväksyminen että äidiltäni puuttuu tietyt minun kykyni kokonaan, (enkä siten aseta epärealistisia odotuksia hänelle mitkä eivät voi toteutua niiltä osin ollenkaan).
Vastaajan ääni oli hyvin vastahankainen. Kysyin että mikä tässä on hänelle ongelma ?
Hän vaikeana selitti, että no jos äitini ei loukkaannu tuosta, niin ehkä sitten.
Mitä syytä mun äitini tuosta oliusi loukkaantua ? Ja milsi tuo asia on ongelma auttajan puhelimen vastajalle ? Minä tiedän sekä huonot että hyvät kyvyt, koska mulla on molemmat. Olen toisaalla pohjimmainen, toisaalla voittaja.
pooiuytyttt
Ja mä kyllä tiedä miltä tuntuu olla kyvytön, koska 7 vuotta osittain halvaantuneena mulla oli aika vähän kykyjä, ei edes juuri minkäänlaista ajan ja paikantajua. kävely oli tosi vaikeaa harjoiella ja kaupassa köynti ihan hillittömän vaikeaa, Mun piti keskittyä kaikin voimin ja antaa ohjeita itselleni m itä tyehdä. Vamistauduon jo koko kauppamatkan: "Osta papuja, osta papuja, osta papuja", että osaisin ostaa niitä. Suuntaaminen papuhyllylle oli kuin huippusuunnistajan tehtävä jne
Nykysin oon jo aika taitava kaupassa kävijä.
poiuytttttg
Mutta vaikka mulle olis vaikeaa osata ostaa papuja, niin kevyesti voitan tieteellisessä argumentoinnissa monen auttavan puhelimen vastaajan.
pooiuyytttyuy
Se on kova paikka joillekin parempiosaisemmille, että henkilö joka ei osaa itse ostaa papuja, voisi olla jossakin asiassa häntä älykkäämpi tai kyvykkäämpi. Toi tuntuu olevan kova paikka joillekin siis koska onhan se ikäänkuin noloa missään asiassa asiassa hävitä henkilölle joka ei edes osaa ostaa papuja.
pooiiuyyttttt
Koetko että auttavan puhelimen vastaajan kanssa kannattaisi kilpailla mistään?
https://mieli.fi/fi/tule-mukaan/vapaaehtoiseksi/tule-hyvän-mielen-tukijaksi-tai-kriisiauttajaksi
Se ihminen joka siellä pyrkii olemaan toiselle avuksi, kuten vaikkapa minä tässä nyt (ilman titteleitä), ei välttämättä ole tutkinnon suorittanut psykologi tai mielisairaanhoitaja, vaan joku tavallinen ihminen, jolla on hyvä tarkoitusperä.
Etkö sinä ymmärrä että kirjoitan näin, koska he siellä niin käyttätyvät ? Yrittävät lyntätä minua auttavass puhelimessa mikä on omituista ja teen siitä analyysin.
pooiuytyttft
aivan mutta käytännön toiminta siellä ei aina ole heidän toimintaperiatteidensa mukaista lähimainkaan ja osaan sen hyvin järkevästi perustella lukemalla periaatteen ja vertaamalla sitä suhteessa siihen ristiriitaiseen käytösmalliin puhelimessa.
Minulla on se käsitys että ammattilaisilla on siellä usein suurempi vaikutusvalta vapaaehtoisen toimintatapoihin kuin heillä itsellään
poouyytyt
sitä ei voi aina tietää kummasta toimintatapa on johtunut.
Mutta minua on kohdellut siellä omituisesti kriisityöntekijöitä ja sairaanhoitajia, joistain en tiedä mitä ovat
vapaaehtoiset esim. opettajat ovat yleensä kohdelleet hyvin.
Periaatteisiinsa ei kuulu ammattinsa paljastaminen, mutta minä olen suostutellut antamaan sen verran vihiä että saan selville minkä tyyppiset ihmiset kohtelevat minua hyvin ja minkä tyyppiset huonosti
poiuytyttt
Joku kriisityöntejä kertoui että heillä olisi olöit ongelmia nimenomaan opettajien kanssa, jotka ovat kuulemma liian opettajamaisia puhelimessa., Minä en ole samaa mieltä. Opettajat ovat osanneet käyttäytyä asiallisesti tehtävässään ja noudattaa eettisiä periaatteita minun havaintojeni mukaan.
poiiuytrrr
Kokemukseni mukaan terveydenhoitoalan ihmiset helposti jättävät ihmisen älyllisen puolen huomiotta pyrkien tekemään avunhakijasta toimiensa kohteen. Opettajat tukevat paremmin soittajan omaa toimijuutta,
pooiuyttttgt
Opettajat sietävät paremmin kriittistä ajattelua eivätkö pyri patologisoimaan sitä.
Opettajat ja luoviin aloihin suuntautuneet kestävät paremmin kriisipuhelinvastaamisenkin analysoinnin ja kritisoinnin.
pooiuyttyyyu
Minä olen siis elinikäinen tutkijatyyppi persoonaltani joka alautui kriisipuhelimen asiakkaaksi vammauduttuani päästä varpaisiin lääkeainereaktion seurauksena, joka johti siihen että minun pitio viettää vuosia sulkeutuneena asuntooni, jona aikana ainoa yhteys ulkomaailmaan oli puhelin ja netti. Tuona aikana tuli koettua kriisipuhelimessa juttua laidasta laitaan. Jota tietenkin tutkijaluonteena siinä samalla analysoin kuten kaikkia muitakin elämänkokemuksiani poikkeuksetta.
pooiuytttttyy
Mielestäni olisi myönteistä jos opettajat ym. saisivat pitää siellä enemmän jöötä ja opiskeltaisiin vaikka noita
apalvelun periatteita ja pohdittaisiin mitä niiden soveltaminen käytäntöön merkitsee. ..ettei tulisi kovin hullunkurista ristiriitaa periaatteen ja käytännön välille, sillä tiedän että ainakin ajoittain sellaista sattuu.,
pooiiuuyyytyy
kritisoin Kriisipuhelinta siitä asiasta että olen jöutunut kärsimään siitä syystä palvelun käytöstä, että periaatteen ja käytännön välillä ilmenee ajoittain räikeitä ristiriitoja
¨
pooiiuyyttty
Osa vastaajista antaa myös ymmärtää ikäänkuin eettiset periaatteet yleisestiottaen eivät olisikaan mitään sellaista mitä todellisessa maailmassa voisi edellyttää noudatettavan ja antavat itselleen oikeuden puhua miten huvittaa.
pooiuuyuyuu
Mutta minä käytän tuota palvelua olettaen että se on sitä mitä sen sivuilla sen sanotaan olevan.
Ettähän hyväksy sitäkään, jos ostatte makaronia, mutta pussissa on herneitä.
pooiuyttty
No mutta minun pitäisi lopettaa tämä paapottaminen ja kirjoittaa analyysini asianmukaisesti ja ilman kirjoitusvirheitä.
Minua ei juuri tunnista samaksi ihmiseksi kun teen jotain kunnolla vapaamupotoisen hölötyksen sijaa, mutta usein vapaamuotoinen hölötys edeltää jämpiä hiottua tulosta
poiiugtttyyuy
Virallisesti en halua koskaan sekoittaa näitä eri rooleja. Virallisesti haluan olla yksistään jämptisti asiallinen.
pooiiuuyyyy
kriisipuhelin on vaikea hahmottaa kun käytöstavat eivät ole virallisia mutta sen maailmasta on yhteys virallisuuteen. Minä en halua yhdistää hölötystä virallisuuteen.
Hölökeskustelut ei ole mitään virallista.
poiouyyyuuu
Inhottaa keskustelut joissa ei argumenmtoida minkään sääntöjen mukaan mutta aiheet yhdistetään todelliseen terveydenhuoltoon ja muuhun viralliseen. En halua koskaan missään virallisessa paikassa esiintyä hölöttäjänä. Tuommonen hölötys ei m,un mielestä sovi yhteen minkään virallisen kanssa
pooiuyyyt
hölötyksen ja virallisen kohtaamisesta ei nähdäkseni seuraa mitään järkevää
pooiutttyyuy
viralliset asiat pitä perustua jämptiin argumentointiin jossa eo saa olla virheitä, ja niin ei käy jos argumentointi alöoitetaan kriisipuhelimesta jossa argumentoinnilla ei ole lainkaan laatuvaatimuksia
ppoioiuyyyuuu
Jos henkilö on aina argumentoinut virallisesti jämptisti ja sitten hänet yhtäkkiä vedetään viideksi vuodeksi puhelinmaailmaan missä mitään ei argumentoida jämpisti ja vastaaja edellyttää hyvästä agumentoinnista luopumista koska hänen mukaansa niitä näitä keskustelun pitäisi riittää, ja siitö sitten kun yrität palata asiallisen jämptin argumentoinnin maailmaan niin huhuh. Mitä voit kertoa noista viidestä vuodesta puhelinmaailmassa;: Aivan hullua !
poiytyyuuui
Vahva syyllisyyden tunne on myös yksi masennuksen piirteistä.